Uusi auto ajankohtainen kun autovero poistuu

Autokauppiaat kysyvät keskustelussa hyvin usein koska auton vaihto on ajankohtainen. Minusta otsikossa kerrottu vastaus pätee hyvin monen kohdalla. Jopa myyjien järjestöissä arviodaan, että autoveron poistuessa uusia autoja myytäisiin vuosittain 200 000 nykyisen 140 000 sijaan.

Nykyisellä verotasolla on järkevintä jatkaa nykyisellä autolla ajamista hyvin hyvin pitkään.
191075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Juuri näin. Nythän on todettu aikalailla monesta suunnasta että jos/kun siirrytään autoverotuksessa hankinnan verotuksesta käytön verotukseen niin jo kertaalleen hankinnan yhdeydessä verotetuistakin autoista joutuu maksamaan myös samat käyttömaksut kuin autoverotuksen mahdollisen muutokset jälkeen ostetuista hankintaverottomista uusista autoista. Se saattaapi vi....ttaa aika montaa autonomistajaa mutta olisi aika hemmetin hyvä muutos kuitenkin parempaan suuntaa.

Äänestä

Näin olen sanonut jo pari-kolme vuotta ja usein. Tiedän lisäkseni useitakin jotka ovat vieneet autokaupan aivan loppusuoralle ja sitten todenneet että odotan autoverotuksen seuraavan askeleen.

Tämäkin on yksi keino vaikuttaa asiaan.

Äänestä

on odottaa ja ajaa vanhalla autolla jota pitää korjata jatkuvasti.Ei elämässä tiedä mitä tapahtuu ,voi sairastua ym. tai ajaa sillä vanhalla turvattomalla pahan kolarin (yli 400 ihmistä suomessa kuolee liikenteessä vuodessa) ilman abs ja eps:iä.säästää voi millä tavalla tahansa vaikka tupakkaan menee 10 vuodessa uuden auton hinta.

Äänestä

Odottatteko vielä kaikelaisten verojen poistoja koskien kulkuneuvoja,ennen ostopäätöstä.
Kertokaa.

Äänestä
  • Jos on kymmenen vuotta odottanut kuten aloittaja (17.1.2005) ei ole enää juuri merkitystä vaikka odottaisi seuraavatkin kymmenen vuotta ja jatkaa haaveilua.

    Äänestä

1. Leasing-yritykset (esim. ALD) ovat sisällyttäneet ehtoihinsa maininnan autoveron muutoksesta, jolla suojaavat itsensä autoveron poistuessa (Leasing-yrityksillä on varmasti sisäpiirin tietoa asiasta).
2. Autovalmistajat ovat ilmoittaneet myynnin aloittamista Suomessa 2016 sellaisten automallien osalta, mitä ei tällä hetkellä pidetä maahantuontiohjelmassa. Eli 2016 ollaan Suomeen tuomassa ihan toisenlaisia autoja kuin nyt. Olisivatkohan kallimpia, paremmin varusteltuja?
3. Autoverodirektiivi on pysynyt Unionissa valmisteilla olevana direktiivinä: www.tuulilasi.fi/keskustelut/autoverotus/autoverodirektiivi-2005-suotuisissa-tuulissa
4. Satelliittiseurannasta ollaan jo käytännössä luovuttu.
5. VVM on julkaissut suunnitelman muuttoautojen autoverohuojennuksen poistamisesta 2015.
6. VVM on julkaissut suunnitelman taksien autoverohuojennuksen poistamisesta 2015.
7. Santander on lisännyt ehtoihinsa varauksen AUTOVERON POISTUMISESTA:
"Mikäli Osamaksusopimuksen allekirjoittamisen jälkeen autoveroa koskevat säännökset muuttuvat siten, että AUTOVERO KOKONAAN POISTUU tai sen määrä alenee vähintään 15 %, Santanderilla on oikeus vaatia, että Hintatakuun määrää vastaavasti alennetaan."
https://www.santanderconsumer.fi/allinone/Pages/Sopimusehdot.aspx
8. Autotalo Laakkonen siirtää autotalonsa laajennosta alkuvuoteen 2016 (autovero poistuu viimeistään vuoden 2015 aikana, jolloin EU:n Suomelle antama siirtymäaika päättyy)
http://www.itavayla.fi/nakoislehti/
9. "Valtiokonttorin huhtikuun tilastot on julkaistu, ja tilastoista ilmenee, että vaikka automyynti on alkuvuodesta 6 % kasvussa, autoverotuoton kasvu on 3 % luokkaa."

Äänestä
  • 10. Autoverokertymän kasvattamiseksi ja valtiontalouden tukemiseksi lamavuosina, autoveroa nostetaan pikimmiten vuoden 2015 aikana.

    11. Taksiluvat vapautuvat 2015 ja samaan lakimuutokseen kytkettynä myös ammattiautoilijoiden autoverovähennysoikeus poistuu, koska kentälle tulee suuri joukko uusia autoilijoita niin uudella kuin vanhalla kalustolla.

    Äänestä

Ajat loppuelämäsi kirppisfillarila alea odotellen,,pöpi olet!

Äänestä

Viesti pitäisi varmaan päivittää nykypäivään: "Jopa myyjien järjestöissä arviodaan, että autoveron poistuessa uusia autoja myytäisiin vuosittain 200 000 nykyisen 140 000 sijaan."

PITÄISI OLLA:

"Jopa myyjien järjestöissä arviodaan, että autoveron poistuessa uusia autoja myytäisiin vuosittain 200 000 nykyisen 99 000 sijaan."

Äänestä

siistiä, verotulot on pudonneet kappalemäärissä 50% ja veroina vielä enemmän.

Äänestä

Autovero poistuu, ihmisen elämässä mitattuna, ihan kohta.

Äänestä
  • Loton täyspottia kohta..

    Äänestä

Eiköhän seuraava autoveron alennus ole jo suunniteltu. Nyt ei kannata uutta ostaa.

Äänestä
  • Tässä kuussa on luvattu tulevan... eikä mitään ilmoiteta etukäteen.

    Äänestä

  • adsfadsf kirjoitti:

    Tässä kuussa on luvattu tulevan... eikä mitään ilmoiteta etukäteen.

    Kesäkuussa 2014 autoverotus KIRISTYY.
    Se on tosiaan jo päätetty, julki tullee kesäkuussa tai viimeistään syksyllä 2014 tuohan alunperin on suunniteltu juhannuksen tienoilla ilmoitusluontoiseksi asiaksi... hieman säätöä maailmanpoliittisten tapahtumien mukaan, sopiva aika löytyy kyllä.
    Tämä on luvattu, tämä on jo sovittu, ilmoitetaan kun aika on kypsä.

    Äänestä

Ministeriön valmistelussa auto verotulojen määritelty kasvu onkin tarkoitettu tulevaksi autoveron poistamisella. Tämä tarkennuksena, eli veron lasku on tavoitteena ei nosto.

Äänestä
  • ...ja kun et enää muuta hädissäsi keksinyt, päädyit trollaamaan nimimerkkiä "lainaten".
    Noh, ihan sama... ota kuitenkin lääkkeesi.

    MOI MOI!

    Äänestä

Toki itse kirjoittelen täysjärkisten kirjoissa virkamiehen palkkaa nauttien.

Äänestä

Elääkö joku edelleen siinä illuusiossa, että tässä maassa joskus poistuisi joku "väliaikainen vero"?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M48 kirjoitti:

Autokauppiaat kysyvät keskustelussa hyvin usein koska auton vaihto on ajankohtainen. Minusta otsikossa kerrottu vastaus pätee hyvin monen kohdalla. Jopa myyjien järjestöissä arviodaan, että autoveron poistuessa uusia autoja myytäisiin vuosittain 200 000 nykyisen 140 000 sijaan.

Nykyisellä verotasolla on järkevintä jatkaa nykyisellä autolla ajamista hyvin hyvin pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu