Suomen urheilun surkean tason syynä on YLE

Yritysjohtaja55

Suomen urheilun surkean tason syynä on YLE:n antama poskettoman suuri Media-apu jääkiekolle.

YLE:n jääkiekkouutisoinnin määrä suhteessa muihin urheilulajeihin ylittää kaiken kohtuuden.

Niitä yrityksiä on Suomessa paljon , jotka olisivat valmiita sponsoroimaan eri urheilulajeja kymmenillä tuhansilla euroilla vuosittain. Eri urheilulajit menettävät (yritysjohtajana tekemieni laskelmien perusteella) vuosittain noin 100 miljoonaa euroa yritysten sponsorirahoja YLE:n toiminnan seurauksena..mutta kun ei ole YLE:n toiminnan seurauksena tärkeätä suomalaista Media-näkyvyyttä, yrityksen halu kahdenkymmenen tuhannen euron sponsorointiin muuttuu kahdeksi sadaksi euroksi.

Lisäksi YLE:n edustaman arvomaailman eli jääkiekkouutisoinnin seurauksena nuoret ihmiset kokevat, että vain jääkiekko antaa tunteen suurista teoista.

2

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YLEmuutos

      YLE:n toimintaan tulee saada muutos.

      YLE toimii verovaroilla ja sen toiminnan suunnasta ja linjoista päättää YLE:n hallintoneuvosto, jonka jäseniä jokainen meistä tuntee (eli tutut poliitikkomme toreilla ja turuilla).

      YLE ei toimi markkinaehtoisesti. Siinä missä yleisesti markkinaehtoinen Media kirjoittaa siitä, mistä kansa haluaa kuulla, YLE:n tätä ei tarvitse mitenkään tehdä.

      Muutosten tekeminen on helppoa !: YLE:n hallintoneuvoston tulisi tehdä päätös/ponsi, että urheilulajit tulevat saamaan YLE:n toiminnassa tasapuolisen kohtelun Media-näkyvyydessä jääkiekon kanssa.

      Tämän toteutuessa yrityssponsorit tulisivat innolla ja merkittävällä taloudellisilla panostuksilla mukaan eri urheilulajeihin ja YLE:n uutisoinnilta nyt täysin pimennossa olevat urheilulajit saisivat arvostusta ja vetovoimaa.

    • Tuota, tuota. Jos en nyt väärin muista, niin taitaa MM-kisojen lähetysoikeudet olla Maikkarilla ja SM-liigan lähetysoikeudet Nelosella. YLE:llä on ymmärtääkseni Leijonien harjoituspeleistä oikeudet. Tällaiset väitteet YLE:n jääkiekolle antamasta media-avusta ei siis pidä ihan paikkaansa. Se on totta, että Suomessa jääkiekko saa osakseen hyvin ruutuaikaa. Ruutuaikaa ovat vain antamassa kyllä muutkin kuin YLE.

      YLE:n toiminta Riossa oli kiitettävää. Ymmärtääkseni kaikkia lajeja näytettiin ja YLE valjasti kakkosen läpi vuorokauden urheilua näyttäväksi kanavaksi. Urheilua tuli myös YLEn FST 5:ltä. Sanoisin tätä useiden lajien massiivista näyttämistä vuoden urheilukulttuuriteoksi.

      Siinä mielessä kyllä ainakin ottaisin pohtimisen alle YLE:n toimintaa suomalaisten urheilijoiden huomioimisessa. Tarvitseeko urheilijoita etukäteen nostaa jalustalle ja luoda sitä kautta kohtuuttomia odotuksia. Samoin hävinneiden suomalaisurheilijoiden haastattelut olivat vähemmän miellyttävää katsottavaa. Mikä tolkku siinä on, että juuri urheilu-uransa tärkeimmässä suorituksessa epäonnistuneelta urheilijalta mennään kysymään, että miltä nyt tuntuu. Urheilijaa toki kuuluu tukea tappioidenkin tultua, mutta kyllä urheilijalle kuuluisi antaa aika niellä pettymyksensä sekä koota itsensä. Tämän jälkeen haastattelut ovat paremmin paikallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      70
      1150
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      77
      813
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      625
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      28
      604
    Aihe