Kolmisen kuukautta sitten tapasin miehen, ravintolassa. Olen hänet tiennyt jo 15 vuotta ainakin ja jutellessamme selvisikin, että olemme molemmat "tiedostaneet" toisemme sieltä vuosien takaa. Kumpikin olemme olleet tahoillamme kuitenkin naimisissa, eikä meillä ole mitään sutinaa koskaan ollut. Kolme vuotta sitten tapasimme samaisessa ravintolassa ja silloin mies vähän minulle avautui avioliittonsa tilasta, joka oli silloin jo ollut huono useamman vuoden. Itse olin silloin hiljan eronnut ja minulla syttyi pieni ihastus jo silloin.. aikaa kuitenkin kului ja vähän jäi se ajatus taka-alalle, olihan hänellä lapset ja vaimo. Nyt kuitenkin kesäkuun alussa tapasimme uudelleen ja hän oli juuri eronnut vaimostaan. Asuvat jo erillään, mutta kaikki sopimatta, säätämättä. Olemme tapailleet lapsivapaiden sallimissa rajoissa säännöllisesti siitä saakka ja päivittäin olemme joko viestitse tai puhelimitse yhteydessä. Itse olen jo todella ihastunut ja uskon tunteita olevan toisellakin..
Mikä minua sitten pelottaa.. mies on alusta saakka sanonut, että ei ole valmis parisuhteeseen ennen kuin omat asiat on selvitetty ja aikaa on kulunut. Ymmärrän sen ja ymmärrän täysin hänen tilanteen, itsekkin ollut samassa. Mutta samalla hiipii pieni pelko, enkö minä ole tarpeeksi, tuleeko tästä koskaan mitään. Tiedän, että se on tyhmää. Yhdessä ollessamme kaikki tuollaiset ajatukset unohtuu. Olemme molemmat huomanneet, että olemme paljon samanlaisia. Meillä on yhteinen golf-harrastus ja olemme kerran jo yhdessäkin käyneet. Molemmat pidämme urheilusta, seksi on ihanaa.. pari viikkoa sitten mies sanoi, ett' näkee minussa kaikki mitä voisi kuvitella naiselta haluavansa ja minun kanssa on hyvä olla, mutta ei ole vielä valmis rakentamaan uutta. Väistelee tunteista puhumista, vaikka tykkäämisen näyttääkin.. jne.
Purin nyt tuntojani.. uskon kovasti meihin, jos minä en epävarmuuksieni kanssa aja miestä liian ahtaalle. Tällä hetkellä elämässä monta stressitekijää..exän taholta, töissä jne. Minun pitäisi jaksaa olla se valo tunnelin päässä.. mutta itse olisi valmis jo niin paljon enempään.. ja pelkää onko toinen koskaan.. ja sitten taas välillä tuntee itsensä todella hölmöksi :D
Ja juu.. tiedän.. nauti, elä.. älä analysoi.. mutta kun pelottaa :D
Mikä minua sitten pelottaa.. mies on alusta saakka sanonut, että ei ole valmis parisuhteeseen ennen kuin omat asiat on selvitetty ja aikaa on kulunut. Ymmärrän sen ja ymmärrän täysin hänen tilanteen, itsekkin ollut samassa. Mutta samalla hiipii pieni pelko, enkö minä ole tarpeeksi, tuleeko tästä koskaan mitään. Tiedän, että se on tyhmää. Yhdessä ollessamme kaikki tuollaiset ajatukset unohtuu. Olemme molemmat huomanneet, että olemme paljon samanlaisia. Meillä on yhteinen golf-harrastus ja olemme kerran jo yhdessäkin käyneet. Molemmat pidämme urheilusta, seksi on ihanaa.. pari viikkoa sitten mies sanoi, ett' näkee minussa kaikki mitä voisi kuvitella naiselta haluavansa ja minun kanssa on hyvä olla, mutta ei ole vielä valmis rakentamaan uutta. Väistelee tunteista puhumista, vaikka tykkäämisen näyttääkin.. jne.
Purin nyt tuntojani.. uskon kovasti meihin, jos minä en epävarmuuksieni kanssa aja miestä liian ahtaalle. Tällä hetkellä elämässä monta stressitekijää..exän taholta, töissä jne. Minun pitäisi jaksaa olla se valo tunnelin päässä.. mutta itse olisi valmis jo niin paljon enempään.. ja pelkää onko toinen koskaan.. ja sitten taas välillä tuntee itsensä todella hölmöksi :D
Ja juu.. tiedän.. nauti, elä.. älä analysoi.. mutta kun pelottaa :D
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.