Mihin se aika meni? Missä vaiheessa minusta tuli vanha?
Näistä merkeistä huomaat, kuinka nopeasti aika kuluu.
1. Muistat elävästi, kun Jonna Tervomaa voitti Syksyn sävelen kappaleella Minttu ja Ville.
2. Muistat vielä verisesti sen katastrofin, kun Suomi hävisi jääkiekkon MM-kisojen puolivälierissä Helsingissä Ruotsille 5-6 johtoasemasta 5-1. Siitäkin on ehtinyt kulua jo 10 vuotta.
3. Itkit katsellessasi merensyvyyksiin jäälautalta katoavaa Leonardo DiCapriota 16 vuotta sitten. Kyllä, Titanic julkaistiin jo vuonna 1997.
4. Freddie Mercury tuntuu kuolleen korkeintaan kymmenen vuotta sitten. Todellisuudessa Queen-solisti on ehtinyt maata kuolleena jo vuodesta 1991.
5. Lempiosiosi sanomalehdessä on 20 vuotta sitten -palsta
6. Muistat vielä ajan, jolloin Matti Nykänen oli Matti Paanala
7. Jos muistat korpun, tiedät olevasi jo vanha. Jos muistat käyttäneesi lerppua, peli on jo menetetty.
8. Sohvalla nukkuminen saa selkäsi kipeäksi
9. Et enää tiedä, koska McDonalds sulkeutuu
10. Sabrina teininoitaa alettiin esittää 16 vuotta sitten. Jos Sabrina olisi oikea henkilö, hän olisi jo 33-vuotias ja hänellä voisi olla melkein täysi-ikäinen lapsi.
11. Britney ja Madonna vaihtoivat kielisuudelmia koko kansan edessä MTV-gaalassa 10 vuotta sitten. Britney ja Justin Timberlake erosivat peräti 11 vuotta sitten.
12. Muistat tanssineesi 50 Centin In Da Clubia sydämesi kyllyydestä ja kuvitellut olevasi klubin seksikkäin olento. Senkin kappaleen julkaisusta on jo 10 vuotta.
13. Muistat suomalaislaulajan, joka lauloi kappaleet Kirje ja Tinasormus.
14. Mika Häkkisen ensimmäisestä maailmanmestaruudesta tulee kuluneeksi 15 vuotta.
15. Muistat ajan, jolloin Britney Spears väitti olevansa neitsyt.
16. Kello 6 ei ole se aika, jolloin menet nukkumaan, vaan se, jolloin nouset ylös.
17. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta.
18. Et hämmästellyt lainkaan sitä, että tietokonepeli latautui 15 minuuttia tasolta toiselle siirryttäessä.
19. Match.comissa profiiliasi katsovat vain 50-vuotiaat.
20. Pikku G julkaisi menestysalbuminsa Räjähdysvaara vuonna 2003.
Hyräilet vieläkin Den Glider In -ja Me ollaan sankareita kaikki -kappaleita sekä pidät Curt Lindströmiä Suomen kuninkaana.
Muistat vielä "sudenpentuhatut", housuhameet ja ajan, jolloin jojo oli cool.
Mitä muita merkkejä olet huomannut omasta ikääntymisestäsi?
Lähteitä: My Stupid Jokes, Thought Catalog
Ikääntyvä IS-työryhmä
Mihin se aika meni? Missä vaiheessa minusta tuli..
80
862
Vastaukset
- ikääntynyt
Aika meni elämiseen ja jäi elettyinä hetkinä taakse, ei se palaa takaisin. Muistan paljon, mutta mennyttä on turha haikailla.
Itteasias olen tänään aikeis lähtee hakemaan sitä nuoruutta ,ehkä se jossain tienmutkassa istuu orottamassa kun poljen kotikylääni ,siis entiseen .
Ei ollut nuoruus tienposkessa kyytii vonkaamassa ,vain rokoarpinen asvaltti nauha läpi aution seudun.
Tyhjät pihat ,ruohikkojen valtaamat ilman ihmisiä ,tyhjän olis saanu tekemättäkin .
- kesi.vä
En muista tuota Kirje ja tinasormusta. Olen siis jo vanhaakin vanhempi :)
Uskomatonta, että on 33 vuotta (ja risat), kun täytin 30. Ne synttärit jo muistan.- kesi.vä
kirjetuleepostissa kirjoitti:
Tässä sulle tinasormus ;))
https://youtu.be/NSpW1DBOKSQNyt me ollaan sitten palstan kihlapari ;))
- kirjetuleepostissa
kesi.vä kirjoitti:
Nyt me ollaan sitten palstan kihlapari ;))
Kiitos sormuksesta, ollaan soma kihlapari ;))
- kesi.vä
kirjetuleepostissa kirjoitti:
Kiitos sormuksesta, ollaan soma kihlapari ;))
Meissä on ruutia ;)
"Luoja teki suuren virheen kun se tuhlasi nuoruuden nuorille ihmisille"
- jepulis.j
Olen täysin samaa mieltä!
