Olen ollut parisuhteessa seitsemän vuotta ja olen alle kolmekymppinen nainen. Ongelmaksi on muodostunut ajoittainen haluttomuus. Muistan olleeni nuorempana melko aktiivinen seksuaalisesti, ainakin ajatuksen tasolla. Milloin fantasioin mistäkin, tosin itse seksi ei kyllä ikinä muistuttanut kuvitelmiani. :) Eli oli kiehtovampaa ajatuksen tasolla. En myöskään parisuhteen alkuvaiheessa ollut mikään "kani", mutta toki tunsin haluavani ja olevani haluttava. Seksiä oli ainakin kerran viikossa. Nyt seitsemän vuoden jälkeen huomaan, että mies on "metsittynyt", lihonut, eikä kiinnosta ilmeisesti pätkääkään oma ulkoinen olemus. Kaljaakin menee. Eihän siinä mitään, onhan mies oma itsensä sisältäpäin. Mutta kun jotenkin huomaa myös, että ehkä miehen itsetuntokin on jotenkin laskenut. Johonkin on kadonnut se itsevarma ja viehättävä tyyppi, josta olin mustasukkainenkin aina tilaisuuden tullen. Ei mikään tyylimies ole ollut ikinä, mutta rehottava parta, kilot ja välinpitämättömyys tuo semmosen lisäsäväyksen kaikkeen. Läheisyyttäkään ei ole mitenkään turhan paljon, tuntuu että halaus yrityksillä lähinnä häiritsen/oletusarvo on heti seksi, vaikka välillä olisi paljon innostavampaa vaan suudella ja halata.
No, joku tietysti sanoo että mitäs olet itse rupsahtanut. Itse laitan itseni joka päivä ihmisen näköiseksi, tunnen myös pientä painetta olla viehättävä miehen silmissä. Olen kotona ilman meikkiä ja välillä yöpaitakin päällä, mutta osaan myös meikata ja valita kauniit vaatteet päälleni. Tosin nykyään tuntuu että näytän toisen osapuolen mielestä kaikessa samalta, ei tule hirveästi enää niitä kommenteja "oot kaunis". Harrastan myös urheilua 4x vk. Muutamia kiloja on tullut lisää, mutta luulen että osa on myös lihasta. Olen siis ihan tyytyväinen peilikuvaani. En halua että oma mies on mikään lihaskimppu, vaan haikeudella katson vanhoja kuvia toisesta ja mietin että mihin ihmeeseen ne vuodet meni. Koen myös hirveää syyllisyyttä näistä ajatuksista.
Joku taas miettii, että nyt se varmaan fantasioi joka naapurin pertsasta. Ei, kun ei säväytä mikään. Tosin saattaa myös olla, että kiellän itseäni ajattelemasta mitään muuta, koska tuntuisi uskottomuudelta. Joskus kyllä huomaan, että leffoja katsoessa vajoan johonkin lievään fantasia maailmaan, mikä ei sisänsä varmaan ole pahasta. Muttamutta. Sitten joku sanoo, miksette puhu. Naamakarvoista olen sanonut, eikä tule muutakuin naurua. Enkä voi toiselle sanoa, että on vähän noita kiloja vyötäröllä. Hienovaraisesti olen kyllä maininnut, että pitääkö sitä kaljaa kitata joka ilta, että mä en halua mitään kaljapömppis äijjää (pilke silmäkulmassa).
No, joku tietysti sanoo että mitäs olet itse rupsahtanut. Itse laitan itseni joka päivä ihmisen näköiseksi, tunnen myös pientä painetta olla viehättävä miehen silmissä. Olen kotona ilman meikkiä ja välillä yöpaitakin päällä, mutta osaan myös meikata ja valita kauniit vaatteet päälleni. Tosin nykyään tuntuu että näytän toisen osapuolen mielestä kaikessa samalta, ei tule hirveästi enää niitä kommenteja "oot kaunis". Harrastan myös urheilua 4x vk. Muutamia kiloja on tullut lisää, mutta luulen että osa on myös lihasta. Olen siis ihan tyytyväinen peilikuvaani. En halua että oma mies on mikään lihaskimppu, vaan haikeudella katson vanhoja kuvia toisesta ja mietin että mihin ihmeeseen ne vuodet meni. Koen myös hirveää syyllisyyttä näistä ajatuksista.
Joku taas miettii, että nyt se varmaan fantasioi joka naapurin pertsasta. Ei, kun ei säväytä mikään. Tosin saattaa myös olla, että kiellän itseäni ajattelemasta mitään muuta, koska tuntuisi uskottomuudelta. Joskus kyllä huomaan, että leffoja katsoessa vajoan johonkin lievään fantasia maailmaan, mikä ei sisänsä varmaan ole pahasta. Muttamutta. Sitten joku sanoo, miksette puhu. Naamakarvoista olen sanonut, eikä tule muutakuin naurua. Enkä voi toiselle sanoa, että on vähän noita kiloja vyötäröllä. Hienovaraisesti olen kyllä maininnut, että pitääkö sitä kaljaa kitata joka ilta, että mä en halua mitään kaljapömppis äijjää (pilke silmäkulmassa).
