Auttavatko tatuoijat kuvan valinnassa?

Tatuointiaharkitseva

Kuten otsikko kertookin niin auttavatko tatuoijat ihmisiä tatuoinnin valinnassa jos asiakas ei itse oikein tiedä millaisen kuvan haluaa iholleen tai suunnittelevatko asiakkaan kertomuksen perusteella tälle erilaisia tatuointi ehdotuksia? Kysyn tätä sen takia kun olen harkitsemassa tatuointia, mutta en vain löydä tai keksi sopivanlaista tatuointia mikä kuvaisi sitä merkistystä jota haen.

Haluaisin tatuoinnin kuvastavan kahta asiaa elämästäni:

Sairauttani epilepsiaa ja sitä miten olen siitä selvinnyt tähän päivään asti vaikeuksista huolimatta.

Viimeiset 2 vuotta elämästäni oli silkkaa helvettiä jonka seurauksena olin ihmisraunio ja olin menettänyt kokonaan elämänhaluni. Jopa itselleni rakkaimmat ihmiset hylkäsivät minut tuona aikana. Ajan kanssa ja sisulla kuitenkin selvisin tilanteesta ja pääsin takaisin jaloilleni ja nyt olen onnellisempi, kuin koskaan elinaikanani ja tunnen itseni vapaaksi "kahleista".

Eli jos kertoisin tatuoijalle näistä niin osaisiko hän näiden pohjalta suunnitella jotain ehdotettavaksi vai pitääkö olla itse keksinyt jo jotain suuntaa antavaa? Ajattelin mennä Antti Rossille tatuoitavaksi.

1

132

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • auttavapuhelin

      Ammattilaiset auttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      67
      2027
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      850
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      756
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      43
      682
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      661
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      614
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      546
    10. 48
      541
    Aihe