Joe Bob heräsi varmana siitä, että hän ei ollut kompromissi. Kompromissin olemus oli vähän tuota ja ehkä yhtä paljon tätä. Ja jos koeputket olisivat pinnoiltaan eri tasossa, niin kuitenkin pinta olisi kaikissa yhtä tasainen ja tyyni.
Joe Bob katseli lasiastioita laboratoriossa tuumivan pitkään. Ehkä hän sittenkin oli kompromissi. Joe Bobin piti ottaa kiinni teräspöydästä, sillä häntä hetken huimasi. Ehkä hän oli värikäs seos, mutta loppujen lopuksi pinnaltaan tasainen kompromissi, jollaisia oli huoneessa lukemattomia. Joe Bobin irrallisuus ja älyllinen autonomia, ainutkertaisuus tai sellaisen tunne oli saanut kolauksen.
Erityisesti Joe Bob piti käsitteestä älyllinen autonomia. Mistä lie tupsahti, Joe Bob nauroi itsekseen sieluista tyhjässä ja kirkkaasti valaistussa labrassa. Olisi blandattava itsekseen värisevä litku, Joe Bob päätti.
Mutta kuinka? Joe jäi pohtimaan asiaa kun vastaus saapui ovista kuin se olisi tullut ikkunoista. Näin kävi Joe Bobille usein.
( Hihitystä )
Joe Bob katseli lasiastioita laboratoriossa tuumivan pitkään. Ehkä hän sittenkin oli kompromissi. Joe Bobin piti ottaa kiinni teräspöydästä, sillä häntä hetken huimasi. Ehkä hän oli värikäs seos, mutta loppujen lopuksi pinnaltaan tasainen kompromissi, jollaisia oli huoneessa lukemattomia. Joe Bobin irrallisuus ja älyllinen autonomia, ainutkertaisuus tai sellaisen tunne oli saanut kolauksen.
Erityisesti Joe Bob piti käsitteestä älyllinen autonomia. Mistä lie tupsahti, Joe Bob nauroi itsekseen sieluista tyhjässä ja kirkkaasti valaistussa labrassa. Olisi blandattava itsekseen värisevä litku, Joe Bob päätti.
Mutta kuinka? Joe jäi pohtimaan asiaa kun vastaus saapui ovista kuin se olisi tullut ikkunoista. Näin kävi Joe Bobille usein.
( Hihitystä )
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lähtökohtameriitti ei ollut persoonallisuuden oma saavutus, vaan sen muotti. Tämä ikävä ajatus valkeni Joe Bobille laboratoriossa, jossa vieläkään ei ollut paikalla ketään muuta kuin hän.
Joe Bob löi hetken tyhjää. Hän ymmärsi, että kaikki hänen pyrkimyksenä olivat olleet persoonallistavia. Hän loi itseään sille faktalle kuin tarjottimelle, joka oli kuvitteellisen tyhjä. Sisimmässään Joe Bob ei tuntenut olevansa juuri mitään. Joe Bob huomasi laboratorion olevan tyhjä ja hänen itsensä kävelevän sinne sisään.
Ja ihan ovista tuli. Ei ikkunoista, Joe Bob nauroi.
( Reps )
Eilinen ohjelmatarjonta televisiossa oli kuljettanut Joe Bobin takaisin Kiinan historiaan sen taiteen kautta. Joe Bob ei ollut juuri nähnyt Kiinasta muuta kuin Shaghain lentokentän, ja siinäpä sitä Kiinaa sitten olikin.
Ohjelma oli näet uusinta
Erästä pientä yksityiskohtaa ohjelmassa hän ei kuitenkaan muistanut nähneensä. Ohjelmassa nimittäin oli pätkä, jossa liimailtiin sirpaleista yhteen keramiikkaa; keisarille valmistettiin aina kymmenen versiota tilauksesta, kahdeksan niistä rikottiin ja kaksi luovutettiin käyttöön.
Joe Bobin verkkokalvoille piirtyi uurteinen heppu, joka sovitteli palasia vielä harsomaiseen mutta jo selväpiirteiseen maljakkoon. Työ näytti hitaalla ja suhteettoman hankalalta. Hän oli tehnyt sitä kaksikymmentä vuotta.
Joe Bob käsitti, että hän ei käsittänyt enää juuri mitään.
(Naurua)
Tänä kahtenakymmenenä vuotena Joe Bob oli ollut kolme kertaa naimisissa, vaihtanut työpaikkaa kuudesti, tehnyt viisi lasta ja muuttanut neljä kertaa asunnosta toiseen ja kolmesti kaupungista toiseen.
Maassa hän oli pysynyt - aina lentokentillä asti.
(Hihitystä)
Ja jossain syvällä Joe Bobin uumenissa on näky rikotusta kauniista maljakosta, joka oli virheetön, mutta silti huonompi kuin sisarensa. Ja se siten särjettiin.
- Kuvaa vois nyt feidaa! Jaa. .. poikki!
(Naurua)
- Kamera!
- Käy!
Seuraavassa omituisesti jutussa Joe Bob tapaa psykosommitelman. Psykosommitelmaan tarvitaan tuoli, jolla ei istu ketään. Tuoli on siis tyhjä.
Olkoon se tällä kertaa puutuoli, sillä ne narisevat mukavasti jalkaa vaihdellessa toiselta toiselle. Hieman kova se kuitenkin oli istua. Varsinkin pitkiä aikoja. Kuitenkin puutuolit - varsinkin vanhat, olivat poikkeuksetta käsityötä. Takamaa siis istui tuolilla, jota kädet olivat rakentaneet, hioneet ja lakanneet. Lakkapensseli kulki tuolilla verkkaisesti. Pinnasta tuli sileä.
Tämän jälkeen tuoli nqrahti jälleen. Se oli siirtynyt aavistuksen taaksepäin. Istu ja kurotti kohti ikkunaa ja katsoi pihalle. Kädet pyyhkäisi tä hameen tottuneesti takamuksen alle ja tuoli otti vastaan sille jälleen lasketun painon.
Nyt esitänkin kysymyksen, Mitä pihalla näkyi?
( Naurua )
Pitäisiköhän tämä kirjoittaa puhtaaksi ja erottaa korealainen? manageri tuumi. Mielestäni tällaisessa jutussa ei saa olla yhtään hutia.
( Reps )
Määritelmänä huti voisi kuvastaa toista puola kehosta. Onko kokonaisuus todellinen vai rinnakkainen nainen vailla toista rinnakkaista vain kuin sukupuoleltaan eriävä. Ei muutoin erilainen.
Pähkäilen asiaa skeptisesti avustusmateriaalien sekä keräämäni avaruusromun kera, kuin hajanaista tietoa autopesulasta akkarin korjausoperaatiossa. Jotakin saattoi puuttua ja ehkä varuiksikin...
Katapultti pelle pelottoman työpajalle tekisi terää, mikäli korjaus-sarjan sorvi saattaisi askeleet pois tyhjiöstä. Tohtori jäi radalle, hänen oli hyvä olla niin, jätin hyvästiksi lohenpään, taljat... kuparikolikoiden kilinä saattoi hänet lopulta uneen ja puhalsin kyyneleissäni häneen lämmikkeeksi.
Avaruuden kylmyys ensikertaa tuntui puvun läpi, avattuani kypärän, en ymmärtänyt mitä tein.
Heräsin...ensikertaa yksin. Todella yksin, olin todennäköisesti lyönyt pääni romahtavaan tellukselta tulleeseen vyöryn aaltoon. Se repi sisimpäni tuulesta turbulenssiin. Pyörre jatkoi rieputtaen, havahduin vaaleaihoisen nahkaisilta penkeiltä, keltainen valo syttyi katolle astuessani ulos. Missähän olin, toivottavasti lähellä. Ainakin uskoin näin. Ainakin kädessäni oli iso avain, mistä roikkui kasa varaosia.