Moi. Mulla olis yx ongelma! mun todella rakas suomenhevostammani nukkui pois jouluaatona,ja se jätti sydäämmeeni ikuiset arvet ja kamalan kaipauksen.. mietin,miksi juuri minulle piti käydä näin. itken usein ja käyn hepulini haudalla.Ongelmani on nyt se,että haluaisin jatkaa ratsastusta,mutta en tallilla.Haluaisin oman uuden hevosen(se ei siis korvaisi vanhaani) mutta en ole varma olenko valmis kohtaamaan uudelleen saman surun kun aika tulee lähteä. ja pystynkö rakastamaan uutta hevosta samallalailla? asun pieksämäellä,eikä täällä ole kuin pari hevostallia,joissa kummassakin olen nuoruudessani ratsastanut.haluaisin "tutustua" hevosiin uudelleen,mutta en ole varma pystynkö "tykkäämään" niistä koskaan uudelleen. olen kuitenkin ratsastanut kohta 9vuotta. enkä haluaisi heittää ratsastus taitojani pois.Tietääkö Kukaan mitään yksityistä paikkaa jossa voisin ruveta käymään hevosten luona,tai ratsastamaan.. EI sIIs Talleja.!! Kiitos ja anteeks!!!
*help me*
*hevostaan kaipaava*
3257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, kuolema on osa elämää, ja rakkaistaan joutuu valitettavasti luopumaan ennemmin tai myöhemmin. Myös tulevan uuden hevosesi kanssa se on väistämättä edessä. Ajattele, että yhdessä viettämänne aika on sen valtavan surun arvoista. Kaikesta hyvästä joutuu maksamaan tavalla tai toisella... Rakastamiseen kuuluu myös luopuminen ja periksiantaminen silloin kun se on rakkaalleen parhaaksi.
Varmasti pystyt ja tulet rakastamaan paljon myös uutta heppaa. Tosin eri tavalla, ovathan kaikki hevoset yksilöitä, eikä tietenkään uuden hevosesi tarkoitus ole "korvata" suokkitammaasi.
Itse olen myös rakkaani menettänyt, joten tiedän miltä susta tuntuu... Ei ole helppoa, mutta aika parantaa! Voimia ja rohkeutta!!
"Surun kyynelten läpi loistavat onnellisten muistojen kultaiset säteet"
kiitos todella ihanasta viestistäsi.. se lohdutti todella.. olen kohta 16vee ja miettinyt ottaako uutta hevosta,sit kun lähden opiskelemaan nin se jäisi kotiin ja pystyisin ratsastamaan vain viikonloppuisin.. kiitos sinulle!!
Tiedän tunteen.Itse jouduin luopumaan omasta suokki tammastani yli vuosi sitten.Ja edelleen se sattuu.Olihan se 10 vuotta paras ystäväni.Aluksi itselläni oli melko levoton olo sen suhteen jatkanko harrastusta vai en. Ja vain kokeilemalla sen tietää onko valmis vai kannattaako vielä odottaa. Itse menin yksityiselle tallille kokeilemaan pari kertaa.Kysessä oli kyllä suokki,mutta emme olleet samalla aaltopituudella ollenkaan.Joten se tuntui ikävää vain kasvattavan.
Nyt en ole käynyt ratsastamassa puoleen vuoteen.Tiedän, että saatan silloin tällöin ratsastaakin. Mutta omaa en enää hanki.Mistään en niin rakasta ja ihanaa voi löytää.Sitä vain aina vertaisi siihen edelliseen.Ja jotenkin sitä oli sen 10 vuotta niin erillään varsinaisista hevospiireistä, että tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Mutta onnea ja voimia sinulle.Ajan kanssa se helpottaa.Tee niinkuin sydämesi sanoo.