Eli tässä tilanne olen ollut poikaystäväni 4 vuotta yhdessä. Opiskelujen ja työpaikkojen vuoksi olemme oleet enemmän tai vähemmän kaukosuhteessa. Nyt on tulossa se aika kun pitäisi tehdä päätöksia miten suhteessa edetään. Olemme nyt kesänajan asuneet yhdessä ja minulle on tullut fiilis, että tämä on nyt se ”ihan kiva” suhde.
Mies on mukava, fiksu, rakastava, seksi on ihan hyvää, haluaa että minulla on kaikki hyvin. Ja miehen mielestä meidän parisuhde on juuri sellainen kun hän haluaisi. Eli kaikki on hyvin ja tulee olo, että itse olen kauhean itsekäs kun haluan jotain enemmän.
Minusta tuntuu, että meillä ei ole paljoa yhteistä tai tarvitsemme aktiviteetteja jotta meillä olisi jotain juteltavaa. Ja aina on mukana jomman kumman puoleinen kompromissi. Ja sitten ne yhteiset kiinosutksen kohteet kiinnostaa eri tavalla. Esimekiksi tykkäämme matkustamisesta. Miehelle se tarkoittaa että mennään teneriffalle All inclusive lomalle. Minä taas haluan vaeltamaan Yellowstonen kansallispuistoon. Mä haluan lauantai illalla ilmaiskonserttiin puistoon niin että ollaan piknikillä ja mies haluaa hampurilaiselle kun turha tuhlata rahaa naposteluun etc.
Tänään mies kiitteli kuinka oli niin mahtava viikonloppu. Teki itselle oikein pahaa kun oma ajatus oli että oli ns. nomisetti jollaisia viikonloppuja yleensäkin vietä. Tästä tuli mieleen että onko mulla vaan liian suuret odotukset?
Tietysti voin mennä ja kokea omien kavereiden kanssa taai yksin niin kuin tähänkin asti, mutta olisi kiva jos asioita voisi tehdä kumppanin kanssa. Olen myös alkanut etsimään negatiivisia asioita toisesta. On alkanut häiritsemään pinnalliset asiat, miehen epä-sosiaalisuus ja aloitekyvyttömyys En tiedä onko kyse itseni suojelusta vai jostain muuta.
Toisaalta ollaan ekaa kertaa useaan vuoteen näin pitkä aika yhdessä samaan aikaan. Tämä tuo varmasti oman osansa tähä ajatuksen kulkuun. Tuntuu vaan hurjalta että on tällainen olo ja toisen olisi muutettava omaa elämäänsä kuitenkin aika massiivisesti jotta voimme elää yhteistä arkea. Mielelläni katson jotta olen varma, mutta kuinka kauan pitää olla tällainen olo? Kun itse voin jahkailla kauankin ja ajattelen aina asiaa uudestaan kun tulee se ”hyvähetki”. Tälläinen ajattelu on kauhean kuluttavaa. Osaan kuvitella hypoteettisen tulevaisuuden ”sitten joskus” mutta lähitulevaisuuden suunnittelu tuntuu ahdistavalta.
Olen lukenut monta ketjua aiheesta ja kaikkien vinkki on että ei vaihtamalla parane ja parisuhteet on vaan tuollaisia ja odotan liikoja. En usko Disney satuihin mutta haluaisin naimisiin mennessä ajatella jotain muuta kuin että onhan tuo mukava poika eikä kohtele mua kaltoin.
Tiedän ettei keskustelupalstalta löydy vastauksia ettekä te tiedä ”totuutta” mutta ylöskirjoittaminen jo auttaa. Eli kiitos kun jaksoitte lukea. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia.
Mies on mukava, fiksu, rakastava, seksi on ihan hyvää, haluaa että minulla on kaikki hyvin. Ja miehen mielestä meidän parisuhde on juuri sellainen kun hän haluaisi. Eli kaikki on hyvin ja tulee olo, että itse olen kauhean itsekäs kun haluan jotain enemmän.
Minusta tuntuu, että meillä ei ole paljoa yhteistä tai tarvitsemme aktiviteetteja jotta meillä olisi jotain juteltavaa. Ja aina on mukana jomman kumman puoleinen kompromissi. Ja sitten ne yhteiset kiinosutksen kohteet kiinnostaa eri tavalla. Esimekiksi tykkäämme matkustamisesta. Miehelle se tarkoittaa että mennään teneriffalle All inclusive lomalle. Minä taas haluan vaeltamaan Yellowstonen kansallispuistoon. Mä haluan lauantai illalla ilmaiskonserttiin puistoon niin että ollaan piknikillä ja mies haluaa hampurilaiselle kun turha tuhlata rahaa naposteluun etc.
Tänään mies kiitteli kuinka oli niin mahtava viikonloppu. Teki itselle oikein pahaa kun oma ajatus oli että oli ns. nomisetti jollaisia viikonloppuja yleensäkin vietä. Tästä tuli mieleen että onko mulla vaan liian suuret odotukset?
Tietysti voin mennä ja kokea omien kavereiden kanssa taai yksin niin kuin tähänkin asti, mutta olisi kiva jos asioita voisi tehdä kumppanin kanssa. Olen myös alkanut etsimään negatiivisia asioita toisesta. On alkanut häiritsemään pinnalliset asiat, miehen epä-sosiaalisuus ja aloitekyvyttömyys En tiedä onko kyse itseni suojelusta vai jostain muuta.
Toisaalta ollaan ekaa kertaa useaan vuoteen näin pitkä aika yhdessä samaan aikaan. Tämä tuo varmasti oman osansa tähä ajatuksen kulkuun. Tuntuu vaan hurjalta että on tällainen olo ja toisen olisi muutettava omaa elämäänsä kuitenkin aika massiivisesti jotta voimme elää yhteistä arkea. Mielelläni katson jotta olen varma, mutta kuinka kauan pitää olla tällainen olo? Kun itse voin jahkailla kauankin ja ajattelen aina asiaa uudestaan kun tulee se ”hyvähetki”. Tälläinen ajattelu on kauhean kuluttavaa. Osaan kuvitella hypoteettisen tulevaisuuden ”sitten joskus” mutta lähitulevaisuuden suunnittelu tuntuu ahdistavalta.
Olen lukenut monta ketjua aiheesta ja kaikkien vinkki on että ei vaihtamalla parane ja parisuhteet on vaan tuollaisia ja odotan liikoja. En usko Disney satuihin mutta haluaisin naimisiin mennessä ajatella jotain muuta kuin että onhan tuo mukava poika eikä kohtele mua kaltoin.
Tiedän ettei keskustelupalstalta löydy vastauksia ettekä te tiedä ”totuutta” mutta ylöskirjoittaminen jo auttaa. Eli kiitos kun jaksoitte lukea. Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Siltähän tuo kuulostaa,"ihan kivalta suhteelta". Teillä taitaa vaan olla käynyt niin, että suhteeseen on lähdetty sen enempää miettimättä yhteisiä kiinnostuksen kohteita? Sillä niitähän pitäisi olla, tai vähintään yksi tai kaksi. Samoin luonteenlaatunne olisi osuttava suurin piirtein yhteen, muuten jompikumpi tai molemmat tuntee kärsivänsä jatkuvasti vääryyttä. Toisaalta on myös niin, että suhteessa on kuitenkin aina asioita, joista pitää tehdä kompromisseja. Jos vaikka löytäisit miehen, jonka kanssa olisi huikean paljon yhteistä, harrastuksetkin, yms. niin suhteessa on aina jotain mikä ei osu nappiin. Kuten esim. seksi. Tai mies ajattelee kuitenkin huomattavasti enemmän itseään.
Monet ihmiset eivät tietysti edes odota suhteelta kovin paljon yhteistä. Olen huomannut, että matkustaminen kerran vuodessa esim. kaukomaille riittää. Tai vaikka Kanarialle. Matkakohteesta ja molempien toiveista mitä siellä tehdään kannattaa keskustella! Monet matkustavat myös esim. mökille pelkästään siksi, että kumppani haluaa. Näissä lienee tärkeintä, ettei itse INHOA mökkeilyä. Ja mökkeilystä pitävä tietää, ettei toinen viihdy siellä esim. kahta yötä kauempaa. Eli mikään ei estä teitä lähtemästä erilaisiin lomakohteisiin, vaikkapa vuorotellen. Ensin menette vaikka sinne Teneriffalle All inclusive lomalle. Sitten vaeltamaan Yellowstonen kansallispuistoon? Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että inhoat kaikkia all inclusive lomia eikä mies tykkää vaeltamisesta. Silloin kannattaisi keksiä jokin kohde, josta molemmat pitäisivät.
Mitäpä jos tekisitte netissä persoonallisuustestejä? Tutustuisitte kunnolla itseenne ja myös toiseen. Kun tiedätte molempien toiveet ja odotukset parisuhteelta voisi olla helpompi tehdä ratkaisuja joko sen jatkamisesta tai erosta.
Kiitos vastauksesta.
Mielestäni suhteen alussa meillä oli kauheasti yhteistä. Silloin toisaalta olin 21 vuotias ja suhde alkoi ajatuksella että pidetään hauskaa eli yhteiset asiat eivät olleet oleellisia. Ei kuitenkaan haluttu jättää sudetta siihen. Sen jälkeen kun on viettänyt aikaa yhdessä vain lyhyempiä aikoja niin meillä on tarpeeksi yhteistä jotta se toimii.
Parisuhteen tarkoitus on selvittää onko tarpeeksi yhteistä. Tänävuonna olen vasta alkanut asiaa miettimään. Kaukosuhde on toiminut minulle hyvin joten ei ole ollut tarvetta pohtia asiaa enemmän. Helpottaisi hirveästi jos mies olisi epävarma. Jotenkin tuntuu että kaikki on minun harteilla ja otan vastuuta miehen onnellisuudesta.
Tottakai tehdään kompromisseja ja niin sen kuuluukin mennä. Ei tietenkään kenenkään kanssa mene kaikki yhteen. Ja olisi sekin varmaan vähän tylsää.
Mitä matkustamiseen tulee niin se ei ole kynnyskysymys vaan yksi hyvä esimerkki. Olemme matkustaneet paljon ja kohteet valitaan yhdessä ja teemme molempien haluamiaan asioita. Eli silloin päädymme kohteisiin jotka on molemmille ihan kivoja. Eikä siinä mitään, kaikki matkat ovat olleet hyviä. Unelmakohteeni ovat kaukomatkoja joihin säästetään rahaa ja miehen mielestä on parempi matkustaa Euroopassa kun samalla rahalla pääsee useampaan kohteeseen. Ja voin myös matkata muiden kanssa. Tässä vaan jotenkin konkretisoitui erilaisuus kun juuri puhuttiin.
AP
Jatkan vielä sen verran että ollaan molemmat muellyttämisen haluisia ja sellaisia kaikki käy ihmisiä että kukaan ei vastentahtoisesti joudu mitään tekemään. On meillä yhteistäkin mietin vaan että onko tarpeeksi.
Ja nyt lähinnä jännittää se kun olen kyllästynyt kaukosuhteeseen ja pitäisi tehdä itselle isoja päätöksiä (asuinpaikka, työ yms.) Että kannattaako tässä tilanteessa vai tuntuuko tältä juuri sen takia. Yritän puhua itselle helppoa ratkaisua vai pakottaako tilanne miettimään asioita oikeasti. On niin helppoa elää "sitten kuin" maailmass jossa kaikki menee niin kuin haluaa.
Ap
Sen verran sanoisin, ettei ihan älyttömän kamalasti kannata miettiä "onko tarpeeksi", "kannattaako" yms. vaan tehdä siten miten parhaimmaksi katsoo, ihan vaan yksinkertaisesti. Ainoastaan "sitten kun" -maailma kannattaa heti unohtaa. Elämässä on vain yksi tärkeä hetki "tässä ja nyt".
Tämä on aivan totta. Tuo on vain niin omaa luonnetta vastaan että tuntuu vaikealta. Aina pitää ajatella 2 askelta eteenpäin. Jos joku haluaa vaihtaa jahkailua spontaniuteen niin teen mielelläni vaihtarin!
Ap
Joo, mennäänkö sinne mihin minä haluan, jee! Ja toinen on että plääh! Sitten mennään sinne minne toinen haluaa, ja itse on että plääh. Plus miinus nolla. Kiva kun aurinkoisen iloisen rantapäivän jälkeen täytyy mennä savuiseen, meluisaan kaljakuppilaan masentumaan ja kuuntelemaan paskanjauhuuta. Yhdessä asuessa nämä eroavaisuudet jotenkin korostuu. Parisuhde on kiva kun se on vain ihanainen mauste elämässä.
Jos molemmat ovat ihan "plääh" toisten mieltymyksistä, niin miksi hemmetissä he ovat parisuhteessa? Ihan plääh, mielestäni.
Sitähän aloittaja tässä pohtii. Kannattaako parisuhteessa olla jos ajattelee plääh. Itse samassa tilanteessa. Toisella palstalla kun kysyin muiden kokemuksia niin mut haukuttiin prinsessamaailmassa eläväksi prinsessaksi joka ansaitsee vaimonhakkaajan kun ei kerran hyvä mies kelpaa.
Luulen että samassa tilanteessa on paljon muitakin. En osaa sen enempää auttaa.
"Kannattaako parisuhteessa olla jos ajattelee plääh. Itse samassa tilanteessa."
Vastaus: ei kannata.
Menkää lapset töihin tai kouluun.
Aloittajan aivoitusta ei tajua muut kuin koulutetut terapeutit, jos nekään.