Enää en rakastu..

Mä en enää pysty ajattelemaan noin.. Mä olen kompastunut liian monta kertaa. Tää mies oli kaikkee mistä mä olin unelmoinut. Hän tuli silloin, kun olin juuri kompastunut, ja hän sai mut nousemaan syvästä tuskasta vielä kerran. Nyt mä olen taas siinä samassa tilanteessa, ja mun on tyystin mennyt elämänilo ja -halu. Mä en pysty syömään, mä kuljen ku unessa. Ei tässä maailmassa voi olla enää mitään mulle jäljelle. Liian monta epäonnistumista takana.

Mä vaan punnitsen itseäni ja mietin mikä mussa on vikana. Ei muuten voi kokea näin monta tuskaista pettymystä kerran toisensa jälkeen. Fyysistä vetoa ehkä tunnetaan, mutta kai mä sit olen täys kusipää tai jotain muuta vastaavaa ku mun tunteeni eivät saaneet vastakaikua. Surullisinta on, että mä kuvittelin niin. Mä näin itteni pitkästä aikaa onnellisena, haaveilin. Mutta ei, pilvilinnoista tippuu kovaa ja korkealta. Enkä mä kai sitä miestä voi syyttää. Oma moka.

Joka tapauksessa mulla ei ole enää toiveikasta suhtautumista tulevaan. Mä en näe enää muuta mahdollisuutta ku kovettaa itseni. Tälläkin kertaa jo tuntuu siltä, että jos mulla olis sen verran munaa mä riistäisin omen henkeni. Mut ei ole, joten mä voin vaan estää samaa tapahtumasta uudestaan. Siks mä jätän kaiken tutun taakseni. Kaikki joista välitän, ja lähden pois. Paikkaan, mistä en tunne ketään enkä anna itseni siellä kenestäkään välittää.

Voi vaan koittaa unohtaa, niinku edellisillä kerroilla.. Mutta tää tapaus kosketti niin syvältä sydämestä että mä tiedän jo että tulen häntä ikuisesti rakastamaan. Minne ikinä meen, hän tulee mun mukana. En mä oikeesti pääse pakoon, mutta mä en vaan voi jäädä paikallenikaan.

Ehkä mä kierrän maapallon ympäri. Menen ja koen elämän - mutta yksin.

Myy kirjoitti:

Mä en enää pysty ajattelemaan noin.. Mä olen kompastunut liian monta kertaa. Tää mies oli kaikkee mistä mä olin unelmoinut. Hän tuli silloin, kun olin juuri kompastunut, ja hän sai mut nousemaan syvästä tuskasta vielä kerran. Nyt mä olen taas siinä samassa tilanteessa, ja mun on tyystin mennyt elämänilo ja -halu. Mä en pysty syömään, mä kuljen ku unessa. Ei tässä maailmassa voi olla enää mitään mulle jäljelle. Liian monta epäonnistumista takana.

Mä vaan punnitsen itseäni ja mietin mikä mussa on vikana. Ei muuten voi kokea näin monta tuskaista pettymystä kerran toisensa jälkeen. Fyysistä vetoa ehkä tunnetaan, mutta kai mä sit olen täys kusipää tai jotain muuta vastaavaa ku mun tunteeni eivät saaneet vastakaikua. Surullisinta on, että mä kuvittelin niin. Mä näin itteni pitkästä aikaa onnellisena, haaveilin. Mutta ei, pilvilinnoista tippuu kovaa ja korkealta. Enkä mä kai sitä miestä voi syyttää. Oma moka.

Joka tapauksessa mulla ei ole enää toiveikasta suhtautumista tulevaan. Mä en näe enää muuta mahdollisuutta ku kovettaa itseni. Tälläkin kertaa jo tuntuu siltä, että jos mulla olis sen verran munaa mä riistäisin omen henkeni. Mut ei ole, joten mä voin vaan estää samaa tapahtumasta uudestaan. Siks mä jätän kaiken tutun taakseni. Kaikki joista välitän, ja lähden pois. Paikkaan, mistä en tunne ketään enkä anna itseni siellä kenestäkään välittää.

Voi vaan koittaa unohtaa, niinku edellisillä kerroilla.. Mutta tää tapaus kosketti niin syvältä sydämestä että mä tiedän jo että tulen häntä ikuisesti rakastamaan. Minne ikinä meen, hän tulee mun mukana. En mä oikeesti pääse pakoon, mutta mä en vaan voi jäädä paikallenikaan.

Ehkä mä kierrän maapallon ympäri. Menen ja koen elämän - mutta yksin.

Tiedätkös... joku voisi olla kateellinen sulle, miten syviä tunteita pystyt kokemaan. Ootko ikinä ajatellut noin?

Elämä on aika hassu juttu. Mitä enemmän yrittää, sitä suurempia riskejä syntyy... ja sitä korkeammalta voi aina pudota. Mutta onko epäonnistuminen kuolemanvakava asia?

Mikä asia elämässä on lopulta niin vakavaa?

Mun mielestä rikas elämä on täynnä kaikenlaista: niin surua ja iloa, kaikki on vähän kuin tasapainossa. Itse olen joskus huomannut miten hyvältä tuntuu kun saa itkeä kun siltä tuntuu... ja kun aina sanotaan, että onnellinen ihminen ei itke.

Sulla on kyllä paljon samanlaisia ajatuksia mitä mullakin on ollut. Jos haluat, että joku kuuntelisi niin mun osoite löytyy tuolta profiilista. Itse olisin ainakin halunnut joskus synkkinä hetkinä purkaa ajatukseni jollekin... mutta meni se yksinkin jotenkin.

Aina se menee jotenkin.

Tsemppiä, toivottelee Nuutti

Saman tyyppistä täälläkin päin..

Minä kirjoitti:

Saman tyyppistä täälläkin päin..

pakko vain jotenkin jaksaa vaikka onkin äärettömän paha olla ja ikävä kokoajan.päivä kerralaan..en vaa joteki jaksa uskoa et tän yli joskus voi päästä...mutta silti,voimia...

...mutta satutti kyllä. Ja vikaa oli siis minussakin, jos olisin älynnyt vähän enemmän suojella omaa sydäntäni niin tässä ei oltais. Sen verran voisin näyttää sille että virheen teki.. Mutta se teki sen siinä ettei antanu mun rakastaa. Koska kun mä rakastan, mä rakastan 150 prosenttisesti. Tiedän olevani hyvä sille ihmiselle kenen kanssa olen. Mä olen suhteessa täysin epäitsekäs.

Ja vaikka se mies satuttikin, en mä voi lakata rakastamasta sitä. En vaan pysty. Enkä mä halua kenellekään toiselle antaa rakkauttani. Paras vaan olla yksin ja riutua tästä rakkaudesta.

Myy kirjoitti:

...mutta satutti kyllä. Ja vikaa oli siis minussakin, jos olisin älynnyt vähän enemmän suojella omaa sydäntäni niin tässä ei oltais. Sen verran voisin näyttää sille että virheen teki.. Mutta se teki sen siinä ettei antanu mun rakastaa. Koska kun mä rakastan, mä rakastan 150 prosenttisesti. Tiedän olevani hyvä sille ihmiselle kenen kanssa olen. Mä olen suhteessa täysin epäitsekäs.

Ja vaikka se mies satuttikin, en mä voi lakata rakastamasta sitä. En vaan pysty. Enkä mä halua kenellekään toiselle antaa rakkauttani. Paras vaan olla yksin ja riutua tästä rakkaudesta.

miten se satutti?

Myy kirjoitti:

...mutta satutti kyllä. Ja vikaa oli siis minussakin, jos olisin älynnyt vähän enemmän suojella omaa sydäntäni niin tässä ei oltais. Sen verran voisin näyttää sille että virheen teki.. Mutta se teki sen siinä ettei antanu mun rakastaa. Koska kun mä rakastan, mä rakastan 150 prosenttisesti. Tiedän olevani hyvä sille ihmiselle kenen kanssa olen. Mä olen suhteessa täysin epäitsekäs.

Ja vaikka se mies satuttikin, en mä voi lakata rakastamasta sitä. En vaan pysty. Enkä mä halua kenellekään toiselle antaa rakkauttani. Paras vaan olla yksin ja riutua tästä rakkaudesta.

Mitenhän se mies jaksaa?Jos sillä on yhtä paha olo.
Elämässä kannttaa välillä jossitella.

jos kuitenkin kirjoitti:

Mitenhän se mies jaksaa?Jos sillä on yhtä paha olo.
Elämässä kannttaa välillä jossitella.

Jossittelu tolla lailla olis mukavaa.. Kunpa se oliskin niin! Mutta ei jaksa uskoa, sehän on sen päätöksen tehnyt..

Myy kirjoitti:

Jossittelu tolla lailla olis mukavaa.. Kunpa se oliskin niin! Mutta ei jaksa uskoa, sehän on sen päätöksen tehnyt..

Olen vuosia sitten kokenut aivan samoin kuin sinä, sain jopa sydän kohtauksen sen seurauksena. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan ennen ,hän ei ollutkaan se oikea, oikea on minulla nyt!!1