Miksi kauppias kuvittelee vanhan olevan kuin uusi?

Kun lueskelee autoilmoituksia autokauppiaat myyvät jopa 10-15v autoja "siisteinä" ja "ruosteeettomina". Myös kun paikan päällä kysyy autokauppias aina väittää "ettei ole vikoja", "kaikki toimii" ja "ruostetta ei löydy" vaikka kyseessä jopa 10-15v auto.

Onko kauppiaalle niin vaikea ymmärtää ettei vanha auto ole uudenveroinen? Pitäisi sen nyt järkikin sanoa että yli 10 vuotiaassa on varmasti ruostetta ja pikkuviat ovat yleisiä. Mikä siinä on kun ei kauppias ymmärrä että vanhoissa autoissa on vikoja ja ruostetta? Aina väittävät ettei vanhassakaan ole vikoja ja myyvät usein "ruosteettomana".
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Niinpä, käytetyn auton myyjät ovat kaksinaamaista porukkaa, itse luovat asiakkaille epärealistisia odotuksia vanhan auton hyväkuntoisuudesta, sitten kun autoon tuleekin vikaa niin onkin toinen ääni kellossa, "noin vanha paska, et kai luullut että siinä ei mitään vikaa olisi" vaikka edellispäivänä sama ketku olisi kehunut että siinä on uudenveroinen, siisti ja viaton hyvä auto. Jos asiakas olisi sanonut sitä vanhaksi paskaksi jossa kuitenkin on jotain vikaa niin myyjäketku olisi kiistänyt ehdottomasti sen.
Kaikki keskustelut automyyjien kanssa pitäisi tallentaa jollain huomaamattoman pienellä audiotallentimella ja tallennetta voisi sitten käyttää todisteena oikeudessa miten eri puheet oli ennenkuin myyjäketku sai rahat rasvaisiin näppeihinsä...

Äänestä

Jobbariliikkeen myyjät nyt vaan on yksinkertaisuuden huipentuma. Ei ne mistään mitään ymmärrä.

Äänestä

"Myös kun paikan päällä kysyy autokauppias aina väittää "ettei ole vikoja", "kaikki toimii" ja "ruostetta ei löydy" vaikka kyseessä jopa 10-15v auto."

=> Jos vikoja ei ole, niitä ei silloin ole. Jos kaikki toimii, silloin ne toimii. Se autokauppias, joka yli 3-viotiasta autoa väittääkään ruosteettomaksi, ei ole kauaa autokaupias.

"Kaikki keskustelut automyyjien kanssa pitäisi tallentaa jollain huomaamattoman pienellä audiotallentimella..."

=> Kaikki keskustelut asiakkaan kanssa kun saisi nauhalle, myös vaihtoauton "viattomuudesta", niin olisi peli reilumpaa molemmin puolin.

Olikos muuta?

Äänestä
  • "Jos vikoja ei ole, niitä ei silloin ole. Jos kaikki toimii, silloin ne toimii"

    Jos kysyy autokauppiaalta toimiiko kaikki, autokauppias sanoo kyllä toimii. Jos kysyy toimiiko ilmastointi, autokauppias sanoo ettei ole kokeillut. Jos sanoo että haluaa nimenomaan ilmastoidun auton, autokauppias myöntää että eihän se toimi.

    Tuo on tositapaus, oliko muuta?

    Äänestä

  • Tai jos kysyy onko ruostetta, autokauppias sanoo että ei ole ruostetta. Kun myöhemmin valittaa löytyneistä ruosteista, autokauppias sanoo mikset tarkistanut.

    Äänestä

  • 2000 Volvot eivät ruostu, ei 10 eikä 16 vuotiainakaan.

    Äänestä

Autokauppias ei kuvittele; asiakas kuvittelee.

Äänestä
  • Ja yleensä perseaukinen ja tyhmä asiakas.

    Äänestä

  • Autokauppias ei kuvittele; se kusettelee.

    Äänestä

Hönökin ymmärtää, että silloin aina puhutaan suhteessa sen ikäisiin vastaaviin. Aloittaja ei ymmärrä.

Äänestä

On tuolla nettiautossa 1/1000 sellaisia jotka on kuin uusia niin sisältä kuin päältä. Ne tosin ei ole yli 100tkm ajettuja yleensä ja hyvin pidettyjä muutenkin. Kaksi sellaista vanhaa meseä siellä on nytkin, kuin uusia..

Äänestä

Autokauppiaan eli automyyjän perimmäinen tehtävä on saada myytyä auto mahdollisimman hyvällä katteella, siitä hänelle maksetaan palkkaa. Jos automyyjä olisi liian rehti, autoliikkeen lmistaja tämän huomaa ja kohta ollaan taas työttömien listalla.
Kuka ei tätä ymmärrä, on joko liian yksinkertainen tai tavan palkollinen.

Äänestä

Onhan siinä lähes uuden hintakin. Ketkut ovat ahneita hööpöttäjiä.

Äänestä

Autokauppias on niin tyhmä, että luulee itseään viisaaksi.

Äänestä
  • Jotkut autokauppiaat luulevat olevan aitoliikkeen johtajia. Tosiasiassa ovat vain tavan myyjiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


23645634 kirjoitti:

Kun lueskelee autoilmoituksia autokauppiaat myyvät jopa 10-15v autoja "siisteinä" ja "ruosteeettomina". Myös kun paikan päällä kysyy autokauppias aina väittää "ettei ole vikoja", "kaikki toimii" ja "ruostetta ei löydy" vaikka kyseessä jopa 10-15v auto.

Onko kauppiaalle niin vaikea ymmärtää ettei vanha auto ole uudenveroinen? Pitäisi sen nyt järkikin sanoa että yli 10 vuotiaassa on varmasti ruostetta ja pikkuviat ovat yleisiä. Mikä siinä on kun ei kauppias ymmärrä että vanhoissa autoissa on vikoja ja ruostetta? Aina väittävät ettei vanhassakaan ole vikoja ja myyvät usein "ruosteettomana".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu