Erostani on jo jokunen vuosi kulunut ja muutama suhde on ollut sen jälkeen, mutta jokaisessa suhteessa käy samoin. Suhteen muuttuessa vähänkin vakavampaan suuntaan niin alkaa ahdistamaan ja jätän. Sitten itsellä on huono olo toisen puolesta joka ehti jo rakastua. Eksään ei ole enää mitään tunteita ja olen onnellinen kun erottiin. Elänkö loppu elämäni vaihtaen kumppania muutaman kuukauden tai vuoden välein. En vaan jaksaisi sitä tutustumis vaihetta kun pitää samat jutut aina käydä läpi. Toki aika pian tutustumis vaiheessa hyppään lakanoihin että tiedän myös sen puolen toimivan.
Suhde alkaa ahdistamaan
Ihmettelijä2
23174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mitkä samat jutut pitää käydä läpi? Eikö jokainen kohtaamasi ihminen ole erilainen, jokainen voi osaltaan luoda keskusteluun ja kanssakäymiseen paljon uutta. Jos omasta elämästäsi puhuminen kyllästyttää, niin et ole varmaan muutenkaan elämääsi tyytyväinen. Ihminen, joka puhuu asioista innostuneesti on toistenkin mielestä kiinnostava.
Selvitä asiat itsesi kanssa ja lopeta muiden kaltoin kohtelu. Ehkä sinun kannattaa heti alkuvaiheessa sanoa toiselle, että koet usein tällaista ahdistusta. Jo asian myöntäminen toiselle voi helpottaa tilannetta.
Jos haluat itsellesi kumppanin, niin sinun täytyy itse muuttua. Selvästikään kumppanin ainainen vaihtaminen ei sinua auta.
Aika erikoista. Minusta se tutustusmisvaihe on aina ollut kaikista hienointa.
Ihan oikeastiko? Minun mielestäni se on ainoa miinus parisuhde-elämässä... Olen ollut elämäni aikana 4 kertaa pitkässä parisuhteessa (3-10 vuotta) ja aina nauttinut suhteesta täysin vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäinen puoli vuotta on ohi. On jotenkin niin turhauttavaa, kun ei oikein vielä kunnolla tunne, täytyy pitää tuntosarvia ylhäällä että millainen toinen on jne. Parisuhteessa viihdyn hyvin sitten sen vaiheen jäkeen.:)
Aloittajalle: Mieti miksi pelkäät sitoutua. Ratkaise syy, niin voit päästä pidemmälle.
Samma här. Tutustumisvaihe on parisuhteessa ikävintä, eikä vähinten noiden kannattelun tuntosarvien takia...
Jep, minä annan ääneni samoin. Vasta pitkässä suhteessa löytyy se paras aika. Herra Ratikkakuskilla on erikoinen tapa nähdä parisuhteen paras aika. Miksiköhän edes haluaa pitkän parisuhteen, jos paras aika on ohi jo alun jälkeen? Surullisia ne tapaukset, jotka kymmenen vuoden yhdessä elämisen jälkeen haikeina muistelevat, kuinka ne "hyvät ajat" olivat vuosia sitten. Ei osata ymmärtää, että paras aika tulee vasta kun oikein kiinnytään, tunnetaan, luotetaan ja rakennetaan elämä yhteisen näköiseksi. Se joka kaipaa vain kutitusta vatsanpohjaan, ei ole luotu parisuhdetta varten.
Oikein auvoisasti meillä menee 16 vuoden jälkeenkin, vaikka pidinkin siitä alkuaikojen kutituksesta vatsanpohjassa. Jos sinulla on jakaa kokemuksia pidemmästä ja onnellisemmasta suhteesta, otan vinkit toki kiitollisuudella vastaan. Tosin me ihmiset ja pariskunnat olemme erilaisia ja minusta se on vain rikkaus.
Ei ole pidempi suhde takana. Yhdessä on asuttu 12 vuotta, ja hyvin onnellinen olen. Onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Tässä parisuhteessa se alkuajan kutitus ei kovin pitkään tai voimakkaasti päätään nostanut, koska suhde lähti vähän vahingossa rakentumaan ystävyydestä parisuhteeksi. Ja hyvä niin! Ostimme talonkin yhdessä ennen kuin päätimme seurustella.=D Voin vain sanoa, että rakastan puolisoani (ja koko meidän perhettä) sydämeni pohjasta saakka.
Ennen tätä suhdetta minulla oli 6 vuoden suhde, jossa oli sitä nuorten ihmisten vatsankutitustakin alussa. Se oli stressaavaa, enkä muistele sitä hyvällä. Muistan kuinka se lähinnä sisälti pakonomaista jännitystä, älyttömiä 3 tunnin puheluita, tälläytymistä nukkumaanmennessäkin, seksiä jossa vain tyydytin miestä enkä itse rentoutunut jne. Lähinnä se aika muistoissani on sellaisena outona, tuntemattomana. Vaikkakin se 6 vuoden suhdekin oli jatkossa ihan toimiva, vaikka ero tulikin elämäntilanteiden myötä. Sitä aiemmat lyhyemmät suhteet ovat lähinnä jääneet sen alkujutun tasolle, eli muutaman kuukauden tutustumiseen. Yhtäkään niistä muistoista en pidä hyvänä, koska tuona aikana en vielä usko että kumpikaan pystyy olemaan täysin rento. Varmasti siis miehet ovat olleet ihan hyviä tyyppejä, en osaa sanoa kun en koskaan tuntenut sen paremmin. Eivät olleet kuitenkaan niin sopivia minulle.
