Olemme olleet yhdessä 10 vuotta, josta puolet naimisissa. Suhteemme on pääsääntöisesti hyvä ja tasavertainen. Mieheni on kiltti, huumorintajuinen ja rauhallinen. Viihdyn hänen seurassaan ja meillä on samankaltainen elämänkatsomus.
Mutta -
hän käyttää alkoholia turhan reippaasti. Joka viikonloppu molempina päivinä, lomalla myös viikolla. Känni menee aina överiksi. On ollut itsensä telomista, minne sattuu sammumista (vessaan, niin että tippui pöntöltä lyöden päänsä, keittiöön samalla kun pakastin ja jääkaappi auki jne) kerran virtsasi sänkyyn ja on jopa kerran ulostanut nukahtaessaan pihakeinuun.
Olen tehnyt vaikka mitä. Huutanut, raivonnut, itkenyt, anellut, puhunut ja toivonut. Suurten ylilyöntien jälkeen menee hienosti pitkän aikaa, kunnes taas lähdetään pikku hiljaa kohti sitä överiä. Hän antaa tyhjiä lupauksia alkoholinkäytön vähentämisestä kerta toisensa jälkeen. En enää jaksa.
Voiko ihminen koskaan muuttua? Kannattaako minun yrittää taistella? Rakastan häntä todella paljon, mutta en haluaisi olla alkoholistin vaimo.
Ajattelin laittaa avioerohakemuksen vireille ja käyttää puolen vuoden harkinta-aikaa koeaikana. Mikäli mies ei osoita tuona aikana voivansa muuttua haen lopullista eroa. Tämän kirjoittaminenkin sattuu, ajattelin aina meneväni vain kerran naimisiin ja pysyväni naimisissa. Tämä ei ole minulle helppo juttu.
Neuvoja, ajatuksia, mielipiteitä, kohtalotovereita?
En voi puhua tästä asiasta kenellekään, koska en halua mollata miestäni. Olen kuitenkin miettinyt ottavani yhteyttä miehen hyvään ystävään, jos tämän "väliintulo" auttaisi.
M 40
N 30
Mutta -
hän käyttää alkoholia turhan reippaasti. Joka viikonloppu molempina päivinä, lomalla myös viikolla. Känni menee aina överiksi. On ollut itsensä telomista, minne sattuu sammumista (vessaan, niin että tippui pöntöltä lyöden päänsä, keittiöön samalla kun pakastin ja jääkaappi auki jne) kerran virtsasi sänkyyn ja on jopa kerran ulostanut nukahtaessaan pihakeinuun.
Olen tehnyt vaikka mitä. Huutanut, raivonnut, itkenyt, anellut, puhunut ja toivonut. Suurten ylilyöntien jälkeen menee hienosti pitkän aikaa, kunnes taas lähdetään pikku hiljaa kohti sitä överiä. Hän antaa tyhjiä lupauksia alkoholinkäytön vähentämisestä kerta toisensa jälkeen. En enää jaksa.
Voiko ihminen koskaan muuttua? Kannattaako minun yrittää taistella? Rakastan häntä todella paljon, mutta en haluaisi olla alkoholistin vaimo.
Ajattelin laittaa avioerohakemuksen vireille ja käyttää puolen vuoden harkinta-aikaa koeaikana. Mikäli mies ei osoita tuona aikana voivansa muuttua haen lopullista eroa. Tämän kirjoittaminenkin sattuu, ajattelin aina meneväni vain kerran naimisiin ja pysyväni naimisissa. Tämä ei ole minulle helppo juttu.
Neuvoja, ajatuksia, mielipiteitä, kohtalotovereita?
En voi puhua tästä asiasta kenellekään, koska en halua mollata miestäni. Olen kuitenkin miettinyt ottavani yhteyttä miehen hyvään ystävään, jos tämän "väliintulo" auttaisi.
M 40
N 30
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tyypillistä, "et halua nolata miestäsi" vaan mielellään mahdollistat känniörvellykset kotonanne.
Alkoholisti rakastaa viinaa ja se menee kaiken ylitse. Yleensä alkoholisti viihtyy sellaisen ihmisen kanssa, joka mahdollistaa juomisen turvallisissa puitteissa. Sinähän teet näin.
Puhe, huutaminen tai uhkailu ei alkoholistille tepsi, tuskin tuo avioerollakaan uhkailu tai koeajan pito. Mutta itse elämäsi rakennat ja olet vastuussa onnestasi.
Kirjoitin, että en halua mollata miestäni. Tarkoitin, että en halua haukkua häntä hänen ystävilleen, mutta olen pohtinut asiasta puhumista heidän kanssaa saadakseni itse apua intervention tekemiseen.
Mahdollistan örvellyksen kotona? Missä annan ymmärtää näin? Mieheni lähtee halutessaan ravintolaan juomaan, juo toki myös kotona - kiellostani tai pyynnöstäni huolimatta. Aivan itse ostaa viinansa ja ne kotiin kantaa. Miten minä siis mahdollistan tämän kuvion - muutoin kuin olemassa olollani?
Kirjoitat itse, että tuskin mikään auttaa, edes avioerolla uhkaaminen. Minä kuitenkin mahdollistan hänen alkoholinkäyttönsä. Eli sinun mukaasi kun minut ottaa tästä yhtälöstä pois, niin mieheni raitistuu. Kiitos tiedosta.
Ja tiedän olevani itse vastuussa onnellisuudestani. Siksi avioeroa harkitsenkin. Se ei poista sitä tosiasiaa, että rakastan miestäni.
Mitä omassa elämässäsi on tapahtunut, kun et osaa ottaa kantaa toisen tilanteeseen?
"Kirjoitin,+että+en+halua+mollata+miestäni.+Tarkoitin,+että+en+halua+haukkua+häntä+hänen+ystävilleen,+mutta+olen+pohtinut+asiasta+puhumista+heidän+kanssaa+saadakseni+itse+apua+intervention+tekemiseen.+"
minun vaimoni joi 5-8 olutta joka ilta.
Vaimoni oli hyvin kunnollinen, hiljainen ihminen, juominen ei haitannut työssäkäymistä, mutta parisuhdetta se haittasi koska itse en ole mitenkään alkoholin perään. Saattaa mennä kuukausikin etten ota mitään.
Joka ikinen päivä kun hän tuli töistä, ensimmäisenä jääkaapille ja puolen litran tölkki kolmosolutta suoraan naamariin ja aina sama selitys, voi kun on kamala jano. Antoi minullekin tölkin käteen, mutta kun ei tehnyt mieli, vaimo joi sen heti kun oma olut oli hotaistu naamaan.
Kun ne molemmat oluet oli saatu alas, vasta sitten saattoi ajatella ruokaa tai ruuan tekemistä. Puolen tunnin päästä taas jääkaapille ja seuraava tölkki kerta juomisella alas. Loput tölkit tissuteltiin illan mittaan ja niin vain joka ilta meni vähintään se 5 kpl puolen litran keskioluttölkkiä. .
Huomauttelin päivittäin juomisesta, nalkutin, muutaman kerran kaadoin oluet poiskin, mutta kaupastahan niitä lisää sai.
Vaimon naama oli turvoksissa ja hän oli muutenkin pöhöttynyt vaikkei ollut lihava, päinvastoin hyvinkin hoikka, mutta tämä aiheutti sen että eipä tehnyt mieli seksitellä kun toinen oli kaiket illat pienessä sievässä. Sama viikonloppuna, oluen tissuttelu alkoi puoliltapäivin ja jatkui iltaan saakka niin lauantaina kuin sunnuntainakin. Jos oli perhejuhlia, ennen lähtöä veti naamaansa sen 2-3 tölkkiä suoraan peräkkäin.
Tyhjät tölkit vaimo vei päivittäin kauppaan ettei niitä kertynyt onneksi nurkkiin.
Muutaman vuoden päästä minulla napsahti yhtenä iltana. Kun vaimo korkkasi illan ensimmäisen tölkin, lähdin enkä sen jälkeen käynyt kotona enää kuin pakkaamassa tavarani. Kun ero oli selvä asunto myytiin. En ole vuosiin ex-vaimoa nähnyt enkä tiedä mitä hänelle kuuluu eikä kiinnostakaan enää. Rakkaus kuoli samaa tahtia kun olut valui vaimon kurkusta alas.
Kiitos kommentistasi.
Kuinka pitkään teillä kesti tuota tilannetta? Heräsikö puolisosi missään vaiheessa omaan alkoholinkäyttöönsä, vai oliko hän täysin immuuni sinun tunteillesi?
Vähän samanlaisia kokemuksia täälläkin. Alkoholia kannetaan helposti minunkin eteeni, seurassa on tietenkin mukavampi juoda. Mieheni paino on alkanut nousta juomisen seurauksena. Tämä ei minua ulkomuodollisesti haitaa, olen huolissani ainoastaan hänen terveydestään. Ei jaksa enää samalla tavalla.
Aikoinaan meillä oli iso viinakaappi ja siellä monenlaista litkua. Tällä hetkellä on vain yksi pullo kirkasta keittiön kaapissa, perälle "piilotettuna". Tiedämme kumpikin, että se on siellä, mutta toivon, että siihen ei tarvitsisi koskea.
Mieheni on pyytänyt, että en hakisi eroa. Käytti sanamuotoa "vielä", "älä hae eroa vielä". Haluaa todistaa pystyvänsä raitistumaan. On nyt ollut viikon ottamatta, mutta viikonloppu näyttää taas. Ehdotin hänelle paikallista AA-kokoontumista. Sanoi harkitsevansa, mutta epäilen ettei tule koskaan menemään. Sieltä voisi kuitenkin saada apua.
Mieleni tekisi hakea eroa kuitenkin. Tavallaan näyttää, että olen tosissani tämän asian kanssa. Mikäli hän ratkeaa ja jatkaa juomistaan tulen varmasti reagoimaan samalla tavalla kuin sinä, pakkaan laukkuni ja lähden samantien.
Minulla rakkaus ei ole kuitenkaan kuollut. Haluaisin auttaa häntä mahdollisesta erosta huolimatta ja olen hänelle tämän sanonutkin. Minusta ei ole hylkäämään ketään.
Ex-vaimoni joi ilmeisesti jo seurusteluaikana mutta silloin me opiskelimme ja näimme ainoastaan pari kertaa viikossa ja nuorena vietettiin muutenkin aikaa enemmän nestemäisten juomien kanssa joten eihän se 2-3 olutta illalla miltään tuntunut.
Asuimme yhdessä yli 10 vuotta ja juominen oli varmaan hyvin samanlaista heti ensimmäisestä päivästä alkaen vaikka en sitä alussa tajunnut. Alussa tietysti otin silloin tällöin seuranakin, etenkin viikonloppuisin vietettiin paljon yhteistä aikaa kavereitten kanssa, mutta siinä vaiheessa kun työt tosissaan veivät mennessään, itselläni alkoholin käyttö jäi hyvin vähäiselle jo pelkästään senkin takia, että olin paljon autolla tien päällä ja tulin kotiin vasta joskus 18 jälkeen. Ei siinä olut päällimmäisenä enää mielessä arki-iltoina ollut kun piti lähteä reissun päälle heti aamulla. Sitten vaihdoin päivätöihin ja tulin töistä kotiin ennen eksää, siinä vaiheessa tämä ongelma eskaloitui tai tuli minulle näkyviin hyvin selvästi.
Exä pystyi hoitamaan työnsä ja olemaan muiden ihmisten kanssa kuin ei mitään eroon saakka, ei pienintäkään ongelmaa ja siihen hän vetosikin, että ei hänellä ole mitään alkoholiongelmaa. Mutta minulle se miten joka ikinen päivä kun hän tuli kotiin se oluttölkki otettiin käteen ensimmäisenä ja siihen perään heti toinen. Hän oli noin promillen kännissä puolessa tunnissa siitä kun kodin ovesta sisään pääsi. Se vitutti minua niin paljon etten loppuaikoina kestänyt olla samassa huoneessakaan eksän kanssa.
Exälle oluet olivat pelkkiä janojuomia. Vaikka yritin monta kertaa sanoa, että jos noin on, juo kotikaljaa, mutta tietäähän sen, että ei käynyt. Hän ei koskaan yrittänyt olla juomatta. Minun tunteet sivuutettiin aina olankohautuksella ja vastauksella mitä siinä nyt taas vouhkaat, tuhahdus päälle ja selän kääntö ja juomaa alas kurkusta. Ja sitten oltiin kuin ei mitään. Loppuvaiheessa parisuhdetta eksä nukahti viimeistään iltaysiltä pyhät arjet, mutta eipä siinä tehnyt mielikään mitään.
Miehesi yrittää pysyä selvänä joten sinuna koettaisin kaikin tavoin saada selville mikä häntä painaa, miksi hän juo noin rankasti viikonloppuisin.
Ymmärrän hyvin tuon, että kun kuppi menee nurin (he heh) niin se on nurin - jossain kohtaa oma pinna katkeaa ja raja tulee vastaan.
Yrititkö saada koskaan selville syitä tähän vaimosi juomiseen tai saattaa häntä hoitoon tai vedota mihinkään esim. terveellisyyteen?
Niin, en tiedä miksi mieheni juo niin paljon. Luulen kyseessä olevan monen asian summa. Varmasti hänen taustansa vaikuttaa, isänsä on (toipunut) alkoholisti. Suurin osa hänen ystävistään on tyyppejä, joita näkee vain ja ainoastaan juhlissa - viikonloppuisin keikoilla, festareilla, synttäreillä. Ja aina niihin kuuluu alko. Ja sitten varmaan myös tottumus. Kun sitä on tehnyt niin kauan on vaikea lopettaa ja samalla määrät ovat kasvaneet. Toleranssikin varmaan, mutta tietyssä kohtaa se menee sitten kuitenkin yli ja ollaan jo todella huonossa kunnossa.
Nyt on mennyt hyvin. Ollaan rakennettu luottamusta ja arki on tuntunut mukavalta yhdessä. Viikonloppu meni täysin ilman alkoa. Tunnusti, että lauantaina teki mieli ottaa, kun näki ihmisiä aurinkoisilla terasseilla. Ei kuitenkaan ottanut. Hienoa.
Samalla tavalla meillä - työt hoitanut aina ja kukaan ei varmaan uskoisi ongelmaa olevankaan.
Äitini kuoli alkoholiin alle vuosi sitten, minulla on oikeastaan vielä suruaika tavallaan ja nuo asiat välillä todella pinnassa. Juuri tämän vuoksi olen eroa ajatellut - olen saanut nähdä tuota alkon aiheuttamaa tuhoa niin läheltä, että en kestä enää toista samanlaista kokemusta.
Toistaiseksi eropaperit eivät ole kuitenkaan vetämässä. Haluan antaa mahdollisuuden. Ja rakkautta on kuitenkin paljon.
Eikö sinua ole missään vaiheessa mietityttänyt mitä ex-vaimollesi kuuluu? Jos hän olisi raitis ottaisitko takaisin?
"Samalla tavalla meillä - työt hoitanut aina ja kukaan ei varmaan uskoisi ongelmaa olevankaan. "
Tuo on yleinen käsitys monien alkoholistien läheisillä. Todellisuudessa asian on huomannut moni muukin, ei vain ole uskaltanut sanoa. Moni luulee hoitavansa työt ja muut hyvin ja että ei juomista kukaan huomaa. Valitettavasti vain näin ei ole. Vaikka työt hoituisivatkin niin kyllä paljon juovan tunnistaa kun monista pienistä asioista.
Oma kokemukseni on että kun läheisen juomisen ottaa vihdoin puheeksi laajemmin, kulee monesta suusta että "kyllä minä sen jo vähän arvasinkin..."
Mua on myös aina jurppinut tuo käsite, kuinka alkoholistin puoliso (yleensä siis puoliso, mutta miksei muukin perhe) kuulemma "mahdollistaa" alkoholistin juomisen.
Tekisi mieli kysyä, mitä se mahdollistaminen kaiken kaikkiaan sisällään pitää. Jos haluaa asua siistissä kodissa ja syödä säännöllisesti ja nukkua yönsä kunnolla, niin sekö on mahdollistamista? Eli ylipäätään asuminen yhdessä alkoholistin kanssa tukee tämän juomista. Ilmeisesti sitten näin. Miten sitten pitäisi tehdä? Jättää koti siivoamatta, ovet sepposen selälleen, kuset ja oksut korjaamatta lattialta, vaatteet pesemättä, tavarat hujan hajan jne, vai? Ja siinä kenties sitten lastenkin pitäisi elää kaiken keskellä, antamatta alkoholistille mahdollisuutta?
Mutta jos lähtee pois siitä yhteisestä kodista, siis käytännössä ottaa eron, niin sittenkö alkoholisti raitistuu?
Eipä raitistunut minun exäni. Päinvastoin suistui pultsariasteelle ja kuoli n. puolen vuoden kuluttua lähdöstäni. Ennen lähtöäni hän kävi vielä töissä, mutta heti jäätyään yksin kuppi meni niin nurin, että unohti mennä töihin. Pomo olisi vielä antanut mahdollisuuden, mutta mies otti loparit ja alkoi juoda kaksin käsin. Että sillä lailla. Minullakin oli joku lapsellinen ajatus päässäni, että lähtemiseni olisi pysäyttänyt hänet, saanut hänet näkemään tilanteen oikeassa valossa ja hän olisi tajunnut, että hänen todellakin pitää raitistua ja alkanut oikeasti tehdä töitä sen eteen. Turhaa se oli.
Olen niin monta muutakin tapausta nähnyt, missä eron jälkeen puoliso on sortunut vain entistä pahempaan kierteeseen. Tuttavan mies löytyi kotoaan itsemurhan tehneenä viikon kuluttua siitä, kun "juomisen mahdollistanut" vaimo oli muuttanut pois. Ei nämä niin yksioikoisia asioita ole.
Minun mielestäni jokainen tapaus on omanlaisensa. Samaa kaavaa et voi soveltaa jokaiseen. Minunkin exäni joutui itse selvittämään omat töpeksintänsä muun maailman kanssa, en tehnyt mitään hänen puolestaan enkä kaunistellut hänen tekemisiään enkä juomisiaan. Eli siinä mielessä en ainakaan mahdollistanut yhtään mitään, silti juominen vain yltyi.
Ja siksi on vaikea antaa kenellekään mitään neuvojakaan. Jos yhteen joku neuvo tehoaa, toiseen sitten ei tepsikään.
Minä join avioliiton loppuaikoina paljon ja siksi, että ahdisti vain päivä päivältä enemmän se elämä, oli paettava pulloon. Alkuavioliiton n. 15 vuotta olin lähes absolutisti, mutta jossakin vaiheessa tuli juominen kuvioon ja kasvoi loppua kohden. Ahdistus ja elämänhaluttomuus kasvoi siihen pisteeseen, että otin itse eron ja päätin rakentaa elämäni uusiksi niin, etten kuolisi ahdistukseen tai sen tuomiin järjettömiin tekoihin. Eron jälkeen juominen tippui pois lähes kokonaan ja tällä hetkellä saatan satunnaisesti ottaa kaljaa, väkeviin en koske. Ahdistus on poissa ja jokainen päivä näyttää paremmalta ja elämänhalu kasvaa.
Kysy mieheltäsi suoraan, että ahdistaako ja vitu.ttaako elämä kaikkinensa ja jos näin on, niin siitä kannattaa keskustella asioiden oikeilla nimillä. Minä yritin muutamaan otteeseen keskustella, mutta ajatukseni ja sanomiseni mitätöitiin tai jätettiin huomiotta, siitä oli hintana, että erosin ja nyt voin hyuvin. Vaimo olisi halunnut ehdottomasti jatkaa ja haluaisi edelleen, minä en halua, enkä pystyisi palaamaan menneeseen mistään hinnasta, se tappaisi minut.
Terveisin onnellinen mies!
Lisäys...Olimme yhdessä 25 vuotta