Takana 11 on vuoden suhde, josta kahdeksan naimissa. Puolisolla oli (minulle kerrotun mukaan) parin kuukauden suhte naimissa olevaan työkaveriinsa n. yhdeksän vuotta sitten. He narahtivat ns. rysän päältä ja asiaa käsiteltiin, mutta nyt ymmärrän että huonosti. Joka tapauksessa matka jatkuin, päädyimme naimisiin ja perustimme perheen.
Joitain vuosia sitten minulla heräsi epäilyksiä kolmannesta pyörästä, mutta en saanut siihen varmuutta ja laskinkin sen lopulta omaksi mustasukkaisuudeksi. Arki oli meillä kiireistä ja mietin, että suhteen ylläpito olisi ollut siinä elämäntilanteessa hankalaa. Viime vuoden marraskuussa epäilykset kuitenkin kasvoivat ja sainkin selville, että työmatkan jälkeen oli lähetetty sähköposti, jossa tuota aiempaa kumppania kiiteltiin oikein mukavista jatkoista ja sanottiin, että olisi mukava nähdä useamminkin. Tämä riitti ja nostin kissan pöydälle. Kävi ilmi, että jatkot olivat, johon jäivät kaksin, ja hotellille oli suunnistettu suudellen jne. Mutta mitään ei kuulemma tapahtunut, tietenkään.
Jälkipyykissä on käynyt ilmi, että yhteydenpitoa oli ollut jollain tasolla vuosia. Oli kuulemma samat mielenkiinnon kohteet jne. Tiedän kyseisen henkilön asuneen tuolloin ulkomailla ja muuttaneen Suomeen jokunen vuosi sitten. Hän on myös ollut muutaman kuukauden taas työkaverina pari vuotta sitten, mistä minulle ei tietenkään puhuttu mitään. Mutta mitään suhdetta ei kuulemma ole ollut missään vaiheessa. Yhteyttä on kuulemma pidetty "muutaman kerran vuodessa, jos sitäkään".
Meillä on pienet lapset ja ero tuntuu valtavalta vuorelta. Olen kohta vuoden märehtinyt asiaa enkä osaa nähdä muuta tulevaa kuin eron. Puoliso anelee jatkamaan liittoa ja palaa koko ajan siihen, että joudumme eroamaan jos en osaa antaa anteeksi ja että minun pitäisi hakea apua tilanteen nielemiseksi. Hän korostaa jatkuvasti, että hän ei ole ollut lähdössä kenenkään mukaan ja että ylireagoin, ja että heitän aivan turhaan hyvän, valmiin elämän roskiin vaatimalla eroa. Mitään suhdettakaan ei kuulemma ole ollut, kyseessä on "vain kaveri".
Voiko takana olla jotain muuta kuin suhde? Kaiken yhteydenpidon piti loppua ekan kerran jälkeen, mutta toisin kävi. Puolisko kiertää sitkeästi, että mitään suhdetta olisi ollut vaan vain "pikku töppäys". Voiko tällaista selittää milläään mulla kuin sillä, että veto nyt vaan oli molemmin puolin liian kova ja oma liitto pääsi unohtumaan? Tuo kolmas pyörä jatkaa liittooaan (ainakin toistaiseksi). Koen hirveän huonoa omaa tuntoa lasten takia :(
Joitain vuosia sitten minulla heräsi epäilyksiä kolmannesta pyörästä, mutta en saanut siihen varmuutta ja laskinkin sen lopulta omaksi mustasukkaisuudeksi. Arki oli meillä kiireistä ja mietin, että suhteen ylläpito olisi ollut siinä elämäntilanteessa hankalaa. Viime vuoden marraskuussa epäilykset kuitenkin kasvoivat ja sainkin selville, että työmatkan jälkeen oli lähetetty sähköposti, jossa tuota aiempaa kumppania kiiteltiin oikein mukavista jatkoista ja sanottiin, että olisi mukava nähdä useamminkin. Tämä riitti ja nostin kissan pöydälle. Kävi ilmi, että jatkot olivat, johon jäivät kaksin, ja hotellille oli suunnistettu suudellen jne. Mutta mitään ei kuulemma tapahtunut, tietenkään.
Jälkipyykissä on käynyt ilmi, että yhteydenpitoa oli ollut jollain tasolla vuosia. Oli kuulemma samat mielenkiinnon kohteet jne. Tiedän kyseisen henkilön asuneen tuolloin ulkomailla ja muuttaneen Suomeen jokunen vuosi sitten. Hän on myös ollut muutaman kuukauden taas työkaverina pari vuotta sitten, mistä minulle ei tietenkään puhuttu mitään. Mutta mitään suhdetta ei kuulemma ole ollut missään vaiheessa. Yhteyttä on kuulemma pidetty "muutaman kerran vuodessa, jos sitäkään".
Meillä on pienet lapset ja ero tuntuu valtavalta vuorelta. Olen kohta vuoden märehtinyt asiaa enkä osaa nähdä muuta tulevaa kuin eron. Puoliso anelee jatkamaan liittoa ja palaa koko ajan siihen, että joudumme eroamaan jos en osaa antaa anteeksi ja että minun pitäisi hakea apua tilanteen nielemiseksi. Hän korostaa jatkuvasti, että hän ei ole ollut lähdössä kenenkään mukaan ja että ylireagoin, ja että heitän aivan turhaan hyvän, valmiin elämän roskiin vaatimalla eroa. Mitään suhdettakaan ei kuulemma ole ollut, kyseessä on "vain kaveri".
Voiko takana olla jotain muuta kuin suhde? Kaiken yhteydenpidon piti loppua ekan kerran jälkeen, mutta toisin kävi. Puolisko kiertää sitkeästi, että mitään suhdetta olisi ollut vaan vain "pikku töppäys". Voiko tällaista selittää milläään mulla kuin sillä, että veto nyt vaan oli molemmin puolin liian kova ja oma liitto pääsi unohtumaan? Tuo kolmas pyörä jatkaa liittooaan (ainakin toistaiseksi). Koen hirveän huonoa omaa tuntoa lasten takia :(
Vastaukset 56
Vanhimmat
Vaikea tilanne selvittää, ainakin teidän keskenänne. Mies ei myönnä, mutta onhan se selviö, että suhde ei ole jäänyt nytkään halausasteelle.
Miehellä on kyllä todella nurinkurin oleva asenne, että ap. tarvitsisi hakea apua.
Jos mies haluaisi ihan tosissaan pelastaa avioliittonsa, myös hänen pitäisi haluta esim. parisuhdeterapiaa. Siellähän on pelattava avoimin kortein tai käynnit ovat turhia.
Jos et häntä saa terapeutille, hakeudu sitten yksin. Ehkä sitä kautta saat eväitä miten edetä.
Lapset selviävät kyllä vaikka sitä stressaa, että tekee pahan teon jos ero tulee.
Itseäänkin on kuunneltava.
Kyseessä on vaimoni. Ja hän halusi pariterapiaan, jossa kävimmekin, mutta terapeutti oli huono, minkä lisäksi epäilen vaimoni valehdelleen asioita terapiassa. Unohtui alkuperäisestä viestistä, että ekan käryn jälkeenkin heillä oli kiihkeä yhteinen työmatka, kun olivat vielä samassa työpaikassa. Tuo tuli tietooni tänä vuonna.
Enpä tiedä... nyt kun luen kirjoittamaani tekstiä, niin tuntuu, että minua on vedätetty lujaa ja mahdollisesti vedätetään vieläkin. Valehtelu tässä pahinta on ja sitä on ollut niin paljon, etten usko hänenkään enää erottavan totuutta. Ei täysin yhdentekevä mies voi noin roikkua mukana vuositolkulla.
Ei se toinen mies ole yhdentekevä. Toinen mies on toinen ja välillä ensimmäinen, muttei kuitenkaan koko aikaa sillä hänestä ei ole puolisoksi puolisollesi. Eli toinen mies on houkutteleva vaihtoehto murehtivalle ja huolestuneelle aviomiehelle. Toinen mies ei murehdi ja on huoleton heppu. Hauskaa seuraa. Sille ei tarvii edes valehdella kun se ei kysele.
Vaikka antaisit anteeksi ja oppisit ymmärtämään juksaavan puolisosi tarpeita, toinen mies pysyy silti kuvioissa. Toinen mies poistuu takavasemmalle kun jätät puolisosi. Tai sitten puolisosi ja toisen miehen välinen suhde etenee vähitellen uudelle tasolle. Ei helppo tilanne sinulle missään tapauksessa.
No joo, ei tarvitse olla seksiä tuossa seurustelussa, mutta vaikea kuvitella että pelkkää kaveruussuhdetta salailtaisiin ja valehdeltaisiin. Nähty ja kuultu on samat kuviot.
Sanoitat paljon mietteitäni. Ero taitaa olla tarpeen ihan oman mielenterveyden takia. Tämä tilanne ajaa hermoraunioksi. Totuutta ei mistään saa tietää ja valehtelua on ollut vuosikaudet. Nyt syyllistetään siitä, etten pysty antaa anteeksi. Kun saisi lapset, niin ei olisi edes miettimistä, mutta nyt joutuu tasapainoilemaan sen kanssa..
Minä aina ihmettelen näitä tilanteita missä kaksi ihmistä, jotka pettää ja rakastaa toisiaan ei mene yhteen. Eikö olisi suoraselkaista siltä pettävältä kumppanilta lähteä suhteesta ja samoin siltä kakkoselta jättää oma suhteensa, tai jos sinkku niin mennä yhteen. Vältyttäisiin aika monilta murheilta. Kuulostaa niin oudoilta nämä kuviot.
Tätä minäkin olen ihmetellyt. Sanoinkin, että jos ja kun vetovoima on noin kovaa, niin menkää yhteen ja saadaan tilanne selväksi. Mutta ei kuulemma ole kovaa vetoa ja itku kurkussa halutaan taas uusi alku.
Ei näistä ota selvää. Ehkä tehnyt hänen elämänsä liian helpoksi, niin tästä on vaikea lähteä hauskan miehen matkaan.
Aika outoa tuollainen, jos kuitenkin tapailevat toisiaan. Tosin itse tunnen parin, jossa puolisot ovat päättäneet olla yhdessä, kun arki kuitenkin rullaa ja toisaalta tiedän myös tapauksen missä toinen esim
lasten tapaamisilla kiristäen jäi suhteeseen. Eli syyllisiä osapuolia voi olla kaksikin.
Itse olen tunteille uskollinen, mutta suhteet on kahden kauppaa. Itse ajattelisin. että vain järkevyydellä suhteessa oleminen ei välttämättä toimi. vaikka alkuun niin ajattelisikin. Mutta kyllä nykypäivän kuviot on erikoisia, minä en pysy kyydissä mukana.
"vain järkevyydellä suhteessa oleminen ei välttämättä toimi. vaikka "
Samaa mieltä. Mutta jos tuntee vetoa jotakuta toista kohtaan, tai kuten tässä epäilee jatkuvasti onko puolisolla sutinaa toisen kanssa, niin pelkän järkevyyden kanssa voi jatkaa liittoa, ja katsella mitä tuleman pitää. Useinhan veto toista kohtaan hellittää täysin. Ja joskus sitkeämpikin epäilijä "ryhdistäytyy". Jatko riippuu varmasti aika pitkälle parin yhteispelistä. Onko sitä.
Niin, usein veto toista kohtaan hellittää aikanaan, mutta tässä tapauksessa sitä on siis jatkunut kymmenisen vuotta. Välillä uskon olleen taukoa yhteydenpidossa, mutta niin vain joku veti pitämään yhteyttä jne.
Yhteispelistä tässä taitaa olla turha puhua. Tein aikanaan selväksi, että yhteydet katkaistaan pysyvästi, mutta vaadin näköjään liikaa.
Vastaan ensin loio: lle: joskus tunteettomuus voi pitkäänkin jatkuessaan saada pysymään liitossa, joka ei ole lapsille edes hyväksi, mutta on järkevää jos niin haluaa perustella.
Pitkään jatkuneet tunteet johonkin toiseen kertoo mielestäni siitä, että jotakin syvempää ja merkityksempää on kyseessä. Ohimeneviä ihastuksia tulee varmasti lähes jokaiselle liittonsa aikana ja itse ainakin sellaisista tiedän melko pian, että tuosta ei edes haluaisi mitään. Mutta joskus vaan kolahtaa lujempaa. Se on sitten eri juttu kolahtaako toisella.
Olen samaa mieltä, että näin pitkä juttu kertoo jostain syvemmästä, mutta sitä vaimoni ei myönnä. Itse näen tämän niin, että on petetty kymmenen vuoden aikana kolme kertaa saman miehen kanssa, ja siitä on vaikea uskoa että kyseessä olisi "ei mitään". En vain jaksa uskoa moista.
Minusta tuntuu, että vaimoni valehtelee itselleensä minun lisäksi. Mutta vaikeapa tuota on sivusta sanoa ja samalla pelkään, että alan määritellä vaimoani ja hänen tunteitaan sivusta. Eihän se ole mahdollista.
En tiedä.. taidetaan olla hukassa molemmat. En vielä jättänyt lopullista erohakemusta, vaikka niin tuossa alhaalla uhosin. En pystynyt.
Sama tilanne jäi kiinni salapanostaan ja nyt pitäisi ymmärtää niiden olevan ihan vaan ystäviä. Luotan kyllä mutta koko ajan tulee hetkiä jolloin joudun kysymään erinäisistä asioista osaa kyllä hyvin selittää ne. Mutta edelleen olen varpaillani koska kuvioissa mukana. Sanoinkin kostan todella ja kovaa molemmille jos jatkavat puuhailujaan. Meillä vielä yhteisiä tuttuja.
Mitä hyödyt kostamisesta? Luuletko saavasi sillä itsellesi paremman mielen? Et saa.
Mitäpä jos kääntäisit asian ihan päälaelleen. Ole kiinnostunut ja kysele tuosta kumppanisi ystävästä. Voi käydä niin että kielletyn hedelmän lumo haalenee kun siitä tuleekin ihan luvallista.
Itsekin olen eronnut vaimon uskottomuuden takia..
Tärkeintä on miltä sinusta tuntuu. Sinun ei tarvitse todistaa vaimosi viimeaikaista uskottomuutta. Päinvastoin hänen kuuluu todistaa, ettei ole pettänyt sinua. Jos vaimosi oikeasti rakastaa sinua hän on valmis tekemään mitä tahansa pitääkseen sinut. Sun pitää olla mies ja asettaa rajat. Jos toinen ei siihen suostu, niin tee tyynesti ero, äläkä näytä tunteitasi vaikka sisälläsi kuinka kiehuu.
Usko minua. Näin kannattaa toimia. Itse tietysti toimit kuinka parhaimmaksi näet. Jos haluat lisää neuvoja niin annan kyllä..
Jos toinen sanoo ettei ole pettänyt, miksi jankata asiasta?
Eikö sitä voisi vihdoinkin lopettaa ton paskanjauhamisen ja elää eteenpäin?
Itseäni ärsytti lapsena omat vanhempani. He ruotivat toistuvasti menneitä siitä mitä toinen joskus oli tehnyt tai sanonut. Tätä jatkui koko heidän parisuhteen ajan 40 vuotta. Arvaa vaan miten vitutti vierestä kuunnella jo pienestä pitäen tollasta.
Jos on noin vaikeeta unohtaa vuosien takaiset asiat, niin erotkaa!
On sairasta kun pienten lastenne pitää kuunnella tollasta vuodesta toiseen ja elää riitojen keskipisteessä teidän kanssa!
Viimeisestä pettämisestä on alle vuosi emmekä me vanhoja ole koko aikaa vatvoneet, vaan ne nousivat pintaan viimeisimmän käryn jälkeen. Välillä valitsin hänet ja rakensin luottamuksen uusiksi, eikä asiaa vatvottu. Yhteyttä he ovat nyt pitäneet n. viisi vuotta tietämättäni.
Olemme käsitelleet asiaa nyt n. 10kk enimmäkseen lasten poissa ollessa, mutta tokihan ilmapiiri on tänä vuonna ollut hankala.
Me emme ole vanhempasi, vaikka tämä tuntuu nostavan sinulla vanhoja mieleen.
Tottakai voi olla kyseessä "suhde" tai pelkästään ystävyyssuhde. Siinäpä se onkin kummasta on kyse. Ja jos vaikka olisikin "vain" ystävyyssuhde, johon vielä harvakseltaan yhteyksiä, niin saisiko tämä tieto tunteesi "vakuuttuneeksi" etkä enää miettisi eroa? Entä onko sinun vaikea "sallia" puolisollesi kaveri- tai ystävyyssuhde toiseen sukupuoleen? Onko sinulla itselläsi toista sukupuolta olevia ystäviä? Joskus nimittäin vaikuttaa siltä, että puolison vastakkaista sukupuolta olevista ystävistä ollaan vielä enemmän mustasukkaisia tms. kuin satunnaisesta seksisuhteesta. Minusta sinun ongelmasi on jatkuva epäily, ei niinkään se, onko puolisollasi suhde toiseen. Liitto ilman luottamusta ei kertakaikkiaan onnistu. Monet jatkavat liittoaan siitä huolimatta, että kumppanilla on ollut tai on suhde toiseen. Tämä riippuu paljon ennenkaikkea puolisoiden välisestä ymmärryksestä ja tahdosta. Toisaalta on myös niitä, jotka sanovat "se on kerrasta poikki" ja toteuttavat eron aivan pienen ajan kuluessa. Joten annan sinullekin ohjeen: tee niin miltä sinusta tuntuu ja mitä tahdot, kaiken järjenkin kanssa ajateltuna.
Hänellä on useitakin miespuolisia kavereita enkä niistä ole sinänsä välittänyt vaikka itselläni ei ole naisia (aktiivisina) kavereina. X:nsä pyysin aikanaan poistamaan kaverilistalta, koska se ei tuntunut... oikealta. En ole kovin mustasukkainen, mutta huomaan olevani herkkä huomaamaan tiettyjä asioita.
Ja suutelua yms. on ollut. Ainoa minkä he suoraan kieltävät on seksi. Suutelut ovat olleet kuulemma humalan aiheuttamia ylilyöntejä ja tapahtunut kuulemma vain kerran viimeisen n. viiden vuoden aikana. Aikamoista selittelyä, nyt kun luen näitä omia kirjoituksiani. Mahdoton.mies taitaa osua kiusallisen oikeaan.
Taitaa olla päätöksen aika.
Kyllä sinä aika mustasukkaiselta vaikutat.
Minusta sinä olet aika kova jankkaamaan jo moneen kertaan keskustelluista asioista, taitaa mustat sukat jaloissasi kuitenkin olla.
Mitä haittaa vaimosi kaveruudesta eksän kanssa olisi sinulle ollut?
Ei ystävyyttä katkolle tarvitse laittaa vaikka ero tulisikin.
Selvästikin olen mustasukkainen, kun en suutelua ja toisten intiimien paikkojen hiplailua kolmannen osapuolen kanssa hyväksy...? Eikä yhteydenpitoa eksään ole kielletty, en vain halunnut että olemme perheinä tekemisissä, koska se tuntui kiusalliselta. Muotoilin huonosti. Muita miespuolisia ystäviä hänellä on ja heidän kanssa on aikaa vietetty yhdessä ja erikseen eikä siinä ole ikinä ollut ongelmaa. Hän käy esim. viikottain lenkillä miespuolisten työkavereiden kanssa porukalla tai kaksin.
Mutta samantekevää. Postitan tänään kakkosvaiheen hakemuksen. Olen selvästi suhteessa epäonnistunut ja turha tätä on enää märehtiä. Siinä olet oikeassa. Roikun mielikuvassa kiinni, koska olen perheihminen, mutta perhettähän ei enää ole.
Olen kasvanut poikajoukossa, minulla on monta veljeä, ei yhtään siskoa, naapureissa oli vain poikia. Minulla oli monta todella hyvää miespuolista ystävää, veljieni kaltaisia kavereita ja hyvin vähän naispuolisia ystäviä.
Aloitin seurustelun 20 vuotiaana ja tästä ensimmäisestä miehestä tuli aviomieheni. Olin hyvin rakastunut mieheeni ja yritin elää hänen mielensä mukaan.
Mieheni oli mustasukkainen miespuolisista ystävistäni (miehelläni oli yksinäinen lapsuus, vain yksi kaveri) ja kuulin kotona jatkuvasti kuittailuja siitä miten pidn teerenpeliä ystävieni kanssa.
Pikkuhiljaa harvensin tapaamisia miespuolisten ystävieni kanssa.
Esim. olen hyvin urheilullinen, pelasin ystävieni kanssa esim. futista ja sählyä, sekajoukkueet, kävin juoksemassa 2 krt viikossa 10 kilsan miespuolisen ystäväni kanssa. Nämä kaikki urheiluaktiviteetit jäivät vuosien saatossa ja minusta tuli aika yksinäinen. En koe vieläkään naisten juttuja omikseni.
Nyt kun olen eronnut, olen tajunnut, että aviomieheni tukahdutti minun sosiaalisemman puoleni täysin. Ei varmaan tahallaan, mutta jos vaikkapa halasin kaupungilla tapaamaani miesystävää kunnolla, sitä joutui selittelemään viikkokausia. Jatkuvat kyselyt ja tivaamiset, onko minulla ollut nuorempana ko kaverin kanssa sitä tai tätä peliä meneillään. Se oli hyvin, hyvin ahdistavaa ja se jatkuva epäilyksen alla eläminen sai minut aikalailla masentumaan. Lihoin mm. 20 kiloa pelkästään sen vuoksi kun en jaksanut lähteä yksin lenkille. Saattoi mennä jopa vuosi, etten käynyt missään kylässä, mieheni ei esim. halunnut liikkua minun kaveriporukassa yhtään.
Nyt kun erosta on 3 vuotta alan saada takaisin sitä avoimmutta ja iloisuutta itseeni, elämänvoimaa, mitä minulla oli ennen avioliittoani. Olemme aloittaneet ystävän kanssa juoksulenkit, olen normaalipainoinen ja minulla on nyt tilaa hengittää.
aviossa_tukahdutettu
Noinhan tuo usein menee, vieläpä niin hitaasti, ettei tajuakaan olevansa siinä mukana.
Oma tarinani aivan toisenlainen, mutta tuohon samaan se päättyi silti :D.
Minullakin on lapsuudesta asti ollut lähinnä miespuolisia ystäviä. Syntymästä naapurin poika, hänen veljensä. Nuoruudesta asti on ollut muiden miespuolisten ystävien lisäksi yksi miespuolinen ystävä, jonka kanssa seurustelinkin muutaman vuoden. Ennen kuin avioiduin exäni kanssa. Lähes 20v on ollut myös toinen läheisempi miespuolinen ystävä. En olisi edes avioitunut exän kanssa, jos hän ei olisi hyväksynyt minun taipumustani miespuolisiin ystäviin :). Tämän lisäksi minulla oli pari muuta ehdotonta "ei":tä mikä olisi laittanut "parisuhdemiehen" vaihtoon. Ihmettelin miten niin monet, etenkin naiset, taipuvat ja alistuvat miehensä tahtoon, eivät laita hanttiin, kyseenalaista miehen juttuja koskaan. Kunnes sitten aloin herätä lähes parinkymmenen vuoden liiton jälkeen, että mies oli muuttunut juuri sellaiseksi, jota 20v sittten kauhistelin. Ja minusta oli tullut kotona ahdistunut. Eikä mikään ihme, kun kaikki mitä tein, sanoin oli mitätöity ja ohitettu, viekkaasti tosin, jo vuosia.
Jätä se sika.
"Meillä on pienet lapset ja ero tuntuu valtavalta vuorelta."
Niinhän tuo lähes aina on. Vuori on juuri siinä edessä. Sitten vain tajuaa, että sen yli on kiivettävä, ero on parempi huonoista vaihtoehdoista. Useinkin sitten eron jälkeen miettii miksi ajatteli eron vuorenkorkuiseksi möröksi.
Tuohon itse asiaan kommentoin:
Puolisollasi on ollut tekeillä työkaverinsa kanssa jotain jo ajat sitten. Ja jäänyt rysän päältä kiinni. Ja nyt on vahingossa kännissä suudeltu tms. :D. Olen harvinaisen huono ottamaan kantaa siihen millainen pettäminen on pahinta. Anssi Kelan biisiä mukaellen
"Kun lakit päähän vedettiin, kaikesta kaikki tiedettiin. Mitä vanhemmiksi vartutaan, sitä tyhmemmiksi muututaan."
Yo-kirjoitusten aikaan tiesin kaikkiin asioihin vastauksen, mutta siitä lähtien olen todenteolla alkanut ajatella asioita (nyt olen 50). Se vain on niin, että vaikka puolison käytökseen, tekoihin, tunteisiin, ajatuksiin jne olisi todella pätevä ja järkeväkin syy, jollain tasolla hyväksyisi ne täysin, niin loppupeleissä parisuhteessa on tehtävä niin kuin itse tuntee, kokee, ajattelee jne. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi kaikenlaiseen häröilyyn, "mitä jos" "entä sitten".. - mietiskelyyn.
Toivon voimia sinulle tämän liiton loppuun viemiseksi. Vaimosi pettää sinua, siitä ei ole epäillystäkään. Kyllä lapset pärjäävät, paremmin sinun kanssasi, kuin hajanaisessa liitossa.
Ap, miten menee? Kirjoittelehan päätöksistäsi!
Eroamme.
Tässä on tullut myös todistettua rahan ja äitiyden ihmeellinen voima. X lunastaa talon, vaikka en mitenkään uskonut hänellä olevan varaa siihen. Mutta tuo mainittu "kaverimies" on todella varakas, joten pistää miettimään...
Ja koska lapsille on aina parempi, ettei asuinpaikka vaihdu ja sisaruksia eroteta, niin he tällä tietoa jäävät äidilleen. Ja koska lapset jäävät äidilleen, niin minulta peritään elareita ja saan aika satunnaisen tapaamisoikeuden. Ja koska joudun maksamaan elareita, en pysty hankkimaan asuntoa, johon molemmat lapset mahtuisivat asumaan, joten en voi käytännössä hakea yhteishuoltajuutta.
Minut on pelattu omasta elämästäni ulos. Vituttaa sanoinkuvaamattomasti.
Yhteishuoltajuus sinulle automaattisesti tulee.Mutta ei sellaista modernia puolet ja puolet tyyliä.Ja usko pois,lapset siitä hyötyy.Kunnon tapaamisoikeusein on kuitenkin saatava eli vähintään joka toinen viikonloppu ja viikollantanut yksi ilta.
Miksi lapset hyötyvät siitä, että minut pelattiin ulos? Minä ne olen hoitanut tähän asti. Hoidan kotona ruuat, siivoukset, auton ja talon. Pidin hoitovapaata ja varmasti hoidin oman osani vauva-aikanakin. Äitinsä on tehnyt uraa ja viettänyt ulkomaankomennuksia ja konferensseja, kun olet nauttinut lapsista. Ja uran ohessa on siis pitänyt suhdettakin. Ja kuitenkin näin on parempi?
Kyllä, olen tyhmä, kun en ymmärrä miksi näin on parempi lapsille. Enkä todellakaan suostu tähän helpolla vaan palkkaan asianajajan tällä viikolla.
Upeaa, että joku mies on pitänyt hoitovapaata. Itse akateemisena naisena hoitovapaata pitäneenä voin sanoa, että minua ei kaduta yhtään se, vaikka monet varoittelivat siitä miten urani tuhoutuu ym. Ja niinpä niin, tietyllä tapaa se heikensikin uraani, mutta elämässä on muitakin asioita kuin työ ja lasten pikkulapsiaikaa ei saa koskaan takaisin.
Nyt tulevaa eroa miettiessäni hieman tietty harmittaa se, että satsasi perheeseen ja silti perhe hajoaa ja lapset joutuu kärsimään. Jos mieheni olisi pitänyt pienen hatken itsekin hoitovapaata niin ehkä tilanne voisi olla toinen. Lasten parasta ajatellen haluan sekä äidin, että isän kuuluvan lasten elämään eron jälkeen. Kuitenkin jos mies erossa heittäytyisi hankalaksi esim. lasten puolesta ym. niin minullakin keinoni siihen, että hän kyllä menettäisi enemmän. Sopu siis kannattavaa.
Minuakin arvelutti hoitovapaa töiden takia, mutta lopulta se ei paljoakaan vaikuttanut. Joskin kävi vähän tuurikin yhden jos toisen asian kanssa. Minulla on tutkinnot kahdesta yliopistosta, ettei se lasten kanssa oleminen akateemisuutta sinänsä mihinkään vie. Ja ehkä se on miehille jopa enemmän meriitti kuin rasite tänä päivänä. Joka tapauksessa hoitovapaa ehdottomasti kannatti.
Olen samaa mieltä, että sopu kannattaa ja siihen pyrin, mutta en suostu kirjoittamaani järjestelyyn. Se on täysin kohtuutonta minun ja lasten kannalta.
Tässä myös kävi ilmi, ettei kyseessä mikään kaveruussuhde ollut vaan paljon paljon enemmän. Vaistoni oli oikeassa. Ja jollain oudolla tavalla tämä tieto helpotti oloa. On helpompi hyväksyä, kun tietää mitä pitää hyväksyä. On jopa hävettävän kevyt olo. Asia on osaltani nyt selvä ja voin siirtyä rakentamaan uutta elämää.
Ei tuo "kaverimies" vältämättä pitkäaikaista suhdetta vaimoosi halua kun ei voi luottaa jos tekee saman hänelle.
Kunhan leikkii aikansa....
Nyt vain tuosta "Tässä on tullut myös todistettua rahan ja äitiyden...X lunastaa talon...." nyt hommaat vain oikean lakimiehen joka ajaa sinun ja lastesi etua ettet jää nuolemaan näppejäsi niin kuin suurin osa miehistä erotessaan.
Ns. hyvän esittämisen saat lopettaa ja vanhaan paluunkin saat unohtaa kun samoille raiteille menee ennemmin tai myöhemmin.
Polyamoria on oiva vaihtoehto kunhan ymmärtää, että toista ihmistä ei voi omistaa. Et menetä mitään (paitsi pihtaamalla nöyryyttämisen) jos miehesi saa tarvittaessa vierasta.
Älä pilaa lastesi tulevaisuutta rettelöimällä asiasta jota et voi muuttaa.
Mistäköhän syystä nykyään minulla tulee usein olo, että naista tulee johdattaa, rakentaa elämää lähinnä omannäköiseksi (nainen seuraa kuitenkin vahvempaansa) ja naiseen ei tule tukeutua liikaa? Toki näennäinen kuuntelu on suotavaa. Feminismihän kertoo päinvastaista viestiä, mutta käytännössä se taitaa johtaa katastrofiin.
Mutta olen vasta hieman yli 30-v, mitä viisaammat miehet ajattelevat? Naiset eivät osaa itse vastata tähän, koska ovat sokeita omalle käytökselleen.
Kyllä se aika pitkälti noin on. Jos naista pitää liian hyvänä on nössö ja kiinnostus lopahtaa. Miehen pitää olla tietyllä tavalla keulakuva suhteessa ja pitää nainen hieman varpaillaan koko ajan. Näin suhde onnistuu ja nainenkin jaksaa siihen keskittyä.
Vaikuttaa että miehesi on ns. moniavioinen eli on kiva kun on peliä bisnesnaisen kanssa silloin tällöin ja sitten yksi joka pitää kulissit kunnossa. Miehen arvoahan nostaa se, että on naimisissa ja perheenpäänä lapsikatraalle =kunnon mies. Sun pitäisi nyt vaan niellä se, että hän haluaa kaikena ja sulle jätetään muruset. Neuvoisin pistämään kovaa kovaa vastaan ja aloita prosessin. Jos ei anelemalla ano sulta armoa ja järjestä itse sitä parikurssia teille lastenhoitoineen niin voisit miettiä eroa ihan oman itsekunniotuksesi takia.
Luin eka postin naisen kuvaamaksi, mutta sinänsä ihan sama juttu; vaimokkeesi pitää jännää yllä pomomiehen kanssa ja sä olet se kulissi. Ei ole aviovaimoainesta.
Minusta on sangen ikävää, että kaikki toisen sukupuolen edustamat kaverit nähdään negatiivisina. Minusta silloin todellakin on kyse mustasukkaisuudesta. Ap:n tapauksessa kyse ei ole mustasukkaisuudesta, sillä häntä on petetty. Pettämisestä voi päästä yli, jos kumpainenkin sen eteen toimii ja niin haluaa. Ap kuitenkin epäilee puolisoaan joko aiheetta tai aiheesta, joten ainoastaan ero on suositeltavaa.
Kaverit voi olla ihan kavereita tai sitten välille syntyy suurempia tunteita ihan niinkuin kenen tahansa kahden aikuisen välille ja uusi rakkaustarinakin voi alkaa. Tuolla, joku puhui varatun kanssa leikkimisestä. Minusta on sangen ikävää. jos ihmisten tunteilla leikitään. Tunteista voi ja pitää puhua ja kannattaa myös muistaa, että joku saattaa loata jonkun mainetta, kun ei petikumppaniksi suostukaan. Lapsellista.
Olet varmaan nainen ja voin kertoa miehenä että harvoin mies haluaa vain naiskavereita vaan ne on tarkoitettu vain yhteen asiaan....nainen ystävänä/kaverina on kiero kuin korkkiruuvi ...mutta se on eriasia työkavereina tai harrastusten muodossa mutta harvoin siinä käytetään vapaa-aikaa ja vaivaa ja etenkään ei suudella kavereita....
Varmasti sinunlaisesi näkee parisuhteessakin naisen tarkoitetun vain yhteen asiaan. Älä yritä väittää, että kaikki miehet näkee naisen pelkkänä panona, täällä palstalla olevista tosin varmaan monet.
Lisäksi minähän totesinkin, että joskus ihmisistä, jotka ovat tutustuneet, mahdollisesti ihastuneet ja rakastuneet toisen ollessa vlelä suhteessa niin heistä saattaa tulla pari. Ja eihän sinun kaltainen naispuolisen ihmisen kaveri voi edes olla, jos ette mitään yhdessä tee.
Minulle on aivan sama mitä sinä ajattelet mies ja naiskavereista/ystävistä kun minun laajan mieskavereiden ja työkavereidenkin mielipide pelkistä naiskavereista on turhake jo niillä mieliala ja tunnevaihteluilla.
Jos on jo kotona nainen/mies ja tyyrtyväinen on parisuhteeseen ja kaikki muutenkin mallillaan niin pitääkö siinä vielä leikkiä tulella mikä mahdollistaa tuolla sinun logiikallasi rikkoa tuonkin.
Sinähän noilla ajatuksillasi mielenkiintoinen seurustelukumppani olisit. Kun on suhteessa niin ei missään tekemisissä vastakkaisen sukupuolen kanssa olla. Toivottavasti et itse paljon naisten kanssa tekemisissä ole, sillä eihän sinuun voi luottaa lainkaan, kun heti pitää mahdollisuuden tultua sänkyyn hypätä. Paljon vaarallisempaa tuollainen ajattelu minkä mukaan heti petetään kun on mahdollisuus. Sitäpaitsi, jos joku liitto jonkun ystävyyden tai vaikka uuden seurustelukumppanin löytymisen myötä katkeaa niin ehkä sen on syytäkin katketa.
Tuota noin.Minunkin vaimolla oli käytännössä vain miespuolisia ystäviä, koko tämän vieläkin jatkuvan pitkän avioliiton ajan.Naispuolisia ystäviä ei ollut muita kuin naapurimme miehen vaimo jonka kanssa vaimollani oli suhde.Tämä nainen oli tottunut miehensä syrjähyppyihin niin totaalisesti,ettei ollut moksiskaan asiasta kun häneltä sitä suhteen paljastuessa kysyin.Vaimoni piti asiaa,yli vuoden jatkunutta suhdetta pikkujuttuna,pantu oli,autossa,miehen kotona vaimon ollessa poissa jopa kesällä metsässä.Antoi tulla täysin arkisella äänellä.Luultavammin on aijemmin ollut jotain noitten muittenkin "ystävien" kanssa koska aina heidän soittaessa vetäytyi toiseen huoneeseen puhumaan.
Tämä pitkä avioliitto taisi olla tässä.Olen pohtinut asia hyvin pitkään,luottamus ei palaa,parempi meille molemmille on ero.Vaimoni ei ole ilmeisesti sitoutunut liittoomme misään vaiheessa.Tunnen itseni lähinnä narriksi.
Tää oli hyvä, ehdottomasti paras. Kannattaisi varoa myös niitä samaa sukupuolta olevia kavereita. Siispä: valitse kumppani, joka on mahdollisimman epäsosiaalinen ja jolla ei ole yhtään kaveria!
En myöskään tunne erittäin laajasta tuttavapiiristäni yhtään miestä, joka ihan vilpittömästi haluaisi olla naisen kaveri vapaa-ajallaan. Harrastus- ja työkaverit ovat toki erikseen.
Jonkun verran sen sijaan tiedän naisia, jotka ilmeisesti oikeasti luulevat miesten haluavan olla vain kavereita. Eräs mieskaverini vetää puoleensa näitä kaverinaisia, välillä ovat yökylässäkin. Ihmettelevät aina kun kaverini yrittää ehdottaa seksiä
Eikös parisuhteet yleensä ala kaveruudesta ja toisen jonkinlaisesta tuntemisesta. Ainakin omat suhteeni on alkaneet noin, mistään baarista ei yksikään suhteeni ole alkanut, sillä en harrasta yhdenyönjuttuja. Ja eikös työ- ja harrastuskavereidenkin kanssa vietetä aikaa. Heidän kanssaan keskustellaan hassuista ja kipeistäkin asioista ja parhaimmillaan he ovat ihmisiä joiden tukeen ja lohtuun voi elämän kiperimmillä hetkillä luottaa. Silloin ihminen tosissaan tarvitsee tukea ja kaveria ei jätetä.
Onko muuten koskaan rakastanutkaan vaikka pitkässä suhteessa kumppaniaan, jos ei tälle toivo lohtua ja läheisyyttä joltakulta.
Korjaus jos ei toivo tälle lohtua ja läheisyyttä joltakulta eron jälkeen tms.
En ole tavannut tuttavapiirissäni yhtään pelkkää puhdasta kaverisuhdetta naisten ja miesten välillä.Ennemmin tai myöhemmin ne on päättynyt jommankumman oman parisuhten hajoamiseen ,tai "ystävyys" on päättynyt sitä ennen.
Useimmin tämä ystävyys alkaa toisen kiinnostuksena miehenä/naisena,on jo lähtökohdalta sukupuolinen kiinnostus.Lopputuleman kaikki tietää.
"En ole tavannut tuttavapiirissäni yhtään pelkkää puhdasta kaverisuhdetta naisten ja miesten välillä.Ennemmin tai myöhemmin ne on päättynyt jommankumman oman parisuhten hajoamiseen"
Kukin tyylillään. Minulla on ollut parikin ystävyyssuhdetta vuosikymmeniä, jotka ovat kestäneet ja jatkuneet. Vaikka kaikki, niin minä kuin ystävämiehet ovat eronneet parisuhteestaan jossain vaiheessa, jotkut monestakin, ja uusia suhteita solmittu. Toinen ystävämies on entinen parisuhdemies. Joten en osaa varmasti sanoa miten "puhtaita" ystävyyssuhteita nämä ovat, muttei sillä ole mitään merkitystäkään.
Minusta nainen ja mies voivat hyvinkin olla keskenään ystäviä ja tiedän monia tällaisia tapauksia. Lisäksi nykyisin kun monia suhteita hajoaa niin myös uusia monesti syntyy vanhojen tuttujen välille, jos vaikka jotakin kipinää on ollut joskus, näitäkin tapauksia tiedän.
Itse olen parisuhde-ja erokriisiä tuntemattomana tänne purkanut, se on ollut minulle tärkeää. Sukuni on melko löyhästi yhteyksissä ihan vanhemmista lähtien, joten se ei ole tässä auttanut. Ja nyt täällä joku stalkkeri oikeasti yrittää murtaa välejä niin nais-kuin miespuolisiin ystäviin, samoin kuin oloani pahentaa. On sitten kyseessä mies-tai naispuoleiset ystävät niin rankoissa paikoissa tuetaan. En aio täällä roikkua. sanoi kun en missään ihmissuhteissakaan roiku. Eiköhän niitä väyliä uusien ihmissuhteiden (ystävät-, parisuhde ym.) ole muitakin.
Huomaa taas kommenteista, että naiset uskovat oikeaan ystävyyteen, kun miehillä on selkeä käsitys yhteydenpidon todellisista tarkoitusperistä osaltaan.
Jaa-a.Onko tarkoitusperilllä jotain merkitystä ystävyyssuhteessa? Itselläni muutamia miespuolisia ystäviä yli 10 vuoden ajalta.Yksi ollut yli 20 vuotta.Ihan sama millaisena miehet suhteemme ajattelevat....
Kyllähän nuo kaverisuhteet on hieman"mitä serkumpi,sitä herkumpi"linjoilla.
Komppaan muita miehiä tässä miesten ja naisten välisissä kaverisuhteissa. Nainen ja mies ovat pelkkiä kavereita tasan niin kauan kun nainen tahtoo niin. Miehen kyllä hyppäävät mielellään luvan saatuaan sänkyyn, ja ovat sitten taas pelkkiä kavereita. Sitä tapahtuu todella paljon työpaikoilla.
Korjaan vielä. Kyllä mieskin voi olla pelkkä kaveri, jos naisen naama ssa on 3 leukaa ja vartalo on kuin säkillinen työkaluja. Toisaalta sellaisia komea mies ja ruma nainen kaverisuhteita en tiedä.
"Nainen ja mies ovat pelkkiä kavereita tasan niin kauan kun nainen tahtoo niin"
No eihän tuo nyt ihan aina noinkaan ole. Miehet eivät aina hyppää sänkyyn, vaikka luvan naiselta saisivatkin. Erityisesti jos a) nainen on varattu b) mies on varattu tai c) molemmat ovat varattuja.
Kaverisuhteet miesten ja naisten välillä on eri asia kuin ystävyyssuhteet. Lisäksi ystävyyssuhteitakin voi olla intohimolla latautunut - tai sitten ei. Tapauskohtaista.
Mikä helvetti siinä on että jos salasuhde ollut tietoisesti ei yhteyksiä enään pidetä milläänlailla. Eikö kakkosen moraali ole kohdillaan? Eikö ne tajua aiheuttavan lisää riitaa ja lopulta surullisen eron yhteyttä pitämällä? Ovatko niin psyykkisesti sairaita kun lopulta saavat eroamaan kaiken sekoilun jälkeen? Jos todella kakkonen ei saanut mitä haki toisesta voisi jättää rauhaan toisen. Typerää uskoa ystävyyteen sen jälkeen. Jos ei puoliso ole mukana yhteyksissä ja asiasta puhuttu yhdessä ei salaa yhteyksiä pidä silloin olla mitään. Ainoastaan jos on ottanut yhteyttä ja kertonut rehellisesti tuon puolisolle ettei ole muuta kuin ystävyys kyseessä. Yksinään petturi ei voi pitää ystävänä tuota kakkosta. Pitäisi kakkosenkin tämä ymmärtää. Eikö ne välitä omasta maineestaan ollenkaan? Hävettävää toimintaa näiltä salasuhteilijoita.