Nykyisessä suhteessani siis ohitin kutitusvaiheen niin hyvin kuin se on mahdollista ohittaa. En esimerkiksi yhtään muista ensimmäistä suudelmaamme tai edes ensimmäistä kertaa sängyssä. Emme muista missä tapasimme tai miten tutustuimme. Kaikki kävi siinä muun elämän sivussa niin vahingossa. Tällä pohjalla minä rakensin parhaan mahdollisen suhteen.
Totta että erilaiset ihmiset ja erilaiset suhteet mahtuvat kyllä tähän maailmaan. Kukin tyylillään. Mutta minä en ihaile mitään ihastumisia. Koen sen epäaidoksi. Vasta pidempi parisuhde voi olla aito.
Juuri näin! Todellakin se alkuvaihe ja alkuhuuma on kaiken suola ja sokeri! Se ja sen muisto jaksaa kantaa vuosienkin päästä.
Mitä hittoa! En tajua näitä muita kommentoija sitten alkuunkaan! Siinä vaiheessa kun voidaan pieraista toisen aikana ilman mitään tuntemuksia, ollaan aina lähempänä sitä hetkeä kun se toisen läsnäolo on monella muullakin tavalla ihan mitäänsanomatonta!
Oisko sulla vaan niin suuri oman tilan tarve ja jonkinmoinen sitoutumiskammo. Ehkä jotain traumaa jäänyt siitä muutamien vuosien takaisesta suhteesta. Miksi kahlaat suhteesta toiseen, kun voit yhtä hyvin olla itsekseenkin ja elellä vaihteeksi itsellesi. Jotain ongelmaa sulla on itsesi kanssa, jos teet noin ja se on toistuva ilmiö. Kannattaa käydä juttelemassa asioista asiantuntijan kanssa, niin hän varmaan auttaa ymmärtämään itseäsi paremmin ja ratkaisemaan ongelmasi, että kykenet ja haluat jälleen normaaliin ja syvälliseen parisuhteeseen tunteineen päivineen.
Minkälaisia nuo suhteet ovat eron jälkeen olleet?
Itse olen huomannut että mua alkaa ahdistaan aina kun itsellä alkaa muodostuun toista kohtaan tunteita. Kiellän ne hakemalla huonoja puolia toisesta ja keksimällä kaikenlaisia uhkakuvia kuinka suhde kuitenkin kaatuu. Sama toistui kauan kunnes kerran päätin että nyt vain annan mennä enkä mieti liikaa. Päädyin suhteeseen eikä kaduta vaikka välillä muistelen sinkkuaikoja =)
Samoja fiiliksiä.
Alat hengailla aina vääränlaisen miehen kanssa. Jos tietäisit millaista miestä etsit, minkä vuoksi, mitä suhteelta odotat, ei ahdista. Eikä sitten tarvitse jättää.
PS. jätä myös lakanoihin hyppääminen myöhempään vaiheeseen.
Kiitos kaikille vastauksista ja kokemuksista. Niistä tuli esille asioita joita olenkin jo pohtinut..mutta sain myös uutta ajateltavaa. Sillä olenko nainen vai mies ei ole mitään merkitystä enkä halua enempää tilannettani kommentoida. Mukavaa syksyn jatkoa.
Kuinka tyhmiä ihmiset oikein ovat?
Ei tarvitsisi satuttaa muita ihmisiä jos osaisi huomioida myös sen toisen ihmisen tilan ja tarpeet. Käytös vaikuttaa todella itsekkäälle. Mitä jos juttelisit tämän hetkisen henkilön kanssa asiasta niin saisit varmasti tilaa ja ymmärrystä tunteillesi eikä tarvitsisi pistää hommaa heti poikki.
Pelkäät sitoutumista ja haluat estää mahdollisen sattumisen, ts. sitoutumiskammo. Parempi olla silloin yksinään. Ei satu mitään ja elämä menee onnellisesti painollaan.
Ehkä sinulle on jäänyt joku trauma sieltä vanhasta parisuhteesta?Siksi kai olet onnelinen kun se päättyi,eikä tunteita ex;n.Olitko alistettu tai kohdeltiinko muuten kaltoin.Sieltä on jäänyt tunne joka voi vaikuttaa nykyiseen sitoutumiskammoon.Älä ota niitä laastarisuhteita ja yritä väkisin vääntää ja kun huomaat että toinen rakastuu tai ihastuu sinuun,jätät! Vai pelkäätkö jos osuukin omalle kohdalle ja sinut jätetään?
"Toki aika pian tutustumis vaiheessa hyppään lakanoihin että tiedän myös sen puolen toimivan."
Toimiiko seksi puoli hyvin vielä erotessakin?
täytyy sanoa että kai ymmärrät että tuo on helvetin väärin niitä kohtaan jotka sinuun rakastuvat...
samaa mieltä...suosittelen kaikilta tai nyt ainakin edelliseltä pyytää anteeks...ihan oikeesti jotain rajaa
Selvästi Mammanpoika :/