Mietin tässä sitä, että miten olette selvinneet siitä, kun eron jälkeen ystävyyssuhteita katkeaa? Tarkoitan sitä, kun ennen ollaan oltu paljon tekemisissä pariskunnittain, ja sitten tuleekin ero... Itselle tulisi ainakin iso ikävä tiettyjä miehen kautta elämäämme tulleita ihmisiä, jos ei enää oltais yhdessä. Koska ainakin tiettyjen ihmisten kanssa olisi melkeimpä mahdotonta jatkaa ystävyyttä eron jälkeen. Tai ainakin se olisi vaikeaa ja kiusallistakin ehkä...
Luulen että selviäisin kaikesta muusta jotenkin, mutta en kovin hyvin siitä, että pitäisi luopua tärkeistä ystävyyssuhteista eron takia.
Luulen että selviäisin kaikesta muusta jotenkin, mutta en kovin hyvin siitä, että pitäisi luopua tärkeistä ystävyyssuhteista eron takia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Noh. Miettisin tuon niin, että jos ystävyys katkeaa avioeroon, niin saa katketakin. Ystävyyssuhteitahan on erilaisia. Usein yhdistää esim. työ, opiskelu- asuinpaikka, tai kuten sinulla puoliso. Kun työ/opiskelu- asuinpaikka vaihtuu tai eroaa puolisosta, niin ystävyys joko jatkuu tai jää, riippuen siitä millaisesta ystävyydestä on ollut kyse. Eikö niin?
Eroni jälkeen minulla on säilynyt kaikki ystävyys- ja ihmissuhteet myös exän ja minun yhteisiin ystäviin kuten myös hänen sukulaisiin. Iloitsen siitä, mutta ymmärrän, ettei se kaikkien kohdalla ole mahdollista. Nyt kun tarkemmin ajattelen, niin ei tule mieleen ketään, joka on joutunut luopumaan liiton aikaisista yhteisistä ystävistä. Mutta se johtunee tuntemieni ihmisen persoonasta; aika paljon nimittäin riippuu onko kyseessä miten sen ilmaisisi, "tavis" ystäviä, vai "hipsteri" "rock" -tyyppisiä ystäviä. "Taviksille" kaikki poikkeamat normaalista ovat vaikeampia käsitellä. Poikkeus luonnollisesti vahvistaa säännön molemmissa tapauksissa.
Avioerossa menettää paljon asioita. Samaa mieltä hippyshakeshaken kanssa et jos ystävyys katkeaa eroon niin se saa mennäkin. Toki jos itse pitää jotakuta arvossa voi yrittää nähdä vaivaa ja lämmittää ystävyyttä uudelta pohjalta.
Omassa erossani kävi niin, että exä piti omat kaverit ja mie pidin omat. Itse en ollut koskaan exän ystäviin kovin ihastunut, pinnallista, tylsää porukkaa. Vieläkin kyllä tervehditään ja ollaan facekavereita. Mutta pakko sanoa, että on todella hämmentävää kohdata vuosia tuntemiaan ihmisiä, jotka on yhtäkkiä tosi kylmiä. Kun aiemmin vaihdettiin poskisuukkoja niin nyt hädintuskin tervehditään. No, siltä porukalta sellainen käytös oli odotettavissa. Mutta exä on ilmeisen harmissaan menettäessään mun ystävät. Mie en vaatinut mun ystäviä tekemään frendieroa, mutta he tekivät sen valinnan itse. Yritin pysyä neutraalina ja sanoinkin useasti, että saavat olla miten haluavat, mutta niin siinä vaan kävi ja mie ja mun ihana kaveripiiri ollaan nyt onnellisesti eronneet exästä lähes täysin. Ilman sitä porukkaa olisin paljon huonommassa jamassa eron jäljiltä kuin nyt olen.
Täytyy muistaa, että ero voi olla ystäville ihan yhtä hämmentävä tilanne ja kriisin paikka niin ku sullekin. Hekään ei välttämättä tiedä miten pitää toimia ja miten homma jatkuu siitä. Hermostuneena ihminen saattaa käyttäytyä kummallisesti ja näyttää negatiivisemmalta kuin onkaan. Yritä sie pysyä neutraalina ja jatkaa niinkuin aina ennenkin. Kyllä se homma pian tyssää jos se ei jollekulle passaa. Oikeat ystävät erottuu sieltä varmasti.
Menetin erossa kaikki ystäväni. Osin siksi, että muutin muualle. Osin siksi, etten halunnut tietää mitään exästäni. Osin siksi, että me olumme ystävillemme perheystäviä, eikä juttu toimi peräkärrynä. Osin siksi, ettei minua kutsuttu perhejuttuihin mukaan. On epärealistista odottaa, ettei eronne vaikuttaisi rajusti ystäviinne ja että kaikki jatkuu kuin ennen. Sen sijaan saat varmaan uusia ystäviä, joilla on samanlainen erostatus. Siltikin, on tyhmää sanoa, että kyllä sellaiset saa mennäkin. Itse jäin kaipaamaan kovasti heitä, mutta sinun erosi on myös heidänkin suhteen koetuspaikka ja ikävä osoitus siitä, miten voi käydä.
Hienoa, että olet selvinnyt hyvin erosta ja saanut uusia ystäviä, silti tuo ystävien menettäminen kuulostaa korvissani ikävältä. Itsekin nimittäin pohdin mahdollista yksinäisyyttä eron jälkeen. Minulla on muutamia tosiystäviä, jotka varmaan rinnalla pysyy, mutta kyllä ystävystyminen tässä iässä tuntuu hankalalta. Kaverini ja ystäväni ovat monesti todenneet, että sinähän olet niin sosiaalinen ja helposti toisten kanssa jutteleva ettei sinulla mitään ongelmia yksinäisyyden tai ystävien puutteen vuoksi voi olla, mutta ovat kyllä väärässä. On ihan eri juttu, että on jotain puolituttuja, joille heittää jotain juttua joskus, se onnistuu kyllä, mutta muunlainen lähestyminen ja saman aallonpituuden löytyminen on ainakin minulle vaikeaa eli kyllä koen olevani siltä osin erilainen ja ehkä yksinäinenkin.
Samalla suunnalla kuin edelliset.
Jos ystävyyssuhde katkeaa avioeroon, niin minulle se ok. Silloin tiedän, ettei ystävyys ollutkaan niin vahvaa kuin mielestäni ystävyyssuhteen pitäisi olla. Toisaalta on hyvä muistaa, että ero on ystävillekin uusi tilanne, eikä heillä ole aina sapluunaa käsitellä sitä. Parasta olisikin ilmaista oma tahtonsa ystävyyden jatkumisesta ystävälle/ystäville mutkattomasti.
Appeni sanoi minulle aikoinaan erotessani "Eroat pojastani. Ilmaisen toiveeni, että meidän suhteemme jatkuu kuten ennenkin." Hän halusi olla edelleen appeni, ei mikään ex-appi. En koskaan edes ajatellut, että appi poistuisi elämästäni eromme jälkeen, mutta hänen sanansa lämmittivät silti. Aika rohkea vetäisy 75-vuotiaalle, jolla oli takanaan useita puhumattomuuden vuosikymmeniä.
Tämä kuulostaa uskomattoman upealta ja vielä tuollaisen sukupolven edustajalta. Nostan hattua.
Itse olisin hyvinkin avoin ja ystävällinen eri ihmisiin eronkin jälkeen jo lastenkin puolesta, vaikka itsestä tuntuisi pahalta. Mutta kumppanistani en usko voivani sanoa samaa ja oikeastaan aika varma tästä.
Menimme hyvin nuorena yhteen miehen kanssa ja erosimme 10 vuoden päästä. Suhteemme oli siinä vaiheessa enemmän kaveri- kuin rakkaussuhde. Mieheni oli erittäin hyvissä väleissä sukulaisteni kanssa. Kävimme kertomassa erostamme miehen kanssa yhdessä äidilleni.
Mieheni sanoi, että vaikka me eroamme, hän ei haluaisi erota anopistaan eikä lankomiehistään, jos se vaan teille sopii että hän pitää yhteyksiä. Mikä ettei, äidilleni passasi ja veljilleni oli ok, että välit pysyvät yhä hyvinä. Vasta kesällä oli käynyt äitini luona kyläilemässä raskaana olevan tulevan vaimonsa kanssa eikä äitini ole moksiskaan vaikka on jo 87 vuotias. Kaikki veljeni ja eksä tekevät yhdessä juttuja, viimeksi eksä oli jeesaamassa veljeäni traktorihommissa.
Minä taas olen ollut erittäin hyvissä väleissä eksän parhaan kaverin kanssa (mies), käymme lenkillä kimpassa ja teemme töitä yhdessä, eikä ero vaikuttanut millään lailla meidän väleihin. Tämä ystävä on ystävä meille molemmille.
Ehkä ystävyyden katkeaminen riippuu aivan siitä missä merkeissä erotaan. Jos on sopuero, ystävien ei tarvitse valita puolta kenen kanssa kaveeraa enemmän.
Riitaiset erot, pettämiset, huoltajuuskiistat sun muut repivät taatusti myös ystävyyssuhteita rikki siinä sivussa.
Minulla taas ei ollut sopuero exästä. Ex ei olisi halunnut erota, ja oli oikein hankala, halusi tapella kaikesta, osituksesta, lasten huoltajuudesta ym. Silti exän sukulaiset, vanhemmat, veli ja sisko perheineen ovat jatkaneet yhteydenpitoa ihan kuten ennenkin. He ovat myös puhuneet exälle järkeä osituksen, lasten suhteen ym. Asiat kääntyivät hyvään suuntaan aika pian. Kaunis kiitokseni heille.
Ystäväni erosi exänsä uskottomuuden vuoksi "ei-ollenkaan-niin-hyvissä-väleissä". Aivan samoin hän on silti säilyttänyt yhteyden exänsä vanhempiin. Ensimmäinen vuosi oli vähän takkuinen, mutta sitten alkoi luistaa.
Paljon siis riippuu siitä millaisia kaikki osapuolet ovat persoonina, ja miten he kykenevät suhtautumaan yleensä vaikeisiin/hankaliin tai uusiin asioihin, ja käsittelemään niitä. Monella on jo pitkään ennen eroa tulehtuneet, ellei jopa rikkinäiset välit etenkin puolisonsa sukuun, niin ei ole kovin viisasta odottaa välien eron jälkeen paranevan.
Sukulaisten kanssa on tultava sivistyneesti toimeen, jos lapsia on.
Sellainen sanontakin on, että sukulaisia ei voi valita, ystävät voi. Eli sukulaisten kanssa on pakolliset kuvioit sujuttava lasten vuoksikin. Mutta sitten ne ystävät... vaikka kuinka ajattelen, että jos ystävyyssuhde ei kestä eroa niin sitten saa mennä - niin on se silti surullista jos näin on.
Koska lopulta usein se on niin että liitot päättyvät eroon, mutta mitä sulle jää käteen, niin ne on lapset ja hyvät ystävyyssuhteet. Vaikka mulla on ns. "omia" ystäviäkin, niin on monta hyvää ystävää (tai ystäväpiiri) miehen tuomana. Ja jos se kanssakäyminen loppuu (ei ehkä kaikkien mutta joidenkin) niin onhan se harmi, tietty sille ei sitten mitään voi.
"sukulaisten kanssa on pakolliset kuvioit sujuttava lasten vuoksikin. "
No mutta eihän ne todellakaan aina suju! Ja kun ei suju, niin se siitä sitten. Ihan turhaa ja usein turmiollistakin on edes yrittää pitää välejä edes jonkinlaisessa kuosissa, jos exän sukulaiset käyttäytyy hyvin epäasiallisesti.
Niin, no, voi olla että silloin jos ei suju, on kaikilla parempi olla kun ei olla väleissä. Mutta tarkoitan, että en voi omalta osaltani olla esteenä lapsien yhteydenpitoon sukulaisiinsa, jos lapset haluaa olla yhteyksissä. Minä olen eri asia kuin lapseni, sitä tarkoitan. Että minun ei tarvitse olla läheisissä väleissä jos se kanssakäynti ei suju tai se vain jää. Mutta en voi estää enkä haluakaan, lasten välejä sukulaisiinsa.
Miehen sukuun jäisi varmasti kanssakäynti vähäiseksi minulla. Kun asuvat kaikki vielä eri paikkakunnalla kuin itse. Heidän suku on eripuraista keskenäänkin. Oma sukuni taas on erilaista, kukaan ei ole riidoissa kenenkään kanssa. Ehkä osa on vaan vieraantunut toisistaan kun ei ehdi pitää yhteyttä, se on tämä nykyajan meno sellaista.
En usko, että "nykyajan meno" määrää yhtään sitä miten tulee sukulaisten, omien tai exän kanssa juttuun. Jotkut suvut ihmisineen vain ovat ystävällisempiä kuin toiset. Jotkut kiukuttelee ja riitelee.
Silloin kun erottiin, niin mietin tätä. Onneksi en menettänyt yhtään mitään erossa, yhteisiä ystäviä ole koskaan ollutkaan, mies oli epäsosiaalinen erakko. Miehen suvussa mielen sairautta, mihin epäilen miehenikin sairastuneen. Mies ei ylläpitänyt mitään yhteyttä edes omiin sisaruksiinsa tai vanhempiinsa, minä yritin avioliiton aikana pitää kontaktia myös siihen suuntaan.
Mielessä on käynyt että pitäisikö ex anoppiin pitää jotain yhteyttä, koska niin pitkään tunsimme. Onneksi lapsia ei ole kuviossa mukana.
Kaikki meni. Anopit sun muut... Onneksi ei montaa kaveria ollu sitä kautta... Yksi kummipoika jäi harmittamaan, mutta kait niitä saap uusia?