Kiitos ei sitten moralisointia vaan neuvoja ja ohjeita esityyihin kysymyksiin. Harkinta-aika loppumassa ja päätin hakea lopullista eroa. Voiko yhteiselämään silti jatkaa samassa osoitteessa ilman, että tekee osituksia tai muita omaisuuteen liittyviä jakoja? Tarvitseeko lapsien huoltajuudesta sopia mitään virallisesti jos yhteiseloa jatketaan? En jaksa näihin nyt alkaa.
yhteiselämä avioeron jälkeen
eivaanjaksa
1277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kukapa sitä ex kanssa yhdessä asuu jos ei olla muuta kuin kavereita ja miehenä en ainakaan tuollaiseen suotuisi koska kun sukset menee ristiin niin ne menee ja eron jälkeen aloitetaan oma elämä omassa kämpässä eikä minkän ex kanssa asustella.
Kukin tekee niinkuin haluaa. Hankaluus vaan sen uuden kumppanin kanssa. Tuota.... Me vaan asutaan yhdessä! Juu juu uskotaan aletaan siis suhteeseen! Ilmankos ukkomiehiä jotka valehtelee saavat pesää hyvin. Kun uskotaan tarinaa niin me vaan asutaan yhdessä! Ja ihan kavereina. Typerää touhua kannattaa hommata oma kämppä. Muutoin vesitätte molemmilta jatkot.
Esitettyihin kysymyksiin vasuauksia:
1) Vaikka eroaa, ei tarvitse muuttaa erilleen. Eli saa asua yhdessä ex-puolison kanssa. Juridisesti suhde katsotaan avoliitoksi esim. Sosiaaliturvan osalta.
2) ositusta ei tarvitse tehdä avioeron jälkeen. Ositus tapahtuu viimeistään jomman kumman kuolemantapauksen yhteydessä.
3)Lapsien huollosta ei tarvitse tehdä erillistä sopimusta, jos ollaan asioista samaa mieltä ja asia kummallekin ok. Kyllä siitä tulee kysely, jos asia jotakin vaivaa. Tosin esim. Lasten pankki-, passi ym. Vastaavissa asioissa saatetaan tarvita kummankin vanhemman allekirjoistus.
"ositusta ei tarvitse tehdä avioeron jälkeen"
Kyllä tarvitsee, jos toinen osapuoli sitä vaatii. Avioeron ositus menee 1. vaiheen hakemuksen eli vireille tulopäivän mukaan. Siksi on paras tehdä heti eikä muutaman tai kymmenien vuosien päästä. Tilanne kuoleman hetkellä voi olla ihan toinen. Perillisten ja mahdollisten uusien puolisoiden on selvitettävä mikä osuus kuolinpesästä kuuluu vainajan ex-puolisolle/lapsille. Näistä on lakitoimistossa ikäviä esimerkkejä. Erityisesti kalliita.
Ositusta ei ole pakko tehdä, jos puolisot niin päättävät. Osituksen siirtyminen perikunnalle on lain mukaan mahdollista.
Koska aloittaja ei kysynyt mielipiteitä vaan sitä mikä on mahdollista ja mikä ei, niin vastasin niin kuin vastasin. Osituksen osalta olen sitä mieltä että ositus kannattaa tehdä asap, koska myöhemmin se mutkistuu ja hankaloituu. Silti aika ajoin tulee vastaan eronneita, jotka eivät ole ositusta tehneet eivätkä aio sitä tehdäkään. Eli mahdollista on jättää ositus tekemättä. Se onko se järkevää on sitten asia erikseen.
Hmm. Tuossa edellä kirjoitettiin "Kyllä tarvitsee, jos toinen osapuoli sitä vaatii" varmaankin siksi, ettei ap voi yksin päättää tehdäänkö ositusta vai ei. Erittäin järkevä huomio myös, ettei ositusta kannata jättää tekemättä, koska se on jälkikäteen tehtävä. Olisi fiksua ainakin kirjata molempien omaisuus eron vireilletulopäivänä, vaikkei sitä jaettaisikaan.
Kun ex-puolisolla on yksi tai kaksikin avioliittoa solmittuna eron 1. liitosta jälkeen ja lapsia siellä täällä, on työtä ja tuskaa selvittää mikä kuuluu kenellekin. Sillä sehän on selvä, että omaisuus jakautuu aika monelle taholle, vaikka olisi "vain" leski, ex-puoliso ja yksi lapsi molempien kanssa.
jälkikäteen tehtävä
jälkikäteen VAIKEAMPI tehtävä
Kiitos asiallisesta vastauksesta <3
ihan rauhassa asukaa, mutta älä jaksa hakea myöskään elatusapua kelalta eikä mitään muitakaan yh-tukia, jos kerran kimpassa yhä asutte.
Normaaleissa palkkatöissä missä palkka 3 tonnia niin ei saa mitään avustuksia mistään kun tulot liian isot. Pienituloiset niitä saa ei muut.
Ei vaivaa laiskuus enkä tukien perässä ole juoksemassa. En koe tätä enää avioliitoksi vaan kaverisuhteeksi jos edes siksikään. Kavereille sentään jutellaan ja heidän kanssaan vietetään aikaa. Eron asuessa voimaan hoidan edelleen lapset, kodin ja työni mutta jollain tavalla koen olevani vapaa enkä tarkoita tällä uutta suhdetta. Ei ole edes voimia sellaiseen enkä kenellekään siinä mielessä kelpaisinkaan. Annan toiselle vapauden mennä jos haluaa mutta mies ei halua erota. Elämässä on niin paljon huolta ja murhetta muutenkin tällä hetkellä etten jaksaisi uuden kodin etsintää ym.
Mulla on tuttu kaveri jonka vaimo otti eron 25 vuotta sitten.
Jatkoivat siitä avoliitossa eikä mitään ongelmia ole olemassakaan.