Vuoden uusiutuvat luonnonvarat on nyt käytetty – nykykulutuksella tarvitsisimme 1,6 maapalloa
Tänään maanantaina vietetään maailman ylikulutuspäivää. Se tarkoittaa, että laskennallisesti tänään ihmiskunta on käyttänyt loppuun maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat tämän vuoden osalta. Ylikulutuspäivä on aikaistunut vuosi vuodelta.
Maanantaina vietettävä maailman ylikulutuspäivä muistuttaa meitä siitä, että ylitämme reippaasti maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonekaasupäästöjä. Ylikulutuspäivästä tiedottaa ympäristöjärjestö WWF.
Ylikulutuspäivänä olemme laskennallisesti kuluttaneet kaikki uusiutuvat luonnonvarat, joita maapallo tuottaa tämän vuoden aikana. Loppuvuoden elämme siis velaksi luonnonvarojen suhteen. Ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Network -tutkimuslaitoksen laskelmiin.
Tänä vuonna ylikulutuspäivä osuu maanantaille 8. elokuuta, kun viime vuonna se oli 13. elokuuta. Päivä, jona vuoden uusiutuvat luonnonvarat on käytetty, on aikaistunut vuosi vuodelta.
WWF Suomen mukaan tämä johtuu suurimmaksi osaksi koko ajan kasvavasta hiilijalanjäljestä.
Jotta luonnonvarat ehtisivät uusiutua samaa tahtia kuin niitä nyt kulutetaan, tarvittaisiin 1,6 maapalloa. Jos taas kaikki maapallon asukkaat kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvittaisiin 3,4 maapalloa.
http://yle.fi/uutiset/vuoden_uusiutuvat_luonnonvarat_on_nyt_kaytetty__nykykulutuksella_tarvitsisimme_16_maapalloa/9078618
--
Ja tiedoksi sähkömiehelle, sinun roskaspämmejäsi ei kaivata tähän ketjuun.
Se on taas ylikulutuspäivä
8
143
Vastaukset 8
- olet_urpo
Ylikulutus koskee vain teitä köyhiä, joilla ei ole rahaa kuluttaa.
Meitä rikkaita tuo ei paljoa hetkauta.
Ota vaikka pikavippiä, jos ei rahat muuten riitä kulutukseen.- cvbnncvbn
Melkoisen outoa, että sinunlaisesi "rikas" asuu tällä palstalla hörhöilemässä 24/7/365.
- Sähköteurastaja
Pitää ottaa mallia leksasta joka vaatii muita lopettamaan kulutuksen kuluttaakseen itse enemmän.
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-3605779/Eco-warrior-hypocrite-Leonardo-DiCaprio-jets-world-partying-preaching-global-warming-Title-goes-here.html - Torakan_pieru
Turhaa kitinää olemattomasta.
Kuitenkin haluatte päästää miljoonia pakolaisia korkean elintason maihin lisäämään maapallon rasitusta, kun näissä kerkean elintason maissa väestö olisi luonnollisesti vähenemässä.
Tyypillistä vihreätä kaksinaismoralismia. Noh. Heidän älykkyys ei todellisuudessa häikäise. Internetin palvelimet kuluttaa sähköä yhtä paljon kuin paperitehdas. Suurimmalla osalla Afrikan mustista ei ole omaa tietokonetta. Kulutuksen lisäksi tietokoneet on myös rasismia. Kai sinä kirjoitit tämän aloituksen kirjaston tietokoneella?
- cvbncvbncv
Tuolla lisää aiheesta:
http://yle.fi/uutiset/suomi_karkipaata_ylikuluttajana__ruotsi_rasittaa_maapalloa_viela_enemman/9079683 - maksammeveroagrrrr
Mutta ei ole vielä vissiin päästy suomen taksvärkkipäivään asti, eli että olisimme keskimäärin vielä veromme keskimäärin tältä vuodelta maksaneet..
- huoohhhhhhhhhhh
Ethän sinä mielenterveyseläkeläinen mitään veroa maksa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1532006
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3441440Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1761014Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.278740- 266632
- 33631
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12621- 191573
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20522- 42512