Islannissa hyvä ohje koulujen neutraaliudesta!

Reykjavikin kaupungin säännöt yhteistyöstä uskonnollisten ja katsomuksellisten yhdistysten kanssa kouluissa, tarhoissa ja kerhoissa.
(Alla puhuttaessa materiaaleista tarkoitetaan painettua tekstiä, kuvia ja elokuvia.)
1. Koulun tehtävä on opettaa uskonnoista ja katsomuksista opetussuunnitelmien ja oppikirjojen mukaan
2. Uskonnolliset ja katsomuksellisten yhdistysten eivät saa harjoittaa toimintaansa koulu- ja työaikana. Tämä koskee kaikkia käyntejä ja materiaalin jakamista.
3. Opettajat ja ohjaajat voivat pyytää kouluihin uskonnollisia ja katsomuksellisia järjestöjä osana opetusta. Se tulee olla opettaja/ohjaajavetoista ja opetussuunnitelman mukaista.
4. Tutustumis- ja muut käynnit kirkoissa ja vastaavissa tulevat olla opettaja/ohjaajavetoisia ja opetussuunnitelman mukaisesti.
5. Oppilaat voivat seurata mutta ei osallistua rituaalisiin seremonioihin eikä saa olla kyse indoktrinaatioista tai materiaalin jakamisesta.
6. Uskonnolliset ja katsomukselliset järjestöt eivät saa järjestää konfirmaatioita ja siihen liittyvää opetusta kouluaikana, ettei se häiritse koulutyötä.
7. Koulujen tulee sopia vanhempien kanssa mitä kriisipalveluja voidaan käyttää. Lähiympäristössä voi olla kyse asiantuntijoista, uskonnollisten ja katsomuksellisten yhdistysten edustajista tai muita ammattiryhmiä. Jumalanpalvelukset ja rukoilut järjestetään kouluajan ulkopuolella.
8. Perinnelaulut ja tiettyihin vuodenaikoihin kuuluvat virret ja kuvaelmat katsotaan kuuluvan yleissivistykseen ja perinteisiin.

Näillä säännöillä halutaan varmistaa, että kaikkiin uskonto- ja katsomuskuntiin kuuluvat voivat osallistua koulutyöhön. Kristinuskosta ja maailmanuskonnoista, filosofiasta, filosofeista, etiikasta ja islantislaisesta kulttuurista opettaminen on kaikkien kaupungin koulujen tärkeä tehtävä. Indoktrinointi ja vain jostakin yhdestä uskonnosta opettaminen ei kuulu julkisen koulun tehtäviin. Vanhempien tehtävänä on opettaa omaa uskontoaan ja filosofiaansa. Reykjavikin kaupungin henkilökunnan kuuluu toimia Islannin hyväksymien ihmisoikeussopimusten ja konventioiden mukaan.

Jos näiden sääntöjen tulkinnasta tulee erimielisyyttä, ne käsitellään Koulu- ja kerhoneuvostoissa. Koulu- ja kerhoneuvostoissa tulee valita komitea joka arvio kokemuksia vuoden päästä tämän sopimuksen alkamisesta ja käydä läpi ongelmat. Tässä komiteassa tulee olla jäseniä ihmisoikeusneuvostosta (sellainen on osana kaupungin organisaatiota), koulusta, vanhemmista, akateemikoista, uskonnollisista ja katsomuksellisista yhdistyksistä.
2151626
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 215

Vanhimmat

Tästä mallia Suomeen.

Äänestä
  • Ehdottomasti kannatettava.

    Äänestä

  • Et-opelta kirjoitti:

    Ehdottomasti kannatettava.

    Tehtorien tietoon.

    Äänestä

  • Tämä piiloon.

    Äänestä

  • Antivapari kirjoitti:

    Tämä piiloon.

    Käyttöön.

    Äänestä

  • UpUp kirjoitti:

    Käyttöön.

    Esille malliksi. Helsinki!?

    Äänestä

Islannti on muotia.

Äänestä

Tätä mallia soveltamalla koulun ei tarvitse tehdä ja pitää kahta rinnakkaista ohjelmaa, vaan voi keskittyä yhteiseen toimintaan.

Äänestä
  • Rehtorit huomio!

    Äänestä

Vois kysyä antivaparilta kommenttia tähän Reykjavikin ohjeeseen.

Äänestä

Samalla kun ilmoittaa koululle, että oppilas ei osalistu uskonnollisiin tilaisuuksiin, vppisi sanoa, että niitää tilaisuuksia ei ole pakko järjestää ollenkaan, koska ne eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin. Koulu voisi keskittyä kaikille yhteisiin tapahtumiin.

Äänestä
  • Tämä on ylipäänsä jäänyt liian vähälle huomiolle.

    Vuoteen 1999 saakka päivänavauksen tuli liittyä myönteisellä tavalla uskonnon opetukseen, ja se olikin sarjansa viimeinen laki. Yli 15 vuoteen ei siis laki ole millään tavalla vaatinut kouluun minkäänlaisia kirkkokäyntejä, ruokarukouksia, pappien vierailuja jne jne.

    Äänestä

Älä unta nää!

Äänestä

Tämä pitäisi sada virikkeeksi laajempaan keskusteluun.

Äänestä

Vaikka ovatkin jalkapallossa Suomen maajoukkueen kilpaillijoita, islantilaiset ovat hyvää sakkia!

Äänestä
  • Ajankohtainen aihe. Saavatko suomalaiset tänään oppia Islamnista?

    Äänestä

  • Kysynp.vaa kirjoitti:

    Ajankohtainen aihe. Saavatko suomalaiset tänään oppia Islamnista?

    Kyllähän sieltä taisi jonnin verran tulla...

    Äänestä

  • Sanonnp.vaa kirjoitti:

    Kyllähän sieltä taisi jonnin verran tulla...

    Senkin jalkapallohullut!

    Äänestä

  • Sanonnp.vaa kirjoitti:

    Kyllähän sieltä taisi jonnin verran tulla...

    Jos ei jaliksessa niin sitten tässä kouluasiassa..

    Äänestä

Kohdassa 2 yksi puuttuva sana (edustajat) lisäytty:
Uskonnolliset ja katsomuksellisten yhdistysten edustajat eivät saa harjoittaa toimintaansa koulu- ja työaikana. Tämä koskee kaikkia käyntejä ja materiaalin jakamista.

Äänestä
  • Yässä on oikeaa asennetta.

    Äänestä

  • TukiVapareill kirjoitti:

    Yässä on oikeaa asennetta.

    Tässä on asennetta!

    Äänestä

Helsingin+kaupungissa+enää+noin+42+%+lapsista+kastetaan+ev.lut.+kirkkoon.+Koululaisissa+osuus+tosin+on+vielä+isompi.+Kaupungin+on+jo+nyt+korkea+aika+lopettaa+ev.lut.+jumalanpalvelusten+ymppääminen++lukuvuoden+koulupäivien+ohjelmaan.Samoin+Espoo,+Vantaa+ja+Turku+sekä+Tampere,+Jyväskylä,+Oulu+-+pihalla+on+asioista+koulu...

Äänestä
  • Onko lähetetty mallliksi?

    Äänestä

  • MalliksiNyt kirjoitti:

    Onko lähetetty mallliksi?

    Oho, Puolessa tunnissa 2-sivulle.

    Äänestä

  • Seurakunnittain:
    Haagan seurakunta 44,8
    Helsingin Mikaelin seurakunta 33,2
    Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 37,2
    Herttoniemen seurakunta 34,6
    Kallion seurakunta 38,3
    Kannelmäen seurakunta 37,9
    Lauttasaaren seurakunta 44,2
    Malmin seurakunta 48,7
    Meilahden seurakunta 40,1
    Munkkiniemen seurakunta 40,0
    Oulunkylän seurakunta 41,7
    Paavalin seurakunta 31,9
    Pakilan seurakunta 62,4
    Pitäjänmäen seurakunta 43,1
    Roihuvuoren seurakunta 40,2
    Töölön seurakunta 41,3
    Vartiokylän seurakunta 25,5
    Vuosaaren seurakunta 38,4

    Äänestä

  • Lukujen.Huomio kirjoitti:

    Seurakunnittain:
    Haagan seurakunta 44,8
    Helsingin Mikaelin seurakunta 33,2
    Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 37,2
    Herttoniemen seurakunta 34,6
    Kallion seurakunta 38,3
    Kannelmäen seurakunta 37,9
    Lauttasaaren seurakunta 44,2
    Malmin seurakunta 48,7
    Meilahden seurakunta 40,1
    Munkkiniemen seurakunta 40,0
    Oulunkylän seurakunta 41,7
    Paavalin seurakunta 31,9
    Pakilan seurakunta 62,4
    Pitäjänmäen seurakunta 43,1
    Roihuvuoren seurakunta 40,2
    Töölön seurakunta 41,3
    Vartiokylän seurakunta 25,5
    Vuosaaren seurakunta 38,4

    Lähteet:
    *Helsingin seurakuntayhtymän vuositilasto https://www.helsinginseurakunnat.fi/yhteinenhallinto/palvelut/tutkijalle/vaestotilastot.html
    *Syntyneet Helsingin osa-alueittan: Helsingin seudun aluesarjat http://www.aluesarjat.fi/
    *Seurakuntiin kuuluvat kaupunginosat: http://www.helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat.html

    Äänestä


  • Lukuje.huomio kirjoitti:

    Ei tarvi odottaa..

    Niin, enää ei pidä odottaa.
    Huomio, Helsingin kaupungin opetusvirasto.
    Huomio, koulujen rehtori!!

    Äänestä

  • Hevarillta kirjoitti:

    Niin, enää ei pidä odottaa.
    Huomio, Helsingin kaupungin opetusvirasto.
    Huomio, koulujen rehtori!!

    Vaikka ei yhdenvertaisuus ole prosenteista kiinni. Ihmisoikeus on myös yksityisen ihmisen oikeus.

    Äänestä

  • Hevarillta kirjoitti:

    Niin, enää ei pidä odottaa.
    Huomio, Helsingin kaupungin opetusvirasto.
    Huomio, koulujen rehtori!!

    Onkohan lähetetty Helsingin kouluvirastoon?

    Äänestä


  • VinksVinks kirjoitti:

    Onkohan lähetetty Helsingin kouluvirastoon?

    Hyvä idea varmistaa.

    Äänestä

  • Helsinkiläiseltä kirjoitti:

    Hyvä idea varmistaa.

    Saisiko tuon toimitettua jonkinlaisena massalähetyksenä kaikkien SUomen kuntien opetus tai vastaaviin virastoihin?

    Äänestä

  • ihan.loistava kirjoitti:

    Saisiko tuon toimitettua jonkinlaisena massalähetyksenä kaikkien SUomen kuntien opetus tai vastaaviin virastoihin?

    Hyvä idea! Sähköpostiosoitteita kokoamaan..

    Äänestä

  • Et-opelta kirjoitti:

    Hyvä idea! Sähköpostiosoitteita kokoamaan..

    Ehkä jollain voisi ollakin ne jo??

    Äänestä

Lääke kirkon suosimiseen.

Äänestä

  • Ajankohtaista. Tiedoksi oman kunnan koulutoimen johdolle!

    Äänestä

  • OmaAlue kirjoitti:

    Ajankohtaista. Tiedoksi oman kunnan koulutoimen johdolle!

    Juuri nyt on ajankohtaista vaihtoehtoisten ohjelmien hoitaminen. Ensi vuonna Islannin malliin..

    Äänestä

  • Näinpäs kirjoitti:

    Juuri nyt on ajankohtaista vaihtoehtoisten ohjelmien hoitaminen. Ensi vuonna Islannin malliin..

    Jaa jalkapallossakin?

    Äänestä

Tämä on kuulemma epävirallinen käännös. Jos foorumilla on islannin- ja suomenkielen taitoisia ihnisiä, kertokaa, niin saatte mahdollisuuden parantaa kääännöstä.

Äänestä

On itsenäistä ja fiksua ottaa oppia fiksuista esimerkeistä.

Äänestä
  • Kyllä, uusien itsenäisten johtopäätösten teko sopii hyvin itsenäisyyspäivään.

    Äänestä

  • Lukijan.huomioita kirjoitti:

    Kyllä, uusien itsenäisten johtopäätösten teko sopii hyvin itsenäisyyspäivään.

    Nyt muutoksiin, ennen kuin itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.

    Äänestä

  • Itsenäisest kirjoitti:

    Nyt muutoksiin, ennen kuin itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta.

    JOkainen perhe voi viedä asiaa pykälän verran eteenpäin.

    Äänestä

  • Tsemppiä kirjoitti:

    JOkainen perhe voi viedä asiaa pykälän verran eteenpäin.

    Niin, vaihtoehtoisten tilaisuuksien osallistujamäärien nousu pohjustaa siirtymistä Islannin malliin.

    Mutta ensi vuonna asia nostgetaan esiin 2kokonaisratkaisunakin".

    Äänestä

  • Sanonp.jopa kirjoitti:

    Niin, vaihtoehtoisten tilaisuuksien osallistujamäärien nousu pohjustaa siirtymistä Islannin malliin.

    Mutta ensi vuonna asia nostgetaan esiin 2kokonaisratkaisunakin".

    Asia pitää nostaa esiin "kokonaisratkaisunakin". Jumalanpalvelukset eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin. Opetuksen tuleee olla sitouttamatonta.

    Äänestä

  • Sanonp.jopa kirjoitti:

    Asia pitää nostaa esiin "kokonaisratkaisunakin". Jumalanpalvelukset eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin. Opetuksen tuleee olla sitouttamatonta.

    Yhdenvertaisuuslakihan on uudempi kuin se onneton perustuslakivaliokunnan kannanotto oikeuskanslerinviraston toimintaan,

    Äänestä

Tästä sihtiä ensi vuoteen!

Äänestä
  • Islanti on IN. Niin jalkapallossa kuin humanismissakin.

    Äänestä

  • Lukija.huom kirjoitti:

    Islanti on IN. Niin jalkapallossa kuin humanismissakin.

    Suomen jalkapallo saanut virikettä ja asennetta Islannista. Hyvä opintoomatka.
    Sopii tähän kouluhommaankin.

    Äänestä

  • Mainio kooste. KIIITos.

    Äänestä

Vuoden 2017 ilosanomaa.

Äänestä
  • Ajankohtainen.

    Äänestä

Yhdenvertaisuuslain pohjalta ajatellen tämä on hyvä pohja kehitystyölle Suomessa.

Äänestä
  • Olisihan täämä tuntuva edistysaskel.

    Äänestä

  • Kyllä, ja uskonnon ja vakaumuksen vapauden kannalta

    Äänestä

Pidetään tämä kuvassa mukana suomalaisen koulukeskustelun tason nostoon.

Tämä malli on paljon parempi kuin kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli (- joka on toki parempi kuin pelkän jumalanpalveluksen malli).

Äänestä
  • Niin, on parempi, että uskononharjoitukset ovat vallan vapaa-ajalla ja perheen kautta. ei koulun järkkääminä.

    Äänestä

Kuinka paha tilanne sitten nykypäivänä peruskoulussa on uskonnottomilla ja kuinka pahasti siellä tuputetaan uskontoa?

En tiedä aiheesta mitään, mutta olisin sinällään kiinnostunut, koska täällä on alettu mainostamaan tulevia kuntavaaleja koulutusvaaleina ja paikallisessa valtuustossa on huomattava määrä lahkolaisia ja niiden pääteemat tulee luultavasti pyörimään koulutuksen ympärillä.

Äänestä
  • Tunnustuksellista uskonnonharjoitusta ympätään ja tuputetaan osana virallista lukuvuoden ja koulutylöpäivän ohjelmaa. On muutama ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa vuodesta toiseen. On seurakuntapapin aamuhartauksia tyypillisesti kahden viikon välein..

    Tuommoinen ei edes kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin, ja opetusssuunnitelman mukaan opetuksen pitäisi olla uskonnollisesti ja poliittisesti tunnustuksetonta. Politiikan osalta yksinvaltaa ei suvaitakaan, mutta kirkon osalta kyllä, "maan tapana"..

    Joulu- ja kevätjuhlat ovat asia erikseen. Niistä voi keskustella erikseen, mutta edellä keskityttiin jumalanpalveluksiin ja hartauksiin, jotka ovat selvästi uskonnolllisia tilaisuuksia kokonaisuudessaan, tunnustuksellista uskonnonharjoitusta.

    Äänestä

ks myös et-opetus.fi

Äänestä

Kysytään kuntavaaliehdokkailta.
Ihan gallup-meiningillä, ja sanotaan omaa kantaa samalla.

Äänestä
  • Jos monikaan ymmärtää, mikä ero on a) opetuksella, b) koulujen yhteisillä juhlilla ja c) uskonnonharjoitustilaisuudelta (kuten jumalanpalvelus ja hartaus).

    Toisaalta kohdan c ongelmaa ei saa irrottaa opetussuunnitelmasta, koska koulun opetustoimintaa on muukin kuin oppitunneillla tapahtuva opetus.

    Joos opetustoiminta on oikeasti sitouttamatonta, koulu ei organisoi minkään puolueen vaalitilaisuuksia tai minkään uskonnon jumalanpalveluksia koulupäivään ja lukuvuoden ohjelmaan,

    Äänestä

  • Kuntavaaliehdokkaiden testaus mm. kouluasioissa ja varhaiskasvatuksessa on erittäin tarpeen. Jyvät akanoista.

    Äänestä

  • JyvätAkanoista kirjoitti:

    Kuntavaaliehdokkaiden testaus mm. kouluasioissa ja varhaiskasvatuksessa on erittäin tarpeen. Jyvät akanoista.

    Uskonnollisesti ja polkiittisesti sitoouttamatonta. (ops)

    Jos yhden puolueen edustajilla olisi etuoikeus pitää omia vaalitilaisuuksia, mikä mökä SIITÄ syntyiskään?!

    Äänestä

Tämä linja on saanut tukea myös suomalaisissa puheenvuoroissa.

Äänestä

OLisiko jokin yhteys tähän?

Stefnuyfirlýsing norrænna húmanista 2016

Húmanismi er veraldleg lífsskoðun. Útgangspunktur hans er að menn séu hluti af náttúr
unni, fæddir frjálsir og jafnir að sæmd og réttindum og gæddir rökhugsun og samvisku.
Húmanistar telja ekki að tilveran hafi fyrirfram ákveðinn tilgang. Okkur er öllum frjálst
að finna okkur tilgang í lífi okkar á grundvelli persónulegrar reynslu okkar, samskiptum
og þeirri ríkulegu menningu sem mannkynið hefur skapað með vísindum, heimspeki og
listum.
Húmanismi hvetur til skynsemi. Gagnrýnin, upplýst hugsun og fræðilegar aðferðir
eru bestu leiðir sem við höfum til að afla okkur áreiðanlegrar þekkingar um heiminn.
Húmanistar hvetja til gagnrýnnar hugsunar um allar hugmyndir og skoðanir, þ.m.t.
okkar eigin. Við ættum að leitast við að finna bestu rökin og skipta um skoðun þegar
við reynumst hafa rangt fyrir okkur. Tjáningarfrelsið er grundvallarforsenda opinna
skoðanaskipta.
Húmanistar telja að lýðræði, réttarríki og mannréttindi séu skynsamleg grunngildi.
Við erum hluti af samfélagi og erum ábyrg gagnvart öðrum mönnum og umhverfinu,
jafnt í nærumhverfi okkar sem og um allan heim. Okkur ber að tryggja að jörðin verði
byggileg fyrir komandi kynslóðir.
Húmanismi stuðlar að jafnrétti allra. Húmanistar virða skoðanafrelsi og rétt allra til
að velja sér lífsskoðun. Ríkið ætti að vera veraldlegt og ekki gera neinni lífsskoðun
hærra undir höfði en öðrum.

Äänestä

Tätä perusvaatimusta on hyvää pitää esillä, vaikka toki hyvä vaihtoehtoinen tilaisuuskin on parempi kuin vain uskonnollinen tilaisuus, jolle ei ollut vaihtoehtoa.

Äänestä
  • Perusvaatimus edellä!

    Äänestä

  • TätMielt kirjoitti:

    Perusvaatimus edellä!

    Keskustelussaa. Mutta jos ev.-lut. jumalanpalvontameno on jumitettu lukuvuoden ohjelmaan, sitten rinnakkaisen ohjelman tekoon vaan. Porukalla. ei ole vain et-open homma.

    Äänestä

Helsinkiin tulossa tilaisuus kouluasioista 1.4.2017 klo 14.00.

Äänestä

Islanti esillä myös 4.3. Seminaarissa.

Äänestä
  • Nousi hyvin esille. Tätä kannattaa Suomessa todella tehdä tunnetuksi.

    Äänestä

  • Lukija.lis kirjoitti:

    Nousi hyvin esille. Tätä kannattaa Suomessa todella tehdä tunnetuksi.

    Kun jumalanpalvelusta ei ole koulutyöpäivään ympättynä, ei ole tarpeen rakentaa myöskään mitään jumalanpalvelukselle vaihtoehtoista ohjelmaa.

    Äänestä

Tämä tiedoksi tuleville kuntavaikuttajille. Varsinkin sivistyslautakuntiin.

Äänestä
  • ja 162 kansaneduajalle, jotka nyt ehdokkaina kuntavaaleissa.

    Äänestä

Ei onnistu Suomessa. Kristilliset poliitikot eivät suostu uskonnonopetuksen poistamiseen. He ottavat mieluummin imaamit saarnaamaan kouluihin hyvällä palkalla tasapuolisuuden nimissä. Veronmaksajat maksaa, kuten aina.

Äänestä

Islannissa+kirkon+jäsenmäärä+vähenee.+Kirkon+jäsenosuus+laski+alle+70+prosentin.+Laskua+tuli+1.7+prosenttiyksikköä+edelliseen+vuoteen.2000:+87.7%2001:+87.0%2002:+86.5%2003:+86.1%2004:+85.4%2005:+84.0%2006:+82.0%2007:+80.1%2008:+79.2%2009:+79.2%2010:+77.6%2011:+76.8%2012:+76.2%2013:+75.1%2014:+73.8%2015:+71.6%2016:+69,9%http://px.hagstofa.is/pxen/pxweb/en/Samfelag/Samfelag__menning__5_trufelog/MAN10001.px

Äänestä

Moniko kuntavaaliehdokas tietää jo Reykjavikin mallista?

Äänestä
  • Toivottavasti 9.4. mennessä jo monikin.

    Äänestä

  • Kerrotaan asiasta. Ehdokkkaille. Nyt on se aika.
    Samoin et:n eli elämänkatssomustiedon valinnaisuuden sallimisen kannatuksesta.

    Äänestä

  • NytSenaika kirjoitti:

    Kerrotaan asiasta. Ehdokkkaille. Nyt on se aika.
    Samoin et:n eli elämänkatssomustiedon valinnaisuuden sallimisen kannatuksesta.

    Viikonloppuna keittoa ja kahvia tarjolla monilla teltoilla. Eikun lobbaamaan.

    Äänestä

Asiallista asiaa Suomeenkin.

Äänestä
  • Koitetaaan piilottaa.

    Äänestä

Kuntien tulevien koululautakuntien - eli sivistyslautakuntien tai opetuslautakuntien - jäseniä pitää herätellä huomaamaan, mitä kuuluu koulujen tehtäviin ja mitä ei. Jumalanpalvelusten organisointi työlajalla ei kuulu koulujen lakisääteisiin tehtäviin.

Äänestä

Tärkeä asia kuntapoliitikoille.

Äänestä
  • Peruslinjana tämä pitäytyminen lain määrittämissä tehtävissä.

    Äänestä

  • Perehdytystä uusille valtuutetuille ja opetus-/sivistyslautakuntien jäsenille.

    Äänestä

Islanti on sympaattinen maa. Ja islantilaiset.

Äänestä

Reykjavikin ohje on selkeä linjaus. Kelpaa.

Äänestä
  • Alas vaan!

    Äänestä

Koulukeskustelut usein viriävät toukokuussa.
Kuka tällä kertaa ratsastaa suvivirrellä?

Äänestä
  • Kuka ratsastaa jumalanpalveluksilla?

    Äänestä


  • Lukija.huom kirjoitti:

    Niin, ainakin uuden minissteriän Sampo Terhon puolue ratsasti vaaliohjelmassaan "suvivirrellä"..
    Jumalanpalveluksista koulutyöpäivään ympättynä hyvä keskusteluketju seuraavassa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14834887/uskonto-ylikorostunut-kouluissa

    Ei taida kantaa enää kauaa.

    Sitä paitsi jumalanpalvelusten järkkääminen on eri asia.

    Äänestä

Tiedoksi rehtoreille. Rehtorien yhdistys?

Äänestä

100-prosenttisesti ajankohtaineen asia Suomelle!

Äänestä
  • Onpas vilkas päivä, kun tämmöinen toukkokuun hittiasia on menossa sivuun.

    Äänestä

Esimerkki koskee toki tätä kevättäkin, mutta ensisijainen tähtäys on syytä olla ensi lukuvuoden suunnitelussa.

Äänestä
  • Kunnat. Rehtorien yhdistys.

    Äänestä

Laki hyväksytty OPH:n erään ohjeen jälkeen.

Äänestä

Koulukeskusteluun,

Äänestä
  • Perus- ja ihmisoikeusasiaa!

    Äänestä

Koulupäivään liitetty jumalanpalvelus kirkossa, päiväkodin pikkukirkko tai aamuhartaus ovat eri asioita kuin suvivirsi perinteisessä kevätjuhlassa. Ne ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on uskonnollinen, toisin kuin kevätjuhlassa.

Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan.

Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.

Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.

Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.

Jos jumalanpalveluksia on koulujen vuosiohjelmassa, monille vanhemmille on kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö pois. Monet kokevat, että rehtori tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta ohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu.

Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.

Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.

Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat koulun ensi lukuvuoden toiminnan tältä pohjalta?

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/2666535/Jumalanpalvelus on eri asia kuin suvivirsi

Äänestä

Hyvä lisä ajankohtaiseen keskusteluun.

Äänestä
  • Tämän viikon ykkösjuttuja.

    Äänestä

  • Perusvaatimus Suomessa on syytä olla sama.
    Hyvätkään "vaihtoehtoset tilaisuudet" eivät ole kestävä ratkaisu.

    Äänestä

  • Sanoinp kirjoitti:

    Tämän viikon ykkösjuttuja.

    Kuuminta hottia!

    Äänestä

  • Sekulaarist kirjoitti:

    Kuuminta hottia!

    Jääteetä!?

    Äänestä

Vastaus ei Canada, vaan Islanti.

Äänestä

Laajempaan tietoon Suomessa.

Äänestä

Hyvä virike erottaa lapsi kirkosta, vaihtaa uskonnonopetuksesta elämänkatsomustietoon sekä ilmoittaa syksyn alussa, että oppilas ei osallistu mihinkään uskonnonharjoitukseen, jos semmoista vielä koulun taholta tyrkytetään koulupäivään ympättynä.

Äänestä

Koskee tietysti sekä kristinuskoisia että islamilaisia aamuhartauksia.

Lain tarkoittama aamunavaus tai päivänavaus ei ole uskonnollinen (uskonnonharjoitusta), mutta rehtorit antavat osan päivänavausvuoroista tulla aamuhartauksiksi, kun päästävät pappeja tai imaameja sellaisai pitämään.

Äänestä

Islanti. Kanada.

Äänestä
  • Pidetään saari pinnalla.

    Äänestä

Rehtoreille mietittävää ensi lukuvuodelle.

Äänestä

Alkaa olla ajankohtainen nostaa esiin!

Äänestä
  • Tärkeä lisä koulukeskusteluun. Perusratkaisu.

    Äänestä

  • Et-opelta kirjoitti:

    Tärkeä lisä koulukeskusteluun. Perusratkaisu.

    Niin. Hyvät vaihtoehtotilaisuudet eivät ole kestävä ratkaisu, vaikka paremppia kuin huonot..

    Äänestä

Tässä Islannin esimerkin soveltamista:

Aika luopua koulupäivän jumalanpalveluksista
Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa oppilaitoksia arvioimaan ja edistämään suunnitelmallisesti yhdenvertaisuuden toteutumista. Ketään ei saa syrjiä myöskään uskontoon tai vakaumukseen liittyen. Niinpä myös uskonnottomien syrjimättömyyden toteutumista pitää arvioida ja edistää.
Havaintojemme mukaan oppilaitosten uudet tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ovat liian yleisluontoisia. Esimerkiksi Helsingin koulujen suunnitelmissa ei mainita kaikkia laissa lueteltuja kiellettyjä syrjintäperusteita, saati että arvioitaisiin kunkin tilannetta ja yhdenvertaisuuden kehittämistarpeita.
Uskonnottomien syrjintäkokemukset liittyvät koulujen lukuvuoden ja työpäivän viralliseen ohjelmaansa liittämiin evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin. Usein niitä tyrkytetään kaikille ensisijaisena ohjelmana, josta ”pois jääville” on jokin vaihtoehto ilman tarkempaa ohjelmaa.
Vaikka tasavertainen, hyvin valmisteltu ja tiedotettu ei-uskonnollinen ohjelma samaan aikaan jumalanpalveluksen kanssa olisi parempi kuin ei mitään tai huonosti valmisteltu ja tiedotettu ohjelma, kahden tai useamman rinnakkaisen katsomuksellisen ohjelman mallista on aika luopua. Suomessa on kaikilla hyvät mahdollisuudet osallistua oman uskontonsa tilaisuuksiin työpäivien, myös koulutyöpäivien ulkopuolella. Laki vähintäänkin tukee luopumista.
Peruskoulu-, lukio- ja varhaiskasvatuslakien mukaan tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestäminen ei kuulu näiden kasvatus- ja oppilaitosten tehtäviin. Lisäksi opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien valtakunnallisten perusteiden mukaan opetuksen tulee olla ”oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”.
Mitä jos kunnat ja rehtorit alkaisivat toimia näiden säädösten perusteella. Esimerkki löytyy vaikkapa Reykjavikin kaupungin ohjeista kouluille. Mainittakoon, että koulun yhteinen joulu- tai kevätjuhla on eri asia kuin ns. joulukirkko tai kevätkirkko.
Pakko vallita oppilaan uskonnollisen ja ei-uskonnollisen ohjelman välillä on ongelmallinen uskonnonvapauteen kytkeytyvän yksityisyyden suojan näkökulmasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan julkisen vallan ei pitäisi velvoittaa tuomaan julki uskonnollista tai uskonnotonta katsomustaan. Valinta koko kouluyhteisön edessä voi olla ahdistavaa sekä kantasuomalaisille että maahanmuuttajaperheille.
Koulun katsomuksellista yhdenvertaisuutta kehittäisi myös elämänkatsomustiedon avaaminen kaikille valittavaksi katsomusaineeksi sekä opetusjärjestelyjen parantaminen. Kyse on lapsen ja nuoren pääsystä oikeuksiinsa.

Esa Ylikoski
pääsihteeri, Vapaa-ajattelijain liitto

Äänestä

Reykjavik onnistui ohjeissaan kouluille.

Äänestä
  • Hyvä esimerkki!

    Äänestä

Monissa muissakin Euroopan maissa julkisen vallan ylläpitämä eli verovaroilla toimiva koulu ei ymppää toimintaansa uskonnonharjoitustilaisuuksia. Katoliset koulut ovat asia erikseen.

Äänestä

En tykkää.

Äänestä

En tykkää

Äänestä
  • Pidetään siis esillä! Välitetään tiedoksi rehtoreille.

    Äänestä

  • Antivaparilla hälyttäää aina kun tämä viesti nousee etusivulle.

    Äänestä

Mitä tehtäs, kaste pestäs.

Äänestä
  • Jätetään kastamatta, liittämättä.

    Äänestä

Joko rehtorit saaneet tietoa. Entäää koululautakunnat?

Äänestä
  • Vapariyhdistykset voisivat laittaa tervehdyksen.

    Äänestä

Näitä kouluketjuja on jo liikaakin, mutta tämä on uutisarvoisimmasta päästä.

Äänestä

Tietoa jakoon!

Äänestä

Muissakin Euroopan maissa tämä luonnollista.

Äänestä

Soveltuu myös varhaiskasvatukseen (kuten päiväkoteihin).

Äänestä
  • Mitä suurimmassa määrin. Päiväkodissa lasten kognitiivinen ja muukin kehitys varhaisemmassa vaiheessa kuin koulussa..

    Äänestä

Islannista on opiksi otettavaa myös jalkapallossa.

Äänestä
  • Vuoroin vieraissa! Hyvä, maajoukkue!

    Äänestä

Koskee myös varhaiskasvatusssuunnitelmia, joita juhlistetaan tänään ympäri maata.

Äänestä
  • Siksi etusivun vinkki.

    Äänestä

  • Kiittäen kirjoitti:

    Siksi etusivun vinkki.

    Kääk.

    Äänestä

  • KiitäEn kirjoitti:

    Kääk.

    Antivapari ei tykkää Islannin malista.

    Äänestä

Esillä

Äänestä
  • Tiedoksi OPH:lle.

    Äänestä

  • Hyvä I !

    Äänestä

  • Sanonp kirjoitti:

    Tiedoksi OPH:lle.

    Tiedoksi Helsingin laupungin opetustoimelle..

    Äänestä

  • Liittäen kirjoitti:

    Tiedoksi Helsingin laupungin opetustoimelle..

    Helsingin kaupunki!?

    Äänestä

  • Toivottaen kirjoitti:

    Helsingin kaupunki!?

    Olisi hienoa jos tarttusi Reykjavikin haasteeseen.

    Äänestä

Helsingin konservatiivit eivät lämmenneet (vielä).

Äänestä
  • Uudelleen harkintaan!

    Äänestä

OPH välytti tammikuussa kouluille tämän mukaisen menettelyn. Ei tarvitse olla mitään uskonnonharjoitusta koulupäivään tai päiväkodin aukioloaikaan ympättynä.

Äänestä
  • Täskeä askel eteenpäin. Rehkaiseen rehtoreita ja opettajahuoneita järkevään menettelyyn.
    Homma toimii jo joissakin kouluissa ja varsinkin lukioissa.

    Äänestä

Tämä asia nousee tänä keväänä ja kesän molemmin puolin esiin.

Äänestä
  • Mieluummin jo ennen kesää, sillä opettajanhuoneissa puhutaan jo lukuvuoden lopussa seuraavasta lukuvuodeta. Muutoksia käytöntöihin saatetaan tehdä jo keväällä.

    Kahden hyvin resurssoidun ja tiedotetun ohjelmaan sijaan on parempi vaihtoehto keskittyä vain kaikille yhteisiin tapahtumiin.

    Äänestä

Kiva maa ja kansa...

Äänestä
  • Kiva ohje! Mallia Helsingin kaupungille.

    Äänestä

  • Luk.lis kirjoitti:

    Kiva ohje! Mallia Helsingin kaupungille.

    Hyi. tämä piiloon.

    Äänestä

Ensijsijainen ratkaisu.
Toissijaisesti kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli.

Äänestä

Pohjoismaisten liittojen tapaaminen on alkavan viikolla lopulla Reykjavikissä. Toivottavasti saadaan kuulumisia Islannin tilaneen kehityksestä.

Äänestä
  • No perhana, enkä ollut kuullut tästäkään. Vai oliko se yhdistyksille menneessä jäsenkirjeessä?

    Anyways, tätä ajankohtaisuutta olisi hyvä pitää paremmin esillä.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    No perhana, enkä ollut kuullut tästäkään. Vai oliko se yhdistyksille menneessä jäsenkirjeessä?

    Anyways, tätä ajankohtaisuutta olisi hyvä pitää paremmin esillä.

    Liiton edustajana on menossa Emma Andersson Helsingissä, ja emmeköhän saa Islannista raporttia ainakin Vapaa ajattelija -lehteen. Edellinen tapaaminenhan oli viime vuonna Helsingissä. Siitä oli juttua Uskomaton-lehdessä: http://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/wp-content/uploads/sites/5/2018/01/Uskomaton_kevat_2017.pdf

    Äänestä

  • Vapaa-ajattelijalllt kirjoitti:

    Liiton edustajana on menossa Emma Andersson Helsingissä, ja emmeköhän saa Islannista raporttia ainakin Vapaa ajattelija -lehteen. Edellinen tapaaminenhan oli viime vuonna Helsingissä. Siitä oli juttua Uskomaton-lehdessä: http://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/wp-content/uploads/sites/5/2018/01/Uskomaton_kevat_2017.pdf

    Ohjelmassa on Islannin presidentin tapaaminen. Hieno arvostuksen osoitus:
    17:00-18:00 Reception at the residence of the President of Iceland, Mr. Guðni Th. Jóhannesson.

    Äänestä

  • Humanisti-vapari kirjoitti:

    Ohjelmassa on Islannin presidentin tapaaminen. Hieno arvostuksen osoitus:
    17:00-18:00 Reception at the residence of the President of Iceland, Mr. Guðni Th. Jóhannesson.

    Tapaaminen oli eilen. Mukana Suomesta Vapaa-ajattelijain liiton edustaja Emma Andersson.
    Hieno huomionosoitus prosidentiltä.

    Äänestä

  • Humanisti-vapari kirjoitti:

    Ohjelmassa on Islannin presidentin tapaaminen. Hieno arvostuksen osoitus:
    17:00-18:00 Reception at the residence of the President of Iceland, Mr. Guðni Th. Jóhannesson.

    Täältä löytyy kuva vastaanotolta: http://sidmennt.is/

    Äänestä

Pohjoismaisten IHEU:n jäsenliittojen tapaaminen Reykjavikissa. Vapaa-ajattelijain liiton Emma Anderssonin ensiterveiset pohjoismaisesta tapaamisesta:

"Vapaa-ajattelijain liitto osallistuu Reykjavikissa pohjoismaisen yhteistyön tapaamiseen. Viikonlopun aikana on kuultu alustuksia muiden pohjoismaiden tilanteesta, yhteistyöstä IHEU:n kanssa sekä suunniteltu tulevia kampanjoita ja tapahtumia. Lauantaina oli myös vastaanotto Islannin presidentin residenssissä.

Esim. IHEU:n julkaisema Freedom of Thought -raportti uudistuu tänä vuonna. Tulossa on ranking-lista maasijoituksista."

Islannin humanistiliiton nettisivuilla mm. kuva presidentin vastaanotolta

Äänestä

Mielenkiintoista saada lukea, miten tilanne kehittynyt Islannissa ja muissa pohjoismaissa.

Äänestä
  • Ei kiinnosta. Ei, ei ja ei.

    Äänestä

Nyt toukokuussa jo valmistellaan koulujen uutta lukuvuotta.
Muutoksen aika.

Äänestä
  • VA-lehteen juttua!?

    Äänestä

Viestiä rehtoreille. Ja kunnille?

Äänestä

Tästä koppi Helsinkiin!?

Äänestä
  • Tämä piiloon!

    Äänestä

Nyt kunnat ja koulut soveltamaan OPH:n tammikuista ohjetta.

Äänestä

Helsinki - Reykjavik -maaottelu?!

Äänestä

Tätä on kyselty. Hyvä.

Äänestä

Sopii+parhaiten+Helsingin+kaupungille,+jossa+50+%+pian+"rikki".

Äänestä

Saarivaltiot Irlanti ja Islanti antavat mallia Suomelle, joka on puoliksi saari.

Äänestä

Tämä on muissakin ketjuissa, mutta tässä "alkuperäisenä" an sich.

Äänestä
  • Erityisesti Helsinki suomen mallistuneimpana kaupunkina voisi tarttua haasteeseen. Asiaa on syytä pohtia mm. yhdenvertaisuustyön yhteydessä.

    Äänestä

Koska Helsingin kaupunki tarttuu haasteeseen?

Äänestä

Helsingin seudun vaparit on haastanut Helsingin kaupunkia tässä asiassa. Toistaiseksi tuloksetta.

Äänestä

Koska Helsinki vastaa haasteeseen?
ps.
Islanti luopuu poikien(kin) ympärileikkaksessta .

Äänestä

Viime aikoina on Islannin esimmerkistä puhuttu koulukeskustelusa laajemminkin, Huomasin Helsingin kaupunngin sivuilta.

Äänestä
  • Siispa tämä mukaan keskusteluun. Hyvä homma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siispa tämä mukaan keskusteluun. Hyvä homma.

    Kaupungin+kouutuksen+ja+kasvatuksen+lautakuntaan+vaan+tiedoksi+Reykjavikina+malliu.+Jossei+ole+jo.+Sopii+samaan+samaan+kuin+50+%+alittuu,+vaikka+asian+ei+kyllä+pitäisi+siitä+olla+kiinni+missään+kunnassa.

    Äänestä

Tämää on jo ylipitkä ketju, mutta tällä Reykjavikin mallilla kannattaa muistaa erityisesti Helsingin kaupunkia. Haaste!

Äänestä
  • Koska+Helsinki+"kypsyy"?+Vasta+sitten+kun+evl+alle+50+%?!+Koska!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska+Helsinki+"kypsyy"?+Vasta+sitten+kun+evl+alle+50+%?!+Koska!?

    Nykyään osataan ennakoida... Entä tässä asiassa? Korkea aika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska+Helsinki+"kypsyy"?+Vasta+sitten+kun+evl+alle+50+%?!+Koska!?

    Silloin ollaan jo häpeällisen myöhässä Vantaa ja Espoo voisivat olla suhteellisesti katsoen edistykssellisempiä.

    Äänestä

Oi, Helsinki,. Oi, Helsinki. Mallia.

Äänestä

Kyllä se tällä alkavalla 20-luvulla toteutuu. Iloinen 20-luku!?

Äänestä

Miten muuten ruokailut? Jos on kinkkukiusausta tarjolla, niin pitääkö tässä ottaa vakaumus huomioon?

Äänestä

Tämähään on vuonna 2020 ajankohtaisempi kuin koskaan! Toimeen vaan. Helsinkikö ensin?!

Äänestä

Vähemmistöseurakunnat (7 kpl) koittavat hillua kouluissa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuitenkin sillä on merkitystä.

Äänestä

Toivottavasti korona-epidemiasta on sen verran hyötyä, että huomataan ohjeiden ja säätösten nousdattamisen tarpeellisuus. Viittaan opetusssuunnitelman sitouttamattomuuteen. Helwwingi voisi muistuttaa kouluja ihan vaan siitä.

Äänestä

Perusteltu+ajatus.+Helsingissä+tällainen+Ev.lut+kirkkoon+kuuluvuuden+kehitys,yhteensä,+miehet,+naiset:2003+70,9%+66,9%+74,3%2004+70,1%+66,1%+73,5%2005+69,2%+65,2%+72,7%2006+68,3%+64,2%+71,8%2007+67,0%+62,9%+70,7%2008+65,6%+61,3%+69,4%2009+64,3%+60,0%+68,2%2010+62,1%+57,6%+66,1%2011+60,7%+56,2%+64,7%2012+59,6%+55,0%+63,7%2013+58,4%+53,8%+62,5%2014+56,9%+52,3%+61,1%2015+55,9%+51,2%+60,0%2016+54,7%+50,0%+59,0%2017+53,6%+48,8%+57,9%2018+52,4%+47,7%+56,7%

Äänestä

Nyt sitouttamattomuutta koler eikun koronan aikaan.

Äänestä

Lukioille tehdään kunnissa uudet opetussuunnitelmat viimeistään elokuulle 2021 valtakunnallisten perusteiden ohjalta. Muutoksia voidaan kunnissa tehdä nyt myös perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmiin - sekä koulujen ja päiväkotien käytäntöihin. Tämä tarkoittaa kuntakohtaista toimintaa, yhteyksiä kuntien opetuksen ja kasvatuksen viranomaisiin sekä kyseisen lautakunnan jäseniin.

Tehdään loikka uskonnolliseen ja katsomukselliseen sitouttamattomuuteen! Jätetään uskonnolliset tilaisuudet pois koulujen ja päiväkotien toiminnasta myös korona-ajan jälkeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Humanistisesti kirjoitti:

Reykjavikin kaupungin säännöt yhteistyöstä uskonnollisten ja katsomuksellisten yhdistysten kanssa kouluissa, tarhoissa ja kerhoissa.
(Alla puhuttaessa materiaaleista tarkoitetaan painettua tekstiä, kuvia ja elokuvia.)
1. Koulun tehtävä on opettaa uskonnoista ja katsomuksista opetussuunnitelmien ja oppikirjojen mukaan
2. Uskonnolliset ja katsomuksellisten yhdistysten eivät saa harjoittaa toimintaansa koulu- ja työaikana. Tämä koskee kaikkia käyntejä ja materiaalin jakamista.
3. Opettajat ja ohjaajat voivat pyytää kouluihin uskonnollisia ja katsomuksellisia järjestöjä osana opetusta. Se tulee olla opettaja/ohjaajavetoista ja opetussuunnitelman mukaista.
4. Tutustumis- ja muut käynnit kirkoissa ja vastaavissa tulevat olla opettaja/ohjaajavetoisia ja opetussuunnitelman mukaisesti.
5. Oppilaat voivat seurata mutta ei osallistua rituaalisiin seremonioihin eikä saa olla kyse indoktrinaatioista tai materiaalin jakamisesta.
6. Uskonnolliset ja katsomukselliset järjestöt eivät saa järjestää konfirmaatioita ja siihen liittyvää opetusta kouluaikana, ettei se häiritse koulutyötä.
7. Koulujen tulee sopia vanhempien kanssa mitä kriisipalveluja voidaan käyttää. Lähiympäristössä voi olla kyse asiantuntijoista, uskonnollisten ja katsomuksellisten yhdistysten edustajista tai muita ammattiryhmiä. Jumalanpalvelukset ja rukoilut järjestetään kouluajan ulkopuolella.
8. Perinnelaulut ja tiettyihin vuodenaikoihin kuuluvat virret ja kuvaelmat katsotaan kuuluvan yleissivistykseen ja perinteisiin.

Näillä säännöillä halutaan varmistaa, että kaikkiin uskonto- ja katsomuskuntiin kuuluvat voivat osallistua koulutyöhön. Kristinuskosta ja maailmanuskonnoista, filosofiasta, filosofeista, etiikasta ja islantislaisesta kulttuurista opettaminen on kaikkien kaupungin koulujen tärkeä tehtävä. Indoktrinointi ja vain jostakin yhdestä uskonnosta opettaminen ei kuulu julkisen koulun tehtäviin. Vanhempien tehtävänä on opettaa omaa uskontoaan ja filosofiaansa. Reykjavikin kaupungin henkilökunnan kuuluu toimia Islannin hyväksymien ihmisoikeussopimusten ja konventioiden mukaan.

Jos näiden sääntöjen tulkinnasta tulee erimielisyyttä, ne käsitellään Koulu- ja kerhoneuvostoissa. Koulu- ja kerhoneuvostoissa tulee valita komitea joka arvio kokemuksia vuoden päästä tämän sopimuksen alkamisesta ja käydä läpi ongelmat. Tässä komiteassa tulee olla jäseniä ihmisoikeusneuvostosta (sellainen on osana kaupungin organisaatiota), koulusta, vanhemmista, akateemikoista, uskonnollisista ja katsomuksellisista yhdistyksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu