Vietnam war

Marraskuu 1965 Pohjois-Vietnam Laosin raja.

Kotini oli Special Forces Group 5. Pitkänkantaman tiedusteluyksikkö, joka tunnettiin myös nimellä Delta Project. Tämä neljän miehen erikoisjoukkue, toteutti vaarallisia tiedustelutehtäviä vihollisen selustaan.

Ylikersanttimme oli hivenen omituinen, mutta erittäin pätevä amerikansuomalainen nimeltään Kent Auris. Lisäksi joukkueeseemme kuuluivat Taylor, jota kutsuimme leikkillämme ristiretkeläiseksi. Taylor oli rikkaasta kodista ja koki sotimisen olevan myös rikkaiden velvoite, siinä ainoa syy miksi hän oli värväytynyt vapaaehtoisena tähän maanpääliseen helvettiin. Eliaksessa virtasi amerikanintiaanien veri, hän oli myös paras ystäväni.

Istuimme iltaa parakissamme. Olimme saaneet edellisiltana tehtävän, jonka oli määrä alkaa keskiyöllä. Oli hiirenhiljaista, Taylor ja Elias pelasivat korttia, istuin heidän seuranaan lukien uusinta playboyta. Kent muotoili savesta miniatyyri Micheangelon Daavid veistosta, ihmettelimme aina miksi hän teki niitä, mutta kukaan ei kehdannut kysyä. Aistimme aina, että hän salaili jotain, mutta silti hän oli ryhmänjohtajamme ja siksi luotimme häneen kuin vuoreen.

Hueyn lavat räjähtivät käyntiin, katsoimme toisiamme silmiin, oli aika, vaihtamatta sanaakaan me kaikki tiesimme sen. Heitimme reput olalle, nappasimme M16 kiväärit käsiimme ja juoksimme helikopteriin. Hueyn nostovoima sai ruohikon leviämään allamme kun nousimme ilmaan.
Pian olimme jo ilmassa, oli kaunis yö. Viidakko alapuolellamme jatkui vihertävänä loputtomiin. Tähtitaivas loisti kirkkaana. Taylor sanoi: "on kaunis yö", johon Elias vastasi: "rakastan tätä paikkaa öisin" tähdet hän sanoi lähes hypnoottisella äänelläään: "niissä ei ole mitään väärää eikä oikeaa, ne ovat vaan taivaalla".

Oli ehdoton hiljaisuus ja se tarjosi meille suojaa aamuun asti. Pian olimme pudotuspaikassa vuorenrinteellä, Kent hyppäsi kopterista ulos ensimmäisenä, minä seurasin häntä ja Taylor ja Elias tulivat minun perässäni. Kyyristyimme suojaan pitkään nurmikkoon, jonka helikopterin lavat saivat värisemään sen noustessa pois, jättäen meidät täysin oman onnemme nojaan.

Kent sanoi: "seuratkaa minua" ja lähti etenemään vuorenrinnettä ylöspäin, liikuin hänen perässään gebardimaisella ketteryydellä. Liikuimme hiljaa noin 15 minuuttia kunnes huomasimme edessämme vihollisen poteron. "Pysähtykää" Kent komensi hiljaa. Nostin nyrkin pystyyn pääni yläpuolelle merkiksi Taylorille ja Eliakselle ja kuulin heidän pysähtyvän.

Tarkkailtuamme poteroa, huomasimme sen olevan raskaasti aseistettu. Kent sanoi: "emme saa herättää huomiota, tämä on hoidettava äänettömästi" vapaaehtoisia hän kysyi? Vastasin välittömästi "minä voin mennä". Kent sanoi: "mainiota Kowalsk".
Kent selitti minulle tehtävän, tarkoitus oli ottaa vanki ja eliminoida muut äänettömästi. Otin veitsen käteeni ja lähdin ryömimään sateen kastelemassa nurmikossa kohti poteroa. Heinäsirkat soittivat kauniisti ja tunsin kuinka sydämeni hakkasi kuin viidakkorumpu. Mitä lähemmäksi pääsin poteroa, sitä voimakkaammaksi puheensorina kävi. Arvioin heitä olevan kaksi, korkeintaan kolme.
Hikikarpalot valuivat otsaltani kun tarkkailin tilannetta muutaman metrin päästä poterosta, yllätten tajusin tilaisuuteni koittaneen. Toinen sotilaista nousi ylös poterosta ja käveli muutaman metrin päähän kuselle. Tartuin veitseeni ja kurottauduin hitaasti ylös ruohikosta, hiipien lähestyin häntä kuin tiikeri saalistaan.

Kun olin iskuetäisyydellä, tajusin ettei minusta ollut tappamaan ketään. Onneksi huomasin maassa suurikokoisen kiven, jonka nappasin käteeni ja kumautin sotilaalta tajun kankaalle. Jatkoin matkaani kohti poteroa, kun olin poteron suuaukolla pysähdyin. Oli hiirenhiljaista, luiskahdin sisään poteroon kuin liukuvoideltu kaalimato 5 lapsen yh-äitiin, vaistomaisesti otin yllätetyn sotilaan kuristusotteeseen ja raahasin hänet ulos poterosta.

Kun lähestyin uupuneena sotavangin kanssa komentopaikkaa missä Kent odotti, huomasin hänen orastavan hymynsä kääntyvän murjotukseksi. "Etkö paremman näköistä vankia löytänyt" hän sanoi kiivastuneena. Vastasin hämmästyneenä "mitä tarkoitat Kent?". Kent vastasi "antaa olla hänen on kelvattava". Lähdimme etenemään kohti kohtaamispaikkaa mistä Hueyn oli tarkoitus noutaa meidät, aamu alkoi jo häämöttää, meillä oli kiire.
Saavuttuamme merkkipaikalle, Taylor sytytti keltaisen merkkivalon. Kent sanoi: "25 minuuttia noutoon, levätkää miehet". Istahdin suurelle pyöreällä kivelle lepäämään. Kent oli edessäni slaavikyykyssä ja poltti tupakkaa, hän tuntui tuijottavan minua erityisen intensiivisesti. Yhtääkkiä hän heitti tupakan maahan ja nousi ylös. Hän komensi "Elias, Taylor sitokaa vanki tuon kiven päälle missä Kowalsk istuu".
Taylor ja Elias sitoivat vangin maha vasten kiveä. Kent komensi: "Jättäkää minut kuulustelemaan vankia, menkää 200m vasempaan sivustaan". "Palatkaa 15 minuutin päästä".