Miten saada kuriin huonokuntoiset, katkeilleet hiukset, jotka nousevat pörrölle muiden hiusten yläpuolelle tyvestä latvaan saakka?
Mitkä ovat hyviä tuotteita tai menetelmiä?
Toivomuksena myös, ettei hiusten tarvisi olla pörröhiusten kuriin saamisen vuoksi olla ihan päätä myöten ja ohuemman näköiset.
Minulla ohuehkot, suorat, melko liukkaat hiukset.
Mitkä ovat hyviä tuotteita tai menetelmiä?
Toivomuksena myös, ettei hiusten tarvisi olla pörröhiusten kuriin saamisen vuoksi olla ihan päätä myöten ja ohuemman näköiset.
Minulla ohuehkot, suorat, melko liukkaat hiukset.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikenlaisten aineiden teho riippuu myös siitä, miksi hius ylipäätään katkeilee ja on huonolaatuinen.
Jos syynä ovat yksipuolinen ruokavalio tai huonot elintavat, ne pitäisi muuttaa ensin, jotta hiuksetkin saisivat paremmin ravinteita. Tai jos hiusten pigmentintuotanto on hiipunut eli hiukset ovat harmaantuneet, on luonnollistakin, että ne "hapsottavat" eri tavalla kuin nuorempana. Jos taas hiuksia on rasitettu jatkuvalla värjäämisellä, on korjaamiseenkin olemassa aivan omat hoitoaineensa. Ja niin edelleen.
Kannattaa kysellä myyjiltäkin neuvoja, sillä hiusseerumeita, -hoitoaineita, -voiteita, -naamioita ja -öljyjä on sen sataa eri lajia erilaisiin ongelmiin.
Oletko varma, että kyseessä on katkenneita hiuksia? Hiuksethan uusiutuvat koko ajan, eli päänahasta kasvaa uusia hiuksia ja vanhoja irtoaa. Loogisinta olisi, että huonokuntoisia olisivat nimenomaan vanhojen hiuksien latvaosat, mutta niitä et valittanut. Jos pitkien hiuksiesi latvat ovat hyväkuntoiset, sinulla nousevat pystyyn nuoret hiukset. Kun itse tein pikkuletit ja myöhemmin takut (rastat), niin alkuun nuoret hiukset karkasivat ja nousivat pystyyn. Kieltämättä koomisen näköistä.
Hentoja hiuksia pitäisi käsitellä hellävaroen. Mielestäni varsin luomusta. Eli turhat värjäykset, permanentit ym. kannattaa unohtaa. Hiuksia rasittaa myös sääilmiöt (auringonpaahde, pakkanen, uiminen, saunominen). Aina ei itse edes tajua, mikä kaikki voi vahingoittaa hiuksia. Nuorelle voi olla ehkä noloa käyttää päähinettä (sekä kesällä että talvella), mutta se voisi säästää hiuksia. Märkänä hiusten kampaaminen ja käsittely ja märillä hiuksilla nukkuminenkin ovat huono asia.
Jos haluaa takkupääksi, voi tietysti tehdä kaikkea, mikä hiuksia vahingoittaa. Mutta silläkään ei saa parasta kampausta, jopa takuissa (rastoissa) hiusten olisi oltavat terveet.