On se vaan kumma!

Ratas on pyörähtänyt.. on on.

Ei se auta, vaikka kuinka olisi muuten asiat mallillaan ja hyvässä jamassa, jos on niin tollo, että menee ja asuu maalla. Siis maalla.

(nais)Seuraa saadakseen kuuluu asua merellä, ilmassa ja asfaltilla.

:D

Jospa onkin niin, että oot alkanut etsiä liikaa. Elämä ei voi yllättää, kun on koko ajan varautunut kaikkeen mahdolliseen. Uskoisin, että kun lakkaa etsimästä, voi löytää... Joskus vaan kolahtaa, kun malttaa odottaa. Sulla ainakin tuntuu olevan ihan hyvä käsitys itsestäsi ja omasta kelpaavuudestasi, ja hyvällä itsetunnolla varustetut mukavat ihmiset löytävät aina kumppanin ennemmin tai myöhemmin... viimeistään vanhainkodissa :)

Olen huomannut aivan saman, tosin itse olen vasta parikymppinen.
Viime vuonna ei tarvinnut kuin kerran vilkaista deittipalstoja ja heti löytyi mielenkiintoisia tapauksia, mutta nyt en ole varmaan pariin kuukauteen vastannu kenenkään ilmoitukseen, vaikka olen päivittäin katsonut ilmoitukset läpi.
Tuntuu tosiaan, että vaatimukset ovat kasvaneet ihan mielettömälle tasolle.
Tuntuu ettei tavallisille naikkosille kelpaa enää tavalliset miehet, vaan pitää olla todella komea, urheilullinen, pitkä, menestynyt jne..

Tuo maalla asuminen tuntuu tosiaan olevan aivan varma karkoituskeino varsinkin alle 30 vuotiaille. Itse olen nuori kaveri ja en missään tapauksessa jää asumaan kaupunkiin pysyvästi, maalla on sentään tilaa ympärillä ja rauhallista luontoa missä viettää aikaa. En yhtään ymmärrä mikä tällaisessa betonibunkkerissa viehättää, jossa itsekin nyt pari kk vielä asustelen opiskelujen takia. Ei saakeli edes autotallia ole missä voisi jotain mukavaa illalla puuhastella, on illat aika pitkiä kerrostalossa asustella ja muutenkin naapurit ovat aina vieressä kyyläämässä mitä sitä on tekemässä. Joten maalle tulee lähdettyä vaikka yksin kunhan paperit on kourassa.

Työpaikka on minusta vaan sellanen järjestelykysymys, joten se ei mulle ole syy kaupungissa asumiseen. Sen verran on vastarannan kiiskin verta olemassa että teen sen työpaikan itselle jos sellaista ei siellä maalla valmiina ole, yrittäjyydessä on sentään haastettakin vaikka leipä ei ehkä aina hirmuisen leveä ole. Mutta liekö tuolla niin väliä, maalla on kuitenkin muuta hienompaa kuin raha. Hölmö en kuitenkaan ole, ammattikin on niistä lahtökohdista jo mietitty että maalla on menestymisen mahdollisuudet.

Ratas on hyvinkin pyörähtänyt. Ihmiset ovat kadottaneet reaaliteetit kokonaan - juostaan mainosmiesten rakentamien mielikuvituslinnojen perässä päivät päästään. Petytään kun pilvilinnoja ei tavoitetakkaan ja puretaan turhautuneisuus tavalla tai toisella.

Keskiverto kansalainen viettää median parissa useita tunteja päivässä. Sieltä kun tuupataan jatkuvalla syötöllä mielikuvaa, jossa lukija on prinssi/prinsessa (kunhan käyttää Axea, L'Orealia tms.) niin siihen rupeaa uskomaan.

Väitän, että alle yksi kymmenestä kanssaeläjästä pystyy keskustelemaan asioista objektiivisesti ja rationaalisesti. Muut ovat hurahtaneet mielikuviin ja elävät mieleensä rakentamassaan maailmassa.

Toiset tulevat sieltä alas hitaasti ja toiset ryminällä. Jotkut eivät koskaan.

Säälittävää...

Uskon, että yksi suuri syy saattaa olla se, että tarjontaa näyttäisi olevan niin paljon esim. täällä netissä ja tv antaa parinvalintaohjelmineen sellaisen kuvan, että jokaiselle on tarjolla joukko toinen toistaan kauniimpia, lahjakkaampia, koulutetumpia, älykkäämpiä, filmaattisempia yms. partneritarjokkaita. Pitää vaan valita. Valinta tapahtuu niin, että ehdokkaat laitetaan riviin, ja testataan kiireesti tapaamalla kutakin hetken ajan. Sitten aletaan pudottaa heikoimpia ehdokkaita yksi kerrallaan. Ellei lopuksi olekaan jäänyt jäljelle se yksi filmitähden näköinen miljonääri, joka voitaisiin kihlata samantien, ollaan hämmästyneitä ja jatketaan etsimistä.

Kukaan ei enää välitäkään tutustua ihan oikeasti ihmiseen, joka ei ensi tapaamisella vaikuta sekä ulkoisesti että sisäisesti täydelliseltä. Koko ajan on valintaprosessi käynnissä, eikä todelliseen tutustumiseen ehditä käyttää aikaa.

Etsitään sitä täydellistä upeaa naista/miestä koko loppuikä - ja jäädään yksin.

Jos etsisimme tasa-arvoista kumppania, voisimme ehkä sellaisen kohdatakin, mutta kun etsitään sitä ihmeellistä supermiestä tai -naista, odotukset ovat omat resurssit huomioon ottaen useimmiten täysin epärealistisia.

Onneksi löytyy poikkeuksiakin. Toivottavasti sinäkin olet sellainen ja löydät oikean ihmisen rinnallesi.

elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Välillä tuntuu että naisia on joka sormella ja huonoimpia saa potkia syrjemmäs, mut se ei jatku ikuisuuksia.

Välillä tullaan alas totuttelemaan siihen normaaliinki elämään. "Silti aina on notkosta noustu, jos on hutejakin hutkittu"

Noususuhdanne ja laskusuhdanne, sitä se tää elämäkin on.