AnnaKatriinaKarikoski kirjoitti:
Sinulta Paloma ne parhaat ajatelmat löytyvät!!
Alunperin vissiin Bernad Shawia mukaillen, mutta nykyisin yleisessä käytössä englannninkielisenä versiona. Ei valitettavasti omani, siksi laitoin sitaatteihin.
Hitunen viisautta, hitunen kateutta, hitunen haikeutta...
Kukapa sitä itsestään mitään huomaa.
Se vään on kummallista, miten jo ikäluokan kaverit vanhenee, puhumattakaan 15- 20 vuotta vanhemmista, suurinosa ikäloppuja. Nyt puhun vaan miehistä.- kesi.vä
koti-kiusattu kirjoitti:
Niin ja omat lapset,kohta kansaneläkkeel nekin ikäloput.
Nitropurkki vietävä tyttärelle, kun kerron, että kihloissa olen virtuaali-ihmisen kanssa eikä hajuakaan onko mies vai nainen. Taidan jättää kertomatta, ainakaan ennen metsällä käyntiä, muuten hää ei kykene metsälle.
- MiekiTahtoosin
koti-kiusattu kirjoitti:
Niin ja omat lapset,kohta kansaneläkkeel nekin ikäloput.
Saako joku kansaneläkettä?
- onne.kas
En ole vanha vaikka täytän 72v ensi kuussa.
Elämä on mallillaan, on terveyttä, hyvä kumppani eikä taloudellisia vaikeuksia.
Kun on aikaa poistua täältä tunnen eläneeni täydesti. Katumistakin olisi, mutta se on turhaa.- Psykoterapeutitar
Olen vanha, vaikka olen 61v!
Onko elämä mallillaan, vaikka olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä siis terveyttä ja maksan asuntovelkaa vielä monta vuotta, eikä ole hyvää, eikä huonoa kumppania?
Elämä on kyllä kaikkensa antanut ja voin sanoa eläneeni täydesti vaihtelevan ja mielenkiintoisen elämän.
Elän vieläkin ja nautin siitä, mitä on✨💖✨ Psykoterapeutitar kirjoitti:
Olen vanha, vaikka olen 61v!
Onko elämä mallillaan, vaikka olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä siis terveyttä ja maksan asuntovelkaa vielä monta vuotta, eikä ole hyvää, eikä huonoa kumppania?
Elämä on kyllä kaikkensa antanut ja voin sanoa eläneeni täydesti vaihtelevan ja mielenkiintoisen elämän.
Elän vieläkin ja nautin siitä, mitä on✨💖✨"Psykoterapeutitar"
Olet valehtelijatar, joka äly-kännyllään jakelee typerästi kummia kuvioita.
Päivästä toiseen.
-
Demeteriä lukuun-ottamatta tunnen inhoa vanhoja, puoli-kuolleita kirjoittajia kohtaan.
Ällöjä 70
-
Kookoti.
Kotkatki.
H.- Psykoterapeutitar
hunksz kirjoitti:
"Psykoterapeutitar"
Olet valehtelijatar, joka äly-kännyllään jakelee typerästi kummia kuvioita.
Päivästä toiseen.
-
Demeteriä lukuun-ottamatta tunnen inhoa vanhoja, puoli-kuolleita kirjoittajia kohtaan.
Ällöjä 70
-
Kookoti.
Kotkatki.
H.Kateellinen😡
Psykoterapeutitar kirjoitti:
Kateellinen😡
"Psykoterapeutitar"
Kysymyskö?
Jos, niin...
Valheellisuus ei kadehdituta.
H.- onne.kas
hunksz kirjoitti:
"Psykoterapeutitar"
Olet valehtelijatar, joka äly-kännyllään jakelee typerästi kummia kuvioita.
Päivästä toiseen.
-
Demeteriä lukuun-ottamatta tunnen inhoa vanhoja, puoli-kuolleita kirjoittajia kohtaan.
Ällöjä 70
-
Kookoti.
Kotkatki.
H.Tänään kävin katsomassa asuntoa, on aikomus vaihtaa pienempään.
Kuinka ollakaan, oven avasi kymmenen vuotta nuoremman veljeni koulukaveri.
Tunnistin kasvonpiireteistä, muuten oli ukkeli mennyt kaksin kerroin, vähän pääsi liikkumaan kepin avulla.
Tunsin itseni koulutytöksi hänen rinnallaan.
Näin se vain on, ihmiset vanhenevat eri tahtiin.
Minäkin inhoan jotain, miehiä jotka eivät huomaa olevansa seniilejä ukkoja, ovat kärkkäästi mollaamassa naisten ikääntymistä vaikka asia tulee ihan jokaiselle eteen. Siksi olenkin ottanut nuoremman miehen, heissä on paljon sellaista minkä nämä ukkelit ovat aikoja sitten menettäneet.
- IätönAikuinenOlen
Olenko iätön tai olen ollut aina vanha, kun en ole koskaan ollut kiinnostunut tai edes kohdannut luetelluista asioista kuin korkeintaan pari-kolme? Olen tullut erinomaisen hyvin toimeen ilman noita asioita. Onneksi kukaan eikä mikään ei ole pakottanut seuraamaan noita typeriä julkkuja eikä kuuntelemaan kurjia iskelmiä. Iltapäivälehtien lööpit ovat kai ainoa kontakti moisiin typeryyksiin, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet. En ole ottanut iltapäivälehtiä tai Seiskaa edes ilmaiseksi.
Urheiluakaan en ole seurannut sen jälkeen, kun kaikki kaupallistui. Mukaan tulivat palkatut ammattilaiset, dopingit ja muut kuvotukset. En ymmärrä, miten ihmiset jaksavat innostua. Seuraan mieluummin lasten, nuorten ja paikallisseurojen pelejä.
Huvittavaa on, että kirjoitan työpaikkahakemusta parhaillaan. Minua pyydettiin töihin tiettyihin kuvioihin, ja tarvitsevat virallisen CV:n, jotta voivat palkata minut.- Olen-kävelevä-CV
Mun ei tarvitse kirjoittaa edes hakemuksia saati esittää CV prosyyria (jota minulla ei ole ollut ikinä) kun minua kutsutaan töihin milloin mihinkin mestaan.
Vaikka (vihdoinkin) olen myös eläkkeellä, on mukava käydä harrastamassa duunia.
Työtodistuksen olen näyttänyt viimeksi joskus 25 vuotta sitten.
Ensi viikon jälkeen alan pitää lojulomaa. Syyskuussa heitän viikon-puolentoista keikan. Sitten jäänkin joululomalle.
Ikää ei tule mietityksi. Nuori ja menevä, ainakin mieleltään ja osin näöltäänkin.
- korppis1
Pesin juuri neljä mattoa laiturilla polvillani könyten. Kannoin matot narulle kuivumaan, vaihdoin uimapuvun ja kävIn juomassa. Vieläkö pystyt pesemään matot kontallasi? Illalla juhlittiin puoleen yöhön, aamulla ei ollut krapulaa. Onko sinulla krapula jos naukkailet viiniä keskiyöhön?
- normipesusieni
Vuosia tai vuosikymmeniä jatkunut alkoholin juominen tekee sen, että mitään krapulaa ei enää tule.
Elimistö on jo niin tottunut tähän tilanteeseen.
En näe tässä asiassa mitään kehumisen tai ihastelun aihetta. - Korppis1
normipesusieni kirjoitti:
Vuosia tai vuosikymmeniä jatkunut alkoholin juominen tekee sen, että mitään krapulaa ei enää tule.
Elimistö on jo niin tottunut tähän tilanteeseen.
En näe tässä asiassa mitään kehumisen tai ihastelun aihetta.Muistan kun nuorena vedettiin kovia viikonlopulla aamuyöhön. Oli krapula ja joskus kovakin.
Nyt vanhemmuuten viinin naukkailu ei johda krapulaan ja tipottelukin loppuu puoleen yöhön. Katsos ei sitä mahottomia enää ; ) Pystytkö pesemään maton laiturilla polvillasi vai tutiseeko krapulaiset jäsenesi? - normipesusieni
Korppis1 kirjoitti:
Muistan kun nuorena vedettiin kovia viikonlopulla aamuyöhön. Oli krapula ja joskus kovakin.
Nyt vanhemmuuten viinin naukkailu ei johda krapulaan ja tipottelukin loppuu puoleen yöhön. Katsos ei sitä mahottomia enää ; ) Pystytkö pesemään maton laiturilla polvillasi vai tutiseeko krapulaiset jäsenesi?En ole käyttänyt viinaksia 30 vuoteen, joten pilkkasi on täysin turha.
- Korppis1
normipesusieni kirjoitti:
En ole käyttänyt viinaksia 30 vuoteen, joten pilkkasi on täysin turha.
Jos viinankäyttö lipsuu siihen pisteeseen, että juomista ei enää hallitse, ainut selviytymisen keino on lopettaa juominen kokonaan. Lopetit siis juomisen 30-vuotta sitten, hyvä ratkaisu. Et ole kuitenkaan kokonaan irti menneen varjostasi, koska varoittelet normaalisti alkoholia käyttävää juoman turmiollisuudesta.
Niin onnistuuko matonpesu kontallaan? - bessie-
Korppis1 kirjoitti:
Jos viinankäyttö lipsuu siihen pisteeseen, että juomista ei enää hallitse, ainut selviytymisen keino on lopettaa juominen kokonaan. Lopetit siis juomisen 30-vuotta sitten, hyvä ratkaisu. Et ole kuitenkaan kokonaan irti menneen varjostasi, koska varoittelet normaalisti alkoholia käyttävää juoman turmiollisuudesta.
Niin onnistuuko matonpesu kontallaan?Saako laittaa pehmusteet polvien alle? Eipä silti, ei minulta onnistuisi mattojen pesu kontallaan vaikka olisi pehmusteetkin, jos siis laiturilla pesemistä tarkoitat. Este on korvien välissä. Nykyään haluan pestä ja huuhdella matot kuivalla maalla, joten ei olisi mitään järkeä kontallaan pestä. Fyysisenä suorituksena kontallaan olo taitaa 'onnistua' suurimmalta osalta meidän ikäisiä?
- Metalli.polvi
Riippuu tilanteesta. Ennen naukkailin viiniä lähes joka viikonloppu, nyt harvakseltaan ja kohtuudella.
Krapulakin on tuttu asia vaikka sellaisesta en ole aikoihin kärsinyt, itsesuojeluvaisto voittaa liiallisen hurjastelun.
En pese mattoja itse, minulle on laitettu tekonivel toiseen polveen, vähän aristelen kovalla alustalla konttailemista. Hyvin nivel toimii, parempi kuin alkuperäinen. - korppis1
Huomasin virheen eka viestissäni. Tämä kännykän oikoluku vääristää sanomaa😊. Puin uimapuvun päälleni ja pulahdin uimaan. En siis juomaan, vaikka juomistakin puhuttiin. Bessie pesee vaan matot seisten minä pienimmät vedessä seisten ja isot laiturilla kontallaan.
- MiksiKonttaisin
Mattolaitureilla on pesupöydät. En ole koskaan pesut mattoja kontallani.
- bessie-
korppis1 kirjoitti:
Huomasin virheen eka viestissäni. Tämä kännykän oikoluku vääristää sanomaa😊. Puin uimapuvun päälleni ja pulahdin uimaan. En siis juomaan, vaikka juomistakin puhuttiin. Bessie pesee vaan matot seisten minä pienimmät vedessä seisten ja isot laiturilla kontallaan.
Ajattelen järveä, en itseäni. 60- ja vielä 70-luvullakin pesin matot laiturilla, sitten mieheni rakensi minulle pesupöydän. Esiin kuorimallamme kalliopohjalla olen myös pessyt ja kontannutkin. En tykännyt nuorempana, en tykkää edelleenkään. Sisulla pystyisin, mutta miksi niin tekisin kun vielä järkikin sanoo että ei kannata.
Kuinkahan monta vuotta siitä on kun Pirkko Mannola esiintyi ohjelmassa "Tanssii tähtien kanssa". Tein silloin näytösluontoisesti spagaatin, se yllättäin vähän kävi 'takajalan' polven päälle. Vielä tänäpänäkin sille polvelle varaaminen tuntuu sen verran pahalta etten viitsi.
Meillä täällä liikepaikoilla on niin viimosen päälle matonpesupaikat, että hölmöä olisi lähteä rannoille mattoja pesemään. - korppis1
MiksiKonttaisin kirjoitti:
Mattolaitureilla on pesupöydät. En ole koskaan pesut mattoja kontallani.
Minä en kehtaa rahdata mattoja tuonne parin kilsan päähän kun tässä edessäni on järvi ja ihana terassilaituri, jossa nytkin makoilen ja pilviä seuraan. Vasemman puoleinen taivas on mustien pilvien peitossa ja oikean puoleinen taivas poutapilvien valtaama. Tuulee sopivasti niin jotta paarmat ja muut helteen kiukuttamat ötökät eivät kiusaa. Voipi olla että kohta on juostava pirttiin, näyttää siltä, että vettä alkaa satamaan. Ukkonenkin lymyää vasemmalla puolen laituria..
- korppis1
korppis1 kirjoitti:
Minä en kehtaa rahdata mattoja tuonne parin kilsan päähän kun tässä edessäni on järvi ja ihana terassilaituri, jossa nytkin makoilen ja pilviä seuraan. Vasemman puoleinen taivas on mustien pilvien peitossa ja oikean puoleinen taivas poutapilvien valtaama. Tuulee sopivasti niin jotta paarmat ja muut helteen kiukuttamat ötökät eivät kiusaa. Voipi olla että kohta on juostava pirttiin, näyttää siltä, että vettä alkaa satamaan. Ukkonenkin lymyää vasemmalla puolen laituria..
Ps. Ovela tilanne. Makoilen kahden säärintaman välissä. Aurinkovarjo antaa suojan pilvien välistä esiin tulleelle auringolle. Vasempaan käteeni tunnen kostea tuulen vireitä. Oikean lämmintä lounatuulta:)
- turhakierrellä
korppis1 kirjoitti:
Ps. Ovela tilanne. Makoilen kahden säärintaman välissä. Aurinkovarjo antaa suojan pilvien välistä esiin tulleelle auringolle. Vasempaan käteeni tunnen kostea tuulen vireitä. Oikean lämmintä lounatuulta:)
Se vaan tuntuu siltä, kun känni velloo ohimoissa.
- LuonnonRaiskaajiako
korppis1 kirjoitti:
Minä en kehtaa rahdata mattoja tuonne parin kilsan päähän kun tässä edessäni on järvi ja ihana terassilaituri, jossa nytkin makoilen ja pilviä seuraan. Vasemman puoleinen taivas on mustien pilvien peitossa ja oikean puoleinen taivas poutapilvien valtaama. Tuulee sopivasti niin jotta paarmat ja muut helteen kiukuttamat ötökät eivät kiusaa. Voipi olla että kohta on juostava pirttiin, näyttää siltä, että vettä alkaa satamaan. Ukkonenkin lymyää vasemmalla puolen laituria..
Oman rantalaiturilla päässä peset mattoja. Mitä muuta joutuu veteen kuin likaa? Mäntysuopaa? Myrkyllisiä pesuaineita?
Itse nostaisin vettä saaviin ja pesisin matot maissa. Kaltaisin vedet vähän kauemmaksi, että eivät pääsisi järveen. - korppis1
turhakierrellä kirjoitti:
Se vaan tuntuu siltä, kun känni velloo ohimoissa.
Jaa, että tunteet velloo, kokemuspohjaasiko? Elä vaan avaa korkkia voit revetä ryyppäämään. Istun nyt pirtissä, lapsi tuli pyörällä kovaa vauhtia mökkitietä alas, pilvet olivat uhkaavan näköisiä. Ei ole vielä satanut tippaakaan. Hain varuiksi puolikuivat matot sisälle että eivät kastu, toistaiseksi ei hätää. Lapsi syö mamin tekemää valkosipuli- possurisottoa. Mikäpä tässä ollessa, viiniäkin jäi eilisestä, josko sitten kun saunassa on ensin käyty. Saunajuomaksi 2,5 % sitruuna olutta. HS:stä luettua. Katkaisuasemilla ruuhkaa lomalaisten palattua arkeen, niin ja moni on huonossa kunnossa. Mikäpä tässä eläkeläisen ollessa ei tule työhön paluu paineita, voi rauhassa loiventaa; )))
- korppis1
LuonnonRaiskaajiako kirjoitti:
Oman rantalaiturilla päässä peset mattoja. Mitä muuta joutuu veteen kuin likaa? Mäntysuopaa? Myrkyllisiä pesuaineita?
Itse nostaisin vettä saaviin ja pesisin matot maissa. Kaltaisin vedet vähän kauemmaksi, että eivät pääsisi järveen.Talvivaarasta päästävät vielä toistaiseksi jätevesiä järveeni. Ja neljän maton mäntysuopavesi saa aikaan katastrofin ; )))voi hyvänen aika sentään. Nyt alkoi satamaan. Poika lähti saunan lämmitykseen. Kiva bloggailla joutessaan, eikös:)
- ent.siivoojaparka
Korppis1 kirjoitti:
Muistan kun nuorena vedettiin kovia viikonlopulla aamuyöhön. Oli krapula ja joskus kovakin.
Nyt vanhemmuuten viinin naukkailu ei johda krapulaan ja tipottelukin loppuu puoleen yöhön. Katsos ei sitä mahottomia enää ; ) Pystytkö pesemään maton laiturilla polvillasi vai tutiseeko krapulaiset jäsenesi?On se varmasti huonoselkäisen turvallisempaa pestä matot kontallaan kuin pitkävartisen juuriharjan kanssa seisaallaan, etenkin jos on juoda lipittänyt viiniä edellisen yön.
Miksi mennä kontalleen, jos vielä pysyy seisaallaankin? - korppis1
ent.siivoojaparka kirjoitti:
On se varmasti huonoselkäisen turvallisempaa pestä matot kontallaan kuin pitkävartisen juuriharjan kanssa seisaallaan, etenkin jos on juoda lipittänyt viiniä edellisen yön.
Miksi mennä kontalleen, jos vielä pysyy seisaallaankin?Fysioterapeutin kanssa käydyn keskustelun tuloksena, hän tuli siihen johtopäätökseen, että minun yö on erilainen kuin useamman ikäiseni yö sinä mukaan lukien. Minun yö alkaa 23.30 ja päättyy 9.00. Joten viinin lipitys tapahtui ennen yötä ;) Minä en tarvitse pitkävarsista harjaa maton pesuun sillä pysyn pystyssä ilman tukea. Ylisillä liikkuminen tapahtuu myös kontallaan, eikä pitkävartinen harja sovi matalaan tilaan. Juuriharjalla saa puhdasta aikaan ilman silmälaseja.
korppis1 kirjoitti:
Fysioterapeutin kanssa käydyn keskustelun tuloksena, hän tuli siihen johtopäätökseen, että minun yö on erilainen kuin useamman ikäiseni yö sinä mukaan lukien. Minun yö alkaa 23.30 ja päättyy 9.00. Joten viinin lipitys tapahtui ennen yötä ;) Minä en tarvitse pitkävarsista harjaa maton pesuun sillä pysyn pystyssä ilman tukea. Ylisillä liikkuminen tapahtuu myös kontallaan, eikä pitkävartinen harja sovi matalaan tilaan. Juuriharjalla saa puhdasta aikaan ilman silmälaseja.
"feikki-korppis1"
Hiukan korjausta:
"että minun yö on erilainen kuin useamman ikäiseni yö sinä mukaan lukien. Minun yö"
"että minun yöni on erilainen kuin useampien ikäisteni yöt, mukaan-luettuna sinut. Minun yöni"
H.- korppis1
hunksz kirjoitti:
"feikki-korppis1"
Hiukan korjausta:
"että minun yö on erilainen kuin useamman ikäiseni yö sinä mukaan lukien. Minun yö"
"että minun yöni on erilainen kuin useampien ikäisteni yöt, mukaan-luettuna sinut. Minun yöni"
H.En tarvitse kahta omistusliitettä, yö on yhteistä kaikille, minun yö on erilainen kuin useamman ikäiseni yö. ymmärrätkö? Voin selventää minun ..... Kysymyshän on unirytmini erilaisuudesta. Nukun pitempiä yöunia kuin useammat ikäiseni.
- puhdasta.tuli
Muistan kun pestiin pulsaattori pesukoneella.
korppis1 kirjoitti:
En tarvitse kahta omistusliitettä, yö on yhteistä kaikille, minun yö on erilainen kuin useamman ikäiseni yö. ymmärrätkö? Voin selventää minun ..... Kysymyshän on unirytmini erilaisuudesta. Nukun pitempiä yöunia kuin useammat ikäiseni.
"feikki-korppis1"
Suomen-Kielen oppejahan minä perinteisesti tarjosin :)
yst.
H.
- 60-luku-oli-parasta
Mä muistan ekana kun Danny show "napalmi" räjähti Vehmersalmen tanssi illassa, se oli kuin eilen. Meinas iso Deekin kärähtää. Olin kai 12 tai 13.
- Muistan.Dannyn
ja East Virginian.
Viimeiset parisen tuntia meni aitaa tehdessä, sitä edelliset pari viikkoa lapsen kanssa touhutessa.
Viitti sen vanhempia alkaa muistelemaan.Voisko tuota jotain muistaa jos alkais kaivelee, googlettaa joutuisi kummiskin.
En kehtaa ikääni edes ajatella, vanhuutta vielä vähemmän, tässä vaan mennä porskutan ja nautin päivästä tästäkin. Onneksi on pitkä matka lasten eläkeikään, jos nyt ensin menisi itse, vai kehtaisiko tuotakaan. Olisi niin komeata kuolla saappaat jalassa.
Kaikenlainen muistelu, lähinnä omien toilailujen näkeminen uudessa valossa, on yksi merkki siitä miten aika kuluu.
Jonain päivänä tajuaa, että hitsi kun nuo pihapuutkin ovat kasvaneet, eikös ne olleet semmoisia puskia vielä eilen, niihinkö se huvennut aika on mennyt, niin varmaan.- O-Orvokki
Tunnen ihmisiä, jotka eivät vaikuta vanhuksilta tai edes vanhoilta, vaan ihastuttavilta aktiivisilta toimijoilta, vaikka ovat ehtineet viettää jo 80-vuotispäiväjuhlansa muutamia vuosia sitten.
Yhden 80-vuotispäiviä viettävän naapurin tarjoiluista nautiskellessamme, arvelimme hänen täyttävän 60 vuotta. - Jos olisi pitänyt lyödä vetoa 50 tai 80, olisin veikannut 50. - Emme erehtyneet kuin 20 vuotta tuon ihastuttavan todella reippaan ja aktiivisen ihmisen iässä. Hän tekee ja harrastaa monenlaista ja taitaa kävelläkin vähintään 10 kilometria päivässä, ellei pitempiäkin matkoja.
Yksi pariskunta on koko ajan menossa jossain ja harrastavat monen moista, vaikka aviomies täytti jo 85 vuotta ja vaimo on (luultavasti) hieman nuorempi.
Itse tunnistan aina välillä muutamia ikääntymisen oireita, mutta elämä tuntuu jatkuvan edelleen likimain normaalina.- Täysilläloppuunasti
Juuri noin elävät ihmiset, joita eivät kahlehdi väärät luulot ja kuvitelmat ikä- eikä mistään muistakaan elämän aiheista.
- Kiitos-O-Orvokki
Juuri noin olen itsekin huomioita tehnyt tuttavissani.
Samoin koen.
- jossainvaiheessakai
Minä muistan hämmästyksen, kun Berliinin muuri pystytettiin 1961. Vielä paremmin muistan vielä suuremman hämmästyksen, kun muuri kaatui syksyllä 1989.
Joka kerta Berliinissä käydessäni vielä hämmästyn muuritonta ja muuttunutta Berliiniä. Siitä tiedän, että olen vanha. Olen nähnyt maailman muuttuvan. Mutta aurinko on aina sama.- Siitäkö-se-alkoi
Muurin vuoksiko 60 luvulla alkoivat myydä Berliinin makkaraa? Lie vieläkin? Tai sipuli-tee. Tai Jahti. Tai joku muu.
- jossainvaiheessakai
Siitäkö-se-alkoi kirjoitti:
Muurin vuoksiko 60 luvulla alkoivat myydä Berliinin makkaraa? Lie vieläkin? Tai sipuli-tee. Tai Jahti. Tai joku muu.
Muurin vuoksi tai sitten ei. Ei ole berliininmakkaraa näkynyt aikoihin, mutta berliininmunkkeja on.
- Vanhempi
Eikö tuo testi osoita, että ihmisellä joko on tai ei ole hyvä muisti?
Miksi muistaja olisi vanha? Kannattako siis menetää muistinsa, niin pysyy nuorena? Haloo!
Ihminen voi ikääntyä vaikka satavuotiakis, mutta mieli pysyy monilla virkeänä loppuun asti. Ei sellainen on vanha.- Mielialajuttu
En tiedä mistä testistä puhut, mutta muuten olet enemmän ja paremmin jyvällä kuin aloittaja. Säälittävää on ainoastaan se, jos pitkän elämän elänyt ihminen ei ole koko elämänsä aikana saanut selville ja keksinyt, mitä tarkoittaa sana "nuorekas".
- Nikki.Vanhempi
minusta kirjoitit oikein ja osuvasti, tykkään viestistäsi.
- Vanhempi
Mielialajuttu kirjoitti:
En tiedä mistä testistä puhut, mutta muuten olet enemmän ja paremmin jyvällä kuin aloittaja. Säälittävää on ainoastaan se, jos pitkän elämän elänyt ihminen ei ole koko elämänsä aikana saanut selville ja keksinyt, mitä tarkoittaa sana "nuorekas".
Kyllä minä nyt tarkoitin aloittajan luetteloa, jossa hän testaa muistiamme.
Jos muistan kaiken tuon, olen hänen mielestään vanha, No jos en muista, olenko sitten tuo "nuorekas", jolla ei muisti pelaa?
- Hups.sanoo.Merilii
Aamulla roiskaisin tänne tämän aloituksen, koska se huvitti hiukan ,
- ja nyt palattuani syntymäpäiviltä lähiperheen puutarhasta ja sisältäkin
hämmästyin viestien runsautta.- Kiitokset kaikille, huomenissa luen ketjun."Hups.sanoo.Merilii"
Tulin juuri asioilta...
Lähden kaupoille/asioille/ etc.
En koskaan lue tällaisia/tämän nimmarin aloituksia tai kommentteja.
-
Jos joku noin kirjoittaa, vaihtaa hän yleensä silloin nimmaria.
Jatkaen sillä kommentointiaan.
-
H.
- staka
Aloituksen jutut on lähinnä ihmisille, jotka ovat paljon alle 60-vuotiaita. Tai sitten minulla on paljon parempi muisti. Haittaaks se?
- Muistan tanssilavamusiikista vaikkapa Taisto Tammen livenä, ja myös Danny shown missä olivat mukana myös Tapio Rautavaara ja Katri Helena. Tuo Janne Hurmeen (niinköseoli?) laulu on minulle ihan outo, eli on ajalta jolloin en yhtään seurannut niinsanottuja suosikkikappaleita.
- Muistan oikein hyvin useimmat 50 vuoden takaiset lehtijutut eli vuodelta 1966, tiedä sitten ovatko mielijuttujani. Enkä ole tänne yli-ikäinen!
- Muistan hyvin sudenpentuhatut. Toin sellaiset siskon lapsille vuonna 1969 intiaanikaupasta New York Citystä. Ei ollut Pikku G vielä silloin syntynytkään! Eikä lähikylissä ainoatakaan McDonald'sia.
Ja sitä rataa. Mitä hiivatin nuorisojoukkoja tänne on oikein pesiytynyt ;-D)) ? - Näen..SILMISSÄNI..vielä
ne housuhameet tädeillä ne aiheuttivat naurua meillä.
- staka
Olen usein ihmetellyt eikö ihmisillä ole "peruutuspeiliä". Pätee moneen muuhunkin asiaan eikä vain housuhameeseen ;-)
- Onhansitäikää
Huomenta. Olipa hauska, leppoisa muistelolista. Vielä piirun verran vanhempana muistelen Otaniemen Vesimiehen, jota mainostettiin Euroopan suurimpana discona......
- staka
Liekö paikan nimi ollut Vesimies, kun kaverin kanssa kävin Otaniemen iltahumuissa, paikassa missä oli niitä melkoisen julkisuuden saaneita 'yläosattomia' tarjoilijoita. Heillä oli muistaaksni punainen läpinäkyvä sifonkimainen yläosa, ei siis paljasta pintaa, onneksi. No, sekin 60-luvun villitys taisi mennä ohi aika pian.
- Ihme-etten-ole-
kuullutkaan k.o. paikasta, vaikka sekä poikani että tyttäreni ovat opiskelunsa siellä suorittaneet. Olisivatko olleet myöhemmin kuin te siellä, en voi tietää.
- voisi.olettaa
Ihme-etten-ole- kirjoitti:
kuullutkaan k.o. paikasta, vaikka sekä poikani että tyttäreni ovat opiskelunsa siellä suorittaneet. Olisivatko olleet myöhemmin kuin te siellä, en voi tietää.
Elleivät lapsesi ole 70 vuotiaita niin varmasti ovat olleet myöhemmin.
- Naurattaa-
ja nauru illalla tekee hyvän yöunen.
Hyvää ötyä!
Ai kun mä oon nuori, mä en muista mitään.
- eppu2
Voihan nenä!
Selasin ketjua ja lueskelin harsien.
Ajattelin kirjoittaa juuri noin, kun Sinäkin, onneksi huomasin kommenttisi.
Rupesi ihan naurattamaan.
- se-on-loppu-väsyttää
Nuoruus kului työelämässä juostessa,
ukon kanssa tapellessa elämän tuiskinassa,
yllättäin huomaakin olevansa vanha ja vaivanen, loppuun kulunu raihnainen ihmisraunio,
keikkensa on ihmispolonen antanu elämälle,
vain hauta odottaa enään tulijaa,- reilupeli
Miehet ovat tulleet vanhoiksi silloin kun eivät uskaltauudu enää uimaan. Kysyessä miksi? Valittavat edustusrauhanen alkaa kihelmöimään ja saa juosta pissalla ylen aikaa. Lekuri käskee mennä lenkille ja juoda olutta, niin hanat aukeavat, elämä on taas mallillaan.
Kyllä edustusrauhanen kummasti rauhoittaa ns. muka ikuista nuoruutta elävää "ikinuorta".
Paljon on mennyt kallista aikaa hukkaan. Loppumatkankanssa pitää olla huolellisempi, ei turhiavälejä kirjuuttaessakaan. Yhdestä ihmissuhteesta joutaisi ottaa pois kymmenenvuotta. Kuntoilla ja tanssia olisin saanut enemmän, miehiä enemmän ja laulua...😎
- ojanpohjalla
hunksz kirjoitti:
Lesken siili laittoi taas emojin.
Uudella kännyllä :)
H.😁 😯 😡 😢 😂
Mitä sää vahtaat.
- siinä-se-meni-
Aika meni aatellessa, päivät päätä käännellessä,
mitä tuota enää kyselet, - hyvääyötäkaikille
iltanaurut tuli kun luin näitä juttuja ja hauska tuo vanha sananlasku viimesenä :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882314580Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1333807Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3233410Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä202138Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli701755Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.2001631- 831461
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte161439Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361352Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.861184