Erakko (moni puhuu paljon erakkoudesta....)

Moni yleensä syyttää erakkoja "he ovat tunnekylmiä vain".
Itse oon erakko.
Ei ole kavereita.
En tunne toisaalta aina välttämättä semmosta myötäelämisen tunnetta tai etten pysty eläytymään toisten nauruihin ja suruihin, sillä usein mulla sillä hetkellä semmonen pokerinaama tai ilmeetön ilme.
Toisaalta tunnen hyvinkin paljon empatiaa eläimiä kohtaan.

Jotenki oon antanu periksi, toisaalta sain eläkkeen 2014, mut annoin periksi jo 1999 oikeastaan, kun en vain sopeutunut ihmisten ryhmiin.
Luonteeni vähäpuheinen (yleensä), arka hieman ja taiteellinen/erikoinen huumori esim.
Mielenkiinnon kohteet myös erikoisia yleensä.
Ei mua oikein kukaan tajua.

En oo koskaan hakenu ittelleni seuraa.
Pärjään hyvin omissa oloissani.
Asun isäni kanssa.
Sitten kun vanhemmat kuolee, niin aion elää elämäni loppuun asti YKSIN.
En oo ollu koskaan parisuhteessa, mut se ei varmaan yllätä ketään, jos tietää mun nettipersoonan.
Uskon, että pystyisin jakamaan rakkautta puolisolleni.
En usko olevani paha.
On mua semmoseksikin sanottu.

Mä oivalsin filosofisesti mistä elämässä on kyse "jokainen on oma yksilö"
"pitää elää päivä kerrallaan" "älä ole epäaito vaan ole semmonen kuin itse haluat"
Ilmianna
Jaa

5 Vastausta



Ihan kuin minun kynästäni:)

Meitä on paljon, jotka eivät vain sopeudu tähän kylmään maailmaan. Pitää vain tehdä elämästään niin siedettävää kuin mahdollista.
Kaikkea hyvää sinulle.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tulevaisuudessa erakot tulevat olemaan yhteiskunnan kantavia Woimia :)
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Olet hyvin pitkälle samanlainen kuin minäkin olen mieluummin yksin ja viihdyn myös yksin, en asu edes vanhempieni luona he ovat kuolleet. Olen ehkä kasvanut erakoksi. Minä huomasin jo alakouluun mentyäni, ettei minuun suhtauduttu kuten muihin suhtauduttiin. Nuoruudessa minulla ei ollut tyttöystävää. Suhtautumien tyttöjen puolelta oli aina torjuvaa tämän tähden en esm tanssinut, koska maalais kylässä jossa asuin olisi pakit ollu ihan varma tapaus. Tielleni osui yksi lemmen kipeä leski paljon minua vanhempi ja erehdyin menemään hänen kanssaan naimisiin. Koko naimisissa olo aikamme hän tuntui minusta taakalta, en rakastanut häntä, paneskelimme kuitenkin melko usein. Hän rakasti minua kyllä. Kun hän kuoli, niin siitä lähtien minulla on ollut hyvä olla ja viihdyn yksin. Olen jo ikämies ja minua ärrssyttää ihan tuntemattomatkin ikäiseni ja nuoremmatkin akat en huolisi heitä kyllä kotiini. Yksin on hyvä olit sitten kotonasi pitkin tai poikin ja runkkailet vaikka keskellä lattiaa päiväs aikaan. Minulle merkitsee paljon juuri se, että olen vapaa kun se kaverin silmä ei ole mulkoilemassa mitä kotonasi teet.
Erakkoutta yleisellä tasolla on tänäpäivänä enempi kuin koskaan Suomessa ollut. Erakot asuvat enimmäkseen kaupungeissa ja nämä ihmiset on huomanneet juuri ne erakkouden hyvät puolet, eli sen kodin vapauden missä he elävät. Sen verran olen ikäisteni ihmisten kanssa tästä asiasta keskustellut niin hyvin moni sanoo ettei hän ottaisi asuntokaveriksi ketään eikä mistään hinnasta. Hyvin moni ei lähde ollenkaan kotoaan jos ei asiat ja välttämätön tarve sitä vaadi
Joten missään tapauksessa et ole harvinainen tapaus, hyvä aloittaja. Ihmis suhteista on pää asiassa vain harmia jos niihin haksahdat.
Oma vikani erakkona on se, että minua ärssyttää vanhat akat, ei ne jotka ovat jo sairaita ja huonokuntoisia, mutta tuollaiset 55-75 ikäiset akat, niiten naurukin tyypillinen tuolla Espanjan ranta baarissa: "Riä hä hä hä riä hä hä hä on minusta maailman ärssyttävin juttu. Pitäsköhän tutkituttaa pääni?
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:
ehottomasti, pittää sun tutkituttaa pääsi, jos vaikka siel täiporukka jyllää...riä, riä hä, häää...
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
Tutkituta tussus. Sulla on satiaisia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Erakko (moni puhuu paljon erakkoudesta....)

Moni yleensä syyttää erakkoja "he ovat tunnekylmiä vain".
Itse oon erakko.
Ei ole kavereita.
En tunne toisaalta aina välttämättä semmosta myötäelämisen tunnetta tai etten pysty eläytymään toisten nauruihin ja suruihin, sillä usein mulla sillä hetkellä semmonen pokerinaama tai ilmeetön ilme.
Toisaalta tunnen hyvinkin paljon empatiaa eläimiä kohtaan.

Jotenki oon antanu periksi, toisaalta sain eläkkeen 2014, mut annoin periksi jo 1999 oikeastaan, kun en vain sopeutunut ihmisten ryhmiin.
Luonteeni vähäpuheinen (yleensä), arka hieman ja taiteellinen/erikoinen huumori esim.
Mielenkiinnon kohteet myös erikoisia yleensä.
Ei mua oikein kukaan tajua.

En oo koskaan hakenu ittelleni seuraa.
Pärjään hyvin omissa oloissani.
Asun isäni kanssa.
Sitten kun vanhemmat kuolee, niin aion elää elämäni loppuun asti YKSIN.
En oo ollu koskaan parisuhteessa, mut se ei varmaan yllätä ketään, jos tietää mun nettipersoonan.
Uskon, että pystyisin jakamaan rakkautta puolisolleni.
En usko olevani paha.
On mua semmoseksikin sanottu.

Mä oivalsin filosofisesti mistä elämässä on kyse "jokainen on oma yksilö"
"pitää elää päivä kerrallaan" "älä ole epäaito vaan ole semmonen kuin itse haluat"

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta