Rasvaton maito on 70-luvulta lähtien ollut terveydestään huolehtivan ihmisen valinta. Rasvojen pelko alkoi voimakkaana tänä vuosikymmenenä, ja uskomus oli, että mitä vähemmän rasvaa ihminen sai, sitä parempi. Täysmaito oli pahasta, koska siinä on paljon rasvaa, kolesterolia ja kaloreita, ja täten se johtaa sydänsairauksiin. Näin meitä ohjeistettiin, ja ohjeistetaan edelleen.
http://maidotonruokavalio.com/rasvaton-maito-haitat-terveydelle-suuremmat-kuin-on-kerrottu/
Haitat Terveydelle Suuremmat Kuin On Kerrottu?
Maito-Rasvaton
1
117
Vastaukset
- Rasvaton-Maito
Tuon linkin jutussa on myös uskomuksia kuten tuo maitojauheen lisääminen. Prossoiduinta maitoa on punainenmaito, sillä kaiki maito kuoritaan ensin ja niihin lisätän rasvaa jotta prosenttiluku saadaan kohdalleen.
Lainaus linkistä.
"Ainoastaan juomalla maitosi jonkin rasvaisen ruoan yhteydessä, on näistä vitamiineista jotain iloa. Jos näin on, miksi juot ylipäätänsä rasvatonta maitoa?"
No yleensä ruuassa on rasvaa ja juomasss ei sitä enää tarvita turhana energiana!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3835704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit151682- 106971
Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko95864- 78851
- 50842
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss44832- 41823
Haikeaa miten kaikki meni
Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.56817Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?129815