kitara kysymyksiä

Mitä kitaraa tarkottaa sävellajit?
Siis esim joku sanoo "soita sointu e:sä tai a:sta niitä ne on ja miten opin ne.?

Ja toinen kysymys:
Pystyykö sähkökitaraa äänittämään tietokoneella?
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katso Youtubesta Rockwayn lataamat lyhyet Tom Stillmanin oppitunnit niin hoksaat jutun juonen.

Äänestä

Sävellaji voi olla duuri tai molli. Niin kuin ihan yleisesti tiedetään, duurisävellaji kuulostaa iloiselle ja molli surulliselle.

Kappale menee yleensä jommastakummasta sävellajista.
Tämä tarkoittaa sitä, että duurikappaleen melodia muodostuu hyvin pitkälti duuriasteikon sävelistä ja sen soinnut on myös hyvin usein muodostuu kyseisen duuriasteikon sävelistä. Vastaavasti mollikappale melodia ja soinnut perustuu pääsääntöisesti molliasteikkoon.

Duuriasteikkoja ja molliasteikkoja on kumpiakin 12 kappaletta, koska se musiikki, minkä kanssa olemme tottuneet elämään perustuu 12 säveljärjestelmään(oktaavi on jaettu 12 säveleen =>puolisävelaskeleeseen.)
Mikäli säveltäjä on päättänyt säveltää kappaleen duurista voi hän sen jälkeen valita jonkun näistä 12 duurisävellajeista ajatellen esim. laulajan äänialan korkeutta.
Aivan sama kuvio toistuu, jos hän onkin päättänyt säveltää kappaleensa mollista. Vaihtoehtoja senkin jälkeen on 12.

Mainittakoon, jos se nyt ei tuosta kirjoituksesta selvinnyt, että eihän sävellajia yleensä tarvitse kovin orjallisesti noudattaa, eikä noudatetakaan aina. Kappaleessa voi hyvinkin olla yksittäisiä säveliä tai sointuja sävellajin "ulkopuolelta". Ei ole edes harvinaista. Kappale voi myös sisältää useammankin sävellajin.

Jos kappale ei perustu sävellajeihin(duuriin tai molliin), niin se voi myöskin perustua modaalisuuteen tai atonaalisuuteen. Kuitenkin sävellajeihin perustuva musiikki on yleensä sitä mitä kuulee radiosta ja esim. atonaalista musiikkia tuskin radiot paljon soittelee?!:D

Tässä minun näkemykseni "sävellaji pähkinänkuoressa".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sähkötsainsähkökitaraan kirjoitti:

Mitä kitaraa tarkottaa sävellajit?
Siis esim joku sanoo "soita sointu e:sä tai a:sta niitä ne on ja miten opin ne.?

Ja toinen kysymys:
Pystyykö sähkökitaraa äänittämään tietokoneella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu