HC-ätmillä on vain lyhyt aikajakso saada naista

Täällä kiistellään usein HC-ätmin kohdalla siitä kuinka paljon naisettomuuteen vaikuttaa rumuus ja kuinka paljon nuppiasiat. Tähän keskusteluun pitäisi lisätä useammin HC-ätmin ikä, koska se vaikuttaa osaltaan myös siihen onko syynä rumuus ja/tai pääkoppa. Toki ikä on mukana täällä keskusteluissa, mutta ei mielestäni riittävästi.

Itse olen n.s synnynäisesti erittäin ruma mies, kuulun todennäköisesti rumimpaan yhteen promilleen Suomessa, tämän lisäksi minulla on vielä nyt aikuisiässäkin vaikea akneatooppinen iho jota lääkityksellä voi autaa vain rajallisesti koska pääsyy on rikkinäisessä immuunijärjestelmässä joka ylireagoi kaikkeen.

Aivan pienenä lapsena rumuus ei vielä mitenkään haittaa mutta pikkuhiljaa jostain 11-12v lähtien sitä kyllä jo huomaa että ei ole samalla tavalla "tervetullut" kaveripiireihin ja yhteisiin kemuihin.

Yläasteella psyyke alkaa sitten vähitellen nakertua kun huomaa, että vastakkainen sukupuoli ei osoita minkäänlaista kiinnostusta, korkeintaan tuimaa pahekusuntaa jos kehtaa edes vilkaista siihen suuntaan. Tässä vaiheessa sitä kuitenkin vielä toivoo, että tilanne muuttuisi, sitä ehkä panostaa koulunkäyntiin ja mahd. salikäynteihinkin koska toivoo niin epätoivoisesti muutosta.

Sitten kun täyttää 18v ja pääsee baariin ja vähän myöhemmin lähtee mahdollisesti opiskelemaan herää vielä jonkinlainen viimeinen toivo naisen saannista vaikka onkin jo todella masentunut.

Tässä on mielestäni se käännekohta jossa syy naisettomuuten muuttuu pikkuhiljaa rumuudesta pääkoppa-asiaksi. Eli jos ei tässä vaiheessa saa naista niin se ei psyykkisten ongelmien takia enää ole mahdollista vaikka joku nainen huolisikin sinut myöhemmin ulkonäön perusteella.

Tässä ei siis ole kyse mistään mustavalkoisesta-joko-tai rumuus-pääkoppa-ongelmasta vaan enemmänkin astettaisesta siirtymästä jossa alunperin naisettomuuden syynä ollut rumuus muuttuu mielenterveysongelmaksi.

Itse olen nyt 29v ja voin rehellisesti sanoa, että en naisettomuudesta johtuvista mt-ongelmista enää edes kykenisi parisuhteeseen siinä (epätodennäköisessä) tilanteessa, että joku nainen vielä minut joskus huolisi. Psyk.käynnit ja masennuslääkkeet olen lopettanut täysin hyödyttöminä jo kauan sitten, terapiakäynnit vain tuhosivat minun alhaista minäkuvaani entisestään kun tiedostin oman huonon tilanteeni ja ne elämän perusasiat mitkä minulta jää pois. Varmasti jotkut saa psykiatreista apua, mutta mielestäni se "palvelu" on todella yliarvostettua, saattaa jopa tuoda enemmän haittaa kuin hyötyä kuten minun tapauksessani.

Tällä hetkellä käyn säännöllisesti maksullisilla naisilla, se tuo hetken helpotusta mutta jo parin vuoden jälkeen tulee tosi turta/tyhjä/masisolo kun tajuaa että joutuu maksamaan saadakseen seksiä, se ei myöskään poista yleistä naisenkaipuuta millään lailla.
962
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kertomastasi tulee mieleen, ettei kenelläkään lapsella ja nuorella pitäisi olla tuollaisia julmia kokemuksia kelpaamattomuudesta. Se herättää kiukkua, että näin on käynyt.

Olet minusta oikeassa siinä, ettei kokemus kelpaamattomuudesta johdu yhdestä asiasta, vaan monen asian summasta. Haluan kuitenkin sanoa sinulle, vaikka se onkin hirveä klisee, että tärkeää olisi, että kelpaat itsellesi ja olet itsesi paras kaveri.

Oma kokemus tietysti juuri se, minkä perusteella maailmassa suunnistamme ja muiden ihmisten ilkeydellä ja ajattelemattomuudella on tekemistä kelpaamattomuuden kokemusten kanssa. Mutta silti heidän näkemyksensä ei ole objektiivinen totuus sinusta. En ole esimerkiksi vielä ikinä nähnyt rumaa lasta tai teinipoikaa, olkoon akne kuinka paha tahansa. En liioin koskaan ajattele kenestäkään, että "onpa tuossa ruma ihminen". Kyllä sellaiset ihmiset ovat kuitenkin vähemmistönä.

Kirjoituksesi loppu oli myös koskettava. Ostettu läheisyys ei tietenkään ole psyykeltään terveelle ihmiselle hyvä kokemus. Kerrot, että sinulla on mielenterveysongelma, mutta kirjoituksesi perusteella reagoit minusta terveesti kokemaasi pahaan. Olet paljon enemmän, kauniimpi ja parempi kuin itse ymmärrät. Sellaista kuin HC-ätmi ei ole olemassakaan, se on kiusaajien kieltä, josta sinun kannattaisi pyrkiä kaikin voimin irti.

2Äänestä

Olen rumin mies ja mahdollisuudet saada naista menivät jo aikoja sitten.

Äänestä
  • Jotkut on sanonut, että jos on rahaa ja iso kyrpä, nii ois vielä mahdollisuus naiseen.

    Äänestä

Ruma olen ollut aina, ja naisetkin sanoo sitä jatkuvasti.

Äänestä

Siinä 11-12 vuotiaana jo tiesin etten tule naisia saamaan koska luokan tytöt haukkui rumaksi.

Äänestä

Mitä naiset ovat tehneet tämän muuttamiseksi?

1Äänestä

Kiusatuiksi tulleet lapset ja nuoret tulkitsevat aikuisinakin ympäristön viestejä eri tavalla kuin vertailuryhmä, joilla ei ole kiusaamiskokemuksia. Esimerkiksi katseiden tulkitseminen vihamieliseksi tai kommentin kuuleminen negatiivisena on yleistä, vaikka koetilanteeseen ei oltu rakennettu sellaista asetelmaa.

Kiusaamisella on pitkäaikaisvaikutuksia mielenterveyteen. Enemmistö psykoterapia-asiakkaista on kokenut kiusaamista eli kiusaamisella on iso vaikutus kansanterveyteen. Ainakin Christina Salmivallin tutkimuksia kiusaamisesta on kirjastoista saatavina, jos aihe kiinnostaa.

En halua vähätellä rumiksi haukuttujen kokemusta. Totta kai on aina niitäkin, jotka haluavat olla muille ilkeitä, sillä se tuottaa sadistista tyydytystä ja joskus valtaakin. Rumat adjektiivit eivät kuitenkaan ole objektiivia totuuksia, sen voi vaikka järjen tasolla ymmärtää, jos ei kokemuksellisesti.

Jos joku sanoisi minua rumaksi, miettisin ensimmäiseksi, mikä hänen motiivinsa on toimia noin. Ihmisiä on helppo manipuloida, jos löytää heidän heikot kohtansa. Ulkonäkö on useimmille sellainen. Se on kuitenkin heikkojen vallanhalua, sillä psyykkisesti eheät eivät järkyty törkeästä käytöksestä kuin hetkeksi - eivätkä toivotuin seurauksin.

1Äänestä
  • Rumat adjektiivit ovat objektiivisia totuuksia niin kauan kun niihin ei tule eriäviä mielipiteitä.

    Äänestä

  • Nyt olen kanssasi samaa mieltä, eivätkä pelkät mielipiteet riitä pitää myös konkreettisesti tapahtua jotain mikä kertoo siitä ettei se mies ole oikeasti ruma.

    Ruma mies on ruma mies sanoipa sen joku koulukiusaaja tai ei, kyllähän itsekin sen tajuaa ilmankin haukkumista kun näkee miten naiset häneen reagoivat ulkonäön perusteella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jami_1986 kirjoitti:

Täällä kiistellään usein HC-ätmin kohdalla siitä kuinka paljon naisettomuuteen vaikuttaa rumuus ja kuinka paljon nuppiasiat. Tähän keskusteluun pitäisi lisätä useammin HC-ätmin ikä, koska se vaikuttaa osaltaan myös siihen onko syynä rumuus ja/tai pääkoppa. Toki ikä on mukana täällä keskusteluissa, mutta ei mielestäni riittävästi.

Itse olen n.s synnynäisesti erittäin ruma mies, kuulun todennäköisesti rumimpaan yhteen promilleen Suomessa, tämän lisäksi minulla on vielä nyt aikuisiässäkin vaikea akneatooppinen iho jota lääkityksellä voi autaa vain rajallisesti koska pääsyy on rikkinäisessä immuunijärjestelmässä joka ylireagoi kaikkeen.

Aivan pienenä lapsena rumuus ei vielä mitenkään haittaa mutta pikkuhiljaa jostain 11-12v lähtien sitä kyllä jo huomaa että ei ole samalla tavalla "tervetullut" kaveripiireihin ja yhteisiin kemuihin.

Yläasteella psyyke alkaa sitten vähitellen nakertua kun huomaa, että vastakkainen sukupuoli ei osoita minkäänlaista kiinnostusta, korkeintaan tuimaa pahekusuntaa jos kehtaa edes vilkaista siihen suuntaan. Tässä vaiheessa sitä kuitenkin vielä toivoo, että tilanne muuttuisi, sitä ehkä panostaa koulunkäyntiin ja mahd. salikäynteihinkin koska toivoo niin epätoivoisesti muutosta.

Sitten kun täyttää 18v ja pääsee baariin ja vähän myöhemmin lähtee mahdollisesti opiskelemaan herää vielä jonkinlainen viimeinen toivo naisen saannista vaikka onkin jo todella masentunut.

Tässä on mielestäni se käännekohta jossa syy naisettomuuten muuttuu pikkuhiljaa rumuudesta pääkoppa-asiaksi. Eli jos ei tässä vaiheessa saa naista niin se ei psyykkisten ongelmien takia enää ole mahdollista vaikka joku nainen huolisikin sinut myöhemmin ulkonäön perusteella.

Tässä ei siis ole kyse mistään mustavalkoisesta-joko-tai rumuus-pääkoppa-ongelmasta vaan enemmänkin astettaisesta siirtymästä jossa alunperin naisettomuuden syynä ollut rumuus muuttuu mielenterveysongelmaksi.

Itse olen nyt 29v ja voin rehellisesti sanoa, että en naisettomuudesta johtuvista mt-ongelmista enää edes kykenisi parisuhteeseen siinä (epätodennäköisessä) tilanteessa, että joku nainen vielä minut joskus huolisi. Psyk.käynnit ja masennuslääkkeet olen lopettanut täysin hyödyttöminä jo kauan sitten, terapiakäynnit vain tuhosivat minun alhaista minäkuvaani entisestään kun tiedostin oman huonon tilanteeni ja ne elämän perusasiat mitkä minulta jää pois. Varmasti jotkut saa psykiatreista apua, mutta mielestäni se "palvelu" on todella yliarvostettua, saattaa jopa tuoda enemmän haittaa kuin hyötyä kuten minun tapauksessani.

Tällä hetkellä käyn säännöllisesti maksullisilla naisilla, se tuo hetken helpotusta mutta jo parin vuoden jälkeen tulee tosi turta/tyhjä/masisolo kun tajuaa että joutuu maksamaan saadakseen seksiä, se ei myöskään poista yleistä naisenkaipuuta millään lailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu