Vuosipäivä

Tänään on päivälleen vuosi siitä kun ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Kemijärvelle. Hyvinhän tuo vuosi on mennyt ja kaupunkikuva piristynyt kovasti.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulin juuri, että moni Varsitien asukas on saanut kielteisen oleskelupäätöksen vastaanottokeskukseen. Kyllä tuli paha mieli, emmekö voi tehdä asialle mitään. Varmaan ne kohta lopettavat koko keskuksen toiminnan, ei tätä surua sitten kestä. Minäkin olen heitä kuskannut, lahjoittanut vaatteita, polkupyörän ja ulkoiluvälineitä. Oliko tämä kaikki turhaa sittenkin, olisi pitänyt kuunnella järkipuheita. Nyt kaduttaa ja kovasti, erehdyin vielä seurustelemaan.

Äänestä
  • Kertakaikkiaan mahtava homma, että VOK suljetaan. Aivan mahtavaa

    Äänestä

Sisäministeriön kansliapäällikkö Nerg on tuonut esille vetoomuksen, että ilman oleskelulupaa Suomeen jääville ei pidä tarjota hätämajoitusta. Nyt onkin toivottavaa mm. Suomen sisäisen järjestyksen kannalta, ettei kukaan ala majoittamaan näitä henkilöitä. Henkilöt ovat kielteisen päätöksen jälkeen laittomasti maassamme eikä heillä oikeutta paperittomina esim. työntekoon, asunnon saamiseen tai mihinkään etuuksiin. On hyvä, että Suomen valtion johto on selvästi tiukentanut linjaansa tässä turvapaikka asiassa. Kansan ääntä on kuultu ja se on laittanut virkamiehiin ja politiikkoihin erilaista otetta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikavierii kirjoitti:

Tänään on päivälleen vuosi siitä kun ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Kemijärvelle. Hyvinhän tuo vuosi on mennyt ja kaupunkikuva piristynyt kovasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu