Vanhuksen yksi ateria 8 euroa: 1,5 dl keittoa

pielessä.on

kaksi leipäviipaletta ja lasi piimää.

Ensin pääsi itku, sitten kiroilin pari päivää, mutta nyt en voi enää pitää suutani kiinni!!!

Ajattelin soittaa Paltamon kunnanjohtajalle, mutta päätin säästää hänet….. kun tiedän, että keskustelu olis jääny meidän kahdenväliseksi :(Vanhusten ruoka-palvelusta oon jo saamani ryöpyt nielly) :(
Kysyn teiltä, maksaisitko tästä 1,5 dl:n jauhelihakeitosta, kahdesta leipäviipaleesta ja piimälasista n. 8€??? Minä en!!! Isä maksaa :

Tytär kirjoitti noin facebookissa.

Vahinko että tyttären vanha isäpappa ei ole turvis, sillä silloin kyllä ruokaa tulisi eteen riittämiin.

23

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruokahuolto

      Matuille on tarjolla monipuolinen ateria ilmaiseksi. Pitäisiköhän omaisten todella laittaa nyrkit pystyyn,jos ei muu auta ruuan saamiseksi omille vanhuksille asiamukaiseksi. Toinen asia on,että hoitajilla pitää olla aikaa syöttää vanhusta,jos ruokailuvälineet ei pysy itsellä käsissä,eikä sanoa vain,että eipä taas ole ruoka kelvannut. Hoitajien työ on raskasta,mutta nämä ovat ihan perusasioita,eikä laiminlyönnit koske kaikkia.

    • Ilmastaruokaamatuloille

      Matut saa viisi ateriaa päivässä.Onko ne ikinä sentiikään veroja maksaneet Suomeen?Vanhukset rakensi meille tämän hyvinvointi yhteiskunnan.Vituttaa,

    • jaksamisiikunnonmiehelle

      Ysihi seittemän lapsen äiti hylkäsi perheensä nuoren matun takii,toivoo nimimerkki en ole koskaan tiukaa saanut.

    • sivustakinvituttaa

      Vanhukset on suomessa kaatopaikka tavaraa päättäjien mielestä, niitä saa kohdella mien sattuu, ja huvittaa, ne kun ei enää suomelle tuota mitään, kaikki on otettu mitä on saatu!
      Päättäjillä on hyvä sitten häipyä espanjaan jos eläkeikä tulee, rahasta ei tee tiukkaa!

    • pelkkäähuijausta

      Toinen asia mikä ainakin lieksassa vitutta on kotiavustajien käynti vanhusten luona, ja sen takia että jos joskus kotiapu on 10 minuuttia niin saa laittaa ruksin seinään! Mutta laskussa on ihan eriajat merkitty, joten vanhuksia huijataan siinäkin! Maksatetaan olemattomasta kotiavustajan ajasta!

    • mietintäävähän

      Et taida ymmärtää mistä se kahdeksan euroa muodostuu.
      Raaka-aineet ja niiden kuljetus ja säilytys. Sen ihmisen palkka, joka sen ruoan tekee, sen palkka, joka sen ruoan vie esim kylmiöön ja sen, joka sen vie sille asiakkaalle ja tämän logistiikkakulut, eikä sovi unohtaa sen henkilön palkkaa, joka näiden palkat laskee jne. Ja jokainen näistä välikäsistä itkee miten on pieni palkka. Mistä sitä palkkaa revitään lisää.... Sitä saa mitä tilaa.
      Maahanmuuttajista puhuminen tässä yhteydessä on lapsellista.
      Ruoan hinta esimerkissäsi siis näyttelee hyvin pientä roolia. Jokainen voi tilata, vaikka pizzan tai ihan mitä tahansa sille läheiselleen....

      • lkjhgtrftghjhgfd

        Onkos kukaan laskenut paljonko tuo matujen ruokkiminen ja passaaminen maksaa, juuttaille pitää olla erikoisruokia ja montakertaa päivässä! Minusta maujen vertaaminen vanhuksiin ei ole yhtään lapsellista,,päinvastoin!
        Mutta kaikki mikä koskee suomalaista, ja varsinkin vanhuksia on liian kallista!


      • jeeeesss
        lkjhgtrftghjhgfd kirjoitti:

        Onkos kukaan laskenut paljonko tuo matujen ruokkiminen ja passaaminen maksaa, juuttaille pitää olla erikoisruokia ja montakertaa päivässä! Minusta maujen vertaaminen vanhuksiin ei ole yhtään lapsellista,,päinvastoin!
        Mutta kaikki mikä koskee suomalaista, ja varsinkin vanhuksia on liian kallista!

        Juuri eräs kansanedustaja kommentoi, että matujen huoltaminen vokeissa, on tullut selvästi kalliimmaksi kuin oli laskettu.


    • ALMEERA

      Tähän on tultu. Pää asia on ,et sijottajat ja sijotus yhtiöt kerää maksimaalisen voiton ja siinä ei inhimillisyydellä ole jalan sijaa. lisää yksityistämistä ja annetaan kaikki toimita suurille ulkolaisille sijotus virmoille, niin säästetään kustannusista välittämättä. Miettikääpä sitä omaa vanhenemistanne odotellessa ja valmistautukaa seurustelemaa koneitten kanssa. Josta , maksatte ittenne kipeeksi.

    • hulluatouhua

      Matusontiaisille tarjotaan neljä lämmintä ateriaa päivässä, tämän lisäksi välipaloja, ja jos ei maistu tarjotaan nopeasti erilaista ruokaa, voi perkele on tämä sairasta hyysäämistä, meidän oman maan vanhukset näkee nälkää, ovat tehneet ikänsä töitä maksaneet verot, tässä kiitos hyvinvointivaltiolta perkele, mutta näille helvetin partavauvoille löytyy ruokaa ja hyysääjiä,,,

    • äölkijuhytredfghjk

      Ja korkokaan ei ole kuin 70-90% ,,saatanan vouhake vie ne tarjouksesi helvettiin täältä!
      Ei tarvita sinun huijauslainoja, joten tunge ne perseeseesi!

    • hyilieksaa

      Lieka hyysää ja paapoo elintaso soristelijoita mitään tekemättömiä 2-3000tuhanella eurolla nuppia kuukaudessa ja unohtaa omat heikompiosaise ja pakkokin on näin tehdä kun manit ei riitä kuin näitten lonkankääntäjien hyyssäykseen.

    • Särvin

      Ja valitus kuuluu kuinka ruokaa heitetään hukkaan. Törsääjät tilille ja vanhuksille ja lapsille kunnollista ravitsevaa ruokaa. Joutoväki auttamaan vanhuksien syömisessä. Näiden vanhojen ihmisten työpanoksella nykyään eletään hyvinvointi aikaa. Vaikka sitä ei ymmärretä tänään. Kun hyvä menetetään, sitten vasta sen arvo ymmärretää.

    • peeeerrrrrr

      SAATANA, ONKO TÄMÄ JO JOKU VANHAN NEUKKULAN TYÖLEIRI?

      Missä annettiin pari leipäpalaa ateriaksi.

    • kylläonmarkkinat

      Täytyyhän matuille saada korviin kultaiset napit ja kaulaketjut myös merkkivaateissa näyttävät kuljeksivan, on kalliimasta päästä noi älykännykät, että näin meillä suomessa, no nämä vanhukset ovat raataneet tämän maan eteen ikänsä työtä tehden ja rakentaneet tästä maasta hyvivointivaltion, ja tässä sitten kiitos ei ole varaa edes kunnon ruokaan, muualta tulleet luuseriloiset saavat kyllä nauttia täydellisestä ylläpidosta, joille annetaan viellä luksusluokan tavaraa että saavat aikansa kulumaan,

    • rakkaudesta.ei.rahasta

      Minulla ei ikävä kyllä ole enää vanhusomaisia elossa. Äitini sai Lieksassa kotisairaanhoidon apua ja oli ruokapalvelun piirissä. Kaikista ruuista hän ei tykännyt, muttei se ollut ruokien huonoutta. Kävimme hänen luonaan aina kun mahdollista ja näimme kaikki ruuat. Tietenkin laitoimme hänelle ja hän itse tilasi kaupasta muutakin syötävää kuin ruokapalvelun ateriat. Olisi kummallista, jos me omaiset emme huolehtisi siitä, että vanhempiemme aterioita täydennetään heitä eniten miellyttävillä ruuilla. Marjoilla, hedelmillä, karjalanpiirakoilla, pullalla jne.
      Pakastimeen voi helposti laittaa pieniä määriä, joista sitten vaikka kotipalvelu voi nostaa mikroon vanhuksen luona käydessään. Tärkeintä on tietenkin muistaa itse käydä paikalla aina kun pystyy ruoka maistuu paremmin tutun paikalla ollessa.

    • Yhtä heikko tilanne on täälläkin päin suomea.

    • sitähänsaamitätilaa

      Kannattaa teidän seuraavissakin vaaleissä äänestää matujenhyysäys puolueita!
      Minä en äänestä mitään puoluetta!

      • 36666363

        No ei ainakaan mamujen hyysäys puoluetta.


    • Äänestäjä101

      Äänestän aina vasemmistoa, vihreitä tai demareita. Suomeen ei mitään natsiaatteita tarvita vaan pitää olla inhimillinen meininki.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      478
      1397
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1146
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      862
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      825
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      777
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      736
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      714
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      687
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      675
    Aihe