Miehellani, tai oikeastaan meilla molemmilla on paljon stressia tallahetkella..
Mieheni on viimeaikana muuttunut todella artyisaksi, vihaiseksi ja kiroilevaksi. Han suuttuu pienistakin asioista ja aloittaa hirvean metelin. Han kiroilee rumasti lastenkin kuullen ja ei opeta lapsille kunnon kaytostapoja koska nayttaa huonoa esimerkkia omalla kaytoksellaan. Minulle saisi puhua niinkuin koiralle, vaikka koirillekin varmasti puhutaan kauneammin..
Kaikki muuttui oikeasti pahemmaksi toisen lapsen jalkeen... lapsi ei ole syypaa, silla akkipikaista hermostuneisuutta oli jo ensimmaisenkin lapsen aikaan, mut tama tilanne on nyt todella ahdistava..ja pahenee ja pahenee enka tieda mita tekisin.
Olen surullinen myos mieheni puolesta... haluaisin auttaa tilanteessa, tiedan etta meilla on tallahetkella stressitilanne, mutta yhdessa kaikesta selvitaan.. tai ainakin pitaisi yrittaa selvita.. eikos? Ma haluisin olla tukena ja turvana, mut kaikki mita ma sanon on vaan paskaa.
Autossa kun ollaan yhdessa reissulla ja han ajaa niin jos isompi lapsi alkaa riskaamaan jostain takapenkilla ja itkemaan niin miehelta menee silla sekunnilla hermot ja huutaa kaikkea tosi loukkaavaa hanelle, vaikka lapsi on vasta 3 vuotias. Han sen jalkeen syyttelee minua kun mina en kuulemma osaa komentaa ja han melkein meinaa ajaa kolarin kun ei pysty keskittymaan ajamiseenkaan. Paa punaisena huutaa ja saa minut ja isomman lapsemme olon todella huonoksi.. Lopulta 'kohtaus' menee ohitse, ja sanoo et mita jos me kaikki pyydetaan toisiltamme anteeksi etta olimme paskapaita. Just... itse ei yksin viitsi anteeksi pyytaa mitaan. Inhoan etta han puhuu rumasti ja kiroilee.. paivittain!
Mua on alkanut arsyttaa olla herran seurassa enka viitsi enaa edes jutella paljoa hanen kanssaan, kun mita ikina sanonkin niin heti olen sita tai tata.. vaikka mina en koskaan nimittele hanta, en koskaan.. Olen sanonut useampaan otteeseen, etta eiko edes hiukan arvostusta loydy mua kohtaan, ja siita oikein viela yltyy...
Mun sydameen sattuu jatkuva negatiivisuus ja riidanhaluisuus... Haluaisin elaa normaalia mukavaa perhe-elamaa, jutella ja nauraa mieheni kanssa niinkuin aikoinaan ja vitsailla jne. Ja leikkia lapsemme kanssa kahdestaan. Mutta heti kun lapsemme on isansa seurassa ja han vahan takkuilee tai alkaa kinumaan jotain niin miehelta menee hermot ja han kaskee lapsen painua pois luotansa... Kutsuu ilkeaksi ja aina ajattelee etta han tekee jotain pahaa vauvalle...
Olen alkanut varomaan sanojani, minulla ei ole ketaan kelle tasta tilanteesta juttelisin..eika ketaan kenen luoksi voisin menna lasten kanssa vahaksi aikaa pois.
Mieheni on viimeaikana muuttunut todella artyisaksi, vihaiseksi ja kiroilevaksi. Han suuttuu pienistakin asioista ja aloittaa hirvean metelin. Han kiroilee rumasti lastenkin kuullen ja ei opeta lapsille kunnon kaytostapoja koska nayttaa huonoa esimerkkia omalla kaytoksellaan. Minulle saisi puhua niinkuin koiralle, vaikka koirillekin varmasti puhutaan kauneammin..
Kaikki muuttui oikeasti pahemmaksi toisen lapsen jalkeen... lapsi ei ole syypaa, silla akkipikaista hermostuneisuutta oli jo ensimmaisenkin lapsen aikaan, mut tama tilanne on nyt todella ahdistava..ja pahenee ja pahenee enka tieda mita tekisin.
Olen surullinen myos mieheni puolesta... haluaisin auttaa tilanteessa, tiedan etta meilla on tallahetkella stressitilanne, mutta yhdessa kaikesta selvitaan.. tai ainakin pitaisi yrittaa selvita.. eikos? Ma haluisin olla tukena ja turvana, mut kaikki mita ma sanon on vaan paskaa.
Autossa kun ollaan yhdessa reissulla ja han ajaa niin jos isompi lapsi alkaa riskaamaan jostain takapenkilla ja itkemaan niin miehelta menee silla sekunnilla hermot ja huutaa kaikkea tosi loukkaavaa hanelle, vaikka lapsi on vasta 3 vuotias. Han sen jalkeen syyttelee minua kun mina en kuulemma osaa komentaa ja han melkein meinaa ajaa kolarin kun ei pysty keskittymaan ajamiseenkaan. Paa punaisena huutaa ja saa minut ja isomman lapsemme olon todella huonoksi.. Lopulta 'kohtaus' menee ohitse, ja sanoo et mita jos me kaikki pyydetaan toisiltamme anteeksi etta olimme paskapaita. Just... itse ei yksin viitsi anteeksi pyytaa mitaan. Inhoan etta han puhuu rumasti ja kiroilee.. paivittain!
Mua on alkanut arsyttaa olla herran seurassa enka viitsi enaa edes jutella paljoa hanen kanssaan, kun mita ikina sanonkin niin heti olen sita tai tata.. vaikka mina en koskaan nimittele hanta, en koskaan.. Olen sanonut useampaan otteeseen, etta eiko edes hiukan arvostusta loydy mua kohtaan, ja siita oikein viela yltyy...
Mun sydameen sattuu jatkuva negatiivisuus ja riidanhaluisuus... Haluaisin elaa normaalia mukavaa perhe-elamaa, jutella ja nauraa mieheni kanssa niinkuin aikoinaan ja vitsailla jne. Ja leikkia lapsemme kanssa kahdestaan. Mutta heti kun lapsemme on isansa seurassa ja han vahan takkuilee tai alkaa kinumaan jotain niin miehelta menee hermot ja han kaskee lapsen painua pois luotansa... Kutsuu ilkeaksi ja aina ajattelee etta han tekee jotain pahaa vauvalle...
Olen alkanut varomaan sanojani, minulla ei ole ketaan kelle tasta tilanteesta juttelisin..eika ketaan kenen luoksi voisin menna lasten kanssa vahaksi aikaa pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
olisiko sillä menkat tai vaihdevuodet?
Minun vaimoni käyttäytyy just samalla tavalla kun sillä on menkat.
Ikävä juttu tässäpä sulle miten meillä. Mies ärtyisä ja sanallisesti agressiivisesti nakkeli päivästä toiseen. Kuinka monta kertaa jouduin itkun kanssa nukahtamaan iltaisin. Yritin ja jaksoin pitkään. Sitten tuli seinä vastaan minulla ja annoin takaisin. Näihin tapahtumiin aina kertoi työstressin aiheuttama. Ja minä ymmärsin ja kestin. Tilanne vain paheni ja paheni kunnes. Sain tiedon ulkopuolelta eli toinen nainen. Kun nostin kissan pöydälle alkoi purkaantuminen. Olihan se jota pyyteli anteeksi. Annoinkin anteeksi mutta jonkin ajan kuluttua sama toistui jälleen työstressi näin selitti. Jonkin ajan kuluttua sain lisää viestejä tuosta toisesta naisesta ja kuka oli ja kulki sen tykönä ihan sen kotona. Kun jälleen nostin kissan pöydälle taas purkautuminen alkoi. Eli nyt se kakkonen kuulemma kiristää ja kieroilee. Nähtävästi mies sokissa pelkäen että ottaa minuun yhteyttä. No kun kerroin että ottakoot saadaan tämäkin asia sitten hoidettua loppuun. Ei kuitenkaan ottanut ja mies rauhottui ajan kanssa. Nyt on vaan se tilanne että epäilen joka kerta kun käytös muuttuu että on tuo kakkonen joka kiristää edelleen. Mies ei halua erota koska rakastaa minua. Päätöksen oli tehnyt jo aikanaan ennenkuin edes tiesin asiasta. Ymmärrän että virheitä voi tehdä onhan meillä pitkä liitto takana. Mutta tuo käytös toi meillä ainakin esille miehen kakkosesta. Ajan kanssa ei kyennyt omatuntoa kuuntelemaan vaan purki sen väärin kuten turhalla huutamisella vaikka ei olisi ollut syytä siihen. Tiedän ettei tämä auta teitä asiassa mutta kannattaa yrittää selvittää mistä turha suuttumus tulee. Olen kiitollinen toisaalta niille jotka rohkeasti kertoivat niiden suhteesta ei varmaan olisi itse pystynyt tunnistamaan mutta kun kysyin rehellisesti jotenkin purkaantuminen tapahtui helpommin. En nyt väitä että sun miehellä olisi tuo syynä. Mutta jokin vaivaa sitä ja mikä on teidän pitäisi itse se ratkoa. Meillä asiat nyt kunnossa ja tuo loppunut tyystin vaikka kiirettä ja stressiä töissä edelleen. Joskus miehellä ongelmia puhua asioistaan ja olla jopa rehellinen mutta yrittää se korjata ne virheensä. Näin meillä loppui tuollaiset huutamiset.