Neroutensa ja sävellyskykynsä vuoksi usein laulajana vähemmälle huomiolle jäänyt John Lennon oli mielestäni loistava laulaja. En sano "maailman paras" vain koska en ole kuullut kaikkia maailman laulajia. Erittäin monipuolinen. Käytti miljoonia tekniikoita ja saa siksi laulamisen tuntumaan joskus hyvinkin tekniseltä. Sydämestä ja tunteestahan kaikki on tietysti alkanut, mutta kyllä on John selvästi tehnyt määrätietoista työtä eri laulumaailmojen löytämiseksi tai sitten hän on taitonsa taivaasta saanut. Johnin ääni on raspinen, hankalasti hallittavaa tyyppiä. Luulen tietäväni sen, koska itselläni on saman "tyylinen" ääni. Se pitää oppia kesyttämään ennen kuin voi saada aikaan yhtä varmaa tulosta kuin John sai. Kuunnelkaapa sellaisia lauluja kuin Not a Second Time, Money, Slow Down, Girl, Out the Blue, Julia, Yer Blues, I Wanna Hold Your Hand ,jne. jne. Kaikki aivan eri tavoilla laulettu. Ja yksittäinenkin kappale pitää sisällään teknistä kikkailua ja vaihtelua. Yksi hyvä esimerkki siitä on Not a Second Time. John pystyi laulamaan saman sävelen useilla eri tavoilla, sävyillä, tekniikoilla - itse asiassa tekisi mieli käyttää sanaa 'väri'.
Johnin kautta olen opetellut eri laulutekniikoita, ja juuri kun olen Yer Bluesin laulutapaa matkiessani luullut tajuavani: "Ai tuollainen on siis Johnin ääni!", kuuntelenkin vaikka Girliä ja mietin: "Miten se nyt tuon tekee! Ei Johnin äänen pitänyt noin taipua ja käyttäytyä!" John Lennon on kuin monta eri laulajaa. Plant ja Rose ovat hyvää rokkia, kunnon menoa, mutta melkoisen yksipuolisia. Johnia ei moni edes tunnista usein uudesta ennen kuulemattomasta biisistä. Lisäksi Johninkin ääniala on todella laaja. Hyvin matalista äänistä hyvin korkealle. Jopa yli 4 eri E:n ala, eli yli kolme koko oktaavia. Tosin harvoin käytti plantmaisia säveliä, mutta on niitäkin kuultu esim. kappaleissa What You Got, Mr. Moonlight ja You Can't Catch Me.
Lennonin sävellyksiä on ylistetty siitä, että melodiat kuulostavat aina sanoilta. Kun hän laulaa Not a Second Timessa "I'm wond'ring why!" voisi sanat melkein arvata kuulematta niitä, pelkästä melodiasta. Uskoisin, että samasta syystä hän on oppinut eri laulun sävyt. Myös Johnin sävy kuulostaa aina sanoilta. Itkevältä, raivoavalta, epätoivoiselta, selittävältä, ymmärtävältä...... John Lennon osasi ilmaista itseään. Se on taidetta.
Johnin kautta olen opetellut eri laulutekniikoita, ja juuri kun olen Yer Bluesin laulutapaa matkiessani luullut tajuavani: "Ai tuollainen on siis Johnin ääni!", kuuntelenkin vaikka Girliä ja mietin: "Miten se nyt tuon tekee! Ei Johnin äänen pitänyt noin taipua ja käyttäytyä!" John Lennon on kuin monta eri laulajaa. Plant ja Rose ovat hyvää rokkia, kunnon menoa, mutta melkoisen yksipuolisia. Johnia ei moni edes tunnista usein uudesta ennen kuulemattomasta biisistä. Lisäksi Johninkin ääniala on todella laaja. Hyvin matalista äänistä hyvin korkealle. Jopa yli 4 eri E:n ala, eli yli kolme koko oktaavia. Tosin harvoin käytti plantmaisia säveliä, mutta on niitäkin kuultu esim. kappaleissa What You Got, Mr. Moonlight ja You Can't Catch Me.
Lennonin sävellyksiä on ylistetty siitä, että melodiat kuulostavat aina sanoilta. Kun hän laulaa Not a Second Timessa "I'm wond'ring why!" voisi sanat melkein arvata kuulematta niitä, pelkästä melodiasta. Uskoisin, että samasta syystä hän on oppinut eri laulun sävyt. Myös Johnin sävy kuulostaa aina sanoilta. Itkevältä, raivoavalta, epätoivoiselta, selittävältä, ymmärtävältä...... John Lennon osasi ilmaista itseään. Se on taidetta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En minä noista asioista tiedä, mutta Imagine on helvetin hieno levy. Piste.
Imagine on kyl kaunis ja tulee joskus kuunneltua ja itkettyä. (soitettin mun äitipuolen hautajaisis)