Se oikea vasta 50-vuotiaana

Totta kai se on mahdollista. Ihminen muuttuu läpi elämänsä, joten on mahdollista "vanheta onnellisena yhdessä" jo nuorena löytämänsä "sen oikean" kanssa, tai löytää jälleen "se oikea" elämäänsä vaikkapa vielä 80-vuotiaana - kun se edellinen "oikea" on jo delannut.

Naiselle 50-vuotta on vähän myöhäistä lisääntymisen kannalta, mutta miksei aivan hyvin ja jopa paljon myöhempään. Katsoin tässä televisiossa dokumentin Charlie Chaplin. Tämä oli yli 50-vuotias, kun löysi elämänsä rakkauden, jonka kanssa meni naimisiin ja oli yhdessä elämänsä loppuun asti! :D

Itse uskon sen, että oikean voi löytää 60-70-vuotiaana, mutta se liian myöhäistä lastentulon kannalta ellei satu olemaan sitten erittäin lisääntymiskykyinen mies. Mielestäni viisikymmentä vuotias on aika nuori. Isäni on jo yli 50-vuotias, eikä minusta totaallisen vanha. Itse luonnollisesti olen selvästi alle 50 v. eli kokemusta ei ole henkilökohtaisesti siitä - miten vanhempana voi löytää suuren rakkautensa ja sen oikean. Romanttikona uskon, että 90-vuotiaskin voi ehkä löytää sen juuri oikean! :)

Rakkaus ei ole iästä kiinni vai onko??

Kyllä sen oikean voi löytää 50 vuotiaana. Ei sinänsä etteikö joku muukin olisi voinut olla sopiva.

Me tapasimme nykyisen kumppanini kanssa - 50-vuotiaina. Minä himena alle ja mies hieman päälle. Kummallakin takana avioero ja elettyä elämää. Arvomaailmamme ja persoonamme sopivat hyvin yhteen ja tunteet voimakkaat. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu voimakkaasti siltä, että tämän ihmisen kanssa vanhenen yhdessä. Aiemmin en ajatellut asioita niin kauaskantoisesti.

Eletty elämä on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme nyt ja se tuntuu hyvältä.

Kuulin jutun vanhainkodista. Pappa oli hiippaillut yösydämmenä jonkun muorin viereen. Kun hoitsu oli mennyt aamulla herättämään, olivat olleet siellä yhteisen peiton alla, yövaipat lattialle aseteltuna.

Ja sitten täällä nillitetään, onko pari-kolmekymppinen liian vanha ihastumaan.

Mutta jos mä en ennen 50 vuoden ikää oo löytäny niin en mä enää huolikaan.

Niin- se oikea. Mikä ja kuka se on milloinkin ja mitä tarvetta varten - se oikea?

Viiskymppisillä joku niksautus käy päässä, ei ehkä yläpäässä ja niin oikealta siinä kohtaa tuntuu, menee pari vuotta ja ei enää yhtään oikealta tunnu jne. Sellaista se elämänmeno on. Joskus sitten taaksepäin tarkasteltuna vastaa huomaa asiat.

Väittäisin, että niin kauan menee pieleen, kun ei rakasta ensin itseään, vaan kuvittelee, että se toinen rakastaa toisen ehjäksi. Sellainen suhdekin on lähtökohdiltaan vaikea, jossa toinen kuuntelee toisen pettymykset ja ajattelee, että itse olen parempi ja osaavampi ja ryhtyy sitä haavoitetulle näyttämään, joka puolestaan näkee väläyksen tämä se on unelma. Sehän toimii juuri niinkauan kuin se toinen jaksaa näytellä ylihyveellistä ihmistä.

Ei ole siis ikäkysymys, vaan elämäntaitokysymys. Sori tästä.

Nuoruudessani minä etsin tietoisesti sielunveljeäni, ja aivan eriluonteinen bestikseni etsi toimivaa ja hyvää seksisuhdetta eli partneria joka "ei muutu tylsäksi", kun esim. ikää tulee lisää.

Nykyään, n. 30 vuotta myöhemmin, minulla on yhä se 20-vuotiaana löytämäni sielunveli ja perhe hänen kanssaan, ja meitä kahta ei erota enää mikään muu kuin kuolema, se on nähty ja koettu jo moneen kertaan tämän elämän aikana.

Nuoruudenajan bestikseni, johon pidän yhäkin yhteyttä, on onnellinen mutta etsii edelleenkin sitä jotain joka "vie jalat alta". Takana hänellä on jo kaksi myrskyisää avioliitoa ja lapsia neljälle eri miehelle.

En silti alattele, että olen jotekin onnellisempi tai onnekkaampi kuin bestikseni, me olemme vain eläneet erilailla onnellisina omaa elämäämme kumpikin tykönään.
Minä löysin sen mitä etsin ja bestikseni on saanut kokea niitä huimia tunnekokemuksia joita hän etsi, ja hänelle on ilmeisen paljon tärkeämpää olla matkalla kuin tulla perille, toisin kuin minulla.

? parisuhdepalstalla etsit ? ap, ootko toinen nainen, tai oletko seksisuhteessa

On mahdollista. Takana kaksi pitkähköä parisuhdetta, jälkimmäisen eron jälkeen vajaa 10 v sitten päätin, että tää oli tässä, jatkan omillani. En sitten vaan kai ollut parisuhdekelpoinen, kun kumpikin suhde jätti jälkeensä vain tyhjän olon. Vaihdoin työpaikkaa ja skädäm, siellä tuli vastaan about samanikäinen mies. Juu juu, hienolta tuntuu, tämä mies on se oikea.

Voi veikkoset onhan se! Minä toimin kotisairaanhoitajana, ja eräs asiakkaani, nyt jo reilusti yli 90 mutta avun kanssa kotona pystyy asumaan, oli mennyt ensimmäisen kerran naimisiin seitsemänkymppisenä! Vaimo oli ollut ensin satunnainen lenkkikaveri, siitä sitten edennyt avioon asti. Pari kymmentä vuotta saaneet yhdessä kunnes vaimo kuoli.
Sitten taas meidän naapuritalon omistaja, vanhapoika mies löysi yllättäen naisen elämäänsä lähempänä viittä kymmentä. Nainenkin oli yli 40, mutta naimisiin menivät ja vielä tytönkin saivat! Kyllä oli kylällä ihmettelemistä :-D Onnellisena elävät yhdessä ja perhe kukoistaa. Mikä jottei sitä oikeaa voi löytää missä elämän vaiheessa tahansa. Ihmisen läheisyyden ja yhteen kuuluvaisuuden tarve ei katoa iän mukana.

Olen 52 ja Rakkaani 57..löysimme toisemme vuosi sitten..molemmilla takana avioero, mutta nyt tuntuu kuin olisimme tunteneet aina..Sellaista aikuista rakkautta ja uskomatonta seksiä...olemme löytäneet sen oikean..toisemme..pienet eleet, kosketus,hymy..

Tottakai! Etenkin jos uskoo "oikeaan". Itse ajattelen, että ihmisille on olemassa monta oikeaa. Tilanteen mukaanhan on aina mentävä. Joskus ihmiset muuttuvat elämän myötä jopa vastakohdakseen. Silloin on esimerkiksi uuden oikean aika :).