Minulla on ollut kymmenisen vuotta kaverina/ystävänä eräs "Marja". Olemme aikuisia, nelikymppisiä.
Pitkään kaveruus on toiminut hyvin, mutta viime aikoina olen huomannut, ettei hän erityisemmin välitä kysyä kuulumisiani. Siis puhuu omia asioitaan, mutta ei kysy lainkaan, miten mulla menee.
Eilenkin hän kävi luonani, ja laskin, että alussa hän oli jo 45 minuuttia puhunut omista asioistaan (työstä, lapsistaan, jokin sattumus jne.). Varmaan olisi puhunut niistä vieläkin ummet ja lammet, mutta otin sitten itse puheeksi jonkin omaa elämääni koskevan asian. Sama jatkui koko vierailun ajan: hän ei kysynyt asioistani mitään.
Oletanko kaveruudelta liikaa, kun mielestäni, jos tapaamme vaikka viiden-kuuden viikon tauon jälkeen, hänen _melko_ pian jo pitäisi kysyä, miten mullakin on mennyt. Itse koen, että tällainen käytös on itsekeskeistä.
Pitkään kaveruus on toiminut hyvin, mutta viime aikoina olen huomannut, ettei hän erityisemmin välitä kysyä kuulumisiani. Siis puhuu omia asioitaan, mutta ei kysy lainkaan, miten mulla menee.
Eilenkin hän kävi luonani, ja laskin, että alussa hän oli jo 45 minuuttia puhunut omista asioistaan (työstä, lapsistaan, jokin sattumus jne.). Varmaan olisi puhunut niistä vieläkin ummet ja lammet, mutta otin sitten itse puheeksi jonkin omaa elämääni koskevan asian. Sama jatkui koko vierailun ajan: hän ei kysynyt asioistani mitään.
Oletanko kaveruudelta liikaa, kun mielestäni, jos tapaamme vaikka viiden-kuuden viikon tauon jälkeen, hänen _melko_ pian jo pitäisi kysyä, miten mullakin on mennyt. Itse koen, että tällainen käytös on itsekeskeistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onhan se itsekeskeistä. Joitakuita eivät muut kiinnosta, vaikka malttaisivatkin kysyä mitä kuuluu, eivät jaksa vastausta kuunnella paria lausetta pitemmälle.
Olen kyllä tollaset jättänyt taakseni. Kun aikuisista puhutaan, niin jaksa kenellekään alkaa opettaa normikäytöstapoja.
Just tuolta minusta tuntuu Marjan kanssa. Että jos puhutaan jostain mun asiasta, niin se ei jaksa häntä erityisemmin kiinnostaa vaan hän kääntää sen puheenaiheen hyvin pian pois.
Olen samaa mieltä, ettei jaksais ruveta opettaan aikuiselle ihmiselle näitä kaveruussuhteen alkeitakaan. Harmi vaan, että tässä iässä on aika hankalaa saada uusia ystäviä.
Heippa-
Ystävyyskin on tavallaan vaikea laji, niin paljon kuin se elämää rikastuttaakin.
Yksi ystävyyden tunnusmerkki on tasapuolisuus ja vertaisuus: molempien asioille on aikaa.
On kuitenkin kriisitilanteita, joissa toinen väliaikaisesti saattaa tarvita enemmän tukea, mutta tilanteen pitäisi tasapuolistua kun vaihe on ohi. Onko ystävälläsi nyt juuri erityistä tarvitsevuutta esim. sairastumisen, avioeron tms johdosta?
Jos toinen pitää monologiaan pitkään, on hyvä jotenkin ilmaista, että ollaan juteltu nyt sinun kuulumisista, haluatko kuulla vuorostaan minuakin. Kuten teitkin. Ei ole hyvä antaa tilanteen vain luisua siihen, että toisella pelkästään on tilaa. Kuitenkin on hyvä muistaa, että tuskin hän tahallisesti vei sinulta aikaa, vaan ehkä ei sitä ajan kulumista huomaa kun tarina vie mennessään.
Toivottavasti teillä on monia hyviä keskusteluja vielä edessä. Joissa kumpikin saa kertoa asioistaan ja joisa ei tarvitse katsoa kelloon vaan voi luottaa siihen, että saan tilaa
Merja, diakoni
Tuskasi kertoo myös Annikin tarinan. https://soundcloud.com/user-374290548/mailamaen-annikki
Hyvät tavat ja muiden tunteiden huomioon ottaminen unohtuvat todella herkästi, jos jollakulla on koko aika asioita mielessä joita ei joko osaa käsitellä tai ei ole muita kelle puhua niistä yhtä avoimesti kuin tietyn ihmisen kanssa. Huomaan tätä myös omassa ystäväpiirissäni ja että teen sitä itsekkin joskus, vaikka loukkaaminen on viimeinen asia mitä haluan tehdä.
Kannattaa ottaa asia suoraan puheeksi hänen kanssaan ja yrittää vähän avata keskustelua miksi tällainen ongelma on päässyt syntymään.