Ei näy lähtevän tuo torikirppis käyntiin Täiköntorilla. Oliko sitten kemiläisten otettava ns. lusikka kauniiseen käteen ja siirryttävä kansalaistottelemattomuuteen ja alkaa pitämään torikirppistä Kauppatorilla. Sinne vain kaikki kirppistavaraa myymään ja kun on paljon myjiä torilla, en usko että kukaan uskaltaa tulla sinne häätämään ketää pois.
Näin otetaan haltuun tämä "kemitiimin" hieno idea ja näytetään "keskisormea" ideanikkareille.
Näin otetaan haltuun tämä "kemitiimin" hieno idea ja näytetään "keskisormea" ideanikkareille.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Turha enää tälle kesälle olla tottelematon. On jo kuollut ja kuopattu. Herääkö enää koskaan henkiin?????
Vaikka toiminta Täiköllä lähtisikin, niin se ei ole vastaava kuin oli vanhalla torilla. Olen katsellut ottamiani valokuvia muutamilta vuosilta takaperin, kuvista henkii leppoisa tunnelma ja kaiken sisäänsä sulkeva laaja-alaisuus.
Psykologisesti ajatellen tuskin kiinnostaa enää ketään mennä minnekkään torille myymään mitään. Tuskin virkoaa toiminta enää. Kyllä oli HÄRSKI temppu , kun ei kysytty kenenkään mielipidettä asiasta. Nyt osui KEMITIIMIN omaan nilkkaan. Osaavatko edes tuntea häpeää toilailuillaan.
siitä juuri on kysymys. Ilmoitus tuli yhtäkkiä ilman että kemiläisillä oli aavistustakaan että sellaista edes suunnitellaan. Jos asiasta olisi esitetty perusteluja ja sallittu keskustelu, niin siirron olisi voinut paremmin hyväksyä.
Tänään yle perämeressä kertoi ruokamo että kirppistä ei siirretä kauppatorille. Että se siitä sitten. Tyytykää tyhmät kirppiskauppiaat tähän ja uskokaa kun Pyhä Byrokraatti on näin korkeassa viisaudessaan päättynyt.
Koska kävelykatu autioitti keskustan niin pitäähän se kauppatorikin saada hiljaiseksi.
Keitä tähän Kemi-tiimiin kuuluu? Ihmeellistä on ettei heillä löydy tippaakaan nöyryyttä myöntää että asian suhteen on epäonnistuttu. Hehkutetaan vaan. Outoa.
Milloin tuollaiset kaikentietävät turhakkeet ovat virheitään korjanneet?
Muistaakseni kirppistorin siirron perustelu oli se , että kävelykatu pitää saada näyttämään vilkkaammalta. Kemiin eksyneet harvat turistit olivat ihmetelleet missä ihmiset ovat. Eräs viranhaltija jopa kehotti ihmisiä menemään kävelemään sinne, että näyttäs vilkkaammalta. Kun kävelykatu oli virheinvestointi, niin ei kait sitä paikata tekohengitystä antamalla. Peitto ei jatku leikkaamalla toisesta päästä pois ja siirtämällä se toiseen päähän.
Moni jonka oikeasti tarvitsisi, ei kehtaa mennä myymään kävelykadulle. Kun myynti oli oikealla torilla, niin sinne tulivat ihmiset nimenomaan kirppistä varten. Nyt uudessa paikassa pyörii moni vaan uteliaisuuttaan kauppamatkallaan, ei ole tarkoituskaan ostaa, vaan vahdata keitä on seisomassa tavaroittensa takana ja millaisia tavaroita kullakin on.
Itsekin tein tuon katselukierroksen mutta huomasin kuinka olivat myyjät vaivautuneen oloisia ja itsekin tunsin itseni vähän noloksi.
Edellisessä paikassa kävin sekä myymässä että ostamassa.
Täikön kirppismyyjät olivatkin sen oloisia kuin tuntisivat olevansa väärässä paikassa väärään aikaan.
Kaupaksi näkyi siinä paikassa menevän vain markkinaroina (kauppiaat muualta kuin Kemistä?)
Kuka Kemin kaupunginvaltuutettu ehtii ensin tekemään aloitteen kesäkirppiksen siirtämiseksi Kauppatorille?
yli ei kävele edes kaupunginhallitus. On tiimillä niin kallispalkkainen kaveri johdossa ettei hänen päätöksiään pyörrä mikään eikä kukaan.
Herra se on herrallekin.
Kumpihan se päättää joku Ruokamo vai Nissinen jos asiasta keskustellaan. Nissiselle on annettu suullista palautetta esim. infossa joka pidettiin taannoin kulttuurikeskuksessa. Hän totesi, että palautetta on tullut ja että vanhaa kauppatoria pitää alkaa kehittämään. Kaupunkilaisista tämä on kiinni. Palautetta edelleen oikeaan osoitteeseen. Nämä Ruokamot ja Klaavuniemet ja heidän visionsa on jo nähty ja keveiksi havaittu.
vaan kaupunginkanslian johtaja, sekä Kemitiimin päälikkö.
Tälle junantuomalle suuruudenhullulle voi käydä asiaa valittamassa, veikkaanpa ettei se edes kuule rahvaan piipitystä.
http://www.kemi.fi/paatoksenteko/organisaatio/keskusvirasto/kaupunginkanslia/
Onpas kummaa kun on alaisina enemmistönä naiset. Missä sukupuolten tasa-arvo kun on henkilöstöä valittu?
Ei kemiläiset päättäjät korvaansa lotkauta vaalien välissä vaalikarjansa vaatimuksille. Tämä kesäkirppiskuvio on siitä hyvä esimerkki.
Ei se hyvä ollut silti.
http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/tmi oili ruokamo/26722941
Voihan tuota viran ohella näköjään harrastaa omaakin yritystoimintaa. Eipä tuo Kemissä uutta ole.
Jos yrityksen kotipaikka on Rovaniemi(nykyisinkin?) niin silloinhan se ei näy Kemiläisten yritysten listassa?
Kun esim. Kemi ostaa joitain ulkopuolisia palveluita niin ensin pitää olla tarve ostoille. Jos esim. kaupungin virassa olevan henkilön omistama yhtiö osallistuisi tarjouskilpailuun(jos sellainen järjestettäisiin) niin silloinhan kaupungin virassa olevalla,ostettavia palveluita tarjoavan yhtiön omistajalla, olisi n.s sisäpiirin tietoa muidenkin osallistujien tarjouksista.
Myös sellainen saattaisi olla mahdollista että luotaisiin tarve sellaisille hankinnoille joita oma yhtiö tarjoaisi.
Mikähän Kemissä on se hankintojen hintayläraja joita korkeampihintaiset hankinnat on kilpailutettava?
Olen vienyt tavaroita kierrätyskeskukseen, eihän tuohon paikalle kehtaa mennä tavaroitaan näyttelemään kaikelle kansalle, joka ei ole tullut paikalle ollenkaan ostomielellä. Ennenvanhaan torilla oli toisenlaista, kehtasi pitää esillä vanhanaikaistakin, ja aarteidenetsijät olivat kiinnostuneita.
Pöytäkirppikselle en enää vie, varastetaan niin paljon. Ennemmin lahjoitan työllistämistarkoitukseen tuonne kierrätykseen.
Nämä on niitä päättäjien hölmöjä päätöksiä, joita näyttää riittävän ja loppua ei näy. Ei olla näköjään pätkääkään kiinnostuneita ihmisten hyvinvoinnista. ei ole mikään ihme jos väki vähenee koko ajan vaikka mamuja lappaa koko ajan tilalle. Silti MUUTTOTAPPIOKUNTA joka vuosi. Pienet ilot ne piristävät. Ei tänne tarvita mitään SUURUUDEN HULLUUDESTA kertovia valopatsaita katoille. Rahat on loppu Kemiltä ja silti sama peli vain jatkuu. Ensi vuonna onkin sitten odotettavissa veroäyrin korotus, kun eletään kuin pellossa. Pitäisi SANEERATA liika henkilöstö ulos, sitä varmasti on jos aletaan tutkimaan. Turha luulo, että itsensa ja sukulaisensa saneeraavat. Olisi mielenkiintoinen tutkimuksen aihe, kuka on kenenkin sukulainen kaupungin organisaatiossa.
Täiköntori on hyvä markkinapaikkana, mutta ei ole luonteva paikka kirppikselle.
...Mitenkään väheksymättä markkinatavaraa, tuohan se iloa kun saa ostettua vähällä rahalla jotain mieluista.
tori on siellä missä syys,-ja kevätmarkkinat pidetään.