Olen avokkini kanssa seurustellut jo kolme vuotta, ja nyt olen huomannut ihastuneeni toiseen. Avokissa ovat pienetkin asiat alkaneet ärsyttää, enkä näe häntä enää millään tapaa haluttavana. En haluaisi heittää mahdollisesti vielä potentiaalista suhdetta roskakoriin, mutta en tiedä onko mitään enää tehtävissä. Viihdyn kyllä hänen seurassaan, mutta kaikki kipinä tuntuu kadonneen, ja avokki tuntuu lähinnä kämppikseltä. Seksiä on harvoin, ja sekin tuntuu lähinnä pakkopullalta. Kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta?
Tunteet katoamassa?
w24
8165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihastuminen on ihan tavallista pitkässä parisuhteessa. Ihastuessa myös toiseen vertailu ja tätä kautta ärsyyntyminen on tavallista. Jos vielä tunteita on avokkia kohtaan, niin koita löytää vielä kipinä muistelemalla vaikka mikä hänessä alunperin veti puoleensa ja luomalla uusia kokemuksia yhdessä.
Kaikki on just tollasia, kun suhde ei mene just niinkuin kokoajan itse halutaan. Aletaan ärsyyntymään toiseen kokoajan ja aletaan heti katselemaan uutta ja kun kohde löytyy ihastutaan ja vanha suhde onkin kämppisenä kuin eläis.
Heti annetaan valtaa uusille. Ei jakseta keskittyä yhteen kovinkaan montaa vuotta.
Ihan kuin se oisi jotenkin autuaallista.
Ehkä se onkin vähän aikaa kunnes huomataan,ettei tääkään ole sitä mitä halutaan.
Kerropa millaisia ihmisten pitäisi olla?
Edellinen oli ihan asiaan ja siiihen mausteena lisäisin ettei noi kyllästyjät ja uuden etsijät ole koskaan ei keneenkään tyytyväsiä ja monesti hakevat huomiota hyljätyksi tulemisilleen ja aina se syntipukki on se exä? kukin vuorollaan ja tilanteen mukaan.
Jotain on jätetty tekemättä, puolin ja toisin. Mikään "kipinä" ei elä automaattisesti. Ja kun se tajutaan, on hyvin tyypillistä pettyä, listata syitä kumppanista ja alkaa sitten etsiä lohdutusta itselle suhteen ulkopuolelta.
Se on avuttomuutta uuden asian edessä. Kuvitelma, että tunneside hoituu itsekseen, ei pidäkään paikkaansa, vaan vaatisi aktiivista vaalimista muodostuakseen niin vahvaksi, ettei sitä sivutuulet heiluttele.
Tunneasioissa laiskuudesta ei palkita eikä mikään ei ole itsestäänselvää.
Työlääksi on nyky suhteet käyneet jos koko ajan pitää varuillaaan olla ja terapoimassa .. voihan vittu.
Sanos muuta. Koko ajan pitää hoitaa parisuhdetta ja heti jos tulee ongelmia niin eikun terapiaan. Missä maalaisjärki ja ymmärrys, että elämään oppii vaan elämällä? Lukeeko ihmiset lehdista ja somesta että tällainen on hyvä parisuhde, toimivat sen mukaan ja sitten kun ei mene niinkuin neuvotaan, niin johan ahdistaa?
Jos parisuhde ahdistaa niin ensin on syytä katsoa peiliin.
Jokaisessa suhteessa on niin, että toisessa voi nähdä hyviä ja huonoja asioita. Se on hyvin subjektiivinen kokemus. Jokainen valitsee juuri sillä hetkellä kumppanin juuri sen hetken lähtökohdista. Valinta ei siis oikeastaan ole väärä, ellei nyt itsetuhoisesti valitse.
Kuulostaa kyllä sille tuo tilanteesi, että olette päässeet suhteessa vaiheeseen "todellinen lähentyminen". Se voi tuntua tylsälle, kun alkaa nähdä toisen sellaisena kuin hän on ja se haavekuva ja kuviteltu kuva toisesta katoaa. Kysymys kuuluu, hyväksytkö toisen sellaisena, kuin hän ihan ihkaoikeasti on? Nyt sinulla on mahdollisuus todelliseen rakkauteen.
Onko teillä yhteisiä asioita, tekemisiä? Sanot, että viihdyt hänen seurassaan. Se kertoo hyvin paljon positiivista. Mieti vielä, onko jokin yhteiskunnan/pornon tms.tyrkyttämä esimerkkikuva vaikuttamassa sinuun. Mistä kaikesta tykkäät hänessä?
Ja kyllä, olen kokenut tuon. Se on ihanan elämänmakuista kun voin nähdä toisen sellaisena kuin hän on. Itsekin voi olla rennosti oma itsensä.