veneet kotitalousvähennyksen alaisiksi

ittuuntunutveronmaksaja

Olisi oikeudenmukaista jos venevero tulee saada kaikki huolto ja kunnossapitotyöt kotitalousvähennyksen alaiseksi. On epistä, että mökkiläinen saa vähentää vapaa aikansa kohteen työt ja huolto palkat verotuksessa ja veneilijä ei!

10

2060

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veneestäluopuja

      Hölmöläisten hommaa hallitukselta. Kaikki toiminta kotimaassa tehdään niin kalliiksi, että järkevämpää lomailla jossain halvemmissa maissa.

    • myösittuuntunut

      Ei kun kotitalousvähennys kokonaan pois. Ei kaikilta veroina kerättyä rahaa pidä jakaa vain joillekin takaisin.

      • Verosuunnittelija

        Hieraistaan sen verran suolaa haavoihin, että perheemme sai jokunen vuosi sitten 16000€ kotitalousvähennyksia yhdessä vuodessa. Ison remontin kulut jaettiin vanhempien ja lapsikatraan maksettavaksi. Kotitalousvähennyksessähän on vain henkilökohtainen raja, mutta laki ei aseta rajoituksia siinä, miten moni osallistuu kustannuksiin. Vähennyksenhän saavat myös kaikki lapset, otto- ja kasvattilapset ja kaikkien näitten puolisot. Myös lastenlapset. Eikä tarvitse asua samassa taloudessa, kunhan on veroja maksanut vähintään vaaditun kotitalousvähennyksen verran.

      • ttregrtgrret
        Verosuunnittelija kirjoitti:

        Jos tuo on totta, niin laki on kirjoitettu aivan järkyttävän huonosti. Ja sinä olet aikamoinen kusipää, kun olet moista porsaanreikää hyödyntänyt. Oikeastaan olet varas.

      • Verosuunnittelija

        Ei kotitalousvähennyksessä ole mitään porsaanreikää, kannattaa lukea pykälät loppuun asti:

        Tuloverolaki 127 a §, viimeinen momentti: "Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös työtä, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa."

        Siinä se selvästi seisoo, että lapset jne voivat hakea ja saada kotitalousvähennystä vanhempiensa huushollissa tai kesäasunnolla tehdystä työstä. Vähennys mikä vähennys, ei se tee minusta varasta jos joku muu ei tunne lainsääsädäntöä yhtä hyvin.

      • Verosuunnittelija kirjoitti:

        Minusta tuo on nimenomaan porsaanreikä. Tai ison sian mentävä aukko, oikeastaan. Kyllä tuo olisi pitänyt rajoittaa koskemaan yksiselitteisesti vain henkilöiden itse asuman asunnon yhteydessä tehtäviä töitä.

      • ittuuntunutveronmaksaja

        Tässä oli tarkoitus pohtia mökki vs vene kotitalousverovähennys mahdollisuutta, eikä solvata sellaisia jotka ovat käyttäneet tätä mahdollisuutta....

        Eli mökkiläinen maksaa kiinteistö veroa ja vastineeksi voi vähentää henkilökohtaisessa verotuksessaan mökkiinsä kohdistuvia huolto, kunnosapito ja vaikka siivoojan palkat ja me veneilijät emme!

        Tasapuolisuuden nimissä jos vene vero tulee pitäisi tällainen saada myös veneen huolto, kunnossapito yms palveluiden palkkakuluista vähennettäväksi omasta ja puolison verotuksesta.

        Tämä lisäisi myös työllisyyttä!!!

      • LiisaHyssälääSiteeraten
        ttregrtgrret kirjoitti:

        Jos tuo on totta, niin laki on kirjoitettu aivan järkyttävän huonosti. Ja sinä olet aikamoinen kusipää, kun olet moista porsaanreikää hyödyntänyt. Oikeastaan olet varas.

        Jos Suomen verotus olis kohtuullinen, ei tällaisia omituisia helpotuksia tai tilkkutäkkiveroja tarvittaisi.

        Missään muualla maailmassa ei lääkärin ole taloudellisesti järkevää lopettaa ihmisten parantaminen ja aloittaa talon rakentaminen. Yhteiskunta menettää kalliisti koulutetun ihmisen työn, verotuloja ja kaiken kukkuraksi harastelijan tekemä talo ei ole yllensä sitä parasta laatua.

        Olen samaa mieltä siitä, että kotitalousvähennys on tarpeeton, muta nykyisellä veroasteella se on välttämätön työllistämiseen. Muualla ihmisillä on varaa maksaa palkkaa toisille myös palkkaverojen jälkeen.

        Kotitalousvähennya, kuten kaikki muutkin veroedut ja tuet nostavat tuotteen hintaa. Ilman vähennyksi ja tukia asunnot ja vuokrat olisivat halvempi kuten myös raksamiesten palkat.

      • ToinenVerosuunnittelija
        Verosuunnittelija kirjoitti:

        Ei kotitalousvähennyksessä ole mitään porsaanreikää, kannattaa lukea pykälät loppuun asti:

        Tuloverolaki 127 a §, viimeinen momentti: "Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös työtä, joka on tehty verovelvollisen, hänen puolisonsa tai edesmenneen puolisonsa vanhempien, ottovanhempien, kasvattivanhempien tai näiden suoraan ylenevässä polvessa olevien sukulaisten tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa."

        Siinä se selvästi seisoo, että lapset jne voivat hakea ja saada kotitalousvähennystä vanhempiensa huushollissa tai kesäasunnolla tehdystä työstä. Vähennys mikä vähennys, ei se tee minusta varasta jos joku muu ei tunne lainsääsädäntöä yhtä hyvin.

        Asia on juuri näin ja lain hyödyntäminenhän on vain viisasta. Porsaanreikä? Juuri näin laki on tarkoitettu toimivaksi. Eri asia on sitten että vähennys tehdään suoraan verosta, eli niillä lapsilla ja ottolapsilla on oltava tuloja joiden veroista summaa sitten vähennetään, eli onnistuu käytännössä vain varttuneilla.

        Täällä huudellaan että kotitalousvähennys pitäisi poistaa... Sehän on pitkään aikaan järkevin käyttäytymistä ohjaava laki, ohjaa teettämään kaiken työn verollisena ja ylipäätään käyttämään palveluja. Näin raha liikkuu eikä makaa. Itse olen käyttänyt täysimääräisesti vuosikaudet: siivousta, remonttia, pihatöitä, iv-kanavien puhdistusta jne. jne. Olisi erinomaista ulottaa tämä kattamaan myös veneet, mutta tällä kateuskulttuurilla tuskin tulee onnistumaan.

        Täällä on muutenkin uskomatonta asennetta: mukisematta suostutaan veneveroon (tyyliin: jos on varaa veneeseen niin on varaa siihen veroonkin...) ja vähäisetkin hyödyt kuten kotitalousvähennys halutaan dissata. Ei taida vaurastuminen kiinnostaa useimpia.

    • mustatuntuuu

      Vähentäisi myös harmaata taloutta. Nyt on hyvin houkuttelevaa käyttää "ammattilaisten" talviaikaa venehommiin ilman verottajan väliintuloa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      798
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      45
      648
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      578
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe