oletko ollut vahingoniloinen

On ihan sairasta olla toisten erosta vahingoniloinen. Toisaalta ero on aina surullinen asia: liittyy paljon kipua, pahaa oloa, kärsimystä. Toisaalta se voi olla pelastus; ainoa vaihtoehto umpikuja tilanteessa. Tuskin siihen kukaan lähtee heppoisin perustein. Ja sanotaanhan, että pilkka käy usein omaan nilkkaan: vahingoniloa tunteva voi itse jonain päivänä olla samassa tilanteessa. Tukea ja ymmärtämystä nämä eroavat ihmiset tarvitsevat.

..näkyy tuossa kysymyksessä. Naimisiin mennään ja ajatellaan, että eroon aina pääsee. Lapset jaetaan yhteishuoltajuuden nimissä kahteen kotiin. Nauretaan toisille, jotka vielä sinnittelevät ja hekotetaan, kun sukset lopulta menevät ristiin.
Jep.Jep.

En muista olleeni. Olen itsekin kyllä "erkannut". En tiedä, oliko kukaan vahingoniloinen, mutta eräs ex:ksi jäänyt perhetuttu kyllä lupasi järjestää minut mukiloiduksi, jos naamaani näkyy enää paikkakunnalla.

Luulen kuitenkin, että monikin tuntee tosiaan tiettyä vahingoniloa toisten erosta. "Toisten vastoinkäymisissä on jotakin, joka ei meille itsellemme ole aivan vastenmielistä." Siinä keljumainen aforismi, jonka joskus muistan kuulleeni.

Toisaalta kiperissä elämäntilanteissa olen ajatellut, kuinka vähän iloa itselleni on muiden vastoinkäymisistä. Jos oma "jalkani" on poikki, en saa suurempaa iloa siitä, jos jollakulla ovat poikki molemmat "jalat", ja sitä rataa.

Mitä syytä avioerosta on olla pahoillaan tai vahingoniloinen? Pikemminkin kateellinen tai iloinen!