Koulupäivään ympätyistä uskonnonharjoituksista

EsaYlikoski

Viranomaisten peruskoulujen ja lukioiden työpäivään järjestämät tunnustukselliset uskonnonharjoitustilaisuudet (jumalanpalvelukset ja hartaudet) kyseenalaisia:

Uskonnonvapauteen liittyy yhtenä ulottuvuutena myös yksityisyyden suoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tehnyt ratkaisuja, joita Suomessa ei ole vielä otettu huomioon. Ihmisellä on oikeus pitää ”uskonasiat”, kuten uskonnollisuuden tai uskonnottomuuden, omana tietonaan. Ketään ei tulisi julkisen vallan taholta pakottaa paljastamaan suoraan tai välillisesti uskontoaan tai vakaumustaan aivan kuin ei puoluepoliittista kantaansakaan.

Apulaisoikeuskansleri on todennut päätöksessään (24.03.2014, Dnro OKV/230/1/2013), että ”Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen EIT:n tulkintakäytännössä negatiiviseen uskonnonvapauteen on katsottu kuuluvan yksilön oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan. EIT on muun muassa todennut, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen EIS:n 9 artiklan vapaus tunnustaa tai olla tunnustamatta uskoa perusti yksilölle oikeuden siihen, ettei hänen tarvinnut paljastaa uskoaan tai uskonnollisia vakaumuksiaan eikä käyttäytyä sellaisella tavalla, että siitä voitiin päätellä, oliko hänellä sellaisia vakaumuksia. Siten artikla koski myös henkilöä, joka ei ollut uskossa ja tähän vapauteen puututtiin, jos valtio sai aikaan tilanteen, jossa henkilö joutui suoraan tai välillisesti paljastamaan sen, että hän ei ollut uskossa (Grzelak -tapaus 15.6.2010 ja esim. Sinan Isik v. Turkki -tuomio 2010, erit. kohdat 41–53).”

Nyt kuitenkin Suomessa peruskoulut ja lukiot sekä Puolustusvoimat järjestävät edelleen virallisen päiväohjelmansa osaksi henkilökunnan organisoimaa, tarjoamaa ja valvomaa ev.lut. kirkon tunnustuksellista uskonnonharjoitusta, kuten jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia. Opetushallituksen ohjeen mukaan koulut voivat niin tehdä. Lisäksi ohjeessa mainitaan mahdollisuus jopa ”uskonnollisiin toimituksiin”, mikä ei vastaa perustuslakivaliokunnan linjauksia. Ohjeissa ei myöskään tuoda eksplisiittisesti esiin, että uskonnonharjoituksen tai uskonnollisten toimitusten tarjoaminen ei ole pakollista - eikä voisikaan olla, koska ne eivät kuulu koulun lakisääteisiin tehtäviin.

Vaikka tunnustukselliseen uskonnonharjoitukseen (jumalanpalvelukset, hartaudet) ja uskonnollisiin toimituksiin (ruokarukoiluttaminen) kouluissa ei kenenkään ole pakko osallistua, niiden viranomaistoimin tapahtuvan järjestämisen, koulutyöhön liittämisen ja tarjoamisen ongelmallisuus ihmisoikeuksien valossa ei poistu hyvilläkään ja hyvin tiedotetuilla vaihtoehtoisilla tilaisuuksilla.

Oppilaan huoltajat joutuvat tekemään epämieluisesti julkisen valinnan, josta voidaan suoraan tai välillisesti tehdä päätelmiä perheen uskonnollisesta tai uskonnottomasta katsomuksesta. Tämä aiheuttaa sosiaalista painetta niin kantasuomalaisten piirissä kuin enenevästi kotoutumispaineissa olevien maahanmuuttajataustaisten perheiden huoltajien, lasten ja nuorten keskuudessa. Käytännössä julkinen valta ilman laillista perustetta painostaa uskonnottomia ja toisuskoisia sekä kirkon jäseniäkin ev.lut. jumalanpalveluksiin. Lisäksi monissa kouluissa vaihtoehtoiset tilaisuudet on tänäkin vuonna leimattu virheellisesti vain et-oppilaiden ohjelmaksi, mutta on syytä todeta, että näiden tiedottamisen ongelmien poistaminenkaan ei poista pakollisen valintatilanteen perusongelmaa.

Uskonnonharjoituksen järjestäminen henkilökunnan toimesta ei kuulu varhaiskasvatuksen, perusopetuksen eikä keskiasteen oppilaitosten lakisääteisiin tehtäviin. Opetussuunnitelman valtakunnallisten perusteiden mukaan opetuksen tulee olla poliittisesti, uskonnollisesti ja kaupallisesti sitouttamatonta. Yhdenvertaisuuslain mukaan tästä pääsäännöstä poikkeamisesta pitäisi säätää lailla. Näin ei ole tehty.

Tällaisen vahvassa asemassa olevan enemmistökirkon ”positiivisen erityiskohtelun” edellytykset eivät täyty yhdenvertaisuusperiaatteen perusteella mitenkään, koska Suomessa perheillä, oppilailla ja opiskelijoilla on erittäin hyvät mahdollisuudet osallistua kyseisen kirkon jumalanpalveluksiin ja hartaustilaisuuksiin koulutyön ulkopuolella vapaa-aikanaan iltaisin ja viikonloppuisin. Pikemminkin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomat oppilaat olisivat oikeutettuja positiiviseen erityiskohteluun, jotta heidän oikeutensa ET-opetukseen sekä oikeutensa olla osallistumatta uskonnonharjoituksen toteutuisivat.

Yhden uskonnon uskonnonharjoituksen järjestäminen rehtorin ja opettajien virkatyönä rikkoo mielestäni yhdenvertaisuuden pääsääntöä eli ihmisten syrjimätöntä kohtelua uskonnosta tai vakaumuksesta riippumatta. Lisäksi se rikkoo uskonnonvapautta ja siihen kytkeytyvää yksityisyyden suojaa. Johtopäätös on, että ev.lut. jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia ei pitäisi enää sisällyttää oppilaitosten viralliseen ohjelmaan. Tällaiseen johtopäätökseen on tultu myös esimerkiksi Islannissa (liite: Reykjavikin kaupungin ohjeet).

113

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sekulaaristi

      Lisätäänpä nämä nyt tähän, vaikka ovat olleetkin jo jossain ketjussa:

      Reykjavikin kaupungin säännöt yhteistyöstä uskonnollisten ja katsomuksellisten yhdistysten kanssa kouluissa, tarhoissa ja kerhoissa.

      (Alla puhuttaessa materiaaleista tarkoitetaan painettua tekstiä, kuvia ja elokuvia.)

      1. Koulun tehtävä on opettaa uskonnoista ja katsomuksista opetussuunnitelmien ja oppikirjojen mukaan

      2. Uskonnolliset ja katsomuksellisten yhdistysten eivät saa harjoittaa toimintaansa koulu- ja työaikana. Tämä koskee kaikkia käyntejä ja materiaalin jakamista.

      3. Opettajat ja ohjaajat voivat pyytää kouluihin uskonnollisia ja katsomuksellisia järjestöjä osana opetusta. Se tulee olla opettaja/ohjaajavetoista ja opetussuunnitelman mukaista.

      4. Tutustumis- ja muut käynnit kirkoissa ja vastaavissa tulevat olla opettaja/ohjaajavetoisia ja opetussuunnitelman mukaisesti.

      5. Oppilaat voivat seurata mutta ei osallistua rituaalisiin seremonioihin eikä saa olla kyse indoktrinaatioista tai materiaalin jakamisesta.

      6. Uskonnolliset ja katsomukselliset järjestöt eivät saa järjestää konfirmaatioita ja siihen liittyvää opetusta kouluaikana, ettei se häiritse koulutyötä.

      7. Koulujen tulee sopia vanhempien kanssa mitä kriisipalveluja voidaan käyttää. Lähiympäristössä voi olla kyse asiantuntijoista, uskonnollisten ja katsomuksellisten yhdistysten edustajista tai muita ammattiryhmiä. Jumalanpalvelukset ja rukoilut järjestetään kouluajan ulkopuolella.

      8. Perinnelaulut ja tiettyihin vuodenaikoihin kuuluvat virret ja kuvaelmat katsotaan kuuluvan yleissivistykseen ja perinteisiin.

      Näillä säännöillä halutaan varmistaa, että kaikkiin uskonto- ja katsomuskuntiin kuuluvat voivat osallistua koulutyöhön. Kristinuskosta ja maailmanuskonnoista, filosofiasta, filosofeista, etiikasta ja islantislaisesta kulttuurista opettaminen on kaikkien kaupungin koulujen tärkeä tehtävä. Indoktrinointi ja vain jostakin yhdestä uskonnosta opettaminen ei kuulu julkisen koulun tehtäviin. Vanhempien tehtävänä on opettaa omaa uskontoaan ja filosofiaansa. Reykjavikin kaupungin henkilökunnan kuuluu toimia Islannin hyväksymien ihmisoikeussopimusten ja konventioiden mukaan.

      Jos näiden sääntöjen tulkinnasta tulee erimielisyyttä, ne käsitellään Koulu- ja kerhoneuvostoissa. Koulu- ja kerhoneuvostoissa tulee valita komitea joka arvio kokemuksia vuoden päästä tämän sopimuksen alkamisesta ja käydä läpi ongelmat. Tässä komiteassa tulee olla jäseniä ihmisoikeusneuvostosta (sellainen on osana kaupungin organisaatiota), koulusta, vanhemmista, akateemikoista, uskonnollisista ja katsomuksellisista yhdistyksistä.

      • Sanonpa.vaan

        Tältä pohjalta koulun ei tarvitse tuhtata kahden rinnakkaisen ohjelman järjestämisen kanssa, vaan voi keskittyä ops:n monipuoliseen toteuttamiseen yhdessä koko kouluyhteisön kanssa.


      • Islannista

        Mallia!


      • Antivapari

        sanoo alas!


    • Sekulaaristi

      Koulujen uskonnollliseen mikroilmastoon tulee saada sekulaaria tuuletusta.

    • Sanonpa.jopa

      Avaus ja tuo Reykjavikin ohje yhdessä kova setti!

    • MiljoonaBisnes

      Sitten on se kustannuspuoli. Rinnakkaistyö. Ja kirkossa istumista opettajilla monen miljoonan euron palkkasumman edestä. 900 000 oppilasta.

      • Inhaa

        Jopa noin 10 miljoonaa euroa kirkossa istumisista ja hartauksista.


    • SanonVaaan

      "6. Uskonnolliset ja katsomukselliset järjestöt eivät saa järjestää konfirmaatioita ja siihen liittyvää opetusta kouluaikana, ettei se häiritse koulutyötä."
      Ei myöskään rippikoulun markkinointia.

      • LukijanKommentti

        Tärkeä, selkeä ohje.


    • IslanninMalli

      Islanti - Englanti?

    • TukeaVapareille

      Tässäpä hyvä, napakka ketju!

      • Hevarilta

        Antivapari on ominut toisen kirjoittajan nimimerkkejä (kuten Hevarilta
        30.8.2016 23:29). Jos antivaparin trollausviestejä viitsisi ilmiantaa, ylläpito tekisi jälkikäteen seuraavaa jälkeä:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        LISÄÄ KOMMENTTI

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Up-around-we-go-again
        30.5.2016 23:33
        Up-around-we-go-again
        KommentoiIlmiannaJaa
        0 VASTAUS:
        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        LISÄÄ KOMMENTTI

        Ja-asiaan
        1.6.2016 23:32
        Ja-asiaan
        KommentoiIlmiannaJaa
        1 VASTAUS:

        UUSI
        Uulav
        26.8.2016 11:40
        Jep!
        KommentoiIlmiannaJaa
        Kiitos! Käsittelemme ilmiannon pikimmiten. ×Sulje
        LISÄÄ KOMMENTTI

        22.7.2016 9:55


      • Inhaa
        Hevarilta kirjoitti:

        Antivapari on ominut toisen kirjoittajan nimimerkkejä (kuten Hevarilta
        30.8.2016 23:29). Jos antivaparin trollausviestejä viitsisi ilmiantaa, ylläpito tekisi jälkikäteen seuraavaa jälkeä:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        LISÄÄ KOMMENTTI

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Up-around-we-go-again
        30.5.2016 23:33
        Up-around-we-go-again
        KommentoiIlmiannaJaa
        0 VASTAUS:
        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        LISÄÄ KOMMENTTI

        Ja-asiaan
        1.6.2016 23:32
        Ja-asiaan
        KommentoiIlmiannaJaa
        1 VASTAUS:

        UUSI
        Uulav
        26.8.2016 11:40
        Jep!
        KommentoiIlmiannaJaa
        Kiitos! Käsittelemme ilmiannon pikimmiten. ×Sulje
        LISÄÄ KOMMENTTI

        22.7.2016 9:55

        Nyt pilasit suotta tätä hyvää ketjua. Toki tuo kuvaa foorumilla riehuvan antivaparin touhua. Ja sitä, että ylläpitokin reagoi, vaikkakin viiveellä, jos joku viitsii tehdä ilmiantoja asiattomuuksista.


      • AntivaparI
        Inhaa kirjoitti:

        Nyt pilasit suotta tätä hyvää ketjua. Toki tuo kuvaa foorumilla riehuvan antivaparin touhua. Ja sitä, että ylläpitokin reagoi, vaikkakin viiveellä, jos joku viitsii tehdä ilmiantoja asiattomuuksista.

        Päin vastoin.


      • Sanonp
        Hevarilta kirjoitti:

        Antivapari on ominut toisen kirjoittajan nimimerkkejä (kuten Hevarilta
        30.8.2016 23:29). Jos antivaparin trollausviestejä viitsisi ilmiantaa, ylläpito tekisi jälkikäteen seuraavaa jälkeä:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        LISÄÄ KOMMENTTI

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Up-around-we-go-again
        30.5.2016 23:33
        Up-around-we-go-again
        KommentoiIlmiannaJaa
        0 VASTAUS:
        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        LISÄÄ KOMMENTTI

        Ja-asiaan
        1.6.2016 23:32
        Ja-asiaan
        KommentoiIlmiannaJaa
        1 VASTAUS:

        UUSI
        Uulav
        26.8.2016 11:40
        Jep!
        KommentoiIlmiannaJaa
        Kiitos! Käsittelemme ilmiannon pikimmiten. ×Sulje
        LISÄÄ KOMMENTTI

        22.7.2016 9:55

        Joulukirkko on passe


    • TärkeäEsimerkki
      • Huhhahheijaaa

        Ohjeessa on perusajatuksena, että jumalanpalveluksia ei sisällytetä koulupäivien ohjelmaan. Silloin ei tarvitse prohteerata myöskään vihtoehtoisten tilaisuuksien - kahden rinnakkaisen ohjelman - kanssa.


    • TukeaKehitykselle

      Hei, NYT on aika ilmoittaa koululle, että oppilas ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin koulussa.
      Näin toimimalla perhe on mukana kehittämässä sekulaaria kulttuuria, myös uutta koulukulttuuria, jossa ei-uskonnollisuus otetaan kunnioittavasti huomioon.

      "Ei oikeutta kouluihin saa, jos itse sitä ei hanki."

      • Sanopnpa.vaan

        Ilmoitus lapulla tai Wilmaan.
        Ja voi myös muuttta aiempaa ilmoitusta.


    • Huhhahheijaaa

      Valitettavasti tilanne kouluissa on yhä heikko. Kirkko rules. Niin aamuhartauksien kuin jumalanpalvelusten ruletti pyörii. Koulun ikkunat ovat auki vain kirkonmäelle päin. Vallitsee luterilainen kasvihuoneilmasto.

      Vaikka ops:n mukaan opetuksen on pitänyt olla tunnustuksetonta ja nyt uuden ops:n mukaan pitää olla sitouttamatonta, tunnustuksellista uskonnonharjoitusta pyöritetään kouluhenkilöstön toimesta ja rehtorin johdolla. Paradoksaalista vai paranormaalia!?

      Elämänkatsomustietoa on johdonmukaisesti syrjitty vuosikymmeniä. Aine on vajaakäytössä. Uskontokuntiin kuulumattomien oppilaiden enemmistön oikeus hänelle tarkoitettuun oppiaineeeseen ei toteudu, kun opetusryhmiä ei ole. Toisaalta elämänkatsomustietoa saa opiskella yli 30 000 oppilasta. ET on saavutus. Jo 5 % on vähemmistönä isompi kuin Suomen ruotsinkielisten osuus.

      Miten jotkut hyvää tarkoittavat ihmiset voivat uskoa, että näissä olosuhteissa elämänkatsomusto pitäisi uhrata, lakkauttaa ja siirtyä johonkin yhdistettyyn aineeseen X:n, jota uskonnonopettajat opettaisivat? Sehäään olisi käytännössä - varsinkin nykyisissä, edellä kuvatuissa olosuhteissa - ihmisoikeusloukkaus uskonnottomia perheitä ja lapsia kohtaan?

      • SilläSipuli

        Ei se nyt niin heikko ole, että huoltajat eivät voisi vaan ilmoittaa, että lapsi ei osallistu uskonnollisiin tilaisuuksiin.


      • AiheettaTaiAiheesta

        Niin, kai voidaan sanoa, että monissa tapauksissa huoltajilta vaaditaan pienoista siviilirohkeutta.


    • Sanonpa.vaan

      Tämä on ympärivuotinen asia. Tai ainakin 9 kuukauden..

      • Huhhahheijaaa

        Kausi siis kestää pidempään kuin Viivin raskaus (Viivi ja Wagner sarjakuvassa, joka on HS:ssa hyvin jännittävässä vaiheessa).
        (Sarjakuvat on hyvä keksintö, vaikka joillekin piirrosten näkemisessä on jotain ilmeisesti uskontoperäisiä ongelmia, kun piirrokset eivät ole heille tarpeeksi arvokkaita, toisin kuin patsaat.)


      • Huhhahheijaaa

        Ja tämä ei ole mikään "valeraskaus" niin kuin viivillä. Vaan totisinta totta. Aikuisten oikeesti, lapsille. Kouluissa.


    • Typerää tekstiä avauksessa. Jos avaaja ei ymmärrä sitä, että Suomen kouluissa on PALJON suurempia ongelmia, suosittelen asioihin tutustumista!

      Ja siitä huolimatta vastustan fundamentalismia. Vastustan sitä myös teidän tapauksessanne.

      • Et-opelta

        Kyllähän myös "pieniä" ongelmia on kiva laittaa järjestykseen. Eihän ongelman oletettu pienuus ole este pistää asiaa kuntoon.

        Aletaan vaan toimia yhdenvertaiseesti ja syrjimättä. Lopetetaan uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttava toiminta, kuten jumalanaplveluksset koulutyöpäivän osana.

        ps. Valitettavasti ongelma ei ole käytännösssä niin pieni, kun sillä on niin pitkät perinteet.


      • Et-opelta kirjoitti:

        Kyllähän myös "pieniä" ongelmia on kiva laittaa järjestykseen. Eihän ongelman oletettu pienuus ole este pistää asiaa kuntoon.

        Aletaan vaan toimia yhdenvertaiseesti ja syrjimättä. Lopetetaan uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttava toiminta, kuten jumalanaplveluksset koulutyöpäivän osana.

        ps. Valitettavasti ongelma ei ole käytännösssä niin pieni, kun sillä on niin pitkät perinteet.

        Uskonnonopetus vuonna 2016 on jotakin aivan muuta kuin mitä se on ollut vaikkapa 50 vuotta sitten. Olisin valmis siirtämään uskontoa oppiaineena ehkä vielä vähän enemmänkin ET:n suuntaan, mutta en kyllä näe siitä mitään hyötyä olevan, jos uskonto kokonaan poistetaan.

        Sitä pidän ÄÄRIMMÄISEN huonona vaihtoehtona, jos uskonnon opetus jää nykypäivän koulun neutraalin ja asiallisen opetuksen sijaan yhä enemmän vain uskonnollisille toimijoille. On peräti vaarallista, jos edes koulussa asioista ei puhuta neutraaliin sävyyn.

        En ymmärrä ihmisiä, jotka jaksavat vaahdota tämän kaltaisista aiheista vuosikausia netissä sinun tapaasi. Tätä samaa väittämää olet jankannut Suomi24:llä vuodesta toiseen. Et ilmeisesti kykene millään ymmärtämään sitä, että toimesi voi ihmisiä ärsyttää? Et sitä, että teet asiallesi vahinkoa?

        Minä en ymmärrä ihmisiä, joille ateismi on muodostunut samanlaiseksi asiaksi kuin fundamentalisteille heidän uskomuksensa.


    • Sekulaaristi
    • Sanonpa.vaan

      Kun enemmistö kansasta on "ei-uskonnollisia", sen pitäisi alkaa näkyä kouluissakin!

      • ViisViisPilkkuViis

        Niin, 55 % ei-uskonnollisia. Nyt rustaamaan ilmoitusta koululle.


      • MeidänTäytyyPuhua
        ViisViisPilkkuViis kirjoitti:

        Niin, 55 % ei-uskonnollisia. Nyt rustaamaan ilmoitusta koululle.

        Viikonloppuna pieni perheneuvottelu!


      • Antivapari
        ViisViisPilkkuViis kirjoitti:

        Niin, 55 % ei-uskonnollisia. Nyt rustaamaan ilmoitusta koululle.

        Ei ei ja ei.


      • Antivapari
        Antivapari kirjoitti:

        Ei ei ja ei.

        Tuki antavarille. Hartauksiin vaan!


      • Antivapari
        Antivapari kirjoitti:

        Tuki antavarille. Hartauksiin vaan!

        Ja kirkkoon!


      • SuosiTeltavaa
        Antivapari kirjoitti:

        Ja kirkkoon!

        Jos menisit vähän ulos.


      • Inhaaa
        SuosiTeltavaa kirjoitti:

        Jos menisit vähän ulos.

        Ei mennyt....


    • Sanon.vaa
    • Lukija.huomio

      Olipa kerran maita, jossa ”johtavan roolin” saaneet puolueet käyttivät asemaansa kouluissa ja oppilaitoksissa sumeilematta. Johtavalla puolueella oli myös suuria lapsi- ja nuorisojärjestöjä, jotka toimivat aktiivisesti kouluissa ja järjestivät leiritoimintaa. Pienemmille oli pioneerileirejä ja nuorille leirejä tarjosi Freie Deutsche Jugend eli Vapaan Saksan Nuoriso. Puolueen ja nuorisojärjestön edustajat pitivät kouluissa oppitunteja sekä päivänavauksia ja juhlia. Nuorisoleireille osallistumista pidettiin ”normina” ja niitä markkinointiin kouluissa. Osallistuminen leireille ei ollut pakollista, mutta osallistumattomuus ei välttämättä ollut eduksi nuoren itsensä ja hänen vanhempiensa opiskelu- ja ammattiuralle kansandemokratioissa.

      Suomalaisessa kirkkokansandemokratiassa ”johtava uskonnollinen yhdyskuntamme”, ev.-lut. kirkko, on kunnissa ja kouluissa saanut etuoikeutetun erityisaseman pitää säännöllisesti toistuvia aamuhartauksia päivänavauksen paikalla ympäri vuoden sekä lukuvuosittain muutamia jumalanpalveluksia, joita tarjotaan koko koululle. Tiettävästi millään sekulaarilla, ei-uskonnollisella kansalaisjärjestöllä ei vielä tällaista säännöllistä päivänavausvuoroa ole, eikä yhdellä järjestöllä tarvitsisikaan olla, koska järjestöjähän on runsaasti pienemmilläkin paikkakunnalla yhteistyöhön.

      Uskonnolliset päivänavaukset sekä jumalanpalvelukset katsotaan Opetushallituksen ohjeissa tunnustukselliseksi uskonnonharjoitukseksi. Niiden luonne on siten aivan eri kuin koulun yhteisen juhlan luonne on siitä huolimatta, että joulu- ja kevätjuhlassa mahdollisesti lauletaan se yksittäinen virsi.
      Vaalisalaisuutta pidetään Suomessa hyvin tärkeänä, vaikka samaan aikaan meillä on oikeus kuulua puolueisiin ja julistaa poliittista ilosanomaa julkisesti, asettua ehdolle ja siten paljastaa poliittinen kantamme. Meillä on myös oikeus paljastaa uskonnollinen kantamme, julistaa uskonnollista sanomaamme mediassa, kuulua tai olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin sekä harjoittaa uskontoa tai olla harjoittamatta.

      Sen sijaan Suomessa ihmisten oikeus pitää uskonnollinen tai uskonnoton katsomuksensa yksityisasianaan ei olekaan turvattu. Julkinen valta nimittäin käytännössä varsinkin kouluissa ja päiväkodeissa pakottaa perheet ottamaan julkisesti kantaa ev.-lut. kirkon jumalanpalveluksiin ja aamuhartauksiin, joita yhä ympätään lukuvuoden ohjelmassa koulutyöpäiviin ja tyrkytetään oppilaille ja perheille. Halusipa tai ei, huoltajien pitää päättää, osallistuuko lapsi ”johtavan kirkon” jumalanpalvelukseen vai eikö osallistu. Jos ilmoittaa, että lapsi ei osallistu, siinä perhe joko suoraan tai välillisesti ilmaisee, että on joko uskonnoton tai toisuskoinen.

      Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että julkisen vallan ei tule aiheuttaa tilannetta, jossa joutuu suoraan tai välillisesti paljastamaan uskonnollisia tai ei-uskonnollisia katsomuksiaan. Uskonto katsotaan niin sanotuksi arkaluontoiseksi tiedoksi, jota ei ole pakko paljastaa. Erityisen arka asia voi olla kotoutumispaineissa oleville maahanmuuttajaperheille. Tilanne voi olla kyllin ahdistava myös suomalaistaustaisille uskonnottomille perheille monilla alueilla Suomessa.
      Uuden peruskoulun ja lukion opetussuunnitelman mukaan sekä varhaiskasvatuksen perusteiden mukaan opetuksen tulee olla poliittisesti ja uskonnollisesti ”sitouttamatonta”. Samoin kuin millään puolueella ei ole etuoikeutettua erityisasemaa levittää ”sanaansa” päiväkodeissa ja kouluissa, sellaista ei pitäisi olla ev.-lut. kirkollakaan. Monipuolinen tiedotustoiminta on erikseen. Näin ollen koulujen rehtorien ja opettajien tulisi työssään keskittyä perusopetuksen lisäksi koulun yhteisen toiminnan järjestämiseen. Lapsilla ja nuorilla on Suomessa kyllin mahdollisuuksia perheensä uskonnon mukaisiin tilaisuuksiin perheensä kanssa tai yksin koulutyöpäivien ulkopuolella.

    • KylläSeTästä

      Kasteiden osuus Helsigissä seurakunnittain:

      Haagan seurakunta 44,8
      Helsingin Mikaelin seurakunta 33,2
      Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 37,2
      Herttoniemen seurakunta 34,6
      Kallion seurakunta 38,3
      Kannelmäen seurakunta 37,9
      Lauttasaaren seurakunta 44,2
      Malmin seurakunta 48,7
      Meilahden seurakunta 40,1
      Munkkiniemen seurakunta 40,0
      Oulunkylän seurakunta 41,7
      Paavalin seurakunta 31,9
      Pakilan seurakunta 62,4
      Pitäjänmäen seurakunta 43,1
      Roihuvuoren seurakunta 40,2
      Töölön seurakunta 41,3
      Vartiokylän seurakunta 25,5
      Vuosaaren seurakunta 38,4

      • KertaKaikkiaan

        Merkittävä luettelo.


    • Lukijan.lainaus

      ”Joulukirkko” on jumalanpalvelus jaa siten eri asia kuin koulun joulujuhla!

      Koulupäivään liitetty ”joulukirkko” eli jumalanpalvelus kirkossa tai päiväkodin pikkukirkko ovat eri asioita kuin yksittäinen virsi perinteisessä koulun joulujuhlassa. Jumalanpalvelus ja hartaus ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on silloin uskonnollinen, toisin kuin koulun yhteisessä juhlassa.

      Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan. Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa, joulunakaan. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus ”joulukirkkoihin” ja muihin jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.

      Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja siten rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

      Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.

      Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.

      Jos jumalanpalveluksia on koulujen lukuvuoden ohjelmassa koulupäivän liitettynä, monille vanhemmille on todella kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö siitä pois. Monet kokevat, että rehtori suosittaa eli tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta päiväohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu. Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.

      Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.
      Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat ja toteuttavan koulun toiminnan tältä pohjalta?

      • ProVaparit

        Tärkeä ajankohtaispäivitys ketjun asiasta! Kokemuksia?


      • EiYllätys
        ProVaparit kirjoitti:

        Tärkeä ajankohtaispäivitys ketjun asiasta! Kokemuksia?

        Foorumin antivapari pitää tätäkin tavoitetta epäonnistuneena.


      • PitääOllakin
        EiYllätys kirjoitti:

        Foorumin antivapari pitää tätäkin tavoitetta epäonnistuneena.

        Kertoo huolestuneisuudesta.


      • KiitäEn
        PitääOllakin kirjoitti:

        Kertoo huolestuneisuudesta.

        Turhaa ininää. Kirkko rules.


    • Kysynp.vaan

      Ketkä muut kuin vaparit pitävät tätä asiaa esillä?

      • Kysynp.vaann

        Hyvä kysymys. Havaintoja?


    • SinäkinVoit

      Tukea ja rohkaisua huoltajille.

      • TukeaVapareilta

        Viekä ehtii.


    • Lukija.huomioit
      • Lukija-lis

        Lisää vaan juttuja eri puolille Suomea.


    • HuomioKouluun
    • Lukija.huom

      Ei-uskonnollisen perheen lapsen on luonnollista päästä elämänkatsomustiedon opetukseen. Koulun rehtorin ja opettajien pitää tukea lapsen pääsyä oikeuksiinsa eli pyrkiä mahdollisimman hyviin opetusjärjestelyihin.

      Uusissa oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnitelmissa tulee muutenkin ottaa huomioon myös ei-uskonnollisten kotien lasten oikeus yhdenvertaisen kohteluun - myös huolimatta perheen uskonnosta tai vakaumuksesta. Lapsia ja perheitä ei saa painostaa mihinkään uskonnolliseen ohjelmaan. Uskononvapauteen kuuluu myös oikeus olla tuomatta julki katsomustaan. Koulun tulee tarjota aina uskonnollisesti tunnustuksetonta, normaalia katsomusneutraalia toimintaa.

      Mainittakoon, että lain mukaan ja opetussuunnitelman mukaan tunnustuksellinen uskonnonharjoitus (kuten jumalanpalvelukset) ei kuulu koulun tehtäviin. Ops:n mukaan opetuksen tulee olla "uskonnollisesti ja poliittisesti sitouttamatonta". Perinnesyiden ei pidä antaa kävellä näiden säädösten ohi.

      Jos jumalanpalvelus kuitenkin on vielä ympätty koulun lukuvuoden ohjelmaan, sitä ei saa tyrkyttää, ja sille pitää olla hyvin järjestettyä vaihtoehtoista ohjelmaa.

      • ArvoYhteisöä

        Selkeä suunta. Tästä voi mennä parempaan.


    • Kuudes

      Yhdenvertaisuuslaki muuten lähtee sitä, että yhdenvertaisuus, syrjimättömyys ei ole vielä käytännössä toteutunut, ja sen takia laki velvoittaa suunnittelemaan ja arvioimaan ja suunnittelemaan yhdenvertaisuuden käytännön toteutumisen edistämistä ja siten säännnölliseti arvioimaan edistämistoimien vaikutusta.

    • AvausAsiaa

      Avaus on pidemmän kaavan mukaan :-)

    • Lukija.huom

      Joissakin kouluissa asia tällä viikolla ajankohtainen.

      • Kysynp

        Ilmeisesti ei yhtä yleistä kuin "joulukirkko"?


      • Kysynp
        Kysynp kirjoitti:

        Ilmeisesti ei yhtä yleistä kuin "joulukirkko"?

        Mitä on kotikuntasi koulujen tilanne? Tai lapsesi?


    • melkoinenuskontoteillä

      Omilla lapsillamme on vapaus valita uskontonsa, tai olla valitsematta, mutta...
      Toivottavasti lapsemme eivät päätä liittyä koskaan noin fanaattiseen uskonlahkoon jota tämän viestiketjun pitkään perustelevat ja tyytyväisenä hymisevät edustavat.
      Lapsillamme tulee olemaan uskonvapaus, eikä sitä horjuta se, että opetetaanko koulussa uskontoa, käydäänkö kirkossa tai moskeijassa. Luulen että retki kirkkoon, moskeijaan, budhatemppeliin tai mihin tahansa pyhättöön on vain mukavaa vaihtelua koulupäivään. Taitavat tiukkapipoiset vanhemmat kärsiä asiasta enemmän

      • KaksiEriAsiaa

        Ekskursio kirkkoon on eri asia kuin vuodesta toiseen jatkuvat koulupäivään ympätyt jumalanpalvleusmenot kirkossa.


    • DownDownn

      Alasnousemusta.

      • Sanonp

        Kevätjuhla ja "kevätkirkko" ovat kaksi eri asiaa.


      • Huopikkkaat
        Sanonp kirjoitti:

        Kevätjuhla ja "kevätkirkko" ovat kaksi eri asiaa.

        Jos jumalanpalvelusta ympätään koulupäivään, sitä voi protestoida. Sille pitää kuitenkin olla kunnolllinen vaihtoehtoinen ohjlema. Mieluiten retki koulun seinien ulkopuolelle.


    • Mukaaan

      Keväiseen koulukeskusteluun.

    • Ihmisiks

      "Kevätjuhla ja "kevätkirkko" ovat kaksi eri asiaa.

      • Lukija.huom

        Koulupäivään liitetty jumalanpalvelus kirkossa, päiväkodin pikkukirkko tai aamuhartaus ovat eri asioita kuin suvivirsi perinteisessä kevätjuhlassa. Ne ovat Opetushallituksen mukaan uskonnonharjoitusta, ja koko tilaisuuden luonne on uskonnollinen, toisin kuin kevätjuhlassa.

        Suomalaiseen tapakulttuuriin eivät kuulu työnantajan järjestämät jumalanpalvelukset työajalla. Ei niitä enää tarvita kouluihinkaan.

        Ev.lut. kirkon toimintatilastojen mukaan perheiden enemmistö ei käy jumalanpalveluksissa edes kerran vuodessa. Koulun ei pidä olla uskonnollisempi kuin suomalainen yhteiskunta. Perheillä ja nuorilla on mahdollisuus jumalanpalveluksiin vapaa-ajallaan.

        Jumalanpalvelusten ja hartauksien liittäminen koulun ja päiväkodin päiväohjelmaan rikkoo lasten yhdenvertaista kohtelua ja uskonnonvapautta. Se asettaa toisuskoiset, uskonnottomat, ei-uskonnolliset ja uskontojen suhteen välinpitämättömät perheet eri asemaan ja rikkoo julkisen vallan neutraliteettiperiaatetta. Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

        Jumalanpalvelusten organisointi ja markkinointi eivät kuulu kouluviranomaisten tehtäviin. Rehtoreilla ja opettajilla on kylliksi muuta työtä kuin kahden rinnakkaisen ohjelman järjestäminen. Niukoilla resursseilla monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa tulee keskittyä koulun yhteisen toiminnan kehittämiseen katsomusten kirjo huomioon ottaen.

        Uskonnonharjoitus, kuten rukoileminen, on perusluonteeltaan intiimiä. Uskonnonvapauteen liittyy yksityisyyden suoja.

        Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on katsonut, että julkisen vallan ei tule järjestää tilannetta, joissa joutuu vasten tahtoaan julkiseen valintaan, josta voidaan suoraan tai välillisesti päätellä, onko hän uskonnollinen tai uskonnoton.

        Jos jumalanpalveluksia on koulujen vuosiohjelmassa, monille vanhemmille on kiusallista valita, osallistuuko heidän lapsensa jumalanpalvelukseen vai jääkö pois. Monet kokevat, että rehtori tuputtaa jumalanpalveluksiin osallistumista, vaihtoehtoisesta ohjelmasta ei tiedoteta eikä siihen ole panostettu.

        Tilanteen painostavuus koskee niin ei-uskonnollisia kuin toisuskoisia, niin kantasuomalaisia kuin uussuomalaisia perheitä.

        Vaikka hyvä ja hyvin tiedotettu vaihtoehtoinen ohjelma on parempi kuin huono ohjelma, josta ei kerrota, paras ja kestävä ratkaisu nyky-Suomessa on, että koulut keskittyvät rajallisilla resursseilla kaikille yhteiseen toimintaan.

        Perusopetuksen valtakunnallisissa opetussuunnitelman perusteissa todetaan näin: ”Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta.” Mitäpä jos rehtorit ja opettajakunta suunnittelevat koulun ensi lukuvuoden toiminnan tältä pohjalta?

        http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/2666535/Jumalanpalvelus on eri asia kuin suvivirsi


    • Lukija.huom

      Ajankohtainen aihe juuri nyt!

    • Nääinp

      Myös tässä ketjussa on hyvä otsikko, joka keskittyy pääasiaan. Seuraavassa linkissä on puolestaan siihen sopiva ajankohtainen kirjoitus:
      "On aika luopua koulupäivän aikana pidettävistä jumalanpalveluksista
      Lain mukaan tunnustuksellisen uskonnonharjoituksen järjestäminen ei kuulu kasvatus- ja oppilaitosten tehtäviin."
      http://www.hs.fi/paivanlehti/07082017/art-2000005316445.html

      • Rohkeast

        Hyvä ketju. Jos tyrkytys tulee, rohkeasti "ei osallistu" kyselyyn.


      • Lukija.huom

    • Kysyinp
    • lukija.lis
    • Sanonp

      Koteihin lähetetty lappuja "koulun uskonnolliset tilaisuudet ja juhlat".

      "- jumalanpalvelukset, uskonnolliset päivänvavaukset, hartaushetket, rukoushetket kirkossa, morkeijassa tai temppelissä, joihin osallistutaaan uskontoa tunnustaen
      - uskonnolliset tilaisuudet, joihi
      n selkeästi kuuluu merkittävänä osana tunnustuksellisuutta



























































































































































      "

    • Lukija.lis

      Ajoitus kampanjoinnissa tärkeä.

    • Sanonp

      Viikonloppuna voi vaikuttaa uuteen lukuvuoteenn.

      • Humanistisest

        Muutos alkaa itsestä.


    • tämmöstä---
    • NaamaVäärällään

      Tässä asiallinen, neutraali otsikko. Ei kelpaa!

      • Lukija.lis

        Ja Turun Sanomissa


      • Laajasalo
        Lukija.lis kirjoitti:

        Ja Turun Sanomissa

        En tykkää.


      • Antivapari
        Laajasalo kirjoitti:

        En tykkää.

        Enkä minä


    • YksinKertaiset

      Uskonnonharjoituksen järjestäminen ja tarjoaminen rehtorin toimesta on väärin, vastoin lain ja ops:n sisältöä ja henkeä.

      • Sanonp

        "Poissaolevien" käsite on syrjivä.


      • Sanop
        Sanonp kirjoitti:

        "Poissaolevien" käsite on syrjivä.

        Onhan se kummaa, että vaihtoehto 1 . evankelis-luterilainnen jumalanpalvelus ja 2. "poissaolo".


      • Lukijalt
        Sanop kirjoitti:

        Onhan se kummaa, että vaihtoehto 1 . evankelis-luterilainnen jumalanpalvelus ja 2. "poissaolo".

        Psykologista uskonnolllista painostusta, rakenteellista syrjintää.


    • Vapaa-ajattelijallt

      Vaparien vastustaja tällä foorumilla ei ole antautunut keskusteluun tässä ja vastaavissa uskonto ja koulu -ketjuissa.

      • TöhryinenLInja

        Availee aina uusia törkyketjujaan.


      • REaktiivist
        TöhryinenLInja kirjoitti:

        Availee aina uusia törkyketjujaan.

        Antivapari "herää" aina kun tämä ketju nousee foorumin etusivulle.


      • Reaktiivist
        REaktiivist kirjoitti:

        Antivapari "herää" aina kun tämä ketju nousee foorumin etusivulle.

        Herätysjuhlan iltapuheena taas.


      • Lukija.lis

        Tänään avannut kolme kouluketjua...


    • UpUp

      Hyvä

      • Jatkoon

        Paras otsikko!


    • EsaYlikoskelta

      Kauhavan Perussuomalaiset siis vaativat ruokarukouksia kouluihin - tarkoittaen opettajajohtoista ääneen lausuttavaa ryhmärukoiluttamista. Olisi kiinnostavaa tietää, vaativatko he myös työpaikkaruokailuun pomon johdolla suoritettavia ryhmärukoiluja.

      Semmoiset eivät vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin.

      Opetussuunnitelman mukaan koulun pitäisi toimia ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamattomasti”. Se tarkoittaa, että koulun ei pidä järjestää koulupäivään vain suurimman puolueen vaalitilaisuuksia tai valtakirkon uskonnonharjoitusta.

      Oppilaat tai opettajat voivat rukoilla omaehtoisesti itsekseen, muita häiritsemättä. Sen sijaan uskonnollisena johtajana toimiminen ei kuulu opettajan tai lähiesimiehen toimenkuvaan. Uskonto tai uskonnottomuus olkoon yksilön, perheen ja mahdollisen seurakunnan asia. Koulu keskittyköön opetukseen, lapset keskittyköön opiskeluun.

      • Kiittäen

        Hyvä kommentti. Sinne vaan paikalliseen lehteen?


    • SillläSipuli

      Tämä soveltuu myös varhaiskasvatukseen (päivähoitoon).

      • Salottia

        Case Joensuu!? OPHn ohjeet vielä erikseen, vaikka ops- ja vasu-perusteet annettu...


      • Lukija.huom
        Salottia kirjoitti:

        Case Joensuu!? OPHn ohjeet vielä erikseen, vaikka ops- ja vasu-perusteet annettu...

        Kouluille annettavat ohjeet uskonnollisista tilaisuuksista siis pitää muuttaa, koska laki ja ops-perusteet ovat muuttunee.


      • Kysynp
        Lukija.huom kirjoitti:

        Kouluille annettavat ohjeet uskonnollisista tilaisuuksista siis pitää muuttaa, koska laki ja ops-perusteet ovat muuttunee.

        Milloin OPH:n erillisohje on viimeksi annettu/päivitetty?


    • Luk.lis

      Asia alkaa olla ajankohtainen.

      Jos alkusyksyllä tuli annettua lupa "osallistua" nyt voisi korjata osallistumaan ei-.kirkolliseen ohejlmaan.

    • Kysynp

      Ymppäys ja tyrkytys ei perustu lakiin! Onko silloin lain vastainen?

    • Lukija.huom

      Helsingin vaparien Uskomaton-lehdessä Reykjavikin mallista haaste Helsingille.

    • Tasap

      Ajankohtaista

      • KOrjaten

        Ilmoitus kouluun, jos tarve korjata elokuussa tehtyä yleisilmoitusta.


    • Lukija.huom

      HS:n juttu päivähoidosta ja kirkon aktiivisuudesta päiväkodeissa https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005446797.html
      unohtaa kokonaan uskonnottomat perheet, joista kuitenkin tulee erittäin suuri osuus päivähoitolapsista varsinkin Helsingissä ja Vantaalla. Helsingissä kastetaan evk-kirkkoon alle 43 prosenttia lapsista. Suurin osa jätetään liittämättä mihinkään uskonnolliseen lafkaan. Katsomuksissa ei ole kysymys vain uskonnoista.
      Jutun reportaasiosassa vantaalaisesta päiväkodista paljastuu, mistä kirkon työntekijöiden mukautumisessa hartaushetkistä kasvatustuokioihin on kysymys: maastoutumisesta, kun seurakunnan edustaja toimittajan havainnon mukaan esim. omii kultaisen säännönkin kirkolle nostamalla siinä kohtaa esiin vain Raamatun. Kultainen sääntöhän on tyypillisesti eettinen ohje, joka hyväksytään monissa uskonnoissa ja katsomuksissa, ja se kuuluu vahvasti juuri humanistiseen, ei-uskonnolliseen etiikkaan.
      Kultaisen säännön omiminen kuvastaa esimerkinomaisesti mitä tapahtuu, jos päiväkotihenkilöstö luovuttaa uskontokasvatuksen itseltään pois kirkolle – sekä samalla myös, millainen vaara uskonnottomien näkökulmasta on koulun elämänkatsomustiedon aineen ja saavutukset hävittävällä koulun ns. yhteisellä uskontotiedolla, jota jotkut ajavat. Asioita katsottaisiin vain yhden tai useamman uskonnon vinkkelistä, ei laajemmin humanistisen etiiikan ja kriittisen ajattelun ja tiedepohjaisuuden mukaan eikä avoimesti asioita tarkastellen.
      Varhaiskasvatuslaista poistettiin uskontokasvatus ja varhaiskasvatussuunnitelmien valtakunnalllisten perusteiden mukaan toiminnan tulee olla "uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamatonta". Nyt kirkko ja osin OPH ja osin päivähoitoväki miettivät ja kokeilevat, miten tuon linjauksen voisi parhaiten kiertää. Vastuu on kunnilla!

      • Kiittäen

        Hyvä pointti.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3900
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      598
      3677
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3672
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2311
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      56
      2265
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      325
      1980
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1957
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1786
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1463
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1362
    Aihe