Irtisanouduin juuri - Olo tuntuu hele--n vapaalta

vapautunut3

Kymmenen vuotta työpaikassa, jossa kahdeksan viimeistä ei kovin hyviä. Viimeisen parin vuoden aikana säästin rahaa siihen, että voin irtisanoutua. Voimat eivät ole riittäneet töiden hakemiseen.

Irtisanouduin pari viikkoa sitten perjantaina, ja heti ma:na jäin sairaslomalle irtisanoutumisajaksi eli 1 kk:ksi. Enkä aio käydä töissä kuin palauttamassa avaimet. En ole vastannut työnantajan puhelinkyselyihin työtehtävistä jne. Olen vain tehnyt välttämättömän, mikä riittää palkanmaksuun.

Tulen saaman pitämättömät lomat lomakorvauksina, omassa tapauksessani 5 viikkoa. Muuten minun on varauduttuva noin 4 kk jaksoon ilman tuloja. Eli 3 kk on karenssi, jonka jälkeen on omavastuu 7 päivää, minkä jälkeen on oltava tietty määrä ansiosidonnaisia päiviä, että niitä voi hakea, ja sitten on noin 1 viikon käsittelyaika ansiosidonnaishakemuksessa (varmistin työttömyyskassasta) ennen maksua.

Elämä on liian lyhyt siihen, että sitä viettäisi sellaisten ihmisten seurassa, joiden kanssa tunnet useimmiten olevan ulkopuolinen, ja sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat vahingoittaneet sinua. Työpaikalla vietetty aika on kuitenkin todella iso osa elämästä.

9

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jesssss

      oniittelen! Tuo on ratkaisu, jota moni miettii, mutta moni ei uskalla tehdä. Kun olet tuuon ratkaasun harkiteb tehnyt niin et ihan heti meni karille rahojen suhteen.

      Raha ei todellakaan ole elämässä tärkeintä, eikä työkään, vaikka tärkeitä ovat. Tärkeää on pitkässä juoksussa varmasti psyykkinen terveys ja ympäröidä ihmisillä, joiden seurassa on hyvä on olla. Jos ei vaihda maisemia ja ihmisiä, ei kusipäistä pääse eroon. On mahdollista, että joutuu vaikeuksiin toisessakin työpaikassa, mutta elämä on todella niin lyhyt, että sitä kannattaa yrittää!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • viittävailla

        Samassa junassa ollaan mutta olen vielä matkalla ja katson vähän aikaa mitä ne vielä keksivät kun hoidan työni erittäin hyvin enkä sairastele.
        En aio lannistua muutaman, jo kymmeniä vuosia talossa olevien mieleltään sairastuneiden kohtelusta.Heidän virkansa ovat kiveen hakatut mutta se ei oikeuta henkiseen väkivaltaan meitä osapäiväisiä kohtaan.
        Ovat saaneet omat sukulaisensa respaan asiakaspalveluun ja meidät huomatessaan kääntävät katseensa ,ettei vaan tarvitsisi tervehtiä.
        Sairasta ja siihen samaan tautiin sairastunutta porukkaa.


    • kaj.e.s

      Olen tilanteessa missä etsin ratkaisua millä vältän karenssin työ paikalle en voi palata pitkään jatkuneen ajojahdin takia,tällä hetkellä olen s-lomalla olen ottanut yhteyttä työsuojeluun ja TE-toimistoon aika toivottomalta näyttää loppu tili olisi vaihtoehto tai löytää toinen työ,muuten näyttää siltä että karenssi tuleeja taloudellinen katastrofi on edessä.Onko hyviä neuvoja?

    • nöyrämies

      Aikoinaan olin myös savustuksen kohteena eräässä työpaikassa, tiesin varmaksi tilanteen kun sattumalta kuulin siitä keskusteltavan. Kaikki keinot oli sallittu näille kaveruksille, olivat ihan päällikön siunauksen saaneet asialle. Pidin pintani, eristin itseni kaikilta tilanteilta jossa joutuisin vapaaehtoisesti olemaan heidän seurassa, mm kahvit, ruokala jne. Sairasta juoruilua ja tarinoiden sepittämistä, homottelua, julkista nöryyttämistä.. Kun mitta tuli täyteen hain ensimmäistä kertaa elämässäni sairauslomaa henkisten ongelmien takia, burnoutiksi sitä kutsuivat, masennusta jne. olin kuukausia sairiksella. Sitten tein sen mahdottoman päätöksen, irtisanouduin ja sairaslomaa jatkui kelan piikkiin. Työvoimatoimistolle toimitin jonkinlaisen kaavakkeen jossa selvitin irtisanoutumisen syyt, burnout, terveydellisistä syistä en voi jatkaa kyseisellä työpaikalla. Ei tullut karenssia. Tämä tapahtuma suurella kotimaisella rakennusyhtiön korjaamovarikolla Tuusulassa. Samat kaverukset olivat käyttäneet samaa taktiikkaa eräälle alihankkijalle, tämä oli kuitenkin sen verran loukkaantunut asioista että teki siitä ilmoituksen. Mutta kuulemani mukaan sekin hoidettiin hissutellen pois. Aika sairasta jengiä, työterveyskin oli tietoinen tunnelmista kyseisellä osastolla, mutteivät ilmeisesti voineet asialle mitään. Surullista kun tämä on niin yleistä nykyään.

      • kaj.e.s

        Kiitos erittäin paljon että kerroit kokemuksesta nyt tiedän että onkin jokin mahdollisuus selvitä ilman karenssia,näitä tapauksia tulee aina vaan enemmän ja nykytrendi on lisää valtaa työnantajille,harmittaa että ihminen on vain esine jota voi kohdella miten haluaa eikä mitään seurauksia tule.


      • Asioistakannattaapuhua
        kaj.e.s kirjoitti:

        Kiitos erittäin paljon että kerroit kokemuksesta nyt tiedän että onkin jokin mahdollisuus selvitä ilman karenssia,näitä tapauksia tulee aina vaan enemmän ja nykytrendi on lisää valtaa työnantajille,harmittaa että ihminen on vain esine jota voi kohdella miten haluaa eikä mitään seurauksia tule.

        Asiasta kannattaa puhua, koska se on epäedullista, kun kukaan ei enää töihin halua.
        Ei kukaan hae töihin sellaiseen paikkaan missä on epäasiallista kohtelua. Ehkä siinä vaiheessa meno muuttuu.


      • TiivistänTähän

        Hyvin sanottu: "Aika sairasta jengiä"


    • onnittelut

      Olet tehnyt oikean ratkaisun! Päätöksen viisaus tulee vain vahvistumaan, kun aikaa kuluu. Sekopäiden kanssa ei pitäisi kenenkään jäädä ottelemaan, vaikkakin jokaisen elämäntilanteet ja ratkaisut ovat erilaisia.

      Itse olen jäänyt työpaikkaan, jossa minua kiusattiin useiden vuosien ajan. Ikä ja toimeentulomahdollisuudet asettavat kylmät rajoituksensa. Vaikka pääkiusaaja on siirtynyt toisaalle, on otsassani edelleen hänen lyömänsä leimat. Jäljelle jäänyt porukka ei ole enää niin röyhkeää, että kävisi päin näköä. Olen kuitenkin ulkopuolinen. Ei kivaa.

    • nöyrämies

      Kuulemani mukaan yli kymmenen kaveria käynyt kokeilemassa samaa pajaa ja lähtö tullu aina jommankumman aloitteesta kun ei "kemiat" käy yhteen. Sääliksi käy niitä nuorempia jotka painivat näiden ongelmatapausten kanssa kuukaudesta ja vuodesta toiseen, eivätkä pysty/uskalla tehdä mitään asian eteen lopputilin pelossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      163
      4934
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1499
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      8
      1143
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe