Kosketusnäytön jälkeen ei paluuta vanhanaikaiseen

Huippuvolvo

Systeemiin kuten nappuloihin,kytkimiin tai kosketuslevyihin jotka eivät ole tätä päivää. Olen tässä ajellut vajaa puoli vuotta XC90 volvolla ja tuossa kun jouduin hetkeksi ajamaan olosuhteiden pakosta bmw 5-sarjaa niin oli todella hankaa käyttää järjestelmää nappuloilla. Uskonkin että monella käy niin että tottuessaan S/V/XC90 ipad näyttöön niin paluuta vanhoihin ratkaisuihin ei ole ellei ole pakko. Uskon myös että autonvalmistajat seuraavat volvoa tässä ja jatkossa näemme myös esim uusissa mersuissa,bmwssä, audissa jne samanlaisen käyttöjärjestelmän kuin volvossa. Kävin aikaisemmin kokeilemassa mersun uuden E-sarjan käyttöjärjestelmää eikä siitä saa mitään tolkkua ja tuleekin olemaan varmasti vaikeaa vanhemmilla ihmisillä. Itse olen vasta 30 päälle mutta vaadin autoltani silti helppoa käytettävyyttä myös käyttöjärjestelmien osalta.

31

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruiseri

      EU harkitsee kosketusnäyttökieltoa autoihin turvallisuussyistä. Ei voi käyttää katsomatta paneelia, ei voi käyttää näppituntumalta, ei tukea käyttökädelle, ei toimi käsineet kädessä, ei toimi kylmänä ja pakkasella, ei edes näy mitään.

      Turvallisuus- ja ergonomiasyistä paska ratkaisu. Mutta halpa.

    • teinienMieleinenLelu

      Nappulat toimii ne tuntee sormenpäissä helposti. Napuloiden paikat oppii ulkoa hetkessä. Iso näyttö on ruma ja epäkäytännöllinen, sitä pitää tihruta, että osuu oikeaan kohtaan kun sitä koittaa vauhdissa tökkiä.

    • DFgfhgfhfgh

      Priuksessa minulla oli kosketusnäyttö, eikä ole kyllä mitään tarvetta palata siihen. Ainoa asia missä se voi olla hyvä, niin navigaattorin osoitteen syöttö. Fyysisissä napeissa on sekin hyvä puoli, että jos se näyttö hajoaa, niin ne napit saattaa silti vielä toimia. Sen näytön vaihto olisi Priuksessakin maksanut 2000€, Volvossa varmaan vieläkin enemmän.

    • piilomainos

      Mites joystick pelaa bemuissa, runkkaa sää räpyläl volgaas!

    • helppooollamies

      "Itse olen vasta 30 päälle mutta vaadin autoltani silti helppoa käytettävyyttä myös käyttöjärjestelmien osalta."

      No sää oot tuollanen"vajaa" nelikymppinen Volvo-fani. Ei mikään ylätys ette osaa käyttää mitään herätyskelloa monimutkaisempaa.

    • kuulopuheita-

      kuuleman mukaan joissakin foordeissa 'webastoa' voi ohjata vain kosketusnäytöllä (ei kauko-ohjausta), joka ei toimi pakkasella.
      aamun yllätyspakkasilla ei ole mitään tehtävissä.

      • tietoa-eiKuulopuhetta

        kauko-ohjauksen saa lisä varusteena, niinkuin mihin tahansa merkkiin!!


      • todistaja-
        tietoa-eiKuulopuhetta kirjoitti:

        kauko-ohjauksen saa lisä varusteena, niinkuin mihin tahansa merkkiin!!

        yks voordin omistaja väitti että ei saa. vaikea on uskoa, mutta minkäs teet. Ehkä vaiva on vain joillakin malleilla


    • Siinäoneroa

      Kun katsoo uuden S90 volvon sisustusta kosketusnäyttöineen niin siitä ei ole enää paluuta tavallisen rahvaan autoihin. On semmosta luxusta että oksat pois.

      • EiNäinVolvo

        Toisille halpis ipad-näyttö on luksusta, toisille arkipäivän käyttötavaraa....Samanlaisia kosketusnäyttöjä on nykyään joka torpassa ja jokaisella alle kouluikäiselläkin.

        Autossa kosketusnäyttö on kuitenkin todella epäkäytännöllinen ja jopa vaarallinen.


      • sanoja-
        EiNäinVolvo kirjoitti:

        Toisille halpis ipad-näyttö on luksusta, toisille arkipäivän käyttötavaraa....Samanlaisia kosketusnäyttöjä on nykyään joka torpassa ja jokaisella alle kouluikäiselläkin.

        Autossa kosketusnäyttö on kuitenkin todella epäkäytännöllinen ja jopa vaarallinen.

        ikävä kyllä nykyään teknologia menee käytännöllisyyden edelle. Kosketusnäyttö pitää olla, vaikka se olisikin hidas ja vaivaloinen käyttää. esimerkkinä vaikka kosketusnäytöllä kirjoittaminen. sitä kehuu vain se, joka ei muusta tiedä.
        .........ehkä toimiva puheohjaus on se viimeinen sana sitten joskus. tiedä sitten onko helpompaa sanoa 'vilkku oikealle' vai käyttää vilkkukytkintä.


      • hanskat.naulassa

        Mutta jospa se vilkkukytkin olisikin integroitu kosketusnäyttöön, niin "kolmekymppiselläkin" olisi homma hanskassa.


    • Toivottavasti ei ikinä satu alle autoa, jossa on kosketusnäyttöjä missään kohdassa. Noin viiden vuoden ajalta on kertynyt niistä kokemusta puhelimista ja tableteista ja minusta ne ovat itsestään perkeleestä. Virhenäppäilyjä sattuu järjettömät määrät.

      • ErgonomiaTurvallisuus

        Monessa paikassa rehellinen nuppi on paljon parempi (tarkempi, helppokäyttöisempi, turvallisempi, toimii aina, jne) kuin hipaisukytkimet ja kosketusnäytöt, mutta halvalla yritetään tehdä. Sitä sitten nykynuoriso kuvittelee hienoksi. Ei todellakaan. Toivottavasti kielletään autoissa pikimmiten.


      • ErgonomiaTurvallisuus kirjoitti:

        Monessa paikassa rehellinen nuppi on paljon parempi (tarkempi, helppokäyttöisempi, turvallisempi, toimii aina, jne) kuin hipaisukytkimet ja kosketusnäytöt, mutta halvalla yritetään tehdä. Sitä sitten nykynuoriso kuvittelee hienoksi. Ei todellakaan. Toivottavasti kielletään autoissa pikimmiten.

        Omalta osaltani kyse voi toki olla tottumuksesta. Kun on koko ikänsä käyttänyt erilaisia laitteita näppiksen, "nuppien ja nappien", hiiren jne. avulla, niin ei myöskään ole totuttanut itseään sellaiseen motoriseen tarkkuuteen kuin kosketusnäyttö edellyttää. Minulle sattuu todella usein virhenäppäyksiä kosketusnäytöllä ihan siksi, että en muista varoa koskettamasta laitteen pintaa. Näillä perinteisillä tavoilla kun ei ole siitä mitään haittaa ja itse asiassa tällainen 10-sormijärjestelmällä sokkokirjoittajaksi oppinut tekee niin jo ihan siksi, että tietäisi, mitä kirjainta on painamassa.


    • kustannuskysymys

      Tuo kosketusnäyttö on yleistynyt vain ja ainoastaan sen takia, että se on halvempi tehdä. Ei tarvita lukuisia katkaisijoita, riittää ohuemmat johdot, kuparia säästyy, kokoonpano on autotehtaalla nopeampaa, jne.
      Sama juttu on nykyään yleistyneen kolmesylinterisen moottorin kanssa. Yhden lisäsylinterin koneistukset ja materiaalit, osat ym. rekvisiitta puuttuu, joten n. 1/3 osan halvemmalla saa moottorin tehtyä.

      • kuinkaTyhmäVoiOlla

        Moottorien osalta syynä on ihan muut kuin tuotantosäästöt, dorka.


    • JoOnPerkeleestä

      Auton "käyttöjärjestelmä" on kaasu, ratti ja jarru. On se niin perkeleestä että autoja aletaan mainostaa ikään kuin sen olisi tarkoitus olla kommunikaatiokeskus tai viihdetabletti. Odottelen enää Fiskarssilta kirvestä, jonka varresta voi katsella youtubea samalla kun hakkaa halkoja.

      • Parissakymmenessä vuodessa ollaan tilanteessa, jossa noita kolmea ei enää ole lainkaan kuljettajan käytettävissä tai ne ovat jonkin näyttölaitteen kautta komennettavia. En pidä sitä pahana. Kosketusnäyttöä kylläkin.


      • vakioturvaväli
        10-14 kirjoitti:

        Parissakymmenessä vuodessa ollaan tilanteessa, jossa noita kolmea ei enää ole lainkaan kuljettajan käytettävissä tai ne ovat jonkin näyttölaitteen kautta komennettavia. En pidä sitä pahana. Kosketusnäyttöä kylläkin.

        ajamisen nautinto katoaa tulevaisuudessa, mutta ei sen ajan ihmiset sitä osaa kaivatakaan, kun eivät sitä ole kokeneet. Vanhukset vaan muistelee kiikustuoleissaan miten ennen, parempina aikoina, sai itse valita mm. ajonopeuden.


      • vakioturvaväli kirjoitti:

        ajamisen nautinto katoaa tulevaisuudessa, mutta ei sen ajan ihmiset sitä osaa kaivatakaan, kun eivät sitä ole kokeneet. Vanhukset vaan muistelee kiikustuoleissaan miten ennen, parempina aikoina, sai itse valita mm. ajonopeuden.

        Minä en kaipaa mitään "ajamisen nautintoa", auto on vain väline, jolla siirrytään paikasta A paikkaan B. Menkööt suljetuille radoille tai vaikka videopelien pariin semmoista kaipaavat.


    • Kovarassi

      On tuo S90 D4 vaan jäätävän tehokas auto. Kokeiltu tänään ja siinä on kyllä kyytiä kerrakseen. Kortti kuivuu helposti.

      • sfsdfsdfdsdf5

        0-100 9s niin silloin ei velä voida puhua jäätävän tehokkaasta autosta.


      • kiinanvolvoHIH

        HEH! todella tehokas...omassa halvemman merkkisessä dieselissä on enemmän tehoa ja vääntöä!!


      • Eimikäänskooda

        400nm on aika kova vääntö. Nissanin navarassa on 450nm. Muita halvempia isovääntöisiä en äkkiseltään tiedä. Itse kellotin S90 D4 dynamic modella 7,3sek 0-100kmh lähtöjärjestelmällä. 400nm vääntöä ei kyllä monissa halvoissa ole. Ja tosiaan volvohan on oikein pääjohtajatason auto.


      • VähänHalvempi

        Nopealla googlaamisella ainakin foorteissa on Mondeoon 2.0Tdi 210hv/400Nm...Se on halvempi, tai riippuu tietenki varustetasoista!


    • KYYLLÄLÄHTEE

      Mulla on mersus 420 cdi v8 870nm vanha auto mut taitaa olla vielä suomessa
      olevissa nakuissa aika nopea ei oo voittajaa näkyny viel, eikä nämä nykyiset
      GEELY VOLVOISTA OLLA MIHINKÄÄ.

    • mitäilmettä

      Eikö vlvoisa ole enää vipu näyttöö ja piippaus ääntä niinku trattoreisa

    • Orwell-Cars

      Avaaja jo pelkällä kirjoitusasullaan kertoo olevansa edelleen keskenkasvuinen ja märkäkorvainen poikanen, tekstin "asiasisällöstä" puhumattakaan.

      Ylipäätäänkin kosketusnäytöt ovat aivan bulkki-peruskamaa ja suorastaan perkeleestä käytettävyydeltään, puhumattakaa se, että kaikki mahdolliset toiminnot tungetaan sellaisen autoissa.

      Uusimpaan markkinoille tulossa olevaan Paugeot 3008 SUV-malliin on tehty komptomissi, eli keskeisimmät toiminnot näytölle saa ergonomisista namiskoista, joka nopeuttaa ja selkeyttää toimintojen käyttöä.

      "2017 Peugeot 3008 : exclusive test drive - SCOOP !"

      - https://www.youtube.com/watch?v=eM2eBu79xxU

      Itse pidän autojen tietokoneistumista ja samalla vikaherkkyyden jatkuvaa kasvua suorastaan perkeleellisenä, eikä ainoastaan ergonomisuuden vuoksi.

      Autojen tietokoneistumisen myötä tulee mukana myös perkeleelliset turva-, sekä tietoturva- ja yksityisyysongelmat.

      Naivit ja yksinkertaiset sitten vain taputtavta käsiään uuden teknologian valtakulusta ja samalla "Orwell-otteesta" yksityisyyteensäkin. Itse en ole lainkaan iloissani nykyteknologian ottamasta suunnasta, sen kohtuuttomista riskeistä ja sen vallasta ihmisen yksityisyyteenkin.

      Kaiken lisäksi autoihin kohdistuva cyberrikollisuus on vasta alkumetreillään ja tulee tulevaisuudessa yleistymään.

      "Hurja koe - hakkerit kaappasivat liikkuvan auton moottoritieltä"

      - http://www.iltalehti.fi/digi/2015072220071280_du.shtml

      "Kyberhyökkäyksien seuraava uhri: liikkeessä olevat autot!"

      - http://www.taloussanomat.fi/autot/2013/03/22/kyberhyokkayksien-seuraava-uhri-liikkeessa-olevat-autot/20134402/304

      "Auto on kuin renkailla kulkeva suuri älypuhelin"

      - http://www.taloussanomat.fi/autot/2014/01/07/auto-on-kuin-renkailla-kulkeva-suuri-alypuhelin/2014206/304

      "Autosi tietää sinusta enemmän kuin saat koskaan tietää."

      "Jos luulet omistavasi auton itseäsi koskevat tiedot, erehdyt. Tiedot ovat autotehtaan omaisuutta, eikä sinulla ole oikeutta edes pysäyttää tietojen keräämistä."

      "Kansainvälinen autoliitto FIA yrittää saada kuluttajia ja päättäjiä ymmärtämään autojen kokoaman tietojen valtavan merkityksen. Kampanjan nimi on MyCarMyData."

      - http://www.iltalehti.fi/autot/2016060321667851_au.shtml

      "Autoliitto: Nykyautot tallentavat matkustajien tietoja ja kykenevät lähettämään ne eteenpäin"

      - http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000001041164.html

      Esteettisesti ajatellen pidän vahoja hienoja analogisia mittaristoja ja koetaulua kerrassaan upeana, toki automallista riippuen.

      "Episode 1: Inside London’s Most Exclusive Classic Car Restoration Garage - Rust To Riches"

      - https://www.youtube.com/watch?v=Rh0rD96B9q0

      • Orwell-Cars

        Niin, lisäys edelliseen. Onhan mm. koriturvallisuuden kehittymisessä turvatyynyineen ja nykteknologiassa toki ihan hyödyllisiä ja ajoturvallisuutta parantaviakin elementtejä, eli eivät 50-luvun komeat Jenkki-autot ole se ainoa vaihtoehto ;-)


      • Volvollaajaajohtaja

        Kosketusnäytöt on tulevaisuus. Kaikki tulee siirtymään niihin, mersukin kun saavat vaadittavan tekniikan kopioitua vaikka volvolta. Puhelimet muuttuivat jo ja tabletit on joka kodissa. Autoissa muutos on tullut hitaammin ja vain edituksellisimmillä valmistajilla on sellaiset. Volvo onkin aivan kärkiauto kaikissa luokissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      375
      1860
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      49
      1577
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      208
      1270
    4. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      1056
    5. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      918
    6. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      48
      712
    7. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      67
      711
    8. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      256
      707
    9. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      101
      678
    10. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      46
      640
    Aihe