Suhde on ollut pitkään omasta kokemuksestani kiusantekoa, manipulointia, syyttelyä ja henkistä pieksentää. Sain äsken kuulla mieheltä, kun kerroin jo pelkääväni häntä toistuneiden riitojen ja raivohuutojen myötä, että minun pitäisi varmaan tehdä asialle jotain. Hämmennyin ja hiljenin, kun aloin miettiä asiaa. Kummalla on vastuu toimia, kun toista pelottaa suhteessa? Voinko päästä (väitetystä) ylireagoinnista eroon? Itku pääsee aina, kun minulle huudetaan kovaa. Miten hyvät ihmiset olette toimineet tämmösissä tilanteissa?
Ei ole provo, vain hätääntynyt ihminen...
Ei ole provo, vain hätääntynyt ihminen...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lähde lätkimään. Kerää tavarasi ja häivy. Älä katso taaksesi. Suunta uusiin haasteisiin.
Arrivederzi ja sulje se dörtzi!
Tuo on hyvä kysymys että kummallako on vastuu.
Vastaus on että kummallakin. Raivoajalla on vastuu oman käytöksen tarkistamisesta ja siitä, ettei kohtele toista ihmistä väärin.
Pelkääjällä on vastuu siitä että ottaa vastuun omasta elämästä. Usein pelkääjä on peloteltu niin pahoin että hän on solahtanut omaan rooliinsa ja jäänyt siihen jumiin. Hänestä tulee säikky myötäilijä joka on unohtanut oman arvonsa.
Sinulla ei ole yksin vastuu suhteestanne mutta omasta elämästäsi olet yksin vastuussa, kukaan toinen ei sitä tee.
Tuollaiset miehet jotka raivoavat ja karjuvat ovat usein nähneet sellaista jo isältään lapsuudenkodissa. Käytöksen muutosta on turha odottaa, se on ''verissä''. Hän todennäköisesti olettaa että sinä vain yrität kestää ja kestää ja että se onkin osasi tavallaan koska et asian hyväksi mitään tee. HÄN ei mitään tee.
Ei sinun tarvitse ''ylireagoinnille'' mitään tehdä, juttu on niin ettei siinä ole mitään väärää ettei kestä raivoamista, ei raivoaminen ole normaalua käytöstä. Mies ei vaan tajua sitä eikä tule koskaan tajuamaankaan koska se on hänen luonteessaan. Itse olen nähnyt tällaisia miehiä ja jotkut eivät osanneet puhua normaalisti lainkaan vaan kaikki oli pelkkää ärjymistä. Heidän lapsensa oppivat samanlaisen käytösmallin.
Nk itsensä kovettaminen on joskus tarpeen ja se täytyy tehdä silloin kun täytyy elämä ottaa omaan hallintaan. Siinä on sinun vastuusi.
Sinun täytyy miettiä että aiotko kestää tuollaista raivoamista ja omia itkukohtauksia loputtomiin. Yritä löytää oma itsearvostuksesi.
Itse kieltäytyisin kuuntelemasta, huutavaa, manipuloivaa puolisoa. Sanoinsin, että keskustellaan sitten kun pystyt siihen normaali äänellä. Ole jämäkkä ja jos et ole samaa mieltä asioista, sano se rauhallisesti. Asetelma, että sinä itket ja puoliso raivoaa
ei ole kovin harvinainen. Kuitenkin toivoisin tunteiden lähentymistä eli ole jämäkämpi ja puolisosi voisi rauhoittua riitelemään rakentavasti. Tietysti riidanaiheet pitäisi pyrkiä sopimaan molemmille tyydyttäväksi.
Saattaahan olla että ylireagoit? On olemassa ns. erityisherkkiä ihmisiä, ehkä olet sellainen?
Hätkähdätkö äkillisistä äänistä? Kärsitkö kovista äänistä? Tunnetko syvää empatiaa?
Huomaatko reagoivasi voimakkaammin asioihin ja tapahtumiin kuin muut?
Se ei ole sairaus vaan ominaisuus. Sanotaan että erittäin lahjakkaat ihmiset ovat erityisherkkiä.
Varmasti netistä löydät aiheesta jos epäilet kuuluvasi heihin. Se ei ole negatiivista, päin vastoin!