täti soittelee

Tätini (vähän yli 60-vuotias) soittelee minulle liian usein. Koen, että hän painostaa minua työelämään ja paheksuu, kun opiskelen uutta ammattia. Ja urkkii miesasioistani.

Toki hän puhuu muustakin, mutta ärsyynnyn hänen puheluistaan. Niin kuin minun pitäisi elää hänen pillinsä mukaan.

Olen aikuinen nainen, 43-vuotias. En koskaan soita hänelle vaan hän soittaa aina minulle.

En haluaisi katkaista häneen välejä täysinkään tylyillä sanoilla, sillä siitä sitten kuulisi koko laaja suku, joka on muuten mukavaa porukkaa.

Minun puolestani hän voisi halutessaan soittaa minulle mutta harvemmin, 1-2 kertaa vuodessa.

Mitä tekisitte tilanteessani?
17994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olla vastaamatta puheluihin, hyvin yksinkertaista.

Äänestä
  • Niin, se on vissiin ainoa vaihtoehto. Mut ei sekään hyvä, sillä tätini sitten kertoo asiasta sisaruksilleen ja he sitten ihmettelee, että mikähän sillä ******lla nyt yhtäkkiä on, onpa hän tyly. Tätini vois hyvin soittaa ja ihmetellä asiaa mun isällekin. Eli ikävää, kiusallista puhetta ja häslinkiä syntyy, jos teen näin.

    Äänestä

Yks keino vois olla pölöttäminen aivan jonninjoutavasta asiasta mikä häntä ei kiinnosta,vois vaik puhelu loppua lyhyeen kun ei saakaan mitään mehukasta juorua irti.Toisaalta voi ite vaan pysytellä hiljaa ja kysellä hänen kuulumisia ja lopuks todeta-pätkii,pätkii,haloo!:)

Äänestä

täti luulee et sukulaisiin on pidettävä yhteyttä, varmaan velvollisuudesta soittelee, vaikka ei oikeasti haluiskaan..

Äänestä

Hyviä ohjeita kaikki. Juteltuasi yleisiä- ei hekilökohtaisia asioita - hetkisen, aina voit oikeutetusti syyttää kiirettä lopettaaksesi puhelun.
Tädilläsi on liikaa tyhjää aikaa ja hä kuluttaa sitä puhelimessa lörpöttelyyn. Sinun ei tarvitse osallistua tuohon.

Äänestä

Ota sinä aloite käsiisi ja kysy häneltä kaikenmaailman asiat, miten vointi, mikä säätila jne. Jos hän kysyy sinulta tungettelevan kysymyksen, sano, ettei sinun tarvitse yhtään huolehtia siitä asiasta ja lopeta kiirettä valitellen puhelu lyhyeen. Suurimman osan puheluista voit vain jättää vastaamatta.

Äänestä

Hyviä ehdotuksia. Täytyy tehdä yhteenveto ja alkaa toimia sen mukaisesti.
Kiitos vastauksista.

Äänestä

Vaihda numeroa

Äänestä

Mites sitten kun juovuksissa oleva kerjää koko ajan apua kaikkeen, pitääkö olla auttamassa, sillä onhan sitä sukulainen.

Äänestä

Entäs jos tätisi on yksinäinen, ei oo ystäviä ja ei vain ole muita joille soittaa?

Luulisin että tätisi huolehtii ja välittää sinusta paljon.
Onko hänellä omia lapsia?

Jos ei ole, niin hän tosiaan purkaa rakkauttaan ja välittämistä sinuun.
Entäs jos sinä soittaisit hänelle joskus? Hän ilahtuisi ihan varmaan!
Tiedän sen, koska olen itse yksinäinen ihminen ja ei monikaan soittele minulle. Aina pitää olla itse soittamassa muille.

Tuo sinun ehdotus että tätisi saisi soittaa vain 1-2 kertaa vuodessa on KAUHEA!
Älä ole noin julma.

Mietippä vähän toiselta kannalta. Ehdottele joitain harrastuksia ja menemisiä hänelle.
Kutsu joskus kylään ja juttele ja kerro suoraan, että sinusta olisi kivempi jos ei soittaisi joka päivä (soittaako joka päivä). Luulisin, että on jokin asia mikä vaivaa häntä/hänellä on joku ongelma/ylihuolehtii sinusta/on yksinäinen/jotain muuta.
Kun keskustelet hänen kanssaan, niin selviää ja ehkä löydät hänessä tosi ystävän!

Äänestä
  • Hienoa, hyvä sinä. Erilainen, ihan muunlainen katsantokanta aiheeseen kuin tädin lyttääminen suoralta kädeltä.

    Äänestä

Aina voit ystävällisesti vastata, mutta kerro että olet nyt kiireinen ja sano että jutellaan kun olet vaikka lomalla. Eli ota yhteydenpito omiin ohjiisi. Lupaa vaikka käväistä lomalla, eihän niitä lomia kovin paljon ole, joten vähenee huomattavasti.

Äänestä

Sano sille: TURPA KIINNI, TÄMÄ ON MINUN ELÄMÄNI!!!!!!!! PERKELE!!!!!!!

Äänestä

Täti on saanut sellaisen käsityksen, ettet oikein pärjää.

Äänestä

Älä sitten odota, että sinua täti muistaa testamentissaan. Muhkea osakesalkky menee ihan toiselle henkilölle.

Äänestä

Älä sitten anna ymmärtää jutuissas et olet tädistä kiinnostunut, tätiä et varmaan kiinnosta mut soittaa velvollisuudentunnosta kun nariset koko ajan.

Äänestä

Voithan kertoa hänelle tyttöystävästäsi ja siitä mitä teette iltasin kahden kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kahraum kirjoitti:

Tätini (vähän yli 60-vuotias) soittelee minulle liian usein. Koen, että hän painostaa minua työelämään ja paheksuu, kun opiskelen uutta ammattia. Ja urkkii miesasioistani.

Toki hän puhuu muustakin, mutta ärsyynnyn hänen puheluistaan. Niin kuin minun pitäisi elää hänen pillinsä mukaan.

Olen aikuinen nainen, 43-vuotias. En koskaan soita hänelle vaan hän soittaa aina minulle.

En haluaisi katkaista häneen välejä täysinkään tylyillä sanoilla, sillä siitä sitten kuulisi koko laaja suku, joka on muuten mukavaa porukkaa.

Minun puolestani hän voisi halutessaan soittaa minulle mutta harvemmin, 1-2 kertaa vuodessa.

Mitä tekisitte tilanteessani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu