Aikoinaan filosofit päättelivät, että alkuaineita ovat maa, vesi, ilma, tuli ja eetteri. Ajatus oli filosofisesti hyvin perusteltu, ja kantoikin pari tuhatta vuotta (johtuen lähinnä kirkon takapajuisuudesta tieteitä kohtaan).
Nyt toki tiedämme, että tuo meni totaalisesti pieleen.
Vaan osaako kukaan antaa oikeaa, toimivaa esimerkkiä otsikon kysymykseen?
Mitä filosofialla on annettavaa tieteelle?
12
140
Vastaukset
- Alkajaisiksi
(1) Inspiroida tiedettä vastaamaan ihmisiä kiinnostaviin kysymyksiin.
(2) Kertoa, mistä tieteen tuloksissa on kyse.
(3) Lähes jokainen merkittävä tieteilijä on ollut hyvin kiinnostunut syvistä filosofisista kysymyksistä. Heillä on ollut koko elämnsä ajan kiinnostus syviä kysymyksiä kohtaan, ja filosofia on edelleen suunnannut heidän mielenmaisemaansa kohti syviä kysymyksiä. Ehkäpä mitään merkittävää tiedettä ei edes voida tehdä ilman sellaista kiinnostusta. Mieli, jota ei kiinnosta syvät kysymykset, ei tule saavuttamaan mitään merkittävää. Pinnallinen mieli ei jää historian lehdille. - ugkgkggjgj
"Nyt toki tiedämme, että tuo meni totaalisesti pieleen." Päinvastoin.
Maa, vesi, ilma, tuli ja eetteri ovat platonisia alkuaineita. Platonisen filosofian mukaan platoninen maailma on todellinen ja fysikaalinen maailma epätodellinen.
Tiede on jo vahvistanut tämän käsityksen oikeaksi: fysikaalinen maailma on hallusinaatio, jota ei ole olemassa silloin kun sitä ei katsota.- PlatonicSolid
Trollailusi ei pohjaudu faktoille. Maa, tuli, vesi ilma jne katsottiin aivan fysikaalisiksi alkuaineiksi. Ne eivät myöskään olleet Platonin keksintöä, ja Platon ei sijoittanut niitä ideamaailmaan. Ideamaailmaan Platon sijoitti tällaisia: https://en.wikipedia.org/wiki/Platonic_solid
ja hänen mukaansa fyysisen maailman klassiset elementit koostuivat näistä monitahokkaista.
- tieteen_lammaskoira
"Aikoinaan filosofit päättelivät, että alkuaineita ovat maa, vesi, ilma, tuli ja eetteri. "
Ei tuo nyt oikeastaan pieleen mennyt jos ajattelee aineen erilaisia tiloja:
aine - kiinteä
vesi =nestemäinen
ilma=kaasumainen
tuli=plasma
eetteri= kvanttityhjiö (?)
Itse asiassa tuo on käytännössä ihan hyödyllinen jako vieläkin eli kyse on aineen faasi-muunnoksesta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Phase_(matter)
Tietelijöillä on usein varsin kehno ymmärrys omien filosofisten oletustensa suhteen ja usein myös looginen päättely ontuu pahasti. Moni tietelijä myös kuvittelee oman filosofiansa olevan vahvistettua tiedettä mutta näin aika harvoin on koska aina on tulkinnanvaraisuutta havaintojen ja käytettyjen selitysmallien suhteen.
Tieteellisen mallin matemaattinen kuvaus ei automaattisesti tarkoita että se olisi immuuni filosofisille virhepäättelyille vaikka matematisoitu filosofia on hankalampi tunnistaa puhtaaksi filosofiseksi spekulaatioksi.
Filosofiaa tarvitaan tiedeyhteisön alkeellisen filosofisen itsetiedostuksen takia. Lammaslauma tarvitsee pätevää filosofia kaitsijakseen.- SmartAndStupid
Filosofiaa ei tarvita mihinkään. Tiede on ajanut ohi filosofian täysin. Tiede on menestystarina, filosofia on vain oppi kaikesta siitä, kuinka väärin voi ihminen vain ajatella. Miksi näin? Tiede lähtee liikkeelle uteliaisuudesta, kun taas filosofia psykologisesta itsepetoksesta. Filosofeihin ei voi luottaa lainkaan, kun taas tiede toimii.
Filosofien henkinen maailma eli ideoiden maailman etc. on vain sepitettä. Reaalimaailma on aineellinen. - Eeeeenkvistikö
SmartAndStupid kirjoitti:
Filosofiaa ei tarvita mihinkään. Tiede on ajanut ohi filosofian täysin. Tiede on menestystarina, filosofia on vain oppi kaikesta siitä, kuinka väärin voi ihminen vain ajatella. Miksi näin? Tiede lähtee liikkeelle uteliaisuudesta, kun taas filosofia psykologisesta itsepetoksesta. Filosofeihin ei voi luottaa lainkaan, kun taas tiede toimii.
Filosofien henkinen maailma eli ideoiden maailman etc. on vain sepitettä. Reaalimaailma on aineellinen.Filosofia edeltää aina tieteen suuria keksintöjä. Jokainen todistamaton oletus ja konjenktuuri (itseasiassa myös tieteen postulaatit eli aksioomat) ovat filosofiaa. Sokeus filosofian olemassaololle kaikessa elämässä ja tieteessä on psykologista itsepetosta, joka on saanut yhden jos toisenkin eenkvistin kompastumaan näyttävällä tavalla tehden itsestään pellefilosofin. Tiede on täynnä filosofiaa, mutta jotkut eivät sitä vain näe, tai henkilökohtaisista pakkomielteistään johtuen eivät sitä edes suostu näkemään vaikka sen näkisivätkin.
Tutkimuskohteen syvällinen filosofinen pohtiminen johtaa merkittävien tutkimuskohteiden pariin ja syviin ja merkittäviin löydöksiin. Pelkkä nykyteorian hienosäätö ei johda mihinkään merkittävään. Toki se vallitseva nykyteoriakin on filosofisesti asennoituneiden tutkijoiden työn hedelmiä. He ovat pohdintojensa johdosta tulleet uranuurtajiksi alallaan.
Filosofia ei ole myöskään mikään yhdensuuntainen propositiokokoelma. Päinvastoin se sisältää keskenään vastakkaisia näkemyksiä, samoin kuin tieteessä on kilpailevia teorioita. Osa filosofisista teorioista vastaa todellisuutta paremmin kuin muut teoriat. Osa filosofiasta on pelkkää abstraktien matemaattisten rakenteiden kanssa puuhastelua, kun taas osa on vahvasti yhteydessä empiirisiin kysymyksiin.
Mikään yhden leiman kanssa heiluminen sekä eri filosofioiden ja filosofien niputtaminen yhdeksi homogeeniseksi ryhmäksi ei kerro mistään muusta kuin leimaajansa leimaamistaipumuksesta. - FilosofiaOnKuollut
Filosofia ei edellä juuri mitään muuta kuin aivotonta spekulaatiota eli metafysiikkaa. Matematiikka on vanhin tiede, n. 4000-5000 vuotta vanha, joka on kaiken tietämisen perusta ja alku. Filosofia on hölönlöpöä, eikä tosiaankan vanhempi kuin esim. matematiikka.
"Filosofia edeltää aina tieteen suuria keksintöjä".
Täyttää paskaa. Yksikään huippuinsinööritieteen teknologinen innovaatio ei vaadi hölynpölyä eli filosofiaa.
Fix your head.
Filosofia on tieteenvastainen ideologia. - antifilosofian_typeryys
FilosofiaOnKuollut kirjoitti:
Filosofia ei edellä juuri mitään muuta kuin aivotonta spekulaatiota eli metafysiikkaa. Matematiikka on vanhin tiede, n. 4000-5000 vuotta vanha, joka on kaiken tietämisen perusta ja alku. Filosofia on hölönlöpöä, eikä tosiaankan vanhempi kuin esim. matematiikka.
"Filosofia edeltää aina tieteen suuria keksintöjä".
Täyttää paskaa. Yksikään huippuinsinööritieteen teknologinen innovaatio ei vaadi hölynpölyä eli filosofiaa.
Fix your head.
Filosofia on tieteenvastainen ideologia.Filosofia tutkii logiikkaa ts. johdonmukaista ajattelua eli mitä seurauksia on jostain oletuksista/aksioomista/postulaateista. On olemassa myös matematiikan filosofiaa eli filosofinen tutkimus on kaiken matematiikan ja tieteen "yläpuolella".
Mietipä vähän miksi matematiikka syntyi länsimaissa samoihin aikoihin kuin filosofiakin.
Matematiikka on lähinnä pelkistettyä ja kurinalaista filosofista ajattelua.
Erilaiset filosofiset suunnat kartoittavat erilaisia mahdollisia tapoja hahmottaa todellisuutta ja ne kaikki saattavat olla omalla rajoitetulla pätevyysalueellaan toimivia toisiaan täydentäviä osatotuuksia mutta johtavat usein loogisiin ristiriitoihin jos niiden oletetaan olevan jotenkin absoluuttisesti totta.
"Yksikään huippuinsinööritieteen teknologinen innovaatio ei vaadi hölynpölyä eli filosofiaa. "
Tuokin on filosofinen väite ja kaiken lisäksi väärä koska teknologia ei synny automaattisesti tieteellisen metodin soveltamisesta eli edellyttää luovaa johdonmukaista ajattelua eli tietyssä mielessä filosofiaa.
Teknologia perustuu tieteelle ja tiede taas testatuille ja toimiviksi havaituille filosofisille oletuksille. Teknologia voi olla myös filosofian tutkimuskohde.
"Filosofia on tieteenvastainen ideologia."
Tuo on myös filosofinen väite joka osoittaa että et ymmärrä tiedettä.
Taidat vain niputtaa yhteen kaiken sellaisen ajattelun jota et ymmärrä ja josta et pidä ja leimata sen sitten "filosofiaksi".
Ilmaisit vain oman tunteenomaisen kiukkureaktiosi.. - a-la-enqvist
FilosofiaOnKuollut kirjoitti:
Filosofia ei edellä juuri mitään muuta kuin aivotonta spekulaatiota eli metafysiikkaa. Matematiikka on vanhin tiede, n. 4000-5000 vuotta vanha, joka on kaiken tietämisen perusta ja alku. Filosofia on hölönlöpöä, eikä tosiaankan vanhempi kuin esim. matematiikka.
"Filosofia edeltää aina tieteen suuria keksintöjä".
Täyttää paskaa. Yksikään huippuinsinööritieteen teknologinen innovaatio ei vaadi hölynpölyä eli filosofiaa.
Fix your head.
Filosofia on tieteenvastainen ideologia.Osoitat vain tietämättömyyttäsi ja asenteellisuuttasi, ja teet todella surkeaa filosofiaa noine väitteinesi. Kuulut siihen joukkoon, joka filosofoi ymmärtämättä filosofoivansa, ja vieläpä paikkansapitämättömällä tavalla.
Matematiikka on juurikin saanut alkunsa filosofisesta abstraktista ajattelusta. Aksiomaattinen menetelmä pohjautuu filosofiselle oivallukselle varmuuden saavuttamisesta pohjautuen varmoina pidetyille oletuksille ja varmoina pidetyille päättelysäännöille. Oivallettiin, että jos oletukset ovat todet ja päättelysäännöt valideja, myös johtopäätös on tosi. Myöhemmin filosofit Frege ja Russell tekivät oman matematiikan aksiomatisointinsa logisistisen filosofiansa pohjalta. Heidän ohjelmansa romuttui, mutta edisti kuitenkin matematiikan kehitystä huomattavasti.
"Täyttää paskaa. Yksikään huippuinsinööritieteen teknologinen innovaatio ei vaadi hölynpölyä eli filosofiaa."
Huippuinsinööritieteiden synty, tietokoneet jne ovat vaatineet laskennan teoriaa, joka puolestaan on aikoinaan pohjautunut syville filosofisille kysymyksille siitä, onko matematiikka täydellinen. Gödelin epätäydellisyysteoreemat romuttivat Hilbertin unelman matematiikan täydellisyydestä. Lähtökohtana oli filosofinen syvä kysymys siitä, onko matematiikka täydellinen vai ei. Tietokoneet pohjautuvat Turingin koneelle, jonka taustalla oli filosofinensyvä kysymys siitä, voidaanko komputationaalisin menetelmin algoritmisesti ratkaista mikä kysymys tahansa. Osoittautui, että ei.
Käsityksesi tieteen ja filosofian suhteesta on naurettavan yksinkertainen ja naiivi, ja täysin metsässä. - MetalHardHead
antifilosofian_typeryys kirjoitti:
Filosofia tutkii logiikkaa ts. johdonmukaista ajattelua eli mitä seurauksia on jostain oletuksista/aksioomista/postulaateista. On olemassa myös matematiikan filosofiaa eli filosofinen tutkimus on kaiken matematiikan ja tieteen "yläpuolella".
Mietipä vähän miksi matematiikka syntyi länsimaissa samoihin aikoihin kuin filosofiakin.
Matematiikka on lähinnä pelkistettyä ja kurinalaista filosofista ajattelua.
Erilaiset filosofiset suunnat kartoittavat erilaisia mahdollisia tapoja hahmottaa todellisuutta ja ne kaikki saattavat olla omalla rajoitetulla pätevyysalueellaan toimivia toisiaan täydentäviä osatotuuksia mutta johtavat usein loogisiin ristiriitoihin jos niiden oletetaan olevan jotenkin absoluuttisesti totta.
"Yksikään huippuinsinööritieteen teknologinen innovaatio ei vaadi hölynpölyä eli filosofiaa. "
Tuokin on filosofinen väite ja kaiken lisäksi väärä koska teknologia ei synny automaattisesti tieteellisen metodin soveltamisesta eli edellyttää luovaa johdonmukaista ajattelua eli tietyssä mielessä filosofiaa.
Teknologia perustuu tieteelle ja tiede taas testatuille ja toimiviksi havaituille filosofisille oletuksille. Teknologia voi olla myös filosofian tutkimuskohde.
"Filosofia on tieteenvastainen ideologia."
Tuo on myös filosofinen väite joka osoittaa että et ymmärrä tiedettä.
Taidat vain niputtaa yhteen kaiken sellaisen ajattelun jota et ymmärrä ja josta et pidä ja leimata sen sitten "filosofiaksi".
Ilmaisit vain oman tunteenomaisen kiukkureaktiosi.."Filosofia tutkii logiikkaa"
Siitä vaan. Tutkikaa logiikkaa, joita on todellisuudessa monenlaisia. Jokainen esim. tilastomatematiikkaan perehtynyt tietää, että filosofien logiikka ei riitä - tarvitaan monenlaisia logiikoita - joista filosofit tietävät vain deduktiivisen. Naurettavaa, kuinka tyhmiä filosofit voivat olla. Siis onko typeryydellä lainkaan rajoja - on itse asiassa hyvä filosofinen kysymys.
"Mietipä vähän miksi matematiikka syntyi länsimaissa samoihin aikoihin kuin filosofiakin. Matematiikka on lähinnä pelkistettyä ja kurinalaista filosofista ajattelua. "
Voiko hullunpaa edes sanoa? Matematiikan juuret eivät ole länsimaissa ja ovat paljon ennen länsimaisen filosofien syntyä. Hei matematiikot keksivät oikeasti deduktiivisen logiikan eikä Aristoteles. Siis paljon ennen ...
Matematiikka perustuu aineelliseen maailman ja kuvaa sitä. Ymmärätkö lainkaan - miksi fysiikka soveltaa matematiikkaa? Filosofia ei liity reaalimaailmaan lainkaan. Ja siksi se on ajatussaastetta.
Matematiikka ei koskaan voi redusoida logiikkaan.
Jne.
- gttgtgtgtgtg
Mutta aineellinen maailma on vain ideoiden maailman sepite. Ideoiden maailma on reaalimaailma.
Filosofia on menestystarina, tiede on vain oppi kaikesta siitä, kuinka väärin voi ihminen vain ajatella. Tiede on aiheuttanut ilmastonmuutoksen ja äskettäin käynnistyneen ja ihmistä uhkaavan kuudennen globaalin sukupuuton (se edellinen oli dinosaurusten sukupuutto).- Troolitutka
Trollausten arvokin voi kokea devalvaation...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as603186Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232974- 512862
- 562668
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582558Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482540On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532301Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 452082
- 692078