Isovanhempieni arvomaailma

Lapsena ja alakouluikäisenä vietin paljon aikaa isovanhempieni seurassa. Vanhempani kävivät töissä ja jo eläkkeelle siirtyneet isovanhempani saattoivat katsoa päivisin minua. Kun vietin aikaa heidän kanssaan, omaksuin tietenkin heidän arvomaailmaansa.

Isoisäni harrasti shakkia ja radioita. Vietin paljon aikaani hänen seurassaan. Kun muilla nuorilla oli trendikkäitä kampauksia, isoisäni aina opetti että tärkeintä oli se mitä pään sisällä oli. Kun teini-ikään tultaessa en lähtenyt muiden nuorien kanssa ryyppäämään, kehuivat aina isovanhempani minua.

Isovanhempani olivat syntyneet 20-luvun puolivälissä. Kun sota loppui, olivat he parikymppisiä. Rintamalla oli kaatunut paljon nuoria miehiä ja isoisälläni oli varaa valita naisista. Jälleenrakennusten vuosikymmeninä ahkera ja kunnollinen isoisäni kaltainen mies oli kovaa valuuttaa. Vaikka olikin hiljainen ja ehkä hieman ujonpuoleinenkin mies.

40-luvun maailma oli kuitenkin kovin toisenlainen mihin minä jouduin astumaan aikuiseksi tultuani. Isoisäni kaltaisella miehellä ei ollut enää vientiä, vaan 90-luvun lopun Suomessa olisi pitänyt olla jännittävä ja alkoholia käyttävä menevä mies. Vasta lähempänä 20 ikävuotta aloin ymmärtää miten asian laita oli. Jouduin väkisin hylkäämään isovanhemmiltani oppimani arvomaailman ja alkamaan ryyppäämään. Se mitä pään sisällä oli ei ollutkaan tärkeää, vaan myös ulkokuoreen piti panostaa.