Hallitus on antanut eduskunnalle käsittelyyn polttoaineiden veronkorotuksia käsittelevän esityksen.
Kaavaillut korotukset ovat osa hallituksen budjettiesitystä. Nyt suunnitelluilla korotuksilla on tarkoitus saada 90 miljoonan euron lisätuloja ensi vuonna.
Moottoribensiinin vero nousisi esityksen mukaan 2,12 senttiä litralta ja dieselöljyn 2,41 senttiä litralta.
Bensiinin ja sitä korvaavien biopolttoaineiden verotaso nousisi siis keskimäärin noin kolme prosenttia ja dieselöljyn sekä sitä korvaavien biopolttoaineiden noin viidellä prosentilla.
Toinen autoilijan kukkaroon osuva vero on noin 36,5 euron korotus ajoneuvoveroon.
Polttoaineiden veronkorotus koskee myös lämmityspolttoaineita. Näiden verojen arvioidaan nousevan keskiäärin seitsemän prosenttia. Verotuoton on tarkoitus kasvaa vuonna 2017 noin 46 miljoonalla eurolla.
Korotuksien toivotaan pienentävän hiilidioksidipäästöjä ja lisäämään energian säästöä sekä tehokkuutta.
Työttömänä, köyhänä ja autottomana tämä kirpaisee. Rikkailla korotukset ei tunnu missään, tulevaisuudessa autoilu on rikkaiden yksinoikeus.

Vastaukset 6
Vanhimmat
"Työttömänä, köyhänä ja autottomana tämä kirpaisee."
Eikös se kirpaisisi pahemmin, jos olisi autollinen?
Ei kirpaise yhtään kun tankkaa autonsa Säkkijärvellä, siellä on aina bensiinin outlet.
Jää hyvät verorahat itselle. Täydellä tankilla on kiva käydä Tallinnassa noutamassa ilojuomia OMAAN käyttöön, niin jää nekin verorahat ahneilta saamatta.
Joku tolkku se pitää riistossakin olla.
Onko Säkkijärvellä öljynjalostamo, vai miten sinne on tehtaanmyymälä saatu?
Siellä on useita eri firmojen huoltamoita joissa bensiini 75-80 c/l ja jos viitsii ajaa vähän pidemmälle lähelle Viipuria, niin nestekaasuakin saa 9€/pullo .
Tämä tietysti kiukuttaa Länsi-Suomessa asuvaa, mutta mitä siitä.
Sitä paitsi arbuusit ovat ihan hyvää naposteltavaa.
Tiedän kyllä Venäjän puolella olevan halpaa, mutta tämä bensiinin outlet tässä kiinnosti, että mikä se sellainen tehtaanmyymälä on.
Meillä on ammattitaidoton pääministeri joka on tuurilla rikastunut ja sen jälkeen epäonnistunut yrityksissään ja tuollainen insinööri haluttiin johtoon.
Kepu pettää aina ja tuo kulunut lause pitää niin paikkaansa ja kruununa Persut, tuo tyhmän kansan Trumpetti joka vetoaa Soinin letkautuksilla jne...
Soinia ei kiinnosta kuin oma pesti ja tuleva Britannian diplomaatin työ pohjustaminen.