Vastaukset 5
Vanhimmat
No mitä jos todenteolla alkaisitte miettiä suhdettanne? Millaiseksi kumpainenkin sen kokee? Mitä sinä siltä odotat, mitä mies odottaa? Suhteessa kun lopulta ei oikeastaan ole kyse ulkonäöstä, kaljan juonnista, vaan suhteen sisällöstä. Onko teillä tarpeeksi yhdistäviä asioita ja hauskaa keskenänne?
Ei siinä puhumiset auta kun toinen vain haluaa lihoa eikä kiinnosta ulkoinen olemus...kyseessä avovaimoni jota ei myöskään seksi enää ole kiinnostanut. SOME ja TV tärkeämpiä...ja mulle valittaa että en kiinnitä huomiota parisuhteen tilaan, olen yrittänyt puhua mutta kun nainen ei halua, paranna siinä sitten suhdetta.
Kyllä se useimmin on niin, että mies kyllästyy samaa
latua hiihtämään vuositolkulla.
En edes yritä ryhtyä viisastelemaan tuntemattomien ihmisten asioilla joten voin kertoa vain omista, aihetta sivuavista kokemuksistani.
Kytkettyäni töistä täysin vapaalle 30:n avioliittovuoden jälkeen, totesin fyysisen kuntoni repsahtaneen ja terveyteni alkaneen oireilla korkean verenpaineen ja kolestrolin muodossa. Sain lääkitystä molempiin.Arvelin oloni olevan suunnilleen sellaisen kuin ikäiselläni ukolla voisi kuvitella.
Täysjoutilaana aloin viehättymään päivittäiseen oluen ja viinin nautiskeluun. Ei humalaan eikä häiriöksi mutta vuorokautinen kokonaismäärä oli kuitenkin huomattava. Turhaa laardiakin oli muodostunut ja lisää rakentui.
Kehnon kunnon ja kohtuullisenkin alkoholimäärän yhteisvaikutuksena alkoi mieskuntoni hiipumaan huolestuttavan kehnoksi.
Koskaan ei vaimoni ehdottanut mitään muutosta elintapaani.
Tuo miehelle tärkeän toiminnon taso oli motiivina täydelliseen elämänmuutokseeni.
Olin lopettanut tupakoinnin jo 38 vuotisena ja hieman alle 6-kymppisenä asetin muilta osin elämänarvot uuteen järjestykseen.
En ole fanaatikko enkä absolutisti mutta kotimaassa ollessani dokaustilanteita on todella harvassa. Vuosittain ehkä 1 - 3krt.
Pitkä lätinäni tiivistettynä. Ainakin minulla kohtuullinenkin naukkailu yhdessä velton, liikkumattoman elämäntavan kanssa näivetti halujani ja kaluani huolestuttavassa määrin mutta mikään ei välttämättä ole lopullista.
Kumppanin ikä eikä fyysinen hahmo ole ratkaisevaa atiivisuutta ajatellen mutta suhde kumppaniin ja hänen mielenkiintonsa aste ja aktiivisuuden muodot vaikuttavat paljon.
Toistan vielä. En väitä kertomaani ainoaksi, oikeaksi totuudeksi. Ainoastaan yhden ikääntyneen ukon kokemuksiksi!
Itsellä alkaa jo 50:n rajapyykki häämöttää horisontissa - ja matka 40:stä eteenpäin on ollut antoisaa... Aloittajan avautuminen sai taas muistamaan, miten hiton vaikeaa olikaan olla 3-kymppinen: piti olla niin aikuinen, niin kaikesta perillä ja tietoinen... Kolmekymppisenä miettimässä, että no tässäkö tää elämä nyt sitten olikin, eikö muuta ole luvassa? Viisikymppisenä on huomannut, että tekee paljon asioita vain, koska ajattelee muiden ihmisten odottavan sitä - ja tämän huomattuaan voikin sitten alkaa elää oman mielensä mukaan.
Joo joo, kirjoitukseni ei mitenkään auta aloittajaa hänen ongelmassaan, mutta parikyt vuotta vanhemman kokemuksella voin jo sanoa, ettei kannata sovitella elämäänsä mihinkään raameihin. Eivät kaikki harrasta upean rietasta seksiä x kertaa viikossa unelmakumppaninsa kanssa - itseasiasssa harvemmat noin tekevät. Elämä parisuhteessa on helpompaa, jos osapuolilla on samanlaiset käsitykset ja tavoitteet - mutta lopultakin olemme yksilöitä ja päätämme itseksemme, mikä meille on tärkeää.