Yrittäjien ahneus tuhoaa työpaikat

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/omistajan-ahneus-tuhosi-tavarataloketjun/hsyfRVxg

Brittikansanedustajat vaativat BHS-kauppaketjun omistajaa vastuuseen eläkesäätiön vajeesta.

Entistä omistajaa, suurliikemies sir Philip Greeniä pidetään päävastuullisena peribrittiläisen BHS-tavarataloketjun alamäkeen, joka johti hiljattain konkurssiin ja 11 000 työpaikan menetykseen. Parlamentin kaksi valiokuntaa on laatinut raportin, jossa nimetään muitakin virheitä tehneitä tahoja, kuten investointipankki Goldman Sachs.

Philip Green osti vuonna 2000 BHS:n 200 miljoonalla punnalla, eli vajaalla 240 miljoonalla eurolla.

BHS siirtyi myöhemmin osaksi useita vaateliikkeitä, kuten TopShopin omistavaa Arcadia-konsernia. Sen virallinen omistaja on Monacossa asuva Philip Greenin vaimo Tina Green.

Raportti syyttää Greeniä ahneudesta. Sen mukaan Green ”systemaattisesti otti satoja miljoonia puntia BHS:stä, maksoi hyvin vähän veroja ja uskomattomalla tavalla rikastutti itseään ja perhettään heikentäen yhtiön ja sen eläkesäätiön siihen pisteeseen, että molemmat väistämättä romahtivat”.

Pääministeri Theresa Mayn tiedottajan mukaan raportin havainnot ovat selkeästi huolta aiheuttavia. May on aiemmin ilmoittanut haluavansa puuttua yritysten vastuuttomaan toimintaan.

-Suomessakin pitäisi puuttua ahneuteen joka on mm. Anttilan romahduksen todellinen syy.
Yrittäjä paskiaisten ahneudella ei ole mitään rajaa, siksi meillä Suomessa on massatyöttömyys ja firmat katoavat konkurssiin ja niiden omistajat häipyvät veroparatiiseihin nauttimaan rahoistaan. Yritysten voitot pitäisi laittaa rankimman päälle verolle ja voittomarginaali pitäisi rajoittaa ihan lailla. Lisäksi yrittäjille tulee säätää lakiin yhteiskuntavastuu sekä lailla pakotettu pakkovelvollisuus työllistää suomalaiset ja maksaa TES:n mukaista palkkaa.
Olen itsekin ahneiden yrittäjäpaskojen uhri, olen joutunut olemaan jo 1,5 vuotta työttömänä kun eivät ehtoni kelpaa yrittäjille. Vaadin duunarin asemassani vakituisen työpaikan ja TES:n mukaisen palkan, pätkätöihin en suostu enkä vuokratöihin. Olen työtön siihen asti, että yrityselämä alistuu ehtoihini enkä edes neuvottele yrittäjien kanssa. Yritysten orjaksi en ala, olen työtön kunnialla ja tulen olemaan sitä jatkossakin mikäli yrittäjävihollisten ahneuteen ei saada rajoja Suomessa. Yrittäjät ovat ahneudessaan yhteiskunnan pahimpia terroristeja ja vihollisia, joita vastaan työttömillä tulee olla oikeus taistella kieltäytymällä kaikesta työstä ja kaikista työehdoista yksipuolisesti kostona kaikille yrittäjämulkeroille. VIHAAN yrittäjiä ja yrityksiä!
6153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olipa tuo kirjoitus nyt sitten ironiaa, provoilua tai vain silkkaa typeryyttä, niin haluan lisätä tuohon vuodatukseen vielä yhden "pitäisi olla" kohdan:
- jokainen suomalainen katkera ja kateellinen duunari ja/tai työtön, alkaen "yrittäjätvihollisia" nimimerkistä, pitäisi pakottaa ottamaan pirun iso laina, perustamaan yritys ja palkkaamaan siihen parikymmentä työntekijää, jakamaan näille tasan firman mahdollinen tuotto, ja kantamaan itse kaikki yrityksen mahdollisesta vararikosta johtuvat seuraukset..

- ja lisäksi pitäisi pakottaa lukemaan Suoli24:stä päivittäin näitä vihaposteja yrittäjistä..

Äänestä
  • Yrittäjät ovat syypäitä Suomen 800 000 työttömän työttömyyteen. Yrittäjät eivät palkkaa työvoimaa vaan potkivat työntekijät työttömiksi kun nämä kehtaavat vaatia palkkaa ja täydet viikkotunnit. Yrittäjien vielä suurempi rikos on korvata työvoima roboteilla. Itsekin olen ammattiini koulutettu varastonhoitaja ja silti olen joutunut olemaan yrittäjien palkanmaksuhaluttomuuden takia työtön jo yli 1,5 vuotta. En suostu mihinkään yrittäjille kannattaviin pätkätöihin enkä vuokratyöorjuuteen. Vain vakituinen työ TES:n mukaisella palkalla kelpaa minulle enkä tule joustamaan YHTÄÄN vaatimuksistani yrittäjien hyväksi. Yrittäjä joustaa, minä en duunarina jousta. Liitto määrittelee perälaudan työehdoille.
    Se on yrittäjien vastuulla työllistää suomalaiset ja maksaa palkkaa. Kun tätä velvoitetta rikotaan niin yrittäjät ovat ahneita rikollisia.
    Työttömyys ei KOSKAAN ole työttömän oma syy vaan se on aina ja poikkeuksetta potkut antaneen ahneen yrittäjävihollisen vika.
    Kansalaisten pinna alkaa olla loppu työttömyyden suhteen. Jos yrittäjät ja hallitus eivät kuuntele työttömien esittämiä vaatimuksia ja anna töitä niin seuraava vaihtoehto on Turkin esimerkin tavoin väkivalta ja vallankumous jossa eliitin valta otetaan pois väkisin.
    Yrittäjien kannattaisi alistua nyt ja antaa töitä työttömille ja maksaa palkkaa joka on TES:n mukainen.

    Äänestä

  • Yrittäjillä on velvollisuus lukea palstan vihapostit ja alistua vihatun sylkykupin osaansa koska te yrittäjät olette vastuussa työttömyydestä Suomessa. Jo teille ei kelpaa puolisosialistinen hyvinvointivaltiomalli niin ottakaa ne yrityksenne ja suksikaa vittuun Suomesta!

    Äänestä

Yrittäjien mielestä työttömien pitää tyytyä työttömyytensä ja hyväksyä osansa. Yhteiskunta ei tarvitse enää työttömiään muuta kuin työttöminä ja rahattomina orjina. Vastaavasti työttömät tulisi vapauttaa kokonaan työnhakuvelvoitteistaan ja kaikista kansalaisvelvollisuuksistaan yhteiskuntaa kohtaan koska työtön ei enää ole yhteiskunnan jäsen kerran. Henkilökohtaisesti irtisanon maanpuolustusvelvollisuuteni yksipuolisesti ja irtisanoudun velvoitteestani noudattaa lakia kun kerran joudun olemaan työtön. En ole yhteiskunnalle sen vertaa velkaa kerran saituri ahne yrittäjäpaska ei minua töihin palkkaa.

Äänestä

Työn sivukulut ovat liian suuret, elätetään vakuutusyhtiöitä liian suurilla panoksilla !
Energian hinta on liian korkea, elätetään sähköyhtiöitä...ja energia veroja maksetaan liikaa.
Asuminen on tehty lainsäädäntö korruptiolla liian kalliiksi...tuettu keinottelua,,
... jne, jne...
- ylisuuria palkkoja ja eläkkeitä maksetaan valituille, jne jne..
- rahaa syydetään eu ja lähi-itä sotiin, kehitysapuun jne jne..
- pakolais turistien kotoutus lomat suomessa maksaa jo 2-3 mijardia e/ vuosi..
- siksi kilpailukykyä ei ole enää suomessa...
Tämän keinottelu systeemin ovat rakentaneet itse ahneet naivit kokoomus-kepu-sdp-vihreät-rkp...

Äänestä

Kaikkien työttömien pitäisi lopettaa työnhaku ja osoittaa siten yrittäjille, että yrittäjien ahneutta ei hyväksytä. Kun työttömät lopettavat työnhaun täysin niin yrittäjät eivät enää saa sitä vähääkään tarvitsemaansa työvoimaa. Sovelias kosto yrittäjille jotka itse ovat täysin syyllisiä massatyöttömyyteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrittäjätvihollisia kirjoitti:

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/omistajan-ahneus-tuhosi-tavarataloketjun/hsyfRVxg

Brittikansanedustajat vaativat BHS-kauppaketjun omistajaa vastuuseen eläkesäätiön vajeesta.

Entistä omistajaa, suurliikemies sir Philip Greeniä pidetään päävastuullisena peribrittiläisen BHS-tavarataloketjun alamäkeen, joka johti hiljattain konkurssiin ja 11 000 työpaikan menetykseen. Parlamentin kaksi valiokuntaa on laatinut raportin, jossa nimetään muitakin virheitä tehneitä tahoja, kuten investointipankki Goldman Sachs.

Philip Green osti vuonna 2000 BHS:n 200 miljoonalla punnalla, eli vajaalla 240 miljoonalla eurolla.

BHS siirtyi myöhemmin osaksi useita vaateliikkeitä, kuten TopShopin omistavaa Arcadia-konsernia. Sen virallinen omistaja on Monacossa asuva Philip Greenin vaimo Tina Green.

Raportti syyttää Greeniä ahneudesta. Sen mukaan Green ”systemaattisesti otti satoja miljoonia puntia BHS:stä, maksoi hyvin vähän veroja ja uskomattomalla tavalla rikastutti itseään ja perhettään heikentäen yhtiön ja sen eläkesäätiön siihen pisteeseen, että molemmat väistämättä romahtivat”.

Pääministeri Theresa Mayn tiedottajan mukaan raportin havainnot ovat selkeästi huolta aiheuttavia. May on aiemmin ilmoittanut haluavansa puuttua yritysten vastuuttomaan toimintaan.

-Suomessakin pitäisi puuttua ahneuteen joka on mm. Anttilan romahduksen todellinen syy.
Yrittäjä paskiaisten ahneudella ei ole mitään rajaa, siksi meillä Suomessa on massatyöttömyys ja firmat katoavat konkurssiin ja niiden omistajat häipyvät veroparatiiseihin nauttimaan rahoistaan. Yritysten voitot pitäisi laittaa rankimman päälle verolle ja voittomarginaali pitäisi rajoittaa ihan lailla. Lisäksi yrittäjille tulee säätää lakiin yhteiskuntavastuu sekä lailla pakotettu pakkovelvollisuus työllistää suomalaiset ja maksaa TES:n mukaista palkkaa.
Olen itsekin ahneiden yrittäjäpaskojen uhri, olen joutunut olemaan jo 1,5 vuotta työttömänä kun eivät ehtoni kelpaa yrittäjille. Vaadin duunarin asemassani vakituisen työpaikan ja TES:n mukaisen palkan, pätkätöihin en suostu enkä vuokratöihin. Olen työtön siihen asti, että yrityselämä alistuu ehtoihini enkä edes neuvottele yrittäjien kanssa. Yritysten orjaksi en ala, olen työtön kunnialla ja tulen olemaan sitä jatkossakin mikäli yrittäjävihollisten ahneuteen ei saada rajoja Suomessa. Yrittäjät ovat ahneudessaan yhteiskunnan pahimpia terroristeja ja vihollisia, joita vastaan työttömillä tulee olla oikeus taistella kieltäytymällä kaikesta työstä ja kaikista työehdoista yksipuolisesti kostona kaikille yrittäjämulkeroille. VIHAAN yrittäjiä ja yrityksiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu