oletteko kokeneet että olette

Noh.. minulle on joskus kerrottu, että olen ok työntekijä, mutta muuten en kuulemma sovi työyhteisöön. Pyytäessäni tarkennusta sanottiin vaan, että "olet ikävä ihminen".

Suomalainen työelämä on itsessään jo sairasta touhua joten ei ihmetytä kommentti lainkaan.

Espååssa olin yhdessä raananavirmassa. Onneksi pääsin eroon.

(Laitan tämän kirjoitukseni tuolta "Työ ottaa päähän"-osastolta myös tänne). Täytyy sanoa, että vaikka muuten juuri ja juuri töissä olisi mukavaa, tehtävät suht' koht siedettäviä jne. niin ei tarvita kuin yksi henkilö siihen kymmenen hengen porukkaan, niin johan alkaa olla jokainen päivä täyttä paskaa. Ihminen, joka alkaa olemaan yhtä vastaan (syystä tai toisesta) liehakoi työilmapiiriä muun työporukan suuntaan niin, että jätetään yksi kaikesta ulos (työtiedoista, keskusteluista, illanvietoista) ja käännetään muu mukava väki yhtä vastaan. Hän on kuningatar ja kuningas omasta mielestään ja kenelle hän ei alennu puhumaan, EI muidenkaan kuulu tälle puhua tai luokitellaan B-ryhmään eikä priimusluokkaan.

Nyt olen nähnyt sellaisen henkilön, jollaista en uskonut olevan olemassakaan. Petollisen, kateellisen, pahansuovan itsekeskeisen pohjimmiltaan helvetin epävarman narsistin, jolla ivallinen hymy on edessä päin ja takana laulavat pahat kielet. Itsellään hänellä ei ole koulutusta kummempaa kuin joku tavallinen kauppakoulu ei siis ylempi tutkinto, mutta silti hyppii pidemmälle lukeneidenkin silmille. Ei kestä, että joku saattaa mennä hänestä ohi tai joku on häntä mukavampi. Auta armias jos pomo erehtyy "alempikastista" kehumaan, tämä "kuningatar" hyökkää tiedon saatuaan sillä sekunnilla päälle kuin yleinen syyttäjä, ja pyrkii kaikella pahalla painamaan alas, että varmasti saa olon "ettet sinä oikeasti ole mitään!". Vahtii ja kyylää työkavereiden keskusteluja, jotka eivät hänelle sillä hetkellä kuuluisi, mutta tunkee tilanteeseen väkisin ja keskeyttää. Lahjoittelee toisille työkavereille tavaroita, tarjoaa palveluksiaan ym., joilla houkuttelee muka hyväntahdon eleenä ystäväpiiriinsä ja tällä systeemillä kieputtaa ihmisiä pikkusormensa ympärille ja tahtoonsa ja luo mielikuvaa, että hän on kaiken keskiössä ja kenet hän osoittaa ulkopuoliseksi, se myös silloin sinne kuuluu. Lonkeronsa hän levittää laajalle.

Kun tämä ihminen tuli työpaikallemme, kohta kymmenen vuotta kaikki on ollut jotenkin sairasta ja kieroutunutta. Hän saa itku- ja raivokohtauksia töissä ja hänen takiaan viattomat ovat saaneet lähteä, koska pomo on uskonut tätä paskaa. Mielialat tällä persoonalla heittelevät laidasta laitaan ja takuulla kärsii adhd:stä. Hänessä ei ole koskaan vikaa omasta mielestään, ja omat töppäykset piilottelee (joita tulee riittävästi), mutta annahan olla kun hänen alas katsomansa ihminen töppää, se laitetaan suuraakkosin ja huutomerkein ylös nähtäville! Aivan sairasta. En ole ikinä -ikinä- tavannut noin katalaa ja epärehellistä ihmistä. Kenet hän kokee jollain tapaa uhkaksi, hän tekee sen ihmisen elämästä piinallista helvettiä. Ensisilmäyksellä tästä naisesta näki, kuinka ilkeästi hän puhui vähänkin epämukavasta henkilöstä, käyttäen sellaisia sanoja, joita ei normaali ihminen käytä. Ja sitä tietä sitten mentiin.Tiuskii, näpsii, tuijottaa kuin haukka, vastaa niin, että saa näyttämään toisen tyhmältä, ulkopuolisten aikaan keskustelee alentavasti huomautellen suurielkeisesti, puhuu päälle, syrjäyttää kuulemansa, katsekontakti ohi, pyörittää lounaspaikkajengiä...

Mietin, että milloin tämä loppuu...Sitten kun johtaja jää eläkkeelle ja uudet ihmiset siirtyvät remmiin, tai muuten väki vaihtuu ja tulee uusia ihmisiä, jotka näkevät tämän ihmisen läpi. Vai milloin? Vaiko ei koskaan? Vai paheneeko tämä vaan? Kuin jotkut voi lähteä tällaisen henkilön vietäviksi? En haluaisi olla päivääkään enää hänen kanssaan tekemisissä enkä nähdä enää koskaan missään. Hän vie läsnäolollaan hengitysilmankin huoneesta. En halua tällaista ihmistä mihinkään osaa elämääni, mutta PAKKO on sietää kun töitäkään ei joka puun oksalla ole saatavilla. Työpäivän jälkeen tuntuu ettei jaksa enää yhtään mitään ja kaikki johtuu yhdestä ainoasta ihmisestä.

Huomenna taas saan kokea.

Umpikujassa hei, olen nähnyt työurallani useita tällaisia täysin vastaavia tapauksia, joista kerrot. Usein tällaiset henkilöt etenevät hyvin. He osaavat olla ylemmäs mieliksi, mutta muu onkin sitten yhtä omituisuutta täynnä. Usein päällikkö siis. Tuossa on vain se ikävä piirre, että sehän kertoo työyhteisön kulttuurista ja johtamisesta vielä enemmän. Etsi ahkerasti hyvää työpaikkaa. Niitäkin on! Tuollaisessa yhteisössä sairastustaan ja oikeastihan tuossa on kyse, että johto sallii liiketoimintaa haittaavan kulttuurin sekä sen, ettei yhteisönä ole kehittymismahdollisuuksia.

olen työpaikallani alinta saastaa..

Siivoojan rooli voi olla niitä hankalampia hommia,jos yhteisö voi huonosti.

Minun työkaverini ignooraavat minut täysin, mikään, mitä teen, ei ole heidän mielestään tärkeää tai tarpeellista, mutta auta armias, jos jätän sen tekemättä! Sitten kyllä vittuillaan niin että katto putoaa, kun "olet niin hyödytön!" Eli kun teen jotain, siis yhtään mitään, he ovat tälleen: "Hahhah. Tuo mitä teet on niin turhaa!" ja jos en tee sitä, he tulevat vittuilemaan: "Olis sen voinut kuule hoitaa, kun sullehan se kuuluukin, eikä meille."

He eivät saa edes roskasäkkejä vietyä piharoskikseen, vaan tulevat hakemaan minut apuun siinäkin, vaikka minulla olisi kädet täynnä muita hommia ja heillä ei olisi mitään tekemistä. Sitten kun olen tyhjäämässä niitä roskiksia oma-aloitteisesti (silloin kun minulla ei ole mitään tekemistä), he tulevat siihen sanomaan: "Oho, sinäki osaat tehdä jotain?!" tai "Niitä kannattais kuule tyhjentää vähän useemmin." vaikka eivät ne ole koskaan "yli vyöryneet". Periaatteena meillä työpaikassa on, ettei ole erikseen kenenkään velvollisuus huolehtia roskiksista, vaan se hoitaa, jolla on ns. luppoaikaa. Muut pitävät tätä asiana, joka ei koske heitä. He vaikka juoksevat ympyrää ennemmin kuin tyhjentävät roskiksia.

Joskus he käskivät minua syömään "normaaleita asioita", koska syömistäni hedelmistä tuli kuulemma banaanikärpäsiä, joita "nyt on joka paikka täynnänsä". Toisaalta he käskivät myös jättämään viilit, jogurtit ja rahkat pois, koska "niissäkin purkeissa ne banaanikärpäset viihtyy". Tai vaihtoehtoisesti voisin "roudata eväsroskat kotiin".

Kerran yksi meidän työntekijä, joka koki olevansa minua ylemmässä asemassa sanoakseen tämän, _kielsi_ minua juomasta hanavettä työpaikan hanasta, koska meillä oli näkemys yhdestä työpaikkaan mitenkään liittymättömästä asiasta, eikä hän voinut juoda "samasta hanasta, josta juo joku, joka kannattaa asiaa X jota hän inhoaa". Samainen työntekijä yritti savustaa minua pois, koska "ei täällä ole sinulle oikeasti töitä, koko työruutusi on vain tekemällä tehty sinulle, eikä sinua oikeasti tarvita täällä yhtään mihinkään". Silti on niin, että hän hätyytteli minua vapailta töihin, koska oli hommia, jotka "eivät kuulu muille". Eli ne muut sitten istuivat tupakka huulessa juoruamassa hänen kanssaan sillä välin, kun minä nysväsin niitä hommia, jotka nämä muutkin olisivat voineet tehdä, koska ei heillä muutakaan tekemistä ollut.

Pomoni tuppaa myös olemaan sitä mieltä, että työntekijöitä voi kuormittaa henkisesti ihan niin paljon kuin lystää. Minua hän on jo vuosia käyttänyt likasankonaan, jonka niskaan kaataa kaikki ne asiat, joita ei yksinkertaisesti viitsi tehdä itse. Tämä tarkoittaa hänen henkilökohtaisilla asioillaan juoksemista, koska hän on liian täynnä itseään juostakseen omat asiansa itse. Hän antaa täysin epämääräisiä ohjeita ja suuttuu, kun niitä on noudatettu, koska "en minä noin sitä halunnut tehtäväksi". Yleensä hän myös olettaa, että minä jään ylitöihin tekemään kaikenlaista ihan parin sekunnin varoitusajalla; olen jo vaihtanut vaatteetkin, kun hän ilmoittaa kiukutellen, että vielä pitäisi tehdä sitä-tätä-ja-tota.

Joskus pomo meuhkaa, etten osaa tehdä "mitään oikein, kaikki on päin vittua", vaikka toimisin hänen omien ohjeidensa mukaan. Sitten kun hoidan jonkin asian hyvin (ilman hänen ohjeitaan), hän omii kaiken kunnian siitä, eikä muista koskaan mainitakaan, ettei se ole hänen oma aikaansaannoksensa.

Mitä tulee muihin työkavereihin, he pitävät minua yleisesti ottaen rumana, tyhmänä ja rasittavana. He eivät edes puhu minulle, kuten normaalille ihmiselle.

Joskus nämä asiat vain ottavat aivoon.

Ikäväviä asioita tuollaiset kiusaamiset. Itse kysyin kehityskeskustelussa esimieheltä olenko avain työntekijä (saavat parempaa liksaa) niin se tokas että olet kun jätetään se a pois.

Työ on työtä ja pahemmaksi menee koko ajan.
Pysyä kaukana tai lyödä ja tapella.

Minä olen kokenut olevani kiusattu jo kolmessa peräkkäisessä duunipaikassa. Ekassa olin 23 v ja rakastin työtäni, kunnes toisella osastolla haluttiin eroon tyypistä joka tungettiin vähän niinkuin väkisin meidän osastollemme. Sattui sitten sellainen, joka osasi panipuloida heikompaansa ja niinpä ainoasta samaa sukupuolta olevasta työkaverista tuli enemmän hänen kuin minun kaverinsa. Meillä oli kuitenkin yhteisiä vuosia takana jo toistakymmentä siinä vaiheessa. He alkoivat jättää minut ulkopuolelle eivätkö enää halunneet minun kanssani kahville tai syömään, mitä aina olin tuon toisen kanssa tehnyt. Oyysimme pomon kanssa myös työnohjaajaa ja olisimme saaneet melkein mitä vaan apuja, mutta tuo myrkkytyyppi ei halunnut, joten se kuivui kokoon. Lopulta ilmoittauduin YT.issä vapaaehtoiseksi lähtijäksi.

Menin sitten toisessa kaupungissa toiseen duuniin ja sorry vaan, mutta musta on epäkohteliasta, että ekan päivän ruokatauolla ainoa samaa sukupuolta oleva työkaveri alkaa heti lukea lehteä eikä kiinnosta pätkän vertaa jutella juuri taloon tuleen työkaverinsa kanssa. Sitten eräänä päivänä oikaisin häntä virheensä kanssa ja sekin ihan ystävällisesti, niin kenkää tuli pariin pvn kuluttua. Eipä siinä mitään, mutta tuo ihminen tuottaa tappiota talolle. Sitähän minä en pomolleni sanonut. Huoomatkoon itse aikanaan.

Kolmannesta paikasta kerron ehkä joskus, mutta täysin jättivät ulkopuolelle minut sielläkin. Naureskelevat työlleni enkä saa samoja etuja mitä muut. Olen siis pahnanpohjimmaisena. Katsotaan kuinka kauan jaksan tätä katsella.

Joo, olen kyllä. Kohta 10v nykyisessä paikassa ja aika pian alkoi tuo huutelu.
Teen kuitenkin työni hyvin enkä nyt kauheasti puutu toisten tekemisiin.
Pitäs riittää mutta kun ei.

Parempi on olla työttömänä jos on siihen varaa ,sekopäitä ei kestä vanhempna ...ei niin töissä kuin vapaa-aikanaankaan.

Olen työskennellyt muutaman vuoden ison pohjoismaisen asfalttiyrityksen Ncc Industryn palveluksessa ja koko tämän aja kolleegani on haukkunut tekemisiäni selän takana. Kasvotusten kaiiki on hyvin mutta kun selän kääntää olen täysi idiootti.

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu
Tiedot kerätään syksyisin Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen yhteydessä puhelin-
haastatteluina ja tiedot voidaan yleistää koskemaan työssä olevia palkansaajia Suomessa. Vuoden 2016 barometria varten haastateltiin 1631 palkansaajaa.

-- Kaiken kaikkiaan henkistä väkivaltaa tai kiusaamista esiintyi vuonna 2016
joltain taholta (asiakkaat, työtoverit tai esimiehet) joko joskus tai jatkuvasti työpaikoissa, joissa työskentelee 55 prosenttia työolobarometrin vastaajista.
Siis useamman kuin joka toisen työpaikalla esiintyy ainakin joskus kiusaamista tai henkistä väkivaltaa vähintään joltain taholta. Vastaajista 7,6 prosenttia kertoi kiusaamista tai henkistä väkivaltaa esiintyvän työpaikallaan jatkuvasti.
Vain hieman alle puolet, 44,7 prosenttia, ei kokenut henkistä väkivaltaa tai kiusaamista esiintyvän lainkaan työpaikallaan. Osuus on pysynyt likipitäen muuttumattomana vuodesta 2012

Kyllähän nuo yrittää luoda sellaista mielikuvaa mulle että en osaa mitään, en tiedä mitään, olen kakkosluokan työntekijä ja huono ihminen mutta eivät valehtelevat tollot tajua varmaan itse miten heidän puheet vaihtuvat joka hetki ja menevät ristiin, tuskin enää edes tajuavat mitä tarkoittaa totuus ja rehellisyys.

Inhottavinta mitä voi työpaikalla olla on kun yksityiselämän "tietoa" tulvii ympäristöstä kaiken aikaa ja tekisi mieli joka asiaan sanoa ettei mikään asia ihan niinkään ole . Se häiritsee keskittymiskykyä ,eikä halua olla muiden kanssa tekemisissä. Ja jos erehtyy olemaan saa katua että olisihan noi jo pitänyt tuntea ja jättää turha katsominen tekemättä. Kun sen on onnistunut läpäisemään ei tunne erään olevansa kenellekään mitään velkaa

Jos uskot, että esimerkiksi kollegasi aikoo sanoa sinulle jotain inhottavaa muiden kuullen vaikkapa palaverissa, istu heidän viereensä. Tämä saa jännityksen laskemaan ja he eivät kenties uskalla olla niin inhottavia tai suoria kuin olivat alunperin ajatelleet.

UM:n touhuja: Annettu matkalippu virkamatkalle käytetty, palkasta tehty kyseisen lipun takia perintää, ei lipun antajalta.
Siis kyseessä on matkustajan kannalta lipunantajan virhe, tai matkustajan tahallinen harhautus.
Toisilta ei peritä, vaikka on businesslippu, jopa itsekin kalliimmaksi vaihtaneita.
AVS viestitti sittemmin sisäisessä matkustustiedotteessa, että matkarahat loppu, voi tulla tarkastajilta huomautus!
Siis kaikilta ei peritä, vain joiltakin pienipalkkaisilta.

Kyllä vaan. Yksi merkittävässä aaemassa oleva henkilö kuittaa mulle rumasti kaikesta sellaisesta mitäkatsoo läpisormien muiden vastaavassa asemassa olevien kohdalla. Esim menin koulutukseen joka työnkannalta tärkeä johon esimies halusi minut. Tuo henkilö järjesti palaverin samalle ajankohdalle ja oli supernärkästynyt, kun en osallistunut. Hän ei suostunut siirtämään palaveria vaikka aikataulullisesti se olisi onnistunut. Nyt hän kiukuttelee, kun pari koulutusta osuu hänen kokouksen ajalle. Pari muuta vastaavassa asemassa olevaa saa osallistua ilman kuittailua viiteen tilaisuuten tuon kokouksen ajalla. En ihmettele, että eläke houkuttaa kaikkia kynnellekykeneviä. Työpaikat on epätasa-arvoisia.

Kylläpä kuulostaa tutuilta jutuilta osa näistä.

Olen markkinointialan ihminen, mutta jouduin tekemään avustajan ja siivoojan töitä, koska muuta ei ollut.

En voi enää tehdä siivoojan töitä ikäni vuoksi. Henkinen pahoinvointi näissä avustajahommissa on liian suuri. Kyse on vammaisista. En ole hoitajatyyppiä. En halua enää siivota 150-kiloisen äijänkörilään persettä paskanteon jälkeen enkä jaksa enää liikuttaa sitä telinettä, jolla hänet vinssataan mm sänkyyn.

No - kävi muka tsägä kun eräs tutuntutuntuttu vinkkasi mahdollisesta työpaikasta. Otin yhteyttä ja pomo oli sitä mieltä että joo. Kyse on puhelimitse tilausten vastaanottamisesta - ei siis puhelinmyynnistä - ja niiden tallentamisesta päätteelle ja muusta asiakaspalvelusta. Hyvin lähellä aiempaa työkokemuksiani, olin ihan hirveän iloinen!

Keväällä sain tehdä viikon verran ja opetusta sain peräti 1,5 päivää, sitten piti pärjätä. Pärjäsin mielestäni ja pomokin oli samaa mieltä. Yhteensä työkavereita oli tuossa vaiheessa 4, joista 1 lähti johonkin leikkaukseen, josta syystä tarvittiin lisäapua eli tuuraajaa. Tein 2. parhaimman tuloksen sen viikon myynnistä.

Sitten hän soitti lopuukesällä ja pyysi töihin kolmeksi päiväksi. Ilahduin. Siten oli ajatus, että ekan päivän katselen ja opettelen taas, koska edellisestä kerrasta oli 4 kuukautta. No jo parin tunnin päästä otin tilauksia vastaan. Minua opetti tämä keväällä leikkauksessa ollut henkilö. Vannotti kysymään jos on kysymyksiä. No voi ihme - mä olen 57-vuotias ja osaan kyllä kysellä. Kysyin ihan ohimennen häneltä kokemuksia Tettiläisistä, joista mainitsi.
Hän kai jostain syystä yhdisti minut tettiläisiin.

Sain työvälineeksi sen huonoimman päätteen tietenkin, joka ei toiminut siten kuin muut. Jouduin kysymään. Hän hyökkää nopeasti paikalle ja näppäilee jotain, vaikka pyysin että sano mulle, niin teen itse, että on tieto seuraavaksi kerraksi. Uusi tilanne taas ja sama toteutus. Sitten sanoin että voisitko kuunnella loppuun asti kun pyydän apua, älä puhu päälle. No ei kai tykännyt.

Ryysäsi toisen uuden (vakituinen) kanssa samaan aikaa syömään kuin minä olin. Kysyin pitäisikö minun nyt lähteä. Luin vaan Hesaria ja söin. Olin ollut ehkä 15 minuuttia siinä. Siinä juttelin pari sanaa sen uuden kanssa niin jo tuli tämä opettaja tietämään asiat. Väärin tiesi, joka ilmeni hetken kuluttua, kun oikaisin miten juttu kulki. Sitten takaisin sorvin ääreen etuajassa. LÄhdin siis vapaaehtoisesti ettei tarvitse kuunnella alentuvaa selostusta, jota mulle pölvästille oltiin selostamassa. Sitten mulle selvitettiin sitä, että kaikista ruoka- ja kahvitauoista pitää pitää kiinni, ei niitä saa antaa mennä .... IHANKO TOTTA!
Tullan varoittamaan, että käsilaukku pitää laittaa kaappiin piiloon. Kyse muutaman ihmisen toimistossa, jonne ei pääse mistään ovesta niin, ettei sitä joku näkisi.

Olin lopettamassa päivää ja opettaja tuli taas hyökkäämään selän taakse, että miksi tässä on näitä tyhjiä näin paljon. Sanoin etten tiedä, mutta olin saanut keväällä ohjeen, josta se luultavasti johtui. Tyhjensin siis alustan asiakkaiden tilausten välillä. JOO EI HERRAJUMALA kiljui opettaja. Sä et voi painaa tota F3:a, koska se on F4:n vieressä, joka taas tyhjentää kuulemma kaiken ja HERRAJUMALA mitä täällä on tapahtunut oikeen. Sanoin vain että ei mun sormet vapise ja näppis on jo useamman kymmenen vuotta ollut tuttu kapine.
Mä jotenkin muutuin uhkarohkeaksi tettiläiseksi, joka hups vaan töppäilee ja tekee omia ratkaisuja kun ei tajua systeemiä.

Seuraavana päivänä samat jutut. Kysytään monta kertaa tarvitsenko apua. En, kiitos. Näytäs nyt kuitenkin. Joo ei näin taas, en muista mistä oli kyse, mutta se, että asiakas sai tilauksensa läpi sellaisena kuin sen halusi ja joka oli ohjeiden puitteissa, olikin kai sivuasia. Enkä pitänyt edes safkista, koska mulla oli vain 4 tuntia sovittu.

Oli pari välipäivää ja menin 3. päiväksi. Opettaja ja eräs toinen olivat jostain syystä olleet eilen töissä, vaikka tilauksia ei kuulemma tullut. Jokin kokeilu kai. Tiedän, että minä olin puheenaiheena.
En saanut päätettäni auki. Pyysin apua. Naureskeltiin, mutta ei saanut toinenkaan sitä auki. Opettaja ei ollut paikalla. Toinen menikin erään toisen paikalle ja kysyin voinko minä siirtyä hänen paikalleen. En saanut sitä tunnuksillani auki. Samoilla, joilla sain aiemmin. Toinen ryntää paikalle eikä saa hänkään, ennen kuin muisti, että tässä onkin toinen juttu, jota mä en tiennyt.

Ja taas se HERRAJUMALA mitä tää tekee täällä. Ja kun tuli hankalampi tilanne, tultiin nopeasti selän taakse ja kumarruttiin tutkimaan. Nostin käteni ylös STOP-merkiksi. Olin jossain vaiheessa laskuttajana, ja kuvio oli minulle tuttu, en tarvinnut apua.

Olipa kiva olla nolattavana Tettiläisenä. Siinä viime minuuteillä toinen näistä uusista soitti ulkomailta, jonne oli lähettetty koulutukseen. En tunne häntä mutta mun piti vaan höpöttää hänen kanssaan, vaikka kysyin että kenelle sulla on asiaa.

Kyllä oli mukava palata kotiin. Tuskinpa siihen avokonttoriin enää tulee pyyntöjä.

Joo, kyllä olen! Samoin näin miten muita sijaisia kohdeltiin: etsittiin vikoja, tehtiin kieroja tulkintoja, hymyiltiin ivallisesti jne. Kysymyksiin annettiin epämääräisiä vastauksia ja pimitettiin tietoa. Valitettiin sellaisistakin asioista, miten toimivat jatkuvasti itse. Outoa vihjailua ja muiden asioiden levittämistä. Silmien pyörittelyä ja ulkopuolelle jättämistä. Omasta mielestään ovat hyvä työyhteisö, missä ei kiusata.

Sekundaa onkin se työyhteisö(n irvikuva).

Syitä siihen miksi jostain tulee kakkosluokan ihminen/työntekijä työpaikalla (ja muutenkin elämässä) on useita. Tässä pari perusväittämää. Yksi) Jos itsellä on valmiiksi heikko itsetunto ja omakuva, niin silloin helposti joutuu työpaikalla syrjityksi ja jopa kiusatuksi. Kaksi) Hyväksytyksi tulemisen tarve tekee ihmisestä näkymättömän. Mitä enemmän haet itsellesi muiden ihmisten hyväksyntää sitä varmemmin olet myös pelkkää ilmaa. Sinusta tulee näkymätön ja arvoton.

Kyllä, olen tuntenut olevani pohjasakkaa. Aluksi sain paljon huomiota, jota pidin huumorina. Myöhemmin tajusin, että kyse oli hajoita ja hallitse systeemin pohjustus. Samat vitsit kuuluivat myöhemminkin tulleiden naisten alkuperehdytykseen.

Sitten tehtiin siirtoja siten, että mahdollisimman erilaisen arvomaailman tai huumorintajun omaavat samaan kahden hengen huoneeseen työskentelemään. Sitten käytiin kertomassa vitsi tai kysyttiin jotain sellaista, joka sai toisen suuttumaan tai pahoittamaan mielensä ja toinen purskahti nauruun. Myös muuta jäynää tehtiin siten, että huonekaveri luuli minun tehneen, minä en huomannut koko juttua. Huonekaveri mököttää, ei tervehtinyt vuosiin. Vasta hänen eläkkeelle jäätyään yksi henkilö kehui kepposillaan. Sitten jälkikäteen muistin, että olin huomannut ainakin neljän henkilön tehneen samankaltaisia siirtoja, joilla tämä henkilö kerskui.

Olin todella halveksittu tyyppi useiden työkaverien taholta. Minulle puhuttiin halveksuvasti tai alentuvasti, uudelle pomolle esiteltiin siten, että ”hauska tutustua” fraasi korvautui ivallisella räkänaurulla. Tekemieni töiden laadussa oli aina sanomista, en osannut edes irrottaa pistoketta vaan se piti ensin panna takaisin pistorasiaan ja irrottaa sitten. Samalla ovenavauksella ei voinut kulkea minun kanssa vaan joko uukkari tai ovi ensin kiinni ja sitten itse avatusta ovesta huoneeseen. Kahvilla meitä kävi viisi naista, pöydät oli neljälle. Kuka tahansa muu oli tulossa viidentenä, hänelle touhuttiin tuolia pöydän päähän. Minä sain rauhassa ottaa tuolin ihan itse, mutta tulkitsin olevani ei-toivottu ja menin eri pöytään. Olisihan näitä tarinoita vaikka kuinka paljon mutta olkoon.

Kyllä on yritetty lytätä mutta pistän takasin niin eivät enää yritä. Nyt kesälomalla on oivaltanut kuinka stressaavassa paikassa sitä on ollutkaan ja kuinka sitä oikein on kestänyt, se on vienyt voimia. Onneksi loman jälkeen työt jatkuu eri yksikössä.