"Pakko kai sinut on kutsua"

Saattaisin olla jopa helpottunut ja ettei tarvitse mennä. Jos tietäisin, että toivomus, ei tarvitse tulla, on nimenomaan aidosti nuoren toivomus. Nuoren vanhempi on rehellinen sinua kohtaan kun ilmaisee että hänen puoleltaan olisit tervetullut, mutta sanakari ei halua, vanhempi kunnioittaa myös nuoren toivomusta, sillä hänen juhlastaan on kysymys.
Tienenkin nuoren tulee kyllä oppia myös käytöstapoja, jos on oltu aiemmin kutsuttavan juhlissa, niin on asiallista kutsua vastavierailulle.

Onko kyllä tyyppejä jotka juoksevat jokaikisissä kissanristijäisissä ja kutsuvat itsenä kylään ja menevät jopa kuokkimaan, mutta omat kotiovet eivät ole avoimia vastavierailuille. Yleensä yo-kahville mennään monella paikkakunnalla yleisen paikallislehtikutsun perusteella, varsinkin jos ei ole suuri suku ja juhliin tiedossa tunkua. Yleensä harkitsen tarkkaan menon yleisen kutsun perusteella, olenko sinne kuuluva, tarpeeksi läheinen, ym.

Myös olosuhteet ja ihmissuhteet elävät ja muuttuvat. Jospa vuosia sitten perheen nuorilla oli enemmän yhteistä, on saattanut olla jopa seurustelua nuorten välillä ja sitten yhteydenpito on lopahtanut.

Onhan se niin että tuollainen kutsutaan, vaikka ei todella haluta, jää mielen päälle ja mieltä ylennä. Joskus se pieni valkoinen valhe saattaisi olla parempi keino ilmaista ettei toivota osallistumista kuin sanoa suoraan.
Olisi ystäväsi voinut vaikka sanoa, että nuoren toivomuksesta pidetään kekkerit vain ihan perhe- ja sukupiirissä.

Sama meillä mutta eri roolissa olevat ihmiset kyseessä. Kaveri on mukana kuvioissa vaikka pakko mikä pakko. Kannattas paremmin salata ne salapanot niin ei tarvitsisi pitkin hampain 'älä vaan tule kutsuja.

Tästä on aikaa reilut 10 vuotta, olimme miehen serkun hautajaisissa yli 400km päässä kotoamme. Mieheni ja hänen serkkunsa olivat viettäneet lapsena yhteisen mummonsa luona aikaa viikkokausia kesäisin. Opiskeluaikana olivat asuneet yhdessä pari vuotta, mutta aikuisena yhteydenpito oli vähentynyt. Tapasimme epäsäännöllisesti, oli vuosiakin välissä mutta soittelivat keskenään aika usein.

Serkku kuoli alle 40 vuotiaana ja leski ja tytär pyysivät puhelimessa, että tulettehan ehdottomasti hautajaisiin kun (Matti nimi muutettu) piti miestäni hyvänä ystävänään ja lapsuuskaverinaan ja puhui aina siitä miten olisi pitänyt tavata useammin. Mieheni tietenkin lupasi ja olisi hän muutenkin mennyt kappeliin vaikkei olisi kutsuttukaan varsinaisiin hautajaisiin.

Siunauskappelissa kaikki meni ok, laskettiin omat kukat viimeisenä ja leski kutsui meidät erikseen kahvitilaisuuteen ja vainajan tytär tuli autoomme oppaaksi että osaamme varmasti paikalle. Kun menimme sisälle, vainajan sisko katsoi meitä vihaisesti ja tokaisi suureen ääneen, että mitä nuokin tänne tunkee, tämä on vain sukulaisille tarkoitettu muistotilaisuus! Kylläpä tuntui kivalta :(.

Vainajan teini-ikäinen tytär huusi tädilleen, että me saamme äidin kanssa kutsua isän hautajaisiin kenet haluamme, mene itse pois! ja juoksi itkien pois tilanteesta. Leski oli tuolloin jossain toisaalla, vessassa tai järjestelemässä kahvituksia.
Tilassa oli niin hiljaista, että olisi kuullut sen kuuluisan nuppineulankin putoavan.

Sitten pappi sanoi vaivaantuneena että lauletaanpa virsi mutta tunnelma oli ymmärrettävästi aivan hirveä. Juotiin miehen kanssa kahvit hyvin hyvin pikana, hyvästeltiin vain leski ja tytär ja valiteltiin että pitää ehtiä vielä valoisan aikana kotiin, vaikka meillä oli hotellihuone varattuna. Leski soitti miehelleni vielä illalla ja pyysi anteeksi tapahtunutta vaikka eihän se hänen vikansa ollut.

Mies sanoi, että oli kuin nyrkillä olisi lyönyt päin näköä, mutta totesi sitten, että eipä ole "terttu" muuttunut yhtään vuosien saatossa. Oli ollut jo lapsena hyvin ilkeä muille ihmisille ja mitä ilmeisimmin pysynyt samanlaisena vanhemmitenkin.

Mutta olihan se miehelleni tosi kamala päivä.

Serkun tytär muutti opiskelemaan pääkaupunkiseudulle aikuistuttuaan, otti yhteyttä ja muodostui tavaksi, että hän kävi meillä pari kertaa kuukaudessa.
Nytkin asuu lähellä perheineen ja käyvät meillä useamman kerran vuodessa. Katsovat mieheni kanssa usein vanhoja valokuvia ja mieheni kertoo millaisia kolttosia he tekivät tytön isän kanssa lapsena ja nuoruudessaan. Tytöstä on tullut meille yksi lapsi omien rinnalle vuosien saatossa ja vietetään aika paljon aikaa yhdessä niin että mukana on meidän oma jälkikasvu perheineen ja hän perheineen.
Tätinsä kanssa ei kuulemma ole missään tekemisissä.

Happy end - tavallaan. Osa meistä ihmisistä ei osaa olla empaattisia ollenkaan.