Näin Kiinassa:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kiinassa-naisia-ei-riita-kaikille-miehille-voisiko-nainen-olla-naimisissa-kahden-miehen-kanssa/6087170
Ongelma naisten nirsoudesta näyttää olevan sielläkin, vaikka miehiä on tarjolla vielä enemmmän kuin täällä ei karkkikaupasta kelpaa oikein mikään kun ollaan niin koulutettuja ja mainioita:
"Mari Manninen kertoo, että mediassa on jo vuosia vaadittu, että koulutettujen naisten pitäisi mennä naimisiin hyvissä ajoin ennen 30 ikävuotta. Lehtiartikkeleissa oppineiden naisten väitetään olevan niin ronkeleita miesten suhteen, että he jäävät yksinäisiksi vanhoiksi piioiksi. Näitä "ylijäämänaisiksi"-kutsuttuja naisia kehotetaan laskemaan tasoa miesten suhteen."
Naisjärjestöt varoittavat rumia naisia:
"Nämä (rumat) tytöt toivovat parantavansa kilpailuasetelmia kouluttautumalla pidemmälle. On traagista, että he eivät tajua naisen arvon vähenevän vuosi vuodelta. Niinpä kun he valmistuvat maistereiksi ja tohtoreiksi, he ovat jo vanhoja, kuin kellastuneita helmiä".
Pitäisi tuolta Kiinasta ostaa Suomeenkin valistusosaamista kun puhuvat täyttä asiaa siellä nuo naisjärjestötkin. Tuollainen totuuksien sanominen olisi hyväksi täälläkin jossa pumpulissa kasvaneille naisille ei missään julkisesti sanota noita asioita suoraan ja rumat maisterisnaiset sitten kuvittelee olevansa muka jotain lottovoittoja vaikkei ne olisikaan vaikkei ne miehen kannalta ole kuin jotain neljä ja lisänumero korkeintaan.
Itse vähän mietin sitä että ruokkiiko korkea koulutus rumuutta? Ehkäpä naiset alkaa kuvittelemaan korkean koulutuksensa olevan jotenkin arvokas juttu ja jättävät sitten naisellisten ominaisuuksiensa hoidon heitteille kun luulevat että tittelit riittää. Ei riitä.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Eräs silloin läheinen sukulaisnainen totesi minulle teininä " kun sulla ei ole edes niitä rintojakaan, kannattaa opiskella kun ei kukaan mies ala varmasti elättämään".
Otin neuvon lisävoimana jo aiempaan päätökseen opiskella hyväpalkkainen ammatti ;)
Jos ei ole kedon kauneimpia kukkasia niin itsestään on huolehdittava.. Tuskin kovin monikaan luulee "tasonsa" siitä paranevan mutta eipähän jää heitteille. Niitä elättäviä miehiä ei riitä kaikille kauniimman puoleisillekaan.
Rumuus tarkoittaa huonoa kumppania.
Korkeammin koulutetut ovat muuten tutkimuksen mukaan hoikempia.
:D Kellastunut helmi! Siinäpä pirun hyvä uusi sanonta kuvaamaan 30 naista, pitääkin ottaa käyttöön. Sitä voi myös soveltaa vanhaan iskurepliikkiin, "onko sun vanhemmat simpukoita kun oot tollanen helmi, tosin jo kellastunut helmi"
Mutta joo harvinaisen fiksuja ja suorapuheisia rohkeita naisia tuolla Kiinassa kun uskaltavat sanoa epämiellyttävän totuuden ääneen naisille, tuollaista opastusta todellakin tarvittaisiin suomeenkin. Naisen arvo tosiaan kun laskee kuin lehmän häntä vuosi vuodelta, ja 30 maisteri on ATN. Minäkin ottaisin miljoona kertaa mielummin nuoren ja nätin 23v kamunaisen, joka on työtön lastenhoitaja, kuin jonkun elähtäneen kolmekymppisen maisterin tai tohtorin.
"Minäkin ottaisin miljoona kertaa mielummin nuoren ja nätin 23v kamunaisen, joka on työtön lastenhoitaja, kuin jonkun elähtäneen kolmekymppisen maisterin tai tohtorin."
Ihmekö tuo kun olet itsekin vain amiksen käynyt.
Miten työpäiväsi sujui?
Aika sosiaalisesti hölmö täytyy olla jos ei 30 v. mennessä ole tuollaisia elämän perusasioita tajunnut. Minusta vain vaikuttaa, että miehetkin haluavat sen rakastuneen naisen mieluummin kuin jonkun, joka vain laskelmoiden menee naimisiin. Sehän on yksi palstankin teemoista, gold diggerien vihaaminen.
Miten naiset voi olla noin sekaisin kaikkialla?
Mitä "sekaisin olemista" sellainen on, että haluaa omillaan tulla toimeen, eikä kuvitella "pääsevänsä" joskus jonkun miehen elätiksi?
Ihan mahtavaa punaisen pillerin settiä ja tosi suorapuheisia ja maanläheisiä ja ihania nämä kiinalaiset naiset!
Minusta vaikuttaa siltä, että miehet ovat sekaisin joka puolella maailmaa, kun kuvittelevat, että jokaisen naisen ykkösprioriteetti ilman muuta on "päästä" heidän holhoukseensa.
Enpä tiedä uskooko kovin moni nainen olevansa halutumpi jos on korkeakoulutus. Nykypäivänä vaan naistenkin täytyy kyetä huolehtimaan itse itsestään ja korkea koulutus on perinteisesti ollut tapa päästä "vihreämmälle oksalle".
Juuri näin!
Voi myös käydä niin, ettei näitä korkealle koulutettuja naisia kohta edes kiinnosta miesten miellyttäminen vaan valitsevat mielummin itsenäisen ja vapaa elämän. Kuten on käynyt Kiinan naapurimaassa Japanissa. Siellä eivät monetkaan koulutetut nuoret naiset, kauniit eikä rumat, edes halua miestä riesakseen vaan elävät itselleen.
Sama lienee koulutetuilla miehillä, mukavaa tekemistä riittää ilman elätettävää naistakin. Japanissa lienee maksullisia/virtuaalisia-seksipalveluja olla riittävästi miesten käytössä. Ja näin on saatu katkaistua "ikiaikainen" mies/nais-symbioosi.
Joka puolella maailmaa rumat naiset ei kelpuuta samantasoista rumaa mietä. Ei se koulutuksesta ole kiinni vaan ulkonäöstä. Rumat naiset haluaa komeen pitkän bodarin. Kauniilla ja rumilla naisilla on sama miesmaku
Tuskin korkea koulutus aiheuttaa rumuutta, ennemminkin rumat tytöt, joita pojat eivät ole kiinnostuneita nussimaan, opiskelevat ahkerasti ja menevät yliopistoon, koska kuvittelevat pystyvänsä jollain maisterin pahveilla kompensoimaan rumuuttaan.
Miten niin "kuvittelevat"? He eivät todennäköisesti pääse rikkaisiin naimisiin, joten he hankkivat ammatin jolla voivat elättää itse itsensä, eli kyllä he minusta varsin onnistuneesti kompensoivat opiskelulla niitä rumuuden aiheuttamia taloudellisia ongelmia. Miehen löytäminen kun ei sinällään ole useimmille naisille mikään elämän ainut ja tärkein sisältö.
No ei heidän tarvitsisi syntyvyyden laskusta olla huolissaan, sehän on ollut tarkoituskin.
Muutenkin hieno maa, tietyistä rikoksista toistuessaan tulee suoraan nappi otsaan. Ei mitään turhaa taputtelua, kuntouttamista tai kotouttamista.