Lähellä mutta kaukana, 120km, mitä tehdä?

Palstalaiset,
Mulla on tilanne päällä. Olen tapaillut, seurustellut reilut puoli vuotta miehen kanssa, joka asuu 120km päässä. Kumpikin olemme jo useampi vuosi sitten eronneita ja "lapsellisia". Ikää kummallakin 40+ ja lapset yläaste/lukioikäisiä. Kummallakin työt ja ns. elämänpiiri (lapset, omat kodit, ystävät) omilla paikkakunnilla. Mutta rakkaus sitten matkan päässä.

Vapaita viikonloppuja vietämme yhdessä, toki lapsetkin ovat tavanneet seurustelukaverin, puolin ja toisin. Kummallakin menee vielä kuitenkin useita vuosia, ennen kuin yhteinen arki voisi olla mahdollista. Tutustumista toiseen on vielä paljon, mutta hyvältä tuntuu olla yhdessä. Uusioperheen perustaminen ei kuitenkaan kiinnosta kumpaakaan. Voiko tällainen onnistua...miten...jaksaa...aina ikävä!

Isot lapset siinä mielessä, että illat menee kummallakin ns.yksin kotona/ harrastuksissa/ ystävien kanssa, kun rakas on kuitenkin kaukana. Ainaista odottamista ja sumplimista. Tässä etäsuhteessa on puolensa, mutta epäilyttää. Lapset ykkösiä kummalekin, mutta mutta..vinkkejä, eri näkökulmia, kohtalotovereita? Kiitos.
Ilmianna
Jaa

20 Vastausta


Minä jaksoin pari kolme vuotta. sitten ajattelin, että jos toinen ei halua sitoutua tämän enempää tulevaisuudessa ..otan etäisyyttä. Saa nähdä tuleeko uusia näkökulmia asiaan...vai kokonaan ero. Olen ainakin yrittänyt parhaani, jos se ei toiselle riittänyt ..ei voi muuta kuin mennä eri suuntiin
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Totta, mietin samaa jo nyt. Tuntuu, että mun pitäisi aina mennä hänen luokseen, kun vaan pääsen. Ikävä kyllä, mulla tunne, että mies saa ns.täysihoidon omaan kotiinsa minun kauttani. Ruumiin ja sielun ravintoa suoraan kotiovelle toimitettuna. Ja asiasta on todella vaikea keskustella. Jo suhteen tässä vaiheessa. Mietin, hukkaanko aikaani...en tästä ainakaan nuorennu enää yhtään. Toisaalta meillä on hyvä olla yhdessä. Silloin kun tapaamme siis. Kiitos kommentistasi.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Kyllä se suhde onnistuu, jos molemmilla on tarpeeksi sitä tunnetta, tahtoa ja halua yrittää tulla vastaan, tehdä kompromisseja ja joustaa. Ei se onnistu, jos vain suhteen toinen osapuoli yrittää ja joustaa joka asiassa, hän jää vähitellen paitsioon, kun suhteen toinen osapuoli pompottaa ja tekee kuten tahtoo. Suhteeseen sitoutuminen merkitsee samoja ajatuksia sitoutumisesta, että mitä se merkkaa molemmille ja siitä syntyy se keskinäinen luottamus. Suhteeseen sitoutunut voi asua erilläänkin ja nauttia myös yhtälailla siitä omasta tilasta ja ajasta. Toki säännöllinen yhteydenpito ja puhuminen on tärkeää, ilman niitä suhde myös lakkaa toimimasta. Jos on kovinkin läheisyyden ja hellyydenkipeä, niin sellaiselle ihmiselle suhde voi olla hankala, mutta jos on oppinut elämään itsekseenkin, niin ei tuota tuskaa olla ja elää välillä itselleenkin.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kiitos kommentistasi, olen aika lailla samaa mieltä. Haluaisin uskoa molemminpuoliseen luottamukseen jne..ja ns.omikseenkin pärjää välillä, toinen on tuonut ihania asioita elämään normiarjen lisäksi.

Mutta- iso mutta- hän inhoaa suunnittelua. Ja nyt en tarkoita, että kaikki elämässä pitää olla suunniteltua. Kuitenkin tällainen reissu/ etäsuhde vaatii suunnittelua, jos aikoo toista nähdä. Saapa nähdä, onnistunko saamaan aiheesta keskustelun aikaan lähiaikoina. Jos puhuminenkaan ei onnistu, ehkä se kertoo tarpeeksi :(
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Mulla on kait onnea, koska mun etäsuhdemiesystis tykkää suunnitella asiat tarkkaan. Ollaan etäsuhteiltu vuoden verran ja ikävä on aina kova. Samankaltainen tilanne meillä, että harrastukset ja koulut/työt pitää omilla paikkakunnillaan. Tosin meillä lapset kohta kaikki lentäneet pesästä, ettei jouduta kovin montaa vuotta enää odottamaan. Etäisyyttä meillä myös saman verran, kuin teillä.

Suunnittelu on kyllä tärkeää näissä ja vastavuoroisuus. Pitää olla niin, ettei toiselle tule liikaa uhrautumisen tunnetta. Mun mies onneksi ymmärtää myös, kuinka tärkeitä omat lapset on ja hän on ihanasti mukana meidän perheen jutuissa sen minkä voi. Minä myös toiseen suuntaan.

Ollaan puhuttu paljon meidän tilanteesta. Nyt on tilanne se, että nähdään viikonloppuisin ja tuntuu, ettei se oikein riitä. Halu yhdessä asumiseen on kova. Kuitenkin näin mennään ja koitetaan löytää aina ne positiiviset puolet kaikesta, koska niitähän on paljon. Onhan esimerkiksi aina odotettavaa viikolla viikonloppua kohden. Tietyllä tavalla myös koen, että viikolla on mukava, kun on omaa aikaa tehdä asioita ja saa paljon aikaiseksi. Haluan kuitenkin jossain vaiheessa jakaa sitä ihan arkea enemmän toisen kanssa.

Olen sitä mieltä, että jossain vaiheessa on jonkun tehtävä sitten ratkaisu, mihin suuntaan kallistutaan. Kumpi muuttaa kumman luo, vai hankitaanko yhteinen uusi asunto. Jonkun tai molempien on joustettava, mutta sitä ei kannata tehdä niin, että jää harmistus ja syytösmieli toista kohtaan.
Ilmianna
Jaa
Ilmeisesti sinä olet se pillin mukaan hyppelijä. Sinä menet aina miehen luo?
Harvennappa sinne menojasi ja vaadi että mies tulee sinun luokse jos haluaa tavata sinut. Tuo ruoat tullessaan tai tekee lähiruokalaan päivällisvarauksen.

Katso miten tuo järjestelmä toimisi. Ellei mies ole halukas, on aika etsiä toisenlainen kumppani. Ja viilentää tuon kanssa välit hyvän tuttavan tasolle.
Ilmianna
Jaa
Minulla loppui etäsuhde, ilmeisesti toinen osapuoli ei jaksanut vaan. Välillä halusi yhteen muuttoa ja välillä ei. Ei ollut halukas muuttaa mun suuntaan enkä minä sinne. Työt, lapset kouluineen jne. olis tehnyt haasteellista. Minä olin se joka enimmäkseen hyppäsi autoon ja matkusti naisen luo. Tykkäsin kovasti viettää aikaa hänen kanssaan, auttaa rempat yms. kodin työt. Ei riittänyt ihan neljää vuotta. Jossittelua syyt, ei irtoa mitään. Mutta minun mielestä voi toimia vaikka asuis eri paikkakunnilla, on sitä omaakin aikaa. Ei montaa viikonloppua jäänyt tuona aikana näkemättä plus kaikki lomat yhdessä. Lapset sopi mukaan hyvin kun olivat luonani, ja tulivat myös toimeen hänen lasten kanssa. Kokemuksena hyvä. Pitää vaan kummankin hyväksyä tilanne ja luottamusta olla. Puhelin yhteys oli päivittäistä tietenkin.
Ilmianna
Jaa
varmaan se 3v on maksimi, että jaksaa etäsuhdetta. Sen jälkeen pitäisi muuttua lähisuhteeksi tai erotaan hyvin todennäköisesti. Mukavia muistoja kuitenkin jää.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Oikein sanoit anelma! Tunnen miehen joka on noin kolmevuotta (ukkomies) käyny hoitaas etäsuhdettaan ja nyt taitaa niillä loppu häämöttää. Harvenneet ovat käynnit kuulemma vaan soitteleet? Tietysti onhan sekin jotain, vaikka puhelin sexiä?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
en nyt oikein ymmärrä tätä aloitusta.
Jos teillä kummallakin on ns. arkielämä kotona, ja seurustelusuhde keskenänne vapaalla... niin miksi seurustelusta pitää tehdä noin kamalan vaikeaa?
Eihän elämä sen kummallisempaa suunnittelua vaadi kuin, että sovitte yhdessä ollessanne koska tapaatte seuraavan kerran.

Luulisi että monen lapsen vanhempana ja jo vuosia parisuhteessa eläneenä sitä osaisi sopeutua tilanteeseen, eikä tiukkapipoisesti miettisi kumpi liikkuu toisen luo.

Luulisi, että elämän perusjutut painaisivat liikkumisessa enemmän kuin vastavuoroisuus.

a) Kerrostalossa asuvan on helpompi lähteä kuin omakotitalossa asuvan. Tällä tarkoitan sitä, että se jolla on enemmän vapaa-ajallaan pihatöitä sun muuta pakollista aktiviteettia joutuu pysymään kotona enemmän.

b) Sen jolla on isommat lapset tai lapset toisella vanhemmallaan säännöllisesti on helpompi lähteä kuin sellaisen jolla lapset on 24/7 läsnä tai lapsilla on sellaisia harrastuksia joihin heitä joutuu kuljettelemaan vielä teineinäkin.

c) Sen luona on helpompi olla useammin jolla ei lapset ole läsnä 24/7 ja sen luona on helpompi olla jolla on enemmän tilaa, jos lapset ovat samaan aikaan kotona.

Sitten tämä ruumiin ravinto.
Kuka miehen ja hänen lapset ruokkii arkena, jos mies odottaa tumput suorana sinua ruuanlaittajaksi viikonloppuisin?
Meillä etäseurustelusuhde toimi niin, että minä tein omassa kodissani ruuat ja mies omassaan.

Jos sinulla on ikävä miestä, niin mitä sinulla on oikeasti ikävä?
Juuri kyseistä miestä ja hänen läheisyyttään vai jotain muuta?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
Meillä meni niin että kumpikin teki ruokaa yms. kotityöt puolin ja toisin ja yhdessä. Auttoi toista lasten kanssa jne. Miehen on aina helpompi lähteä. Tietty jos on haloilla lämpenevä talo tai vaikka lehmiä, niin mutkistaa asiaa. Mut oikeasti, moniko nainen lähtee pariksi päiväksi vaihto kalsareilla ja sukilla yökylään? Karkeasti ajateltuna... Jokainen tapaus tietysti erilainen ja pitää löytää se oman suhteen tapa toimia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Kokemustakin kirjoitti:
Meillä meni niin että kumpikin teki ruokaa yms. kotityöt puolin ja toisin ja yhdessä. Auttoi toista lasten kanssa jne. Miehen on aina helpompi lähteä. Tietty jos on haloilla lämpenevä talo tai vaikka lehmiä, niin mutkistaa asiaa. Mut oikeasti, moniko nainen lähtee pariksi päiväksi vaihto kalsareilla ja sukilla yökylään? Karkeasti ajateltuna... Jokainen tapaus tietysti erilainen ja pitää löytää se oman suhteen tapa toimia.
Miten niin miehen on aina helpompi lähteä?
Minun seurustelukumppanilla oli 4 lasta, nuorempia kuin itselläni, eikä ollenkaan puolisoa apuna hoitamassa, joten ei hän mihinkään kotoaan päässyt kuin erikoisjärjestelyin silloin kun isovanhemmat ehtivät tulla hoitoavuksi satojen kilometrien päästä. Itselläni oli - vain - 2 teini-ikäistä lasta ja asuin kerrostalossa.

Ja kuten jo tuolla yllä totesin, kerrostalossa asuvana minulla ei ollut talvisin esim. lumitöitä niin kuin omakotitalossa asuvalla miehellä oli.

Ainakin minä osasin ottaa tosin muitakin vaatteita mukaan kuin vain vaihtokalsarit ja sukat, ja kai se mieskin tarvitsee muutakin kuin vain nuo edellämainitut vaatteet viikonlopuksi mukaansa. Ainakin puhtaan paidan.

Meillä seurustelusuhde kaatui muutaman vuoden kuluttua aivan muihin asioihin kuin lapsiin ja reissaamiseen kahden paikan välillä.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olen kyllä täysin samoilla linjoilla kuin nimimerkki yhdessäeläminen. Jos suhdetta arvioidaan vastavuoroisuudella, niin se on jo menossa pieleen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Aloittaja tässä moi. Voi kun kaikki olisikin noin yksinkertaista ja suoraviivaista. Hyvä jos joillakin on. Kiitos kuitenkin kommentoinneista.

Vastavuoroisuus ei ole itseisarvo- vaan kummankin joustaminen tilanteen mukaan. Kummankin osapuolen haluaminen olla yhdessä ja tehdä se mahdolliseksi teoilla ja valinnoilla. Ei niin, että vain toinen toinen joustaa, järjestelee asioita ja suunnittelee elämäänsä jatkuvasti siten, että seurustelu/yhdessäolo voisi olla mahdollista. Ja toinen odottaa passivisena toisen aina vaan tulevan, ja "järjestävän" kaiken.

Olen samaa mieltä aiemman vastaajan kanssa siitä, että se, jolla on ns.helpompi liikkua, liikkuu toisen luo useammin. Näin ns.aikuisena on pakko myöntää, että olen tullut mukavuudenhaluiseksi. Haluan joskus olla omassa kotona, omassa elämässä, välillä rauhassa. Ja sitten kuitenkin kaipaan häntä jakamaan kaikkea. Nukkumaan vieressäni. Haaveilua, asioiden tasapainottelua ja mietintää mulla ainakin vielä ja paljon hänen suhteensa. Onko tällä suhteella tulevaisuutta- sitä mietin omassa keskeneräisyydessäni. Kaikille mahd.hyviä ajatuksia ja uskoa omaan itseensä toivon, sitä samaa itselle myös.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Hei aloittaja minä olen elänyt yli 30 vuotta etäsuhteessa, olin noin 30 kymppinen kun erosin ja jäin 10 vuotiaan tyttäreni kanssa kahdestaan, muutaman kuukauden kuluttua aloin seurustelemaan tapailimme viikonloppuisin (olin luvannut X: lleni erotessamme) että isäpuolta en tyttärellemme ota niin kauan kunnes hän on aikuinen ja asuu omillaan, hän asui kotona 25 vuotiaaksi ja, nyt parisuhteemme on kestänyt yli 30 vuotta.
Tämä parisuhdemuoto on meille kummallekin ihanteellinen, enkä voisi kuvitellakaan että asuisimme jatkuvasti saman katon alla, lomat, viikonloput joulut ynm. vietämme yhdessä.
Kyllä etäsuhteessa on hyvätkin puolensa ja mitä kauemmin tällaisessa suhteessa elää sitä vaikeampi on asettua jatkuvasti asumaan samankaton alle.
Uusio perheen perustaminen on vaativaa ja joskus se voi olla jopa paha virhe.... suhde pysyy tuoreempana ja omalla tavallaan romanttisenpana kun ei aina olla nenät vastakkain. Onnea teille kaikille etäsuhteessa eläjille!.
Ilmianna
Jaa
Tulit sitten "munahaukka" mieheni luokse viikonlopuksi kun minä olen muuaalla? Olet törkeä luuska. Tiedät minun olemassaolosta, mutta uskot miehen vale selitykset. Sinuun uppoaa kuin veitsi voihin miehen jutut.
Ilmianna
Jaa
Minulla 1,5v kestänyt etäsuhde parin tunnin ajomatkan päässä asuvan miehen kanssa. Avioerosta 3v. Meillä molemmilla lapsia, hänen isoimmat muuttaneet jo kotoa, pienin (12v) asuu äidillään, kaksi vielä hänellä. Minun kaikki lapset asuvat minulla, koululaisia. Meillä sujunut luontevasti tapaamiset, noin suunnilleen vuoronperään ajellaan, nähdään aina kun pystytään. Edellyttää kyllä toimiaksee ettei olla mustasukkaisia ihmisiä. Ajatellaan että muutaman vuoden päästä olisi mahdollista päästä saman katon alle. Lasten, työn yms takia ei aikaisemmin. Näitä kun luin niin tuli mieleen että entä jos ei sitten enää halutakaan. Olen myös miettinyt välillä onko näin sittenkin parempi. Jaksaisinko häntä joka päivä? Joskus mietin onko tarpeeksi mielenkiintoinen ihminen, tai alkaisiko jotkut hänen tapansa ärsyttää jos jakaisimme kaiken. Kuitenkin hyvä ihminen, meillä paljon yhteistä, ja onhan vakituinen seksikumppanikin tärkeä ja mukava asia. Meillä on paljon hyvää tässä suhteessa, olen jo oppinut ettei täydellistä olekaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
3 VASTAUSTA:
Tuo on kyllä ihan ehdoton juttu, ettei saa olla mustis. Ja tietysti täytyy olla sen luottamuksen arvoinen myös ja käyttäytyä muutenkin sen edellyttämällä tavalla.
Eli ei kiukutella eikä epäillä joka välissä et jos sulla onkin toinen. EIkä myöskään lähdetä mihinkään muihin suhteisiin millään syyllä. Vaikka se harvakseltaan näkeminen voi olla ja välillä onkin todella syvältä. Kyllä ne parin viikon tauot tapaamisessa ja mm. seksissä täytyy jaksaa olla ilman muiden kanssa touhuilua. Ja kun usein se pettävä osapuoli alkaa syyttämään sitä toista osapuolta samasta aiheesta, vaikka toinen ei mitään tee eikä harkitsisikaan sellaisia.
Mulla nyt on oman muijani kanssa tilanne päällä. Puoli vuotta kimpassa, reilu 60km(eli vajaan tunnin ajomatkan) verran välimatkaa ja mulla oli lisäksi tuossa eräs tuki- ja liikuntaelinsairauteen liittyvä krojausleikkaus 2kk sitten.
Hän aloitti jo heti seuraavana päivänä, kun kotiuduin leikkauksesta, vähän tällaisen ihme käytöksen.
Tässä on ollut vaikka mitä ja mä hermostuin kunnolla kk sitten, mikä aiheutti lisää kismaa. Hän mm. ilmoitti, että jos en pääse kissani kanssa hänen luo tiettynä aikana, niin meidän suhde vetää helvetisti takapakkia. Oli jo sitä ennen rissanut edes takaisin milloin milläkin syyllä, että erotaanko vai pidetäänkö paussia, muttei sit kuitenkaan tahdo erota. Ja nyt 2-3vko sitten rupesi väittämään että mä petän häntä ja muutenkin laiminlyön meitä kaikin mahdollisin keinoin. Mikä on vale. Ja se mikä tässä on vielä ilkeä juttu, kun en ole saanut vielä "työlupaa", koska kuntoutumiseni on sen verran vaiheessa vielä. Mulla tosiaan fyysisesti tosi raskas ammatti ja ma tosiaan tuli 2kk leikkauksesta ja loppuvuosi täytyy olla niin, ettei tee mitään voimallisia ääriponnistuksia vaativia asioita, joita minun työssäni joutuu päivittäin tekemään.
Itse aloin epäilemään hänen uskollisuuttaan väkisinkin yhdessä vaiheessa. Kun olen joutunut petetyksi ennenkin ja tietyt jutut tässä ovat ihan samoja kuin aikaisemmissa tapauksissa.
Ja nyt viime pe joku viestitteli hänelle pussailuviestin, mihin hän vastasi hymiöillä. Ja hän oli jotenkin "vaikeana" siinä tilanteessa, vielä kun en siinä vaiheessa reagoinut siihen..
Ja tällaista.. Ja hän oli juurikin ennen tuota viestittelyä toitottamalla toitottanut ehdotonta rehellisyyttä ja sitä, että asiat puhutaan ja sanotaan toiselle suoraan ja rehellisesti juuri niin kuin ne on. ja mun kuulemma pitää oppia luottamaan häneen ja siihen että hän "on mun puolellani vaikka mitä tapahtuisi". Ja itse taas aloitti jo heti seuraavana päivänä tuon syyttelyn ja haastamisen. Väitti just mm että mä petän häntä edelleenkin, mä muka häpeän häntä ja olen jotenkin häntä halventavasti tallentanut hänen numeronsa mun puhelimen muistiin. Tarkisti sen sillä välin, kun olin suihkussa. Että näin..
Tällä viikolla on taas ollut ihan niinkuin ei mitään, päinvastoin, hyvinkin rakastunut. Ehdotti jo joulunviettoakin yhdessä jne.
Itse ajattelin ottaa mm just tämän pussailuviestittelyn nyt puheeksi, kun hän tulee taas käymään. Mikä on kyllä epävarmaa, kun hän edellisen kerran lähteissään sanoi, että tulevansa mun luo perjantaina...jos ei nyt tule mitään muutakaan.
Kaikista vittuamisinta tässä on se, kun kuitenkin rakastan häntä ja haluan oikeasti olla hänen kanssaan. Eikä mua kiinnosta paskaakaan muut. Ja jos kiinnostaisi, niin eroisin hänestä sitten kyllä ensin ja ennemmin kuin että lähtisin pettämään. Reilumpaa se olisi kuitenkin kummallekin, kuin se, että huoraisin pitkin poikin ja samalla olisin hänen kanssaan.
ja tietysti odotan ja vaadin toiselta ihan samaa. Et siinä ei muut miehet edes sanallisesti pelehdi mun emännän kanssa.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
TäytyyPanostaa kirjoitti:
Tuo on kyllä ihan ehdoton juttu, ettei saa olla mustis. Ja tietysti täytyy olla sen luottamuksen arvoinen myös ja käyttäytyä muutenkin sen edellyttämällä tavalla.
Eli ei kiukutella eikä epäillä joka välissä et jos sulla onkin toinen. EIkä myöskään lähdetä mihinkään muihin suhteisiin millään syyllä. Vaikka se harvakseltaan näkeminen voi olla ja välillä onkin todella syvältä. Kyllä ne parin viikon tauot tapaamisessa ja mm. seksissä täytyy jaksaa olla ilman muiden kanssa touhuilua. Ja kun usein se pettävä osapuoli alkaa syyttämään sitä toista osapuolta samasta aiheesta, vaikka toinen ei mitään tee eikä harkitsisikaan sellaisia.
Mulla nyt on oman muijani kanssa tilanne päällä. Puoli vuotta kimpassa, reilu 60km(eli vajaan tunnin ajomatkan) verran välimatkaa ja mulla oli lisäksi tuossa eräs tuki- ja liikuntaelinsairauteen liittyvä krojausleikkaus 2kk sitten.
Hän aloitti jo heti seuraavana päivänä, kun kotiuduin leikkauksesta, vähän tällaisen ihme käytöksen.
Tässä on ollut vaikka mitä ja mä hermostuin kunnolla kk sitten, mikä aiheutti lisää kismaa. Hän mm. ilmoitti, että jos en pääse kissani kanssa hänen luo tiettynä aikana, niin meidän suhde vetää helvetisti takapakkia. Oli jo sitä ennen rissanut edes takaisin milloin milläkin syyllä, että erotaanko vai pidetäänkö paussia, muttei sit kuitenkaan tahdo erota. Ja nyt 2-3vko sitten rupesi väittämään että mä petän häntä ja muutenkin laiminlyön meitä kaikin mahdollisin keinoin. Mikä on vale. Ja se mikä tässä on vielä ilkeä juttu, kun en ole saanut vielä "työlupaa", koska kuntoutumiseni on sen verran vaiheessa vielä. Mulla tosiaan fyysisesti tosi raskas ammatti ja ma tosiaan tuli 2kk leikkauksesta ja loppuvuosi täytyy olla niin, ettei tee mitään voimallisia ääriponnistuksia vaativia asioita, joita minun työssäni joutuu päivittäin tekemään.
Itse aloin epäilemään hänen uskollisuuttaan väkisinkin yhdessä vaiheessa. Kun olen joutunut petetyksi ennenkin ja tietyt jutut tässä ovat ihan samoja kuin aikaisemmissa tapauksissa.
Ja nyt viime pe joku viestitteli hänelle pussailuviestin, mihin hän vastasi hymiöillä. Ja hän oli jotenkin "vaikeana" siinä tilanteessa, vielä kun en siinä vaiheessa reagoinut siihen..
Ja tällaista.. Ja hän oli juurikin ennen tuota viestittelyä toitottamalla toitottanut ehdotonta rehellisyyttä ja sitä, että asiat puhutaan ja sanotaan toiselle suoraan ja rehellisesti juuri niin kuin ne on. ja mun kuulemma pitää oppia luottamaan häneen ja siihen että hän "on mun puolellani vaikka mitä tapahtuisi". Ja itse taas aloitti jo heti seuraavana päivänä tuon syyttelyn ja haastamisen. Väitti just mm että mä petän häntä edelleenkin, mä muka häpeän häntä ja olen jotenkin häntä halventavasti tallentanut hänen numeronsa mun puhelimen muistiin. Tarkisti sen sillä välin, kun olin suihkussa. Että näin..
Tällä viikolla on taas ollut ihan niinkuin ei mitään, päinvastoin, hyvinkin rakastunut. Ehdotti jo joulunviettoakin yhdessä jne.
Itse ajattelin ottaa mm just tämän pussailuviestittelyn nyt puheeksi, kun hän tulee taas käymään. Mikä on kyllä epävarmaa, kun hän edellisen kerran lähteissään sanoi, että tulevansa mun luo perjantaina...jos ei nyt tule mitään muutakaan.
Kaikista vittuamisinta tässä on se, kun kuitenkin rakastan häntä ja haluan oikeasti olla hänen kanssaan. Eikä mua kiinnosta paskaakaan muut. Ja jos kiinnostaisi, niin eroisin hänestä sitten kyllä ensin ja ennemmin kuin että lähtisin pettämään. Reilumpaa se olisi kuitenkin kummallekin, kuin se, että huoraisin pitkin poikin ja samalla olisin hänen kanssaan.
ja tietysti odotan ja vaadin toiselta ihan samaa. Et siinä ei muut miehet edes sanallisesti pelehdi mun emännän kanssa.
En suosittele jatkamaan suhdetta, jos teillä on luottamuksen kanssa tuollaista ettei toinen osapuoli ymmärrä sitä, että olet käynyt leikkauksessa ja olet toipilas eikä varmasti tule edes pieneen mieleesi lähteä vieraisiin panemaan, etkä varmasti siihen edes kykene tuossa tilassa. Ei kannata jatkaa suhdetta, jos kumppanisi vaatimalla vaatii sinulta rehellisyyttä eikä itse luota sinuun, vaan" Väitti just mm että mä petän häntä edelleenkin, mä muka häpeän häntä ja olen jotenkin häntä halventavasti tallentanut hänen numeronsa mun puhelimen muistiin. Tarkisti sen sillä välin, kun olin suihkussa. Että näin.." Kumppanisihan on ihan pimee ja pimeemmäksi vaan tulee menemään. Vaikka sä rakastat ja tykkäät, niin sä et voi parantaa hänen mustasukkaisuuttaan ja riittämättömyyden tunnettaan ihmisenä. Ja voin vaan ennustaa, että jos päätät jatkaa suhdetta, niin sinulla ei tule olemaan helppoa hänen kanssaan, tulet lopulta olemaan ahdistettuna nurkassa hänen epäluulojensa ja harhaisen ajatuksenjuoksunsa vuoksi. Ota tämä kommentti todesta ja lopeta suhde oman itsesi vuoksi. Tiedän asioista, koska olen itse kokenut samantyylistä suhteessa ja lopulta suhteesta irti pääseminen olikin suuri helpotus. Fyysinen käsiksi käyminen herätti minut suojelemaan itseä ja lopettamaan suhteen.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tavattiin netissä kesällä -17, välimatkaa reilu 200 km. Mies deittaili siellä edelleen koko alkusyksyn, koska oli "maksanu pidemmän jakson "? Sen jälkeen ei muka.Itse poistin n kk päästä profiilini kokonaan. Tapasimme joka toinen viikko, itse tykästyin häneen ja kaikkeen uuteen, mitä hän toi elämääni. Mutta mustasukkaisuutta puolin ja toisin varmaan, itse en olisi saanut käydä missään, pahin lähteä työkavereiden kanssa. En todellakaan ajatellut pettää, olen yhden miehen nainen. Ja kaikkiaan 3 kertaa kävin, silloin kun hän oli poikansa kanssa.
Nyt kuitenkin selvisi muutama viikko sitten, että mies on edelleenkin siellä netissä, ilmeisesti ollut koko ajan aktiivisesti. Eli kolahti omaan nilkkaan. Seuranhaku palstojahan ne on . Alussa sanoin, että on sanottava ellei juttu toimi välillämme, oltava puolin ja toisin rehellinen
Ei ole hänen mielestään vakava asia, halooo? ? Mitä mieltä olette täällä ? Olenko vanhanaikainen, jos luottamus on tärkein asia parisuhteessa??
Tarina ohi, vielä vaan yksi pieni sidos purkamatta, mahdollisuus tehdä ilman kohtaamista vai kannattaako kysyä vielä face to face Miksi?
Missä on rehelliset ihmiset? Nettiin en ihan heti usko.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Lähellä mutta kaukana, 120km, mitä tehdä?

Palstalaiset,
Mulla on tilanne päällä. Olen tapaillut, seurustellut reilut puoli vuotta miehen kanssa, joka asuu 120km päässä. Kumpikin olemme jo useampi vuosi sitten eronneita ja "lapsellisia". Ikää kummallakin 40+ ja lapset yläaste/lukioikäisiä. Kummallakin työt ja ns. elämänpiiri (lapset, omat kodit, ystävät) omilla paikkakunnilla. Mutta rakkaus sitten matkan päässä.

Vapaita viikonloppuja vietämme yhdessä, toki lapsetkin ovat tavanneet seurustelukaverin, puolin ja toisin. Kummallakin menee vielä kuitenkin useita vuosia, ennen kuin yhteinen arki voisi olla mahdollista. Tutustumista toiseen on vielä paljon, mutta hyvältä tuntuu olla yhdessä. Uusioperheen perustaminen ei kuitenkaan kiinnosta kumpaakaan. Voiko tällainen onnistua...miten...jaksaa...aina ikävä!

Isot lapset siinä mielessä, että illat menee kummallakin ns.yksin kotona/ harrastuksissa/ ystävien kanssa, kun rakas on kuitenkin kaukana. Ainaista odottamista ja sumplimista. Tässä etäsuhteessa on puolensa, mutta epäilyttää. Lapset ykkösiä kummalekin, mutta mutta..vinkkejä, eri näkökulmia, kohtalotovereita? Kiitos.

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta