Mieheni ärsyttää minua suunnattomasti (just nyt ja usein), usein jopa ahdistaa ja itkettää. (Ei väkivaltaa, pettämistä tms.) Enkä ole suinkaan varma haluanko kasvattaa lapsia (joita ei vielä ole) hänen kanssaan. Mielestäni suhde, joka ei johda ajan myötä perheeseen on jokseenkin turha.
Tiedän silti, että meistä kummastakin tuntuis todella pahalta lopettaa tähän. Äsken listasin (salaa) suhteesta ja hänestä positiivisia ja negatiivisia puolia. Lista positiivisista oli paljon pidempi. Voinko siitä päätellä, että kannattaa vielä panostaa suhteeseen? Vaikkakin olen suhteen aikana itkenyt moninkertaiset määrät verrattuna suhdetta edeltäviin sinkkuaikoihin.
Tiedän silti, että meistä kummastakin tuntuis todella pahalta lopettaa tähän. Äsken listasin (salaa) suhteesta ja hänestä positiivisia ja negatiivisia puolia. Lista positiivisista oli paljon pidempi. Voinko siitä päätellä, että kannattaa vielä panostaa suhteeseen? Vaikkakin olen suhteen aikana itkenyt moninkertaiset määrät verrattuna suhdetta edeltäviin sinkkuaikoihin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitä sa haluut suhteelta?
saatko haluamasi?
jos et, mitä pitää tehdä?
jos et sittenkään saa, etsi keino laittaa asiat tapahtumaan tai etsi uusi polku.
Pahalta tuntuu kertomasin perusteella.
Olisikin syytä tutkistella oman mielen ailahetelun syitä mikä olisi syynä!
Täytyisi olla jotain konkreettista syytä moiseen?
Ei kai siitä suhteesta poispääsy vaikeaa ole?
On turhaa rakentaa tulevaisuutta ellei sillä ole riittävää pohjaa. Mikä sinua itkettää?
Jää avoimeksi ja miksi kaverisi inhottaa?
En käsitä jos kaikki on kumminkin hyvin!!!
Mulla on vähän samantapaisia ajatuksia kuin sulla.
Mieheni on kyllä kaikin puolin hyvä poikaystävä, mutta pikkuhiljaa on alkanut ahdistaa. Ehkä meidän luonteiden erilaisuus on alkanut epäilyttää, se et halutaan ihan eri asioita ja tuntuu, ettei oikein aina ymmärretä toisiamme... Tätä on vaikea selittää.
Ehkä ei kannata liian pitkään pohdiskella sellaisessa suhteessa, jolle ei näe tulevaisuutta.
Kaipa ne asiat ajan myötä selviää ja vastaus löytyy!
Onpas hyvä kuulla, että jollain on samanlaisia tunteita; etten ole ainut.
Omassa päässä tää juttu on kuitenkin ratkastava, enhän mä pystyt kaikkea teille niin helposti selittämään. Ku ei teistä kukaan ees tunne mua. Välillä ku tuntuu, ettei tunne omat ystävätkään.
Jotenkin tuntuu, ettei rakkaus aina voi olla helppoo. Ei ainakaan, jos sattuu oleen herkkä ihminen.
Ja niille, jotka ihmettelee mitä mä itken, niin kas, ku tietäisin... Joskus sitä, ku ite loukkaan ja satutan tai ku mieheni loukkaa mua. Miehenikin on herkkä. Liiankin. Loukkaukset kumpaankin suuntaan on yleensä jotenkin mitättömiä, mutta tuntuvat niin suurilta. Joskus itken maailman pahuutta. Itse olen naiivi ja muuttunut viimeaikoina mm mieheni ajatusmaailman mukana kyynisemmäksi. Toisinaan taas itken mieheni saamattomuutta. Vaan silti rakastan. Jos ajatukset kääntyy suhteen lopettamiseen, itken lisää, koska tiedän että se sattuis - molempia.