Helpoin maa saada työpaikka?

Maailmanvalloittaja

Kertokaahan kokeneemmat mikä olisi noviisille helpoin/yksinkertaisin tapa saada töitä ulkomailta ja missä maassa se onnistuisi ilman valtavaa lupaviidakkoa/byrökratiarumbaa?

Tilanteeni on seuravanlainen:

Olen vajaa kolmekymppinen perheetön sinkkumies jolla on hyvin arvosanoin suoritettu peruskoulu, teknisen alan ammattikoulu tutkinto sekä hieman korkeakouluopiskeluja (edelleen tekninen ala kuitenkaan koskaan valmitumatta) sekä armeija käyty luonnollisesti. Työkokemusta on yhteensä vajaa 10v erilaisista myynti, asiakaspalvelu ja kuljetusalan tehtävistä. Äidinkielenä sekä kansalaisuutena suomi. Lisäksi puhun sujuvaa englantia sekä tyydyttävää ruotsia. Matkustellut olen useampaan otteeseen monessa maassa ypöyksin enkä todellakaan jännitä kommunikoida englanniksi tai muutenkaan olla tekemisissä ulkomaalaisten kanssa.

Minulla on vakituinen ihan hyvä työpaikka täällä suomessa, mutta uramahdollisuudet siinä ovat lähes olemattomat samoin kuin ulkomaankomennus.

Koska jokainen järvenjyvänkin omaava ihminen tajunnee että tämä läpimätä laiva nimeltään Suomi tulee uppoamaan lähivuosina syvälle suohon omiin sisäisiin ongelmiinsa olen päättänyt poistua täältä vielä kun sen pystyy kaikessa rauhassa tekemään.

Ongelmani on vain se etten oikein tiedä mistä ja miten aloittaa työnhaku ulkomailta ja miten realistiset mahdollisuudet minulla olisi työllistyä missäkin maassa edellämainitulla "CV:lläni"? Tunnen jonkin verran ihmisiä jotka ovat asuneet ja työskenneellet ulkomailla, mutta jokainen heistä on saanut paikan suhteilla (joita minulla ei ole) tai sitten siirron/komennuksen Suomessa sijaitsevan työpaikkansa toimesta (jota mahdollisuutta minulla ei myöskään ole)

En tavoittele ulkomailta (ainakaan ensimmäisinä vuosina) kuuta taivaalta ja olen tottunut tulemaan toimeen varsin vaatimattomalla elintasolla joka kelpaisi minulle myös ulkomailla.

Toimenkuvana kelpaisivat lähes kaikenlaiset duunarin hommat: Siivous, varastohommat, toimistotyö, asiakaspalvelu, myynti, autonkuljetus, raksa jne. ja palkka sellainen että sillä tulisi toimeen ko. maan hintatasolla.

Kertokaa omakohtaisia ja/tai tuttavienne kokemuksia miten he ovat työllistyneet ulkomailla ja kaikenlaiset neuvot ja niksit otetaan ilomielin vastaan.

PS päänaukojat ja näsäviisastelijat älkää vaivautuko!

7

817

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • allahakbar

      Ruotsista varmaankin helpoiten sanomalla että olet 12 vuotias poika Syyriasta, hukkasit paperit matkalla ja haet turvapaikkaa.

    • työnhakuun

      Sanoisin, että Ruotsi ja Norja ovat helppoja maita saada työpaikka ilman suurta paperisotaa. Työnantajat auttavat kyllä veronumeron hankinnassa yms. Mieheni ja poikani lähtivät töihin ruotsiin, eivätkä takaisin tule. Itse olen ollut joskus töissä myös ruotsissa ja heti kun on mahdollista lähden itsekin pois täältä. Aloita nyt esim. katsomalla työpaikkoja ja sen jälkeen vain lähetät sähköposteja työnantajille. Mieheni haki työpaikkansa sivustolta platsbanken- arbetsförmedlingen, lisäksi haki työnantajia myös euresin sivuilta. Rohkeutta ja lähettelemään sähköposteja työnantajille. Kuljetuspuolella ainakin on töitä paljon ja useat työnantajat auttavat myös asunnonhankinnassa. Itse olen hoitaja ja työnsaanti on hoitajilla aika helppoa. Ruotsin kieli tietysti täytyy hallita. Norjassa taas ei pärjää pelkällä ruotsilla, vaan täytyy puhua norjaa, ennen kuin pääsee sairaalaan töihin norjassa. Norjassa on hoitajilla kielikoe. Onnea työnhakuun, kaikkihan tämän maan jättävät, varsinkin nuoret, koska tässä maassa ei nuorille ole mitään. Vanhojen taas täytyy lähteä keräämään eläkerahoja toisesta maasta, koska täällä leikataan kokoajan, eikä eläke tule riittämään kohtuulliseen elämään. Sen voin vielä sanoa, että töitä joutuu sielläkin tekemään kovasti, eikä se mikään paratiisi ole, mutta saa ainakin työstään kohtuullisen korvauksen.

    • lähimaistako

      Helpompia tottakai lähinaapurimaat ja lisäksi englannilla pärjäät Briteissä. Toki Brexit ja rasistisuus siellä hieman vaikuttavat, mutta etkähän sä jotain siivous/aspaduunia sieltä saisi. Ranskassa et pärjää englannilla ja yleinen turvallisuus&terrorismitilanne on siellä aika huono. Saksassa palkat taas ovat todella matalia ja tuskin Hollannissa, Belgiassa, Alankomaissa pelkällä englannilla pärjäisit tai no, ehkä jossain siivousduunissa. Briteissä jostain siivoomisesta voisi saada parempaa palkkaa kuin Suomesta, ehkä.

      Mutta miksi lähteä ns. paskaduuneihin ulkomaille jos kotimaasta saisi oman alan duunia? Ellet sitten halua parantaa kielitaitoa, halua jotain seikkailua ja kokemusta sekä muutosta tasaisen tylsään arkeen. Ulkomailla suoritetut tutkinnot eivät sitten päde suoraan Suomessa.

      Itse en enää ikinä lähtisi siivous/aspaduuneihin enkä edes toimihenkilöduuneihin siivousfimoihin tai ex-työnantaja-aspafirmoihin en kotimaassa enkä ulkomailla enkä mistään hinnasta. Ikinä.

    • Ausseihin

      Australiaan Working holiday viisumilla, jonka saa haettua helposti netissä. Palkat on kohdallaan ja maa säästynyt lamalta. Sinne vaan.

    • sj123

      Jos englannin taito on riittävä, niin sitten englanninkielisiin maihin voi työnhaun kohdistaa. Työlupa-asiat selviävät kyseisen maan suurlähetystöistä kysymällä. Työnhaku: http://www.jobtieto.com/p/job-search.html

    • Aksa80
      • SamiPorist

        Hyvä idea


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2294
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1224
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      85
      1042
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      972
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      924
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      128
      898
    7. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      893
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      813
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      803